Mieluummin vanha kuin aikuinen
“Kauko Röyhkä kertoo kirjallisista vaikutteistaan Lainan päivänä klo 18.”
Lainan päivän kunniaksi Turun kaupunginkirjasto oli saanut Kauko Röyhkän luennoimaan häneen vaikuttaneista kirjoista. Käsittelyssä olivat muun muassa Timo K. Mukan Kyyhky ja unikko, Charles Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa, Marguerite Durasin Rakastaja ja ja Paul Austerin Illuusioiden kirja.
Luennon alkuvaikutelma näytti hyvältä esille laitettuine kirjoineen ja Röyhkän ympärille muodostettujen penkkirivien ansiosta. Fanaattisena Kaukon ihailijana hakeuduin kolmannen rivin keskimmäiseen penkkiin – niin, että jos Kauko sattuisi katsahtamaan minuun päin, pystyisin vielä piilottamaan punastukseni, mutta olisin kuitenkin tarpeeksi lähellä häiriöttömän kuunteluelämyksen takaamiseksi. Luennon alettua ympäristön hälinä ei kuitenkaan ottanut laantuakseen. Musiikkiosaston oviaukon luo sijoitetut tuolit kolahtelivat jatkuvasti lainaajien yrittäessä päästä levyjen luo, ja Kaukonkin keskittymiskyky tuntui herpaantuvan jokaisen ohikulkijan kävellessä luennoitsijan alueen läpi. Taustalla lainausautomaatit piippailivat ja joku soitti pianoa. Konsertin kruunasi jonkun repusta kuuluva nintendocore-soittoääni.
Huonoista järjestelyistään huolimatta luento oli antoisa: Röyhkä valotti romaaniensa syntyprosessia ja mainitsi muutaman kirjallisista vaikutteistaan. Itseäni oli mietityttänyt, miksi Röyhkä käyttää teoksissaan Henri Charrière’en tavoin preesensmuotoa. Syyksi kirjailija sanoi olevansa kulttuuri-ihminen, joka ei halua kuulostaa kulttuuri-ihmiseltä. Hänen mielestään ylevä kulttuurisuus kuulostaa teennäiseltä, kun taas preesensmuotoa käyttämällä tavoitetaan aito junttimaisuus.
Luentoa seurasi yleisön mahdollisuus esittää kysymyksiä. Olin toivonut kysymysten herättävän jonkinlaista keskustelua, mutta Röyhkä vastasi mieluisiin kysymyksiin hänelle tyypillisesti kertomalla tarinoita, kun taas epämieluisat kysymykset ohitettiin hieman hyökkäävältä tuntuvalla tavalla. Kun filosofia tuli puheeksi, kirjailija totesi sen olevan häntä kiinnostamaton asia, josta hän ei tiennyt, eikä välttämättä halunnutkaan tietää mitään. Olin hieman pettynyt tähän suhtautumistapaan.
Kirjoistaan Röyhkä kuitenkin uskalsi puhua enemmän kuin osasin odottaa, ja hän otti jopa puheeksi pornotähti Henry Saaresta kertovan teoksensa. Kirja oli kenties omalla tavallaan kannanotto seksin ja pornografian keskeiseen rooliin nyky-yhteiskunnassa, vaikka se olikin naamioitu Saaren elämäkerraksi. Toisesta Röyhkän niin musiikissa kuin kirjoissakin näkyvästä aiheesta, nuoruuden ihannoimisesta kirjailija totesi erään albuminsa tavoin olevansa “mieluummin vanha kuin aikuinen”.
Kiitos vielä Turun kaupungille ja pääkirjastolle Lainan päivän kunniaksi järjestetystä tilaisuudesta.