Emma-gaala

526 uutta spämmiviestiä. kiitos tästä. odotan saavani vapautuksen viikon oivalluksesta, siihen tarkoitettu aika menee roskapostien poistamiseen. yhyy.

ei hätää, taidan yrittää kirjoittamista uudelleen huomenna. ehkä olen silloin jo leppynyt.

Pikaisen laskutoimituksen mukaan menossa on jo 12. kouluviikko. Vielä pari kuukautta sitten googletin tuottaja-sanaa epätoivoisena – pelkäsin kai että ensimmäiseen tuotantoon mennessä en tietäisi omaa työnkuvaani ja häpäisisin toiminnallani itseni ohella koko tuottajien ammattikunnan. Muidenkin osoittama epävarmuus on kuitenkin hälventänyt ennakkoluuloja ja antanut uskallusta kysyä asiosta alemmuutta tuntematta.

Ennen käsikirjoituksen ja dramaturgian tämänviikkoista tuntia kuvani tuottajuudesta oli vielä varsin yksiselitteinen. Tuottaja oli minulle joku, joka huolehti tuotannossa kaikesta, mikä jäi muilta tekemättä. Sen lisäksi tehtävinä olivat budjetti, markkinointi ja aikatauluttaminen. En ollut osannut ajatella, että yhdessä tuotannossa saattoi työskennellä useita tuottajia eri toimenkuvissa.

Olin toki kuullut nimikkeestä luova tuottaja, mutta käytännön toimenkuvasta en tiennyt mitään. Kävi ilmi, että elokuvan tai muun tuotannon varsinaisen tuottajan alisuudessa saattaa työskennellä esimerkiksi luova tuottaja, jonka työnkuvaan kuuluu vastuu käsikirjoituksesta ja sen työstäjistä. Hän ei välttämättä kirjoita itse riviäkään, vaan ideoi ja hyväksyy muiden ideoita, huolehtii käsikirjoituksen aikatauluista ja valmistumisesta. Toisin sanoen siis jonkinlainen käsikirjoittajien pomo.

Itselläni on ollut hakusessa erilaisten tuottajien varsinaiset toimenkuvat ja nimet. Esimerkiksi vastaava tuottaja on Ylen sivujen määritelmän mukaan seuraavanlainen:

Vastaava tuottaja vastaa tilaajalle, että tuotanto noudattaa sovittua ohjelman sisältöä ja muotoa, sekä toteuttaa tuotannon sovitun budjetin mukaisesti. Hän kiinnittää käsikirjoittajat, ohjaajan, näyttelijät ja muun tuotantohenkilöstön. Vastaava tuottaja johtaa sarjan sisällön suunnittelua, toteutusta ja kehitystyötä, sekä vastaa esitettävien osien sisällöstä ja muodosta.

Muita tuottajanimikkeitä ovat esimerkiksi kirjoittava tuottaja, keskusteleva tuottaja ja tuotantopäällikkö. Totuttuun tapaani tällaisten uusien nimien kuuleminen saa pulssini nousemaan ja jännityksen pintaan – myös luovuttaminen käväisee silloin tällöin mielessä alemmuuden tunnetta miettiessäni. Kai se tästä.

Lähdimme luokkakaverieni Ainon ja Veeran kanssa syysloman alkajaisiksi Lontooseen. Hostellia etsiessämme kävelimme koko ydinkeskustan läpi, mikä oli väsymyksestä huolimatta loistava tapa tutustua kaupunkiin ja nähdä turistikohteita.  21 tunnin valvomisen jälkeen pääsimme vihdoin kahden-kolmen tunnin unille. Pakko myöntää, että aamulla viimeisenä mielessä olivat projektiaapiset ja gluebookit; lähinnä ajatuksissa pyöri vain Loma ja Lontoo.

Väsymyksen ei annettu viikonloppuna tuntua eikä näkyä, ellei sitten lasketa pieniä hulluuden pilkahduksia, kuten ensimmäisen aamun Black Mamba -leikkejä. Innostuin nimittäin pukemisen sijaan muuttamaan sukkahousujen käyttötarkoituksen vaatteesta käsinukkekäärmeleikiksi. Voivotellessani lähestyvää sekoamistani Veera muistutti, että sukkahousuleikit olivat kaikesta lapsellisuudestaan huolimatta luovaa toimintaa. Myönnyin Veeran ajatukseen ja totesin, että loma oli saanut uinuvan luovuuteni taas hereille. Kaavoihin kangistuneiden ajatusmallien sijaan aivoni saivat taas tehdä mitä huvitti.  Ja niitähän huvitti – väsytti tai ei.

