Uusi Turkublogs.fi -sivustoPosts RSS Comments RSS

Väsyttääkö? Ensihoitajan jaksaminen työssä

Ensihoitajat tekevät eripituisia työvuoroja, aina kahdeksasta tunnista vuorokauden mittaisiin työvuoroihin. Tämän lisäksi esimerkiksi pitkissä siirtokuljetuksissa työvuorot voivat venyä hyvinkin pitkiksi, ilman kunnollisia taukoja.

Ensihoidossa keikat eivät jakaudu tasaisesti eri päiville, tai edes saman vuoron aikana. Jotkut päivät voivat olla hyvinkin rauhallisia, kun taas toisena päivänä keikkaa voi olla enemmän kuin tarpeeksi. Joskus joutuu ajamaan keikkaa putkeen tuntikausia, ilman lepoa tai taukoja. Valtioneuvoston asetuksen (1257/1992, muutos 1221/2007) 7 §:n mukaan ammattikuljettaja saa ajaa vuorokaudessa korkeintaan yhdeksän tuntia ja jokaisen 4,5 tunnin jälkeen tulee olla 45 minuutin pituinen tauko. Tätä säädöstä ei voida kuitenkaan soveltaa ensihoitoon. Ensihoitajat saattavat ajaa hyvinkin väsyneinä ja nälkäisinä pitkiä aikoja, ennen kuin pääsevät tauolle.

Ensihoidossa kaikki tauot sisältyvät työaikaan ja tauot pidetään juuri silloin, kun vain keikoilta ehditään. Tauoiltakin on pystyttävä lähtemään työtehtäville välittömästi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että ruoka voi jäädä lautaselle syömättä ja saman ruoan voi joutua lämmittämään useampaan kertaan ennen kuin lautasen saa tyhjäksi. Lisäksi muut tauot, päiväunet tai yöunet voivat keskeytyä. Toisaalta rauhallisina vuoroina voi ehtiä mahdollisen asemapalveluksen lisäksi lepäilemään, kuntoilemaan, opiskelemaan yms. Koska työvuorot ovat joskus pitkiä, on vireystilaa hyvä pitää yllä lepäämällä, vai haluaisitko sinä tehdä päätöksiä, vaativia toimenpiteitä tai ajamaan hälytysajoa vuorokauden samoilla silmillä? Tämä saattaa kuitenkin olla arkipäivää ensihoitajan työssä.

Tutkimuksissa on osoitettu, että heti heräämisen jälkeen, ihmisen psyykkinen ja fyysinen suorituskyky ole lähellekään tavallista tasoa. Vasta noin tunnin jälkeen aivot toimivat tavalliseen tapaan. Eteenkin jos uni jää kesken, suorituskyvyn käynnistyminen kestää pitempään. (Tiedelehti 4/2009.) Pitkissä työ- ja yövuoroissa ensihoitajat voivat nukkua, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että keikoille on herättävä ja lähdettävä välittömästi tokkuraisena suoraan sängystä. Toisaalta jotkut saattavat kokea töissä valvomisen raskaammaksi, kuin nukkumisen pienissä pätkissä ja kesken unien heräämisen. Tämäkin on varmasti hyvin yksilöllistä, joten kukin tehköön miten parhaaksi asian kokee.

Näihin asioihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua tai mallia miten olisi hyvä toimia. Monissa työpaikoissa on saatettu kokeilla erilaisia malleja ja kokeiluja väsymysongelmaan, esimerkiksi tauottajien käyttöä.

Olisiko sinulla ratkaisuja asian parantamiseksi?

Tuomas Koivikko

Teemu Myrskykari

Elisa Seurujärvi

 

Käytetyt lähteet:

Tiedelehden julkaisu 4/2009. Päivä käynnistyy puoliunessa. Viitattu 4.3.2016 http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/paiva_kaynnistyy_puoliunessa

Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257

5 responses so far

5 Responses to “Väsyttääkö? Ensihoitajan jaksaminen työssä”

  1. Sannaon maalis 7th 2016 at 21:07

    Mikä työvuoron pituus olisi hyvä? Sosiaalisessa mediassa keskustellaan vilkkaasti eri mittaisten työvuorojen hyvistä ja huonoista puolista. Toinen tykkää 24tunnin vuorosta ja toinen 12 tunnin vuorosta, ja joku taas kaipaa 8 tunnin työvuoroa. Siihen mikä vuoro paras kellekin vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi henkilökohtainen tilanne, työmatkan pituus sekä työn vaativuus. Toisaalta myös työvuorot ja niiden sijoittelu vaikuttaa väsymykseen. Aamuvuorossa ei tulisi olla monta peräkkäin ja toisaalta yövuoroja tulisi olla riittävästi peräkkäin, jolloin rytmin kääntö onnistuu kunnolla ja auttaa unirytmin saavuttamisessa.
    Kaikki vuorotyötä tekevät varmasti tietävät että iltavuoron jälkeen ei aamuvuoroon meno tunnu mukavalta. Yksittäiset vapaapäivät eivät myöskään auta työntekijää palautumaan työn rasituksesta, joten useampi vapaapäivä peräkkäin olisi ideaali. Nykyään työntekijät saavat osallistua työvuorojen laatimiseen ja tämänkin on todettu lisäävän tyytyväisyyttä ja stressittömyyttä. Joko ensihoidon työpaikoilla työntekijät osallistuvat omien työvuorojen laatimiseen?

