Feed on
Posts
Comments

Kulttuurikulma

Kävin tänään katsastamassa 2011 Kulman.  Kulmassa on info, kahvila ja design shop. Siellä voi saada myös hankeopastusta. Facebookin mukaan ovi käy tiuhaan. Taisin osua hiljaiseen aikaan, koska samaan aikaan kävi muutama muukin utelias katsastamassa paikkaa. Toivottavasti Kulma alkaa elää vilkasta elämää.

Käynnillä jäin pohtimaan design shopin tuotevalikoimaa. Valikoimiin kuului taidelasin lisäksi viralliset 2011 kampanjatuotteet sekä valikoima suurten yritysten tuotteita, joita löytyy monen tavaratalon hyllyiltä. Kysyin shopin toimintaperiaatteesta ja myyjä kertoi ystävällisesti että tämä on avauskokoonpano ja jatkossa on tarkoitus tuoda myös paikallista väriä mukaan. Esimerkkinä hän mainitsi Suomen käsityön ystävät, joka tulee shoppiin paikallisen käsityöliikkeen toimesta.  Tosin ymmärrän paikallisuuden hieman toisin ja kyseisen paikallisen liikkeen valikoimissa on runsaasti myös tuontituotteita.

Mikä on design shopin liikeidea? Kannattaako myydä samaa kuin keskustan suuret tavaratalot? Miksi design shopin alkuun on valittu suuria teollisia valmistajia? Olisiko shop voinut profiloitua pienten valmistajien laadukkaisiin tuotteisiin? Sellaisiin joita ei saa muualta. Joita tullaan hakemaan kaukaakin.  Design shopin alkukokoonpanolla on merkitystä, minkälaisia asiakkaita shopissa tulee käymään.  

Vaihtuvat kokoonpanot on varmasti hyvä ratkaisu monestakin syystä. Tila on suhteellisen pieni ja kävijät tulevat herkemmin uudelleen katsomaan mitä uutta on saatu valikoimiin. Ostopäätös tehdään myös herkemmin koska on tiedossa että ehkä kuukauden kuluttua tuotetta ei ole enää valikoimissa.

Valikoimasta ei tällä kertaa löytynyt minua kiinnostavia tuotteita. Pitääpä käydä katsastamassa minkälaisia tuotteita löytyy hyllyiltä joulusesongin jälkeen.

Lapsen lailla

Picasson näyttelyyn jonottajat värjöttivät hiljaisina Helsingin tuulessa. Poikkeuksen tekivät neonvihreillä liiveillä varustetut ekaluokkalaiset. Innostus oli käsin kosketeltavaa. Lapsia seuratessani pohdin aamun Turun Sanomissa ollutta lainausta arkkipiispa Jukka Paarman haastattelusta: ”Kirkkoväki osoittaa kovin helposti, että lapsi häiritsee. Jospa hyväksyttäisiin, että lapset ovat kirkossakin lasten lailla?”. Päätin asettua kulkemaan lasten kanssa ainakin muutaman teoksen verran katsellakseni miten he kokevat näyttelyn. Samalla tulin seuranneeksi myös kanssakatsojia, jotka edustivat koko ikäskaalaa vauvasta vaariin, sekä museon työntekijöitä. Saako lapsi olla lapsen lailla museossa?

Ensimmäisten taulujen kohdalla lapset kommentoivat innokkaasti näkemäänsä. Picasson kubistiset teokset tulivat iloisesti analysoitua ja tulkittua. Lapset osallistuivat innokkaasti keskusteluun. Vaikutti siltä että lapset eivät olleet ensimmäistä kertaa museossa näyttelyä katsomassa. Erityisesti ihastutti opettajan ote näyttelyn opastamisessa. Hän ei tarjonnut valmiita tulkintoja, vaan antoi lasten kertoa siitä mitä itse näkivät teoksessa. Ei tarvinnut osata vastata oikein. Tilanteen seuraaminen lämmitti mieltä. Opettaja teki parasta mahdollista yleisötyötä kulttuurin hyväksi.

