emma on Huh 5th 2010 teatteri
Raision teatteri 13.2.2010
Päijänteen Suopalloilijat
Absurdia. Absurdia, absurdia. Absurdia. Absurdia? Absurdia! Absurdi tarkoittaa järjetöntä, järjenvastaista, mahdotonta tai mieletöntä. Voisin siis luonnehtia blogipäivitykseni alkuosaa absurdiksi. Yhden miehen show Päijänteen suopalloilijat kuvailee musiikkiesityksistä ja novelleista koostuvaa esitystään absurdiksi, vaikka aiheet eivät mielestäni ihan järjettömyyteen asti ylläkään. Vaikka esimerkiksi kappale, joka nostaa pieneläinhoitajien lakon lähes katastrofin ainekset täyttävälle tasolle, on hauska ja oivaltava, jotakin puuttuu. Suurimmassa osassa musiikkiesityksistä luovuuden valloilleen sysännyt idea on ollut hyvä, mutta sisältö jää merkityksemättömäksi eikä kyseenalaista kappaleen lähtökohtia, toisin kuin kuulija voisi aluksi olettaa.
Päijänteen suopalloilijoilla on hyvä “liike-idea”, joskin siinä olisi vielä parannettavaa. Ainoan jäsenen kannattaisi miettiä kumppanin hankkimista vaikkapa sanoitusten ”puhtaaksilukutarkoitukseen”. Lyriikoita olisi syytä kehitellä entistä pidemmälle, jotta se kaivattu absurdia saataisiin kaivettua rivien välistä esille. Päijänteen suopalloilijoiden esitys Raision teatterissa viihdytti, mutta sai jälkeenpäin tajuamaan, etten pitänytkään siitä. Kuulostaako absurdilta? Tässä syy: paikan päällä viihtyvyyteen saattoi vaikuttaa esiintyjän karisma, joka kadotessaan esityksen jo päätyttyä sai katsojan kyseenalaistamaan näytöksen sisällön. Kaiken kaikkiaan Päijänteen suopalloilijoiden show oli uusi ja mukava kokemus, jota en kuitenkaan lähtisi ainakaan samalla ohjelmistolla katsomaan uudestaan.
emma on Huh 5th 2010 valokuvanäyttely
Jokin meistä kaukaa taas palaa joelle kerran
Köysiratagalleria, Taideakatemia, Turun AMK
Aurajoki toimi ideoinnin ja inspiraation lähteenä Turun taideakatemian toisen vuosikurssin valokuvaopiskelijoille, kun Köysiratagalleriassa esillä olevassa valokuvanäyttelyssä joki näytti monet kasvonsa. Toisia se innoitti konkreettisella, toisia ideaalisella tasolla. Jokin meistä kaukaa taas palaa joelle kerran –näyttely antoi 14 opiskelijalle mahdollisuuden katsoa, mihin joki-teema heidät kuljettaa.
Näyttelyssä huomioni herätti heti Aura Saarikosken kolmen valokuvan sarja Päivä, jona länsimaista loppui puhdas vesi. Yhdessä kuvista oli vanha, tyhjä uima-allas, joka kaikessa kuluneisuudessaan ja likaisuudessaan näytti upealta. Pohjalla oli pieni kerros vettä, joka heijasti altaan reunoja. Hylätty maauimala näytti juuri siltä, että se olisi jouduttu jättämään puhtaan veden loppumisen takia.
Pidän valokuvista, joissa on yhteiskunnallista sanomaa. Aura Saarikoski ei välttämättä ole hakenut tai kuvannut vielä tapahtunutta katastrofia, mutta on saanut kuviinsa lähestyvän onnettomuuden tunteen. Mustavalkoisten kuvien yllä roikkuu pelko. Kokemuksena valokuvanäyttely oli ajatuksia herättävä.
emma on Huh 5th 2010 keikka
Bullet
25.-26.2.2010 Close-up Båten, Silja Line
Omat epäilykseni heräävät aina, kun tulokasyhtyettä verratan kuuluisaan, maailmanluokan bändiin. Bullet – Ruotsin AC/DC ei kuulosta hyvältä, varsinkaan kun yhtye vietti osan viime vuodesta australialaislegendan lämmittelybändinä. 80-luvun hard rockia soittavalla yhtyeellä saattaa löytyä samankaltaisuuksia eläkeikää lähentelevien kollegojensa kanssa, mutta kopioiksi heitä ei voi väittää. Kun nykyajan kokeilevassa kulttuuriympäristössä haluaa keksiä jotain uutta ja ennenkuulumatonta kuitenkin 80-luvun henkeä kunnioittaen, tuloksen on pakko olla joko nerokas tai epäonnistunut. Puritanistien mielipiteistä en tiedä, mutta omalla kohdallani Bullet toimii.
Close-Up Båten -risteily oli Close-Up Magasin -lehden järjestämä risteily, jossa yleisöä viihdytettiin kahden päivän ajan seitsemän bändin voimin. Risteilyn avaavalla Bulletilla oli paljon todisteltavaa, varsinkin kun roudaamista ei oltu pystytty aloittamaan ennen laivan tuloa maihin. Keikka alkoi kuitenkin ajallaan, ja veti lavan edustan ja starlight-yökerhon täyteen raskaamman musiikin ystäviä.
Itseäni miellyttävät sellaiset lavapersoonat, jotka osaavat ottaa yleisönsä hyvin. On aina mukavaa luoda katsekontakti artistiin tai huomata, että esiintyjät innostuvat yleisön laulaessa mukana. Bulletin esiintymisestä huomaa, että keikkojen näyttävyyteen on panostettu. Kahden kitaristin ja basistin tekemät koreografiat, instrumenttien kanssa heiluminen ja ympäri lavaa juoksentelu saavat ainakin naispuoliset fanit kikattamaan. Laulaja Hell Hoferin hillitympi esiintymistapa tasapainottaa kitaristien riehumista ja luo mielikuvan ehkä jopa isällisestä, hieman saarnaavastakin tavasta tuoda lyriikat yleisön luo. Yhtyeen esiintymisestä huokuu koko ajan tunne, että yleisö on se, ketä varten ollaan tultu esiintymään. Liika rokkikukkoilu on siis kuorittu pois bändin uskomattomista yhteistyökumppaneista huolimatta.
Koska toisessa kulttuuripassissa oli lupa keskittyä enemmän omaan kulttuurikokemukseen kuin pohtia esityksen tuotannollisia puolia, voin ilman tunnontuskia myöntää Bulletin olevan yksi suosikkiyhtyeistäni ja todeta, etten aio kritisoida esityksen mitään puolia. Skeptisimmät voivat väittää sen johtuvan mieltymyksestäni pitkähiuksisiin miehiin; todellisuudessa keikka vain teki minuun syvän vaikutuksen. On aina mukava huomata, että yleisön (eli minun) viihtyvyyteen on panostettu. Yleisö on kuitenkin se olennainen osa tuotantoketjua, joka maksaa muiden osien palkat ja varmistaa näin ketjun olemassaolon.