Läpikulkumatkalla

Jo ensimmäisellä kouluviikolla ihmiset kävivät keskustelua mihin aikovat suuntautua, toisille oli selvää, että aikovat elokuvatuottajiksi ja toiset halusivat olla useamman suuntautumisvaihtoehdon osaajia. Itse tuijotin porukkaa haavi auki ja mietin  mistä hitosta suuntautumisvaihtoehtomme edes näkee?

Syksyn aikana tämäkin blondi on päässyt ainakin puoliksi kärryille, tulevaisuudessa voin ainakin olla tv-tuottaja, elokuvatuottaja, mainonnantuottaja, tapahtumatuottaja tai ymmärtääkseni voin suuntautua pelkkään johtamiseen tai tiedottamiseen ym. Noh, koska olen aivan untuvikko tuottaja-asioissa niin olen tietenkin valinnut lempparini suuntautumislistalta ihan omien ennakkoluulojen perusteella. Ja täytyy ottaa sekin huomioon ettei tuossa listassa edes ole kaikkia vaihtoehtoja (?). Kuitenkin kiinnostavimpia vaihtoehtoja ovat tv-tuotanto ja mainonta, siksi, että LUULEN niissä olevan eniten vakituisempia töitä..

Viime viikolla juttelimme koulussa vaihteeksi suuntaumisista ja sitten Anna sen sanoi: “olis hienoa päästä MTV Music Awardseihin töihin”. Samassa sekunnissa näin (taas) upean tulevaisuuteni MTV:n työntekijöiden riveissä järkkäämässä Europe Music Awardseja, Video Music Awardseja, Movie Awardseja ja siinä sivussa tapaamassa maailman kuumimpia julkkiksia, KÄY! Yksi heikompia ominaisuuksiani on aika suuret unelmat, mutta niitähän kuuluukin olla . Eli nyt on tapahtumatuotantokin listalla. Onneksi päätöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä vielä pitkään aikaan! (Silti ihan varmasti tulee yhtä nopeasti kuin lukion jälkeisten hakupaikkojen valitseminenkin, onneksi se menikin putkeen ). Btw, ensi viikon torstaina tulee MTV Europe Music Awardsit Berliinistä! Osallistuin jopa arvontaan, josta olisi voinut voittaa matkan paikan päälle, mutta taidan joutua tyytymään kotisohvaan ja omiin after partyihin..

Olen aina ajatellut ettei mainosten värimaailmaa suunnitella erityisen tarkasti psykologisesta näkökulmasta, kunhan kuvat ovat vain huomiotaherättäviä. Kuvallisen ilmaisun tunnilla huomasin olleeni täysin väärässä. Mainonnassa jos jossakin käytetään värien psykologista merkitystä hyväksi. Tuottajan kannalta värien psykologisista merkityksistä on hyvä tietää suunnitellessa projektin värimaailmaa ja mainontaa. Siksi viikon 43 oivallus koskeekin kyseistä aihetta.

Osat psykologisista merkityksistä oli lähes itsestäänselviä, kuten se, että oranssista tulee mieleen ilo ja syksy. En kuitenkaan tiennyt, että oranssi lisää aivojen hapenkuljetusta, ruokahalua ja stimuloi henkisiä aktiviteettejämme. Keltainen tietenkin on auringon, energian ja onnellisuuden väri, mutta se on myös huomionherättäjä ja liikaa käytettynä häirtsevä. Monet ale-mainokset kaupungilla ovat lisäksi keltaisia, joten 2000-luvun ihminen yhdistää keltaiseen myös halpuuden. Huvittavaa oli myös, että jotkut miehet kokevat keltaisen epäuskottavana, liian spontaanina, “lapsellisena” värinä. Eli keltainen ei sovi miesten kalliisiin tuotteisiin, mikä on hyvä tulevana tuottajanakin tietää.

Vihreä sen sijaan on luonnon väri, johon liitetään tuoreus, kasvu ja turvallisuus, jonka symbolia käytetään esimerkiksi lääkepakkauksissa. Ihmissilmälle vihreä on rauhoittavin väri. Sininen on taivaan ja meren, luotettavuuden, syvällisyyden, uskollisuuden ja viisauden väri. Vastakohtana keltaiselle, sininen on miesten hyväksymä, maskuliininen väri, joka sopii myös high-tech -tuotteisiin. Nä iden lisäksi sininen kuulemma vähentää ruuansulatusta . Violetin mielikuvia ovat itsenäisyys, mystisyys, voima, jalous, ylellisyys ja kunnianhimo. Purppura välittää loistoa ja varakkuutta. Sitä on käytetty kuninkaallisten värinä, mutta sopii myös lapsille myytäviin tuotteisiin. Valkoinen tuo mieleen viattomuuden, puhtauden, valoisuuden, neitseellisyyden ja hyvyyden. Se on täydellisyyden tavoittelijan, enkeleiden, sairaalan, keveyden ja vähäkalorisen väri, jonka lisäksi yksinkertaistaa high-tech -tuotteita. Mainonnassa valkoinen on puhtaan ja viileän väri, joka sopii myös hyväntekeväisyysjärjestöille.