Seuraavaksi istuin penkille jatkamaan pienimuotoista tutkimustani. Seurannan kohteena olivat kanssayleisö ja museon henkilökunta. Museon jokaisessa huoneessa oli 1-2 ”vartijaa”. He seisoivat ilmeettöminä aitiopaikoilla kommunikoimatta kenenkään kanssa. He eivät reagoineet mitenkään lapsiin. Tämä lienee välttämätöntä näyttelyn turvallisuuden takaamiseksi, mutta hämmentävää. Kesällä vierailin Picasson museossa Malagassa ja siellä henkilökunta ohjeisti tiukasti, mutta ystävällisesti kuinka lähelle teoksia saa mennä. He tosin ottivat kontaktia myös yleisöön omaehtoisesti kertoakseen teoksista. Itse koin henkilökunnan äärimmäisen pidättyvät asenteen hämmentävänä. Miten henkilökunnan suhtautumista voisi kehittää palvelemaan paremmin yleisötyötä? Sivupoluilta pääraiteelle: lapset saivat rauhassa tutustua näyttelyyn ja henkilökunta suhtautui heihin yhtä ilmeettömästi kuin muuhunkin yleisöön.

Jatkoin näyttelyyn tutustumista ja pysähdyin taas istumaan huoneessa jossa lasten lisäksi oli paljon muita näyttelyyn tutustujia. Ikähaarukka oli hyvin laaja yläasteella opiskelevista nuorista iäkkäisiin henkilöihin ja lapsiperheisiin. Näytti siltä että iäkkäämmät ihmiset jäivät viipyillen kuuntelemaan lasten kommentteja ja silmin havaittavan hyväntuulisina jatkoivat omaa näyttelyyn tutustumistaan. Pisimmät katseet pulisevaa lapsijoukkoa kohti tulivat lapsiperheiden suunnalta. Tämä jäi mietityttämään. Oliko kyse lasten kanssa vietetystä laatuajasta, jossa vanhempi koki oman roolinsa tukalana? Vai kokivatko että muiden lasten keskustelun liikaa itseään häiritsevänä? Tämän pienimuotoisen tutkimuksen tuloksena päädyin siihen, että pienten lasten vanhemmille olisi syytä kohdistaa yleisötyön toimenpiteitä. Miten ohjata lasta kulttuurikokemusten pariin ”lapsen lailla”?

Toisaalta myös kulttuuritapahtumien järjestäjien olisi paikallaan omistaa pari ajatusta samalle aiheelle. Minusta tuntuu, että usein lapsen kiukunpuuskat johtuvat siitä, että lapsi aistii vanhempien jännityksen ja reagoi enemmän siihen kuin paikkaan tai asiaan jossa on osallisena. Miten siis tämä pitäisi ottaa huomioon yleisötyössä? Ei pelkästään lastentapahtumien vaan myös aikuisten tapahtumien, joihin saattaa osallistua vanhemmat lasten kanssa?

Viikko on vierähtänyt erilaisiin uusiin verkossa oleviin tietolähteisiin tutustuessa. Hakusanoiksi ovat päässeet oman opetusalueen keskeiset käsitteet, kuten mediatuotanto, projektinhallinta, ajanhallinta, stressinhallinta, johtaminen, tiimityö, … sekä termien englanninkieliset vastineet. Joillakin hakusanoilla anti on ollut mittavaa, joillakin tulos puhdas nolla. Nollaa on tullut lähinnä käyttämissäni suomenkielisissä tietolähteissä. Englanninkielisissä tulokset ovat olleet mittavia, mutta ongelmana on ollut se että termi projektihallinta on kytketty laivanrakennukseen tai elektroniikkateollisuuteen.  Muutamia kiinnostavia löytöjä tein, joista mainittakoon Academic Earth’stä löytynyt pelien kehittämiseen liittyvä kokonaisuus (http://www.academicearth.org/courses/electronic-arts-game-development ja http://www.academicearth.org/lectures/making-an-interactive-game-successful).  Myös YouTube Edu vaikutti lupaavalta.