Viikonloppu Lontoossa opetti, ettei lomailua tarvitse pelätä tai väheksyä. Turistin leikkiminen, tuntikausiksi kaverin kanssa juoruilemaan antautuminen ja jatkuva känisä olo eivät ole vain mukavia tapoja kuluttaa kouluvapaata aikaa, vaan niitä tarvitaan tehostamaan tiedostamatonta aivotoimintaa. Ajattelemattomuus ei huonosta maineestaan poiketen siis tyhmennä, vaan lähinnä viisastaa meitä.

Viisastuminen ei aina vaadi matkaa Lontooseen, vaan kadonnutta älyä voi etsiä vaikka lenkkipolulta. Jo puoli tuntia “tyhmä-aikaa” antaa aivojen yhdistellä unohtuneita ajatuskulkuja ja muistella päivän aikana opittua. Vähän niin kuin nukkuessa. Tyhmäilemään siis.

Peeäs. Kulttuurikohteiden säännöllinen muistaminen onnistuu kyllä ilman Lontoota ja lentokoneen saasteista aiheutuvaa huonoa omaatuntoakin. Maakuntamatkailu on ihan jees juttu. Ja sitä paitsi: jos me ollaan innoissamme Lontoosta, kai ne lontoolaisetkin on innoissaan jostain. Vaikka sitten Turusta.

Katsoin alkuviikosta Arjan käskysystä jakson Suomen Diiliä projektihallinnan kurssimme tueksi. Viikon pänttäämisen jälkeen bisnesnaisten sekä -miesten sekoilun ja sättäämisen näkeminen oli kaikkea muuta kuin miltä omat mielikuvani projektin suunnittelemisesta ja toteuttamisesta näyttivät.

Ohjelma alkoi ryhmien sekoittamisella ja uusien projektipäälliköiden nimeämisellä. Päälliköitä oli vielä muistutettava valitsemaan toisenkin sukupuolen jäseniä, Suomihan on tasa-arvoinen demokratia ja silleen. Poikia harmitti – missä niitä naisia muka työelämässä näkee?  Tehtävänannon jälkeen rynnättiin autoon puhumaan pahaa toisen tiimin jäsenistä. Kun projektipäällikkö oli jotain mieltä, muilla ei ollut vastaan sanomista. Ja jos oliskin ollut, päällikön ärähdys riitti hiljentämään kärkkäät suut. Viidentoista minuutin briiffikään ei saanut toista projektipäälliköistä unohtamaan rakkauttaan omaan ääneensä, vaan neuvojen kysymiseen annettu aika kului päällikön esitellessä ideoitaan.

Kun toinen ryhmä voitti, se oli projektipäällikön ansiota. Kun toinen ryhmä hävisi, se oli AD:n vika.  “En kyllä maksais tollasesta työstä, jos olisin palkoista vastuussa”, häviäjien Jethro vielä muistutti. Haloo, AD tekee juuri niin kuin te käskette, sen sijaan että lähtisi voittamaan tai häviämään teidän puolestanne.

Hjallis Harkimon luotsaaman Suomen Diilin näkeminen sai ymmärtämään, että huono projektipäällikkö voi pilata koko projektin. Ryhmän johtajan tittelistä huolimatta hänen tehtävänsä ei ole vetää yhden miehen projektia, vaan kuunnella ja soveltaa ryhmän jäsenten ideoita ja ehdotuksia.  Jos päällikkö jääräpäisyydessään päättää kuitenkin kuunnella vain itseään, on hyvä ymmärtää että huono tulos ei ole kenenkään muun  kuin johtajan itsensä vika. Projektipäällikkö on se projektiorganisaatioketjun viimeinen linkki, joka joko hyväksyy tai hylkää ehdotukset sekä tunnistaa laadukkaan tai huonolaatuisen työn jo prosessin alkuvaiheilla.

Hjalliksen taitaa olla syytä järjestää Diilin osanottajille kurssi projektihallinnasta ja hyvän projektipäällikön ominaisuuksista, ennen kuin luovuttaa 120 miljoonan euron Sipoonranta-projektinsa markkinointivastuuta ohjelman voittajalle. Tällä alueella kun ei koskaan voi olla liian hyvä.

Mediatuotanto-opintojen aikana opiskelija perehtyy elokuvan, television, uuden median ja mainonnan tuotantoprosesseihin. Opiskelija voi syventää opintojaan haluamansa median ja/tai tuotannollisen osakokonaisuuden osalta henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa puitteissa.  — Mediatuotannon suuntautumisvaihtoehdosta valmistuu ammattilaisia perinteisen ja uuden median tuotannollisiin työtehtäviin. Valmistuneet voivat työskennellä esimerkiksi uusmedia-alan yrityksessä, mainostoimistossa tai elokuva- ja tv -tuotantoyhtiössä projekti/tuotantopäällikköinä. /turkuamk.fi

Vaikka kuinka meille muistutettaisiin, että koulustamme valmistuu elokuva- ja televisiotuottajia, en jaksa päästää irti unelmastani työskennellä vielä jonain päivänä musiikkituottajana. On totta, että projektihallinnan, markkinoinnin ja budjetoinnin opintojemme ohella tutustumme niin elokuvan, television ja mainonnan tekemiseen myös käytännössä, kun taas vaikkapa levyn tekemisen vaiheet jäävät käsittelemättä. Minua ei kuitenkaan huijata niin helposti.

Taannoin selaillessani muun muassa Sturm und Drangia ja HIMiä tuottavan Helsinki Music Groupin internetsivustoja huomasin, että lähes jokaisella yrityksessä työskentelevällä tuottajalla oli takanaan kauppakorkeakoulutausta. Heilläkään ei siis ollut ennen tuottajaksi ryhtymistä käytännön koulutusta musiikin alueelta. Ehkäpä he olivat muuten tulevaisuuden lupauksia, markkinoinnin ja kykyjen löytämisen parhaita. Miksen siis minäkin pystyisi siihen? En aio opiskeluaikanani tapella koulutusohjelmamme rajoja vastaan, mutta tulevaisuuden työnantajiltani toivon, etteivät he lue eri ihmisten koulutustaustoja pilkuntarkasti, vaan keskittyvät ihmiseen: omistautuneisuuteen, innostuksen määrään ja talenttiin.

Lopuksi vielä musiikkia, joka sai minut kirjoittamaan tämän viikon oivalluksen:

Kerran kummasteltuani toisen sukupuolen lähes poikkeuksetonta pärjäämistä äidinkielen aineiden saralla sain vinkin, jonka avulla pitäisi irrota niin äidinkielen nollakurssin kymppi kuin ylioppilaskirjoitusten laudaturkin:

Salaisuus on käyttää sanaa inhorealismi.

Olin päättänyt jättää tämän kortin käyttämättä, kunnes koittaisi viikko, jolloin tekstiä ei vain yksinkertaisesti irtoaisi. Se viikko on nyt.

Saimme viime viikolla valmiiksi kuvauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun -kurssilla valmistamamme mainoselokuvan. Mainos alkoi kuvalla kuulokkeet korvilla kadulla kävelevästä tytöstä, jota kohti  pyöri tuulen kuljettama muovipussi. Ensin tyttö ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota pussiin, vaan käveli ohi keskittyen lähinnä musiikin kuuntelemiseen. Vasta muovipussin kadottua jo kuvasta, tyttö otti kuulokkeet korviltaan ja kääntyi katsomaan kassia. Kuva terävöityi muovipussiin (ja siinä olevaan Alkon logoon). Tyttö käveli kassin luo ja otti sen käteensä.

Ennen mainoksen loppuhuipentumaamme olisi vielä voinut luulla pätkän olevan inhorealistinen kuvaus nykymaailmasta: tyttö huomaa kadulla pyörivän Alkon pussin, jonka sisältä löytyy aikainen joululahja tehden päivästä taas hetkeksi kirkkaamman. Ja se muovipussikin jää kierrättämättä. Mainoksemme keskittyi kuitenkin inhorealismin sijaan kenties liialliseen, mutta mielestämme toimivaan moralisointiin; tyttö poimii muovikassin maasta, heittää sen roskiin ja muistuttaa vielä lopuksi, että tähän pystyvät kaikki.

Tämän viikon oivallukseni toivoo tuurin riittävän yrityksessään huijata lukijaa. Joskus on vain pakko käyttää hienoja, vaikkakin kenties tyhjiä sanoja huonon tekstin peittona.

Mediatuottajan työnkuvaan ei kuulu kuvaaminen. Eikä leikkaaminen. Eikä näytteleminen. Ei myöskään äänisuunnittelu. Ei käsikirjoitus. Mediatuottajaksi haluavan opintoihin kuuluvat kuitenkin kaikki edelliset. Vaikka itse en koskaan oppisikaan kuvaamisen ammattilaiseksi, on tärkeää että tunnistan laadukkaan ja ammattimaisen työn muiden joukosta. Yksikään tuottaja kun ei varmastikaan halua lähteä tekemään tuotantoa silmät sidottuina ja kuulla jälkeenpäin kritiikkiä työn laadusta.

Viime viikkojen käytännön harjoitukset eivät vain ole olleet opettavaisia vaan myös mielenkiintoisia. Kuvaamisen, leikkauksen ja äänisuunnittelun kurssilta editointi on noussut omaksi suosikikseni ja olisi mukavaa jos alkanutta innostusta saisi jatkettua tulevaisuudessakin. Tämä on ehkä väärä paikka tunnustaa, mutta vitsailin äidilleni ensimmäisen opiskelukuukauden innoittamana hakevani ensi kevään yhteishaussa opiskelemaan elokuva-alaa. Maalis-huhtikuun yhteishakuun on kuitenkin vielä puolisen vuotta – kuusi kuukautta aikaa löytää oman alan koukut ja ihanuudet.

Arja antoi ensimmäisellä viikolla tehtäväksemme löytää eri blogien hyvät ja huonot puolet ja kirjoittaa ne ylös. Tämän tehtävän piti olla myös ensimmäinen blogimerkintämme, mutta innokkaana koululaisena otin varaslähdön ja tulin leikkimään jo pari viikkoa sitten.

Huonomuistisena en enää osaa mainita blogeja, joita käytin tehtäväni lähteenä, mutta tässä muutamia hyviksi ja huonoiksi puoliksi listaamistani asioista:

+älykäs, leikittelevä kieli, sarkasmi ja itseironia (suosikkitapauksessani muotiblogin pitäjä esittelee tyylinsä alkuvaiheet animefanina, goottina ja sateenkaaren värisenä pallurana)

+mielenkiintoiset, ajankohtaiset aiheet, poikkeavat blogit (ei aina se sama muotiblogi..)

+kyky saada arkipäiväisetkin asiat kuulostamaan kiinnostavalta, yhteydet julkisuuden henkilöihin tai ilmiöihin

-luettelointi (en koskaan väittänytkään tätä hyväksi blogiksi)

-liiat viittaukset oman elämän henkilöihin, joita lukija ei tunne -> tekee lukemisesta vaikeaselkoista (Matti Vanhasen blogi on sitten jo eri juttu)

-tylsä, väritön kieli

Tämän tehtävän tarkoitus oli luultavastikin ohjata blogineitsyt kirjoittamisen alkuun ja varmistaa että tulos on siistiä ja laadukasta. Kuinka menestyksekkäästi tämä ohjailu sitten onnistui, näemme myöhemmin. :)

Ensimmäiset viikot uudessa koulussa toivat mukanaan epävarmuuden. Mihin olenkaan lupautunut? Enhän edes tiedä mitä mediatuottajan työ käytännössä tarkoittaa. Asia ei tuntunut selkenevän opinnoissaan jo pidemmällä olevien mediatuottaja-opiskelijoiden tapaamisesta huolimatta; puheet tuotannoista ja tila-  sekä autovarauksista sekoittivat päätä entisestään. Vasta taideakatemian avajaisfestivaaleissa elokuvaopiskelijan tokaisema lause sytytti toivon kipinän.

 ”Muistakaa vain kysyä mediatuottajia mukaan projekteihin. He hoitavat kaikki vaikeat asiat niin kuin rahoituksen, varaukset ja muut”

Ihanaa. Joku siis tunsi tarvitsevansa mediatuottajia. Jaa että pidimme huolen että myös vaikeat asiat tulivat tehtyä?  Työnkuvaan täytyi siis kuulua muutakin kuin kahvin keittämistä. Ensimmäisen viikon synnyttämä huoli oman tulevan ammatin tarpeellisuudesta katosi saman tien. Samalla ”oikean” koulun eli ensimmäisten kurssien alkaminen toi viikonloppuunkin mukavan odottavan sävyn.

Ensi viikkoon, kahvinkeittäjänne Emma