Musta on eleganssin, surun, kärsimyksen, kuoleman, pahuuden ja muodollisuuden väri, joka hoikentaa. Sillä on negatiivisia konnotaatioita kuten musta huumori ja musta lista. Mustaa väriä käytetään edustuksessa esim. autoissa, solmioissa ja puvuissa. Punainen on päättäväisyyden, vaaran, energisyyden, intohimon, eroottisuuden, rakkauden ja veren mielikuvia tuottava väri. Sitä käytetään valtiolipuissa, palokalustossa ja pysähtymismerkeissä ja sen negaatioita ovat väkivalta ja aggressiivisuus. Punainen vetoaa tunteisiin ja saa verenpaineen kohoamaan. Christian Louboutin (kenkäsuunnittelija) onkin esittänyt kysymyksen, Q: why the red sole?  A: It’s a green light for men.

Suunnitteluun perustuu kaikki projektit, joilla on mahdollisuus selvitä kunnialla maaliin asti. Siksi projektisuunnitelmissa otetaan huomioon myös riskienhallinta eli mietitään projektin kriittiset alueet (onko niitä? missä?), valitaan käsiteltävät ongelmat ja laitetaan ko. riskit esimerkiksi matriisiin riskien todennäköisyyden ja vaikuttavuuden perusteella. Ongelmille mietitään myös syyt ja toimenpiteet, joilla ongelmat voidaan poistaa. Vaikeimpien alueiden kohdalla kehitetään lisäksi varatoimenpiteet.

When Whitney Port moved to New York City she quickly found that she had it all: the job, the friends, the boyfriend, the apartment. But in New York, things change overnight, and when The City returns this fall, everything is different. Now Whitney is taking a chance on her dream of becoming a designer, under the critical eye of Kelly Cutrone. She’s single, dating, and settling in to a new place in NYC’s West Village, but an old friend from Los Angeles is about to show up, looking for a job, a place to crash, and a life just like Whitney’s. Meanwhile, Olivia Palermo has wasted no time parlaying her promotion at Diane von Furstenberg to a new position at ELLE Magazine. But soon Olivia is partnered with a young, ambitious upstart who is determined to make sure that Olivia doesn’t get a free ride on her name and social status alone. It’s back to work for the girls of The City. New jobs, new boys, new friends, New York.

The Cityssä katsojaa ei pitäisi hereillä pelkkä Whitneyn työnteon seuraaminen toimistossa vaimean taustahälinän keskellä. Ihmiset haluavat nähdä tosi-tv:ssä draamaa, kissatappeluita, kyyneleitä ja tietenkin ilonhetkiä. Siksi ohjelmaa täydentävät työtehtävien seuraamisen rinnalla päähenkilöiden yksityiselämän seuraaminen ja varsinkin niissä syntyvien konfliktien kuvaaminen ja liioitteleminen. Jokainen sanaharkka pääsee takuuvarmasti ohjelmaan, samoin jokainen mulkaisu tai kyynel. Ohjelmassa tartutaan myös julkisuudenhenkilöihin ja heidän rooliaansa ohjelmassa yritetään tehdä suuremmaksi mitä se todellisuudessa todennäköisesti on, ja se toimii. Myönnän haluavani katsoa seuraavan jakson, jos olen nähnyt kyseisen jakson mainoksen, jossa vilahtaa esimerkiksi Diane Von Furstenberg. Lisäksi musiikin lisäys auttaa pitämään katsojan hereillä. On paljon elävämpää katsoa sarjan hahmojen kävelyä tai miettimistä, kun taustalla soi kohtaukseen sopiva musiikki, yleensä radiokanavilla soivat listahitit. Tässä osassa sarjassa onkin varsin hyvin onnistuttu. Jäljellä on vielä tärkein keino, jolla saadaan tosi-tv:stä tv-ohjelma, mutta mikä myös pilaa koko käsityksen “tosi-tv”: suurin osa jaksojen kohtauksista nimittäin saatetaan ottaa uudestaan useita kertoja ja järjestää ihmisten kohtaamisia ja jopa konflikteja. Mutta hyvin kuvatut kohtaukset tietenkin saavat katsojan seuraavallakin kerralla istuutumaan tv:n ääreen samaan aikanaan samana viikonpäivänä.