Tietohakuja tehdessäni olen pääasiassa käyttänyt YSAa (http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/index.html) apuna hakusanoja valitessani. Olen myös tehnyt erilaisia yhdistelmähakuja. Verkkohakuja tehdessä joillakin hakusanoilla on tullut useita satoja hakutuloksia ja joillakin tulokset ovat jääneet minimaalisiksi. Kahlatessa useita kymmeniä hakutuloksia läpi ja arvioidessa tiedon luotettavuutta ja sitä missä tarkoituksessa teksti on kirjoitettu, aikaa on palanut. Välillä on käynyt niin että lopputuloksena on ollut tilanne, että yksikään lähde ei ole ollut omaan käyttöön soveltuva. Viikon surffailujen tuloksena onkin ehkä pääasiassa se, että on hahmottanut missä potentiaalisin tieto luuraa omiin tarkoituksiin.

Hakuja tehdessä olen pohtinut omaa tapaani toimia. Lähdekritiikkiä olen käyttänyt aiemminkin, mutta se on kokemuksen myötä vielä tarkentunut. Se mihin vieraskielisen materiaalin kohdalla pitää muistaa kiinnittää huomiota on että pitää laittaa ”suomi-suodatin päälle”. Kaikkea tietoa ei voi suoraan soveltaa Suomessa. Toisaalta pohdin myös löytämieni aineistojen käyttökelpoisuutta opetuksessa. Osa materiaaleista voisi olla verkko-opintojen aineistoa joihin voisi liittää oppimistehtäviä. Näin flunssa-aallon keskellä pohdin myös aineistojen käyttökelpoisuutta poissaolojen korvaamisessa käytettävinä aineistoina. Aineistot eivät ole yksi yhteen oman opetuksen kanssa, mutta keskeiset asiat vastaavat. Jatkossa varmasti opetusta valmistellessani käyn katsastamassa myös näiden hakupalvelujen aineistoja ja arvioin niiden käyttökelpoisuutta opetuksessa.

Erilaisia keskustelufoorumeja ja blogeja lueskellessani löysin muutamia kiinnostavia seurantaan pistettäviä löytöjä. Aika näyttää pysyykö kiinnostus yllä, ryhdynkö aktiiviseksi toimijaksi foorumiin ja onko se loppujen lopuksi niin kiinnostava kuin arvioin. Foorumeja lueskellessani totesin että oma tapani konsultoida kollegaani on aika antiikkinen. Kysymyksen yllättäessä pohdin kenen puoleen voisin kääntyä ja lähetän hänelle kysymyksen. Tässä rajoituksena on oma verkostoni. Modernimpi tapa olisi lähettää tuo kysymys valitulle foorumille jonka kautta saisin kollegiaalista apua pulmaan. Sosiaalinen media oppimisen tukena –foorumissa (http://sometu.ning.com/) tämä tuntui toimivan erittäin hyvin.

Blogeja käytössä

Olen seurannut muutamia lähipiirini pitämää blogia. Ulkomailla oleskellut tytär piti blogia, josta voi käydä lukemassa hänen kokemuksiaan ja tuntemuksiaan vaihto-opiskeluvuoden ja harjoittelujakson aikana.  Kirjoitusten perusteella sai hyvän kuvan missä mennään. Tällaista blogin kirjoittamistapaa voisi ehkä suositella vaihto-opiskeluun lähtevälle opiskelijalle.  Sen lisäksi, että se helpottaa kotiväkeä, ainakin minua, se voisi olla kiinnostavaa luettavaa myös kurssikavereille sekä vaihtoon lähtöä suunnitteleville.

Ammatillisesti olen jo jonkin aikaa pyrkinyt löytämään muutamia kiinnostavia blogeja, joita voisi säännöllisesti seurata ja joiden välityksellä voisi vaihtaa ajatuksia. Jälleen kerran otin bloginhakulistat käsittelyyn tavoitteena löytää yksi kiinnostava blogi.  Blogeja löytyy tosiaan joka lähtöön. Suomalaisilta blogilistoilta, Blogispotilta (http://www.blogispotti.fi/) ja Blogilistalta (http://www.blogilista.fi/) ei oikein löytynyt minua sytyttäviä blogeja. Yritin löytää omaan työhön liittyviä blogeja.  Sisällöltään kiinnostavampia blogeja löytyi  Blogsearch-blogihakemistoista (http://blogsearch.google.com ) . Olen opettamassa englanniksi yleisötyön kurssia ja audience development hakusanoilla löysin pari todella kiinnostavaa blogia. Hakutulosten joukossa oli myös työhakupalvelujen sivustoja, jotka oli rakennettu blogipohjalle.

Seuraan opiskelijoiden kirjoittamia blogeja säännöllisesti. liki 40 opiskelijan blogien seuraaminen on kiinnostavaa. Sen työllistävä vaikutus on kohtuullinen. Pitää olla tarkkana, että homma ei karkaa käsistä. Kaiken kaikkiaan blogien lukeminen ja kommentointi on kiinnostavaa. Opiskelijoiden blogikirjoituksissa välittyy löytämisen iloa ja tuskaa. Niistä saa myös hyvää kuvaa ammatillisesta kehittymisestä. Syksyllä aloittanut ryhmä on ensimmäinen, joka kirjoittaa blogia opiskelunsa alusta lähtien. Mielenkiintoista nähdä miten teksti kulkee koko neljän vuoden läpi.  Toivottavasti saan aktivoitua opiskelijat myös kommentoimaan toinen toistensa tekstejä. Se kannustaa kirjoittamisessa, kun tietää että joku näitä ihan oikeasti myös lukee. Tosin tämä mahdollistaa myös sen, että joku voi käydä lukemassa toisen tekstin jälkiä jättämättä. Tämä ei siis ole moderni  pöytälaatikko?

Slideshare on mielenkiintoinen paikka. Sieltä löytyy esityksia melkein asiasta kuin asiasta. Eri alojen toimijat voivat tämän foorumin kautta jakaa power point esityksiään. Käyn siellä silloin tällöin katsastamassa löytyykö jotakin mielenkiintoista. Sivusto toimii minulle enemmän ajatusten herättäjänä kuin faktatiedon lähteenä. Sivusto tarjoaa asioihin erilaisia näkökulmia.

 

Foorumista löytyy useita sosiaaliseen mediaan liittyviä esityksiä. Haaviin jäi mm. Kelley-Sue LeBlancan esitys ”Teaching the teachers about social media” (http://www.slideshare.net/KSLeBlanc/teaching-the-teachers-about-social-media [viitattu 25.9.2009]). Esitys on aika provosoiva, mutta luo hyvin kuvaa siitä minkälaisten asioiden kanssa ollaan tekemisissä kun yritetään saada opettajia siirtymään verkko-opetukseen ja sosiaalisen median käyttämiseen opetuksessa. Tämä ei oikeastaan tuonut suuria uutisia verrattuma omiin komeuksiini. Esityksessä oltiin nostettu esiin mm. riskien olemassa olo jos ei lähde kehityksen kelkkaan yhtä lailla kun jos lähtee ilman suunnitelmaa. Esityksessä kysyttiin myös koulujen sosiaalisen median politiikan perään. Onko meillä sellaista? Varsinaisesti näitä asioita ei kovin paljoa avattu, mutta se herätti pohtimaan asiaa. Se näissä esityksissä on mielestäni parasta. Ne auttavat löytämään ajatuksille uusia polkuja. Oma kysymyksensä on: ovatko nämä relevantteja tietolähteitä?

 

Relevanttiutta lähdin siis katsastamaan esityksen katsomisen jälkeen. Esittelyssä mainitaan kirjoittajan olevan “Work Principal at Aleuromedia”. Googlaaminen tuloksena löytyi sivusto joka kuuluu amerikkalaiselle yritykselle, joka myy sekä sosiaalisen median bisnessovellutuksia, että ”nonprofit-puolelle” suunnattuja sovellutuksia. Pettymys. Hän ei oikeasti edustakaan jotakin voittoa tavoittelematonta instituutiota, jolla on hyvä maine. Olin siis katsonut markkinointiesityksen. Ovatko siis esityksen herättämät ajatukset merkityksettömiä?

Tiedon luonne

Mediatuotannon tiedon luonnetta kuvaa parhaiten ehkä sana ”tapauskohtainen”. Totta on, kuten muillakin ammattikentillä, että on olemassa faktaa, joka pitää paikkaansa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvin paljon on kuitenkin tilanteita, joissa tieto kytketään kokonaisuuteen ja se vasta kertoo onko tieto tässä yhteydessä käyttökelpoista vai ei.

