ePortfoliosta mPortfolioon

Kesäloman kynnyksellä löytyi hyvää aikaa tutkailla opetusteknologian uusia ja hieman vanhempiakin tuulia. Mielenkiinto kohdistui tällä kertaa ePortfolioihin ja mPortfolioihin. Innostavana tekijänä toimi aamupäivän testaukset ePortfolio, Kyvyt.fi – palvelussamme. Kyvyt.fi – palvelu päivitetään elokuussa uuteen versioon. Palvelun taustalla pyörii Mahara, jonka on luonut Uuden-Seelannin hallitus. Suomessa Mahara-perusteista ePortfoliota käytetään ainakin Optimaan ja Moodleen integroituna.

Pikakuuntelin ja katselin Dr. Helen Barretin pitämän webinaarin ePortfolioista ja mPortfolioista. Häntä voidaan pitää maailmanlaajuisesti ePortfolioiden eksperttinä.  Dr. Barretin mukaan ePortfolioissa keskeistä on reflektointi, jakaminen ja suhteet, jonka käänsin vapaasti verkostoiksi. Tiedon jakaminen tapahtuu monimediaisia julkaisukanavia käyttäen. Webinaarissa esiteltiinkin useita mobiilikäyttöön soveltuvia ilmaisia ja lähes ilmaisia ohjelmia.

Kuvien, dokumenttien, tiedon jakamiseen:

  • DocScanner; iPhone ja iPad käyttöön. Muuttaa ottamasi kuvan .PDF-tiedostoksi. (ilmainen)
  • Stupeflix; videoklippien tekemiseen tarkoitettu ohjelma. Koosta kuvista ja videoista yksi videotiedosto, max 20min pituinen (ilmainen)
  • Edmodo; oppimisympäristö, mikrobloggauspalvelu, maailmanlaajuiseen verkostoitumiseen. (ilmainen)
  • Zapd; iPhone apps, jolla käyttäjä luo omia webbisivuja. Soveltuu myös iPad käyttöön. Vaatii iOS5 tai uudempi. (ilmainen)

Dr. Helen Barretin blogi http://electronicportfolios.org/, esityksiä ja webinaareja http://electronicportfolios.org/portfolios.html. mPortfolioista esityksiä ja runsaasti vinkkejä mobiiliohjelmiin https://sites.google.com/site/mportfolios/

 

 

This entry was posted in sosiaalinen media. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.