    Mainitsitte kirjoituksessanne tauot, ne ovat varmasti yksi haasteellisin asia terveydenhuollon organisaatioissa joissa työtä ei voi kokonaan pysäyttää hetkeksi juuri sille hetkellä. Dosentti Mikko Härmä Työterveyslaitokselta suosittelee mikrotaukoja jaksamisen lisäämiseksi. Yövuoroista hänen mukaansa pienet torkut (10-20min) lisäävät vireyttä loppuvuoroon. Ja jos se ei mahdollista niin edes rauhoittumista ja meditaatiota. Oletko kokeillut näitä?

  2. jpyornyon maalis 22nd 2016 at 12:26

    Itse koen mielekkääksi 12 h vuorot. Tämä on kuitenkin hyvin riippuvainen keikkamäärästä. 24 h vuoro ja sen tuomat pidemmät vapaat ova toki houkuttavia, mutta suurella keikkamäärällä rasittavat pidemmän päälle. Toisaalta tällöin on mahdollista kulkea pidempikin matka töiden perässä, ilman että kustannukset ja kulunut aika nousisivat rajoittaviksi tekijöiksi.
    Työpaikalla unen päästä kiinni saaminen on vaikeaa, ainakin itselle. Toisaalta väsyneenä ilman tekemistä väkisin valvominen on myöskin rankkaa.
    Vaikeita asioita ja oikeita ratkaisuja on varmasti yhtä monta kuin meitä erilaisia työntekijöitäkin. Suht säännöllisten taukojen pitäminen on varmasti yksi avain kohti parempaa jaksamista, ja tähän tauottajat ovat hyvä ratkaisu. Kunhan homma saadaan työpaikalla toimimaan tasapuolisesti ja järkevästi.

  3. rpelkonenon huhti 22nd 2016 at 18:26

    Työvuoroista kiistellään eilen, tänään ja huomenna. Jokaisella on oma kokemuksensa, mutta itse pidän 12 tunnin sekä 24 tunnin vuoroista. 24 tunnin vuorossa tietysti täytyy päästä ainakin jossain kohdassa torkahtamaan, jotta vireystila pysyisi yllä. Tämän jälkeen kolme vapaapäivää auttaa palautumaan ja Jennin mainitsema pidempi työmatkakin olisi tällöin mahdollinen. En toki tiedä kuinka tällaista rytmiä jaksaisin vielä 30 työvuodenkin jälkeen. 12 tuntiset vuorot ovat myös mukavia, mutta vapaapäiviä tulee tietysti vähemmän kerralla.
    Ensihoitajan työ on fyysisesti haastavaa juuri kirjoituksessa mainittujen asioiden vuoksi. Hyviä ratkaisuja ei ole helppo löytää, mutta ainakin yksi yhtäjaksoinen pidempi tauko (esim ruokatauko) tulisi jokaiselle sallia. Käytännön järjestelyt tämän mahdollistamiseksi ovatkin sitten toinen asia…

  4. jahlgrenon huhti 24th 2016 at 21:18

    Työvuuorojen pituudet ovat juuri aluekohtaisia. Paikkakunnilla joissa keikkamäärät pysyvät pieninä sopii hyvin vuorokauden mittainen työvuoro. Toisaalta paikoissa kuten Turun keskustassa, joissa jo 12 tuntiin voi mahtua 9 keikkaa sopii hyvin lyhyemmät työvuorot juuri optimaalisen vireystilan ylläpitämiseksi. Tauoistakin olisi työnantajan hyvä antaa selkeät ohjeet esimerkiksi hoitolaitosten välisissä siirroissa, joissa pidempien kuljetusten (toiselle puolelle Suomea) takia työpäivä voi kestää jopa yli 24 tuntia. Mikäli parit vuorottelevat ajamisen kanssa, toisen nukkuessa “boksissa”, ei liikkuvassa autossa paareilla nukkuminen kuitenkaan ole aivan ideaalista lepäämistä. Tämä on jo selkeä työturvallisuus riskikin, sillä ei vain ole mahdollista pitää hyvää vireystilaa yllä näin pitkiä aikoja ja kuka pitää huolen ettei kuski nukahda rattiin työparin nukkuessa auton takaosassa?

  5. kkittion touko 9th 2016 at 21:38

    Minä pidän vähintään 12 tuntia pitkistä vuoroista, sillä lyhyempää, esimerkiksi 8 tuntista vuoroa tehdessä elämä on jatkuvasti yhtä töihin menemistä tai väsymystä työpäivän jälkeen. 24 tuntista vuoroa en ole koskaan päässyt kokeilemaan, mutta kiinnostaisi kyllä kovasti.
    Ajattelisin, että esimerkiksi kenttäjohtajalla on väsymyksen ehkäisyssä tärkeä rooli, jos alueella on useampia yksiköitä ja hänellä on mahdollisuus huolehtia että eri autot ajavat tasaisesti eivätkä kaikki tehtävät kaadu yhden lähimmäksi sattuvan työparin vastuulle.

Leave a Reply