Mediatuotannon ongelmana on se, että kirjoitettua tietoa alalta on niin vähän. Ala on nuori. Sillä ei ole satojen vuosien historiaa. Median kenttä on myös tänäpäivänä jatkuvassa muutoksessa. Miten siis tulee arvioida tätä tietoa? Miten sitä pitää tarkastella krittiisesti? Haasteen tiedon arvioimiseen tuo myös se, että sitä käytetään opetuksessa ja tästä syystä tietoa ei voi valikoida ainoastaan siten että se vastaa minun omia näkemyksiäni. Opetuksen tehtävänä on ennen kaikkea opettaa opiskelijat ajattelemaan ja hahmottamaan minkälaisten lainalaisuuksien kanssa he toimivat. Heidän tulee oppia arvioimaan tietoa ja miten se on ”tapauskohtaisesti” käytettävissä. Miten siis voidaan määritellä arviointikriteerit tiedon luotettavuudelle ja objektiivisuudelle? Mikä määrittää sen onko tieto kattavaa ja onko se ajantasalla?

RAY:n Voitti-lehdessä todetaan, että työelämässä pakertavat keskuudessa on suosiotaan kasvattaneet mm. Facebookissa tarjottavat pikkupelit. Ne tarjoavat nopean irtioton työstä, piristävän leikkituokion.

Olen pohtinut eri sosiaalisten medioiden mahdollisuutta käyttää opetuksessa. Wikiä käyttäen olen suunnitellut korvaavani aiemman essee-tehtävän. Nyt suuntana olisi yksin pakerretun esseen sijaan yhdessä tiuotettu näkemys asiasta. Työn alla on vielä se miten työ pitäisi organisoida opiskelijoille.

Facebookiin liityin vasta joitakin viikkoja sitten. Olen hananut vastaan, koska katson että en tarvitse kyseistä foorumia omien henkilökohtaisten ihmissuhteideni hoitamiseen. Olemme enemmän illanistujais-ikäpolvea.  Näiden muutamien Facebook-viikojen aikana olen yrittänyt hahmottaa mihin eri tarkoituksiin ja miten sitä käytetään. Olen liittynyt joihinkin mielenkiintoisiin foorumeihin ja jonkin verran verkostoitunut entisten opiskelijoideni kanssa. Tähän tarkoitukseen foorumi on hyvinkin toimiva. Se tarjoaa mahdollisuuden kuulumisten vaihtamiseen. Tätä puolta pitää vielä kehittää, kunhan aika antaa myöden.  Olen myös miettinyt, miten tätä foorumia voisi hyödyntää nykyisten opiskelijoiden kanssa. Yksi ajatus, josta ajattelin syksyllä keskustella opiskelijoiden kanssa, on että perustaisimme Facebookiin ryhmän ja välittäisin sinne kaikki meille tehnyt työ- ja harjoittelutarjoukset. Ryhmään voisivat liittyä niin nykyiset, kuin entisetkin opiskelijat. Näin saisin hoidettua tiedottamisen viemällä sen yhteen paikkaan.

Mietin vain miten muut Facebookin käyttäjät suhtautuvat siihen, että yritän reivata viihdekäytössä enemmän käytetyn fooruminen ammatilliseen käyttöön.

Startti

Pitää miettiä mihin kaikkeen tätä voisi käyttäähmm … samaa olen pohtinut Facebookin osalta viime viikkoina.

Olemme tämän vuoden käyttäneet yhden ryhmän kanssa blogia ammatillisessa kasvussa. Jokainen on kirjoittanut omaan blogiin yhden postauksen viikossa.  Joka viikko myös joku opiskelija on antanut aiheen mistä voi kirjoittaa. En tiedä kuinka paljon he ovat käyneet lukemassa toistensa blogeja. Mietin nyt olisiko ryhmäblogista jotakin iloa tähän asiaan. Toisaalta jos 20 kirjoittaa samaan blogiin niin miten sen saa toimimaan?Opiskelijoita ei ole saanut kommentoimaan toisiaan ilman pakkoa.

Facebookia olen ajatellut kokeilla uuden ryhmän kanssa tiedotuskanavana, mutta tätä pitää vielä pohtia.

Olisiko jollakin ideoita, kokamuksia, … APUVA