The City trailer

Vauhdikas maailmalla ihastuttanut Off-Broadway -hitti My First Time paljastaa Linnateatterin lavalla kymmeniä tarinoita, jotka kertovat ensimmäisistä seksikokemuksista. Neljä nuorta näyttelijää kertovat ensimmäiseen kertaan liittyvistä unelmista, ongelmista, hauskoista sattumuksista sekä onnen hetkistä rennon vauhdikkaalla tyylillä. Näytelmä tehdään yhteistuotantona Linnateatterin ja Kaarinan Nuorisoteatterin kesken.

 

Written by Ken Davenport and Real People Just Like You

Ohjaus: Mikko Kouki
Näyttelijät: Tomi Turunen, Markus Lappalainen, Tanja Suomela, Nora Kuusisto
Suomennos: Teemu Kaskinen

 

My First Timen tuotannollinen puoli oli mielestäni täysin onnistunut:

• näyttelijät olivat mahtavia ja osasivat eläytyä rooleíhinsa, joten näyttelijävalinnoissa oli onnistuttu
• neljän ihmisen mikrofonit toimivat ongelmitta ja taustamusiikkivalinnat sekä käyttö sopivia näytelmään
• spottivalot muuten lähes pimeään saliin valoefektien lisäksi toimivat, mutta valoilla olisi voinut leikkiä enemmänkin, sillä itse näyttämö oli kalustettu vain neljällä Ikean baarijakkaralla (osaan Ikean kuvaston ulkoa )
• näyttämön takana olevalle kankaalle heijastetut eri ihmisten, kuten anonyymien, Marilyn Mansonin, Bill Clintonin sekä Jessica Simpsonin kommentit Ensimmäisestä Kerrasta ja seksistä toivat myös sujuvasti ja sysäsivät heti alussa katsojat sisälle tarinoiden maailmaan

 

 

 

Käsikirjoituksen ja dramaturgian tunnit ovat omalla kohdallani olleet täynnä uusia mielenkiintoisia asioita, vaikka en käsikirjoittajan uraa ole koskaan harkinnutkaan. Kaikista oppimistani asioista mieleeni jäi kuitenkin pieni ja lyhyt yksityiskohta, jota en ennen ole ajatellut katsellessani elokuvia: miksi hyväksymme uhrin tai sankarin käyttämän väkivallan lyhyenkin elokuvankatselun jälkeen? miksi emme ole antagonistin puolella? Vastaus on todennäköisesti piilotettu elokuvan alkuminuutteihin. Kyseinen uhri tai sankari on tehnyt alussa jonkin hyvän asian, kuten huolehtinut sairaasta ystävästään tai vanhemmistaan, jolloin pidämme hahmoa hyvänä henkilönä ja asetumme hänen puolelleen. Kun tämä hahmo sitten varastaa, tappelee tai käyttäytyy muuten huonosti, hyväksymme sen, koska muistamme miten uhri/sankari teki hyvän teon elokuvan alussa. Elokuvan teossa tämä on tärkeää, sillä tekijöiden täytyy muistaa tehdä alkukohtauksiin kyseinen tilanne, jossa hahmon hyvyys tulee esiin.

Olen vajaan vuoden ajan seurannut epäsäännöllisesti tuttujeni blogeja ja noin pari kuukautta sitten aloin seuraamaan säännöllisesti blogeja (lähes poikkeuksetta muoti- ja sisustusblogeja). En siis ole mikään asiantuntija arvioimaan hyviä ja huonoja blogeja, mutta mielipiteitä siitä huolimatta löytyy!

plussia

+mielenkiintoinen/osuva bloginimi, joka herättää uteliaisuutta netissä seikkaileviin ihmisiin

+huoliteltu ulkonäkö, sillä pelkkä musta perusfontti tyhjällä valkoisella taustallaei houkuta ketään lukemaan blogia, vaikka teksti olisikin antoisaa

+helposti löydettävissä olevaa blogia on mukavampi lukea useammin, kuin kuluttaa aikaa linkkien klikkalemiseen, jotka saattavatkin päättyä umpikujaan

+suht säännöllinen postