Uusi Turkublogs.fi -sivustoPosts RSS Comments RSS

Archive for toukokuu, 2016

Matkasynnytysten lisääntyminen

 

Terveydenhuoltolaki edellyttää, että kaikille suomalaisille on saatavilla tasaveroiset terveydenhuollon palvelut kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alueella.

 

Uutisotsikoihin ovat viime aikoina nousseet  synnytyssairaaloiden verkon harveneminen ja sairaalan ulkopuolisten synnytysten määrän lisääntyminen. Synnytyksiä hoitavien sairaaloiden vähentäminen perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön 23.9.2014 antamaan asetukeen (A782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä), jonka mukaan: ”Kunnan tai kuntayhtymän on huolehdittava, että synnytyksiä hoitavassa sairaalassa tulee hoitaa vuosittain vähintään noin 1 000 synnytystä. Synnytyksiä hoitavassa sairaalassa tulee olla valmius sekä hätä- että kiireelliseen keisarileikkaukseen, jotka edellyttävät synnytyslääkärin, anestesiologin ja leikkaus- tiimin sairaalapäivystystä. Synnytyssairaalassa tulee olla riittävä määrä kätilöitä, leikkausta avustavaa henkilökuntaa sekä tarvittavat tilat ja laitteet, välitön valmius sikiön voinnin seurantaan sekä vastasyntyneen ja synnyttäjän arviointiin, tehostettuun valvontaan ja hoitoon sekä tarvittaviin laboratoriotutkimuksiin ja verensiirtoihin. Välittömästi tulee olla saatavilla naistentautien ja synnytysten sekä anestesiologian erikois- lääkärit tai alaan hyvin perehtyneet lääkärit. Tarvittaessa näiden alojen erikoislääkäreiden tulee saapua nopeasti (max. 30 min) paikalle silloin, kun erikoislääkäri ei välittömästi ole vastaamassa hoidosta (ns. takapäivystys). Lastentautien erikoislääkärin tai lastentautien hoitoon hyvin perehtyneen lääkärin tulee olla nopeasti saatavilla ja asianmukainen takapäivystys tulee olla järjestettynä. Lisäksi yksiköissä, joihin on keskitetty riskisynnytyksiä, tulee olla vastasyntyneiden hoitoon perehtynyt lääkäri välittömässä valmiudessa antamaan hoitoa vastasyntyneelle.” (Nieminen 2015.)

 

Asetuksen perustelumuistion mukaan päivystysvalmiuden nosto toisi merkittäviä kustannuksia pienille synnytyssairaaloille. Asetuksen mukaisella keskittämisellä oletetaan muodostuvan säästöä, koska synnytystoiminnan vastaanottavan sairaalan ei yleensä tarvitse olennaisesti lisätä omaa valmiuttaan. (Nieminen 2015.)

 

Tutkimusten mukaan sairaalanulkopuolisten synnytysten määrä on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt ja trendi näyttää olevan edelleen noususuuntainen. Synnytysmatkojen piteneminen näyttää olevan yksi lisääntymistä lisäävä tekijä.

 

On paljon tietoa siitä, millä tasolla ambulanssihenkilökunnan taidot ovat matkasynnytystä koskien. Osaamisen taso vaihtelee hyvästä välttävään. Suuri haaste tulevaisuudessa onkin sairaanhoitopiireillä, palveluntarjoajilla ensihoidossa sekä kouluilla, kun henkilöstön taitotasoa on lähes pakollista nostaa. Ilman lisäkoulutusta huolenaiheeksi nousee äidin ja lapsen etu matkasynnytystilanteen sattuessa kokemattoman hoitajan kohdalle. Synnytys on parhaimmillaankin haastava toimitus ilman pitkää kokemusta avustamisesta – ambulanssin rajallinen tila, henkilökunnan vähäinen määrä sekä lääkärin saatavuus tarvittaessa vaikeuttaa tilannetta entisestään. Synnytys on luonnollinen tapahtuma, muttei täysin riskitön.

 

Lisäkoulutuksen myötä tulee aiheelliseksi nostaa keskusteluun myös palkankorotukset. Lisääntynyt osaaminen tulisi huomioida palkan suuruudessa, vaikka tehtäväkoodiltaan 791 – Synnytys ei olekaan mitään uutta. Toivottavasti jatkossa kaikki syntyvät lapset saavat hyvää hoitoa riippumatta syntymäpaikasta ja synnytyksessä avustajasta.

 

Koetteko, että ensihoitajilla nykyisellään on valmiudet avustaa synnytyksissä vai tarvitaanko lisäkoulutusta? Entä toteutuuko terveyslain määritelmä palveluiden tasavertaisesta saatavuudesta jatkossa?

No responses yet

Onko kertomatta jättäminen valehtelemista?

Luokkamme sisällä on herännyt keskustelua, mistä kaikesta ja kuinka tarkasti ensihoitajan tulee kertoa potilaalle häntä koskevasta hoidosta.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 5§ 2.momentti sanoo: ”Terveydenhuollon ammattihenkilön on annettava selvitys siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä taikka potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta.”

Tämän mukaan potilaalle tulisi informoida kaiken hoidon ja hoitotoimenpiteiden vaikutus, sekä niiden riskit potilaalle. 5§ 1.momentissa sanotaan, että informoinnista voidaan luopua jos potilaan tila on vakava, ja tiedon antamisesta olisi haittaa tai viivästystä, joka aiheuttaisi vakavaa vaaraa potilaan terveydelle.  Mikä mielestäsi olisi tämän kaltainen vakava vaaratilanne, jossa potilasta ei tarvitsisi informoida? Entä jos potilaalla on mukanaan laillinen edustaja tai tulkki, joka esittää eriävän mielipiteen hoidosta?

Samaisessa laissa 6§ määritellään potilaan itsemääräämisoikeutta niin, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Entä jos potilaan tila edellyttäisi tiettyä hoitotoimenpidettä tai lääkettä, mutta hän kieltäytyy siitä, mitä sinä tekisit?

Jos täysi-ikäinen henkilö ei mielenterveydensairauden tai kehitysvammaisuuden takia pysty päättämään hoidostaan, kuullaan hänen laillista edustajaa, omaista tai muuta läheistä henkilöä. Mistä ensihoidossa voit tietää onko potilaan seurassa oleva henkilö hänelle läheinen tai hänen edustajansa? Lain 6§ 3. momentissa sanotaan, että jos potilaan laillisen edustajan tai omaisen mielipiteet potilaan hoidosta eroavat, tulee potilasta hoitaa sen mukaan mikä olisi hänen etunsa mukaista. Kuinka ensihoitajana voit määritellä mikä olisi potilaan edunmukaista?

Tahdosta riippumattomaan hoitoon ryhdyttäessä sovelletaan mielenterveyslakia, päihdehuoltolakia, tartuntatautilakia tai kehitysvammaisten erityishuoltolakia. Kuinka hyvin sinä tunnet nämä lait, jotta voit lähteä soveltamaan tahdon vastaista hoitoa?

Jos potilas ei kysy esimerkiksi jostakin toimenpiteestä tai lääkkeestä, onko sen vaikutuksista kertomatta jättäminen valehtelemista? Eikö hoitotyössä ole tarkoitus vastata potilaan yksilölliseen tiedontarpeeseen, jonka voisi tulkita syntyvän potilaan kysymysten perusteella? Entä jos potilaan tila on sellainen, ettei hän jaksa tai voi kysyä? Kuinka tällöin määrittelet potilaan tiedon tarpeen. Valehtelu määritellään usein ”puhua perättömiä tai esittää vilpillisesti jotakin, joka ei ole totta”, mutta jossakin lähteessä jo kertomatta jättämisen määritellään olevan valehtelemista.

Nyt on jokaisen hyvä pohtia omia eettisiä valintojaan ensihoitotyössä liittyen potilaan informointiin.

 

Kitti Katja

Pyörny Jenni

Reinikainen Joonas

2 responses so far

”We have a dream” – sähköisen kirjaamisen tulevaisuus

Sähköinen kirjaaminen on tulossa käyttöön koko Suomen alueelle ensihoidossa lähivuosien aikana. Sähköistä kirjaamista ei ole kehitetty siten, että laitteelta näkisi potilaan aikaisemmat sairaushistoriat tai lääkitykseen liittyviä seikkoja. Eräs bloggaajamme oli taannoin Espanjassa vaihdossa ja siellä sähköiseen kirjaamiseen oli liitetty sirullinen jokaisen potilaan henkilökohtainen ”Tarjeta sanitaria individual” – kortti, joka laitettiin ensihoitajien mukana olevaan päätteeseen. Kortin avulla ensihoitajat näkivät potilaan tiedoista muun muassa lääkityksen, perussairaudet sekä aikaisemman sairaushistorian. Kortin käytöstä on Espanjassa hyviä kokemuksia jo muutaman vuoden ajan, joten ajattelimme tässä blogissa tuoda esille ajatuksen, että kyseisen kortin hyödyntäminen voisi olla järkevää myös Suomessa.

 

1379709042_990394_1379711862_noticia_normal

 

Näkisimme, että kortin käyttö lisäisi potilasturvallisuutta ensihoitotilanteissa. Ensihoidon asiakaskunta koostuu pitkälti ikääntyneistä ihmisistä. Taustalla on usein muistiongelmia ja dementiaa, jolloin potilas ei välttämättä kysyttäessä osaa kertoa perussairauksistaan ja lääkityksistään. Lisäksi jo itse ambulanssin tilaaminen ja hätätilanne saattavat luoda potilaalle stressitilan, jonka vuoksi perussairauksien kertominen voi jäädä vajavaiseksi vaikka muisti normaalisti toimisin. Todettakoon vielä erityisryhmäksi tajuttomat tai muuten kommunikoimattomat potilaat, joiden perussairauksista ei ensihoitaja saa lainkaan tietoa ilman ulkopuolista lähdettä. Kortin avulla hoitajat saisivat luotettavaa tietoa potilaan sairauksista ja hoito etenisi näin mutkattomammin.

Ensihoidon kirjaamispohja on Espanjassa hyvin saman tyyppinen kuin Suomessa, joten korttia käyttämällä ei ole mahdollista oikaista hoitotilanteissa ja potilaat saavat yhdenmukaista ja tasa-arvoista hoitoa. Myös sairaalan sisällä korttia voidaan hyödyntää esimerkiksi henkilökorttina. Siihen voidaan lisäksi tallentaa reseptejä ja hoitokertomuksia sähköisesti. Tämä helpottaa myös potilasta, sillä häneltä löytyy kaikki reseptit ja epikriisit yhdestä kortista. Kortin avulla olisi myös mahdollista karsia erilaisia potilastietojärjestelmiä, koska kortti vaatii yhtenäisen ohjelman. Suomessa on käytössä lukuisia eri kirjaamisohjelmia terveyskeskusten, vanhainkotien ja sairaaloiden piirissä, joka hidastaa tiedonkulkua ja voi vaikuttaa merkittävästi potilaan hoitoon, jos esim. dnr-päätös ei siirry toiseen hoitopaikkaan.

Suomessa on ollut perinteisesti hallitsevana ajatuksena se, että olemme maailman kärkimaita terveydenhuollon suhteen. Liika tyytyväisyys voi kuitenkin aiheuttaa sen, että ei huomioida muissa maissa hyväksi todettuja käytäntöjä. Sirullisen kortin voisi yhdistää kelakorttiin, jollain saataisiin toimiva kokonaisuus, johon jokaisella olisi oikeus.

 

Markus Holmberg

Teemu Pasi

Reetta Pelkonen

3 responses so far