Ensimmäisen vuoden mediatuottaja-opiskelija jännittää, panikoi, purkaa epävarmuuttaan ja ehkä joskus tuo julki pilkahduksen positiivistakin tunnetilaa.Posts RSS Comments RSS

Archive for the 'teatteri' Category

Päijänteen suopalloilijat

Raision teatteri 13.2.2010
Päijänteen Suopalloilijat

Absurdia. Absurdia, absurdia. Absurdia. Absurdia? Absurdia! Absurdi tarkoittaa järjetöntä, järjenvastaista, mahdotonta tai mieletöntä. Voisin siis luonnehtia blogipäivitykseni alkuosaa absurdiksi. Yhden miehen show Päijänteen suopalloilijat kuvailee musiikkiesityksistä ja novelleista koostuvaa esitystään absurdiksi, vaikka aiheet eivät mielestäni ihan järjettömyyteen asti ylläkään. Vaikka esimerkiksi kappale, joka nostaa pieneläinhoitajien lakon lähes katastrofin ainekset täyttävälle tasolle, on hauska ja oivaltava, jotakin puuttuu. Suurimmassa osassa musiikkiesityksistä luovuuden valloilleen sysännyt idea on ollut hyvä, mutta sisältö jää merkityksemättömäksi eikä kyseenalaista kappaleen lähtökohtia, toisin kuin kuulija voisi aluksi olettaa.

Päijänteen suopalloilijoilla on hyvä “liike-idea”, joskin siinä olisi vielä parannettavaa. Ainoan jäsenen kannattaisi miettiä kumppanin hankkimista vaikkapa sanoitusten ”puhtaaksilukutarkoitukseen”. Lyriikoita olisi syytä kehitellä entistä pidemmälle, jotta se kaivattu absurdia saataisiin kaivettua rivien välistä esille. Päijänteen suopalloilijoiden esitys Raision teatterissa viihdytti, mutta sai jälkeenpäin tajuamaan, etten pitänytkään siitä. Kuulostaako absurdilta? Tässä syy: paikan päällä viihtyvyyteen saattoi vaikuttaa esiintyjän karisma, joka kadotessaan esityksen jo päätyttyä sai katsojan kyseenalaistamaan näytöksen sisällön. Kaiken kaikkiaan Päijänteen suopalloilijoiden show oli uusi ja mukava kokemus, jota en kuitenkaan lähtisi ainakaan samalla ohjelmistolla katsomaan uudestaan.

77 responses so far

My First Time

daccb47bb6003d4c1bc238edabfb5727_750

Teatteri

Mikko Koukin ohjaama ja Linnateatterin ja Kaarinan nuorisoteatterin yhteistyössä toteuttama My First Time -näytelmä on alunperin kotoisin USA:sta. Off Broadway -hitti perustuu kymmeniin tuhansiin myfirsttime.com -sivustoille lähetettyihin kertomuksiin ihmisten ensimmäisistä seksikokemuksista. Neljä nuorta näyttelijää kertovat aiheeseen liittyvistä unelmista, ongelmista, peloista sekä onnistumisista rennon vauhdikkaalla tyylillä.

Okei, ihan ekaksi vinkki: vaikka olisitte kuinka hyviä kavereita äitinne kanssa, tämä näytelmä on parempi katsoa eri puolilta katsomoa kuin vierekkäisistä penkeistä. Hauskoillekaan kohdille nauraminen tuntuu väärältä ja esityksen jälkeen kotimatka sujuu hiljaisissa merkeissä. Näytelmää edeltävä ensimmäiseen kertaan liittyvä kysymyslomakekin on täytettävä toiselta piilossa. Ei siis kannata.

My First Time -näytelmä lähtee naurattamaan. Nuoruuden epävarmuudelle ja omaa elämää sivuaville tarinoille on helppo nauraa, mutta kun kertomusten sävy vaihtuu rankemmaksi, olo vaihtuu epämiellyttäväksi. Olo on kuin terveydenhoitajan pakollisella seksivalistustunnilla, eivätkä insestiä ja hyväksikäyttöä käsittelevien aiheiden välissä pilkahtelevat huumoripätkät enää naurata. Samalla tulee vilkuiltua selvästi vanhemmasta ikäluokasta koostuvaa yleisöä peläten ensimmäistä reaktiota rankkoihin aiheisiin ja jatkuvaan kiroiluun. Ehkä se on se äidin seura, mutta viimeistään näyttelijöiden alkaessa voihkimaan ja koskettelemaan toisiaan nousee kaipuu näytelmästä puuttuvaan väliaikaan.

My First Time on löytänyt yleisöä ja suosion myötä ansainnut myös lisäesityksiä. Tuotannolliselta puolelta on kehuttava näyttelijöiden takana olevaa screeniä ja sille heijastettavia tarinoita ensimmäisistä kerroista. Myös näyttelijät onnistuvat työssään, sillä jatkuva roolin vaihtuminen ja mukavista henkilökuvista limanuljaskoihin siirtyminen on varmasti vaikeaa. En tiedä, kuinka näytelmää on markkinoitu, sillä itse eksyin esitykseen puhtaasti äidin työpaikan sponsoroimana, mutta jos olisin itse markkinointivastuussa, tietäisin mistä lähtisin yleisöä etsimään. Näytelmän k15-ikärajasuositus kävelee käsi kädessä suomalaisten nuorten seksin aloittamisiän kanssa. Yli kaksikymppisenä hetkittäinen moralisoiva sävy ja jo kertaalleen kuullut varoittavat tarinat suojautumisesta ja alkoholista kyllästyttävät, mutta teineille saattaisivat olla uutta asiaa. Myös screenillä kerrotut luvut katsojien joukossa olevista neitsyistä ja seksin aloittamisiästä tasavertaistaisivat teinejä ja veisivät pohjaa pois hurjilta uskomuksilta muiden erilaisuudesta. Varokaa siis, televisiopohatat ja mainostajat – tosi-teatteri saattaa viedä teidänkin kohdeyleisönne.

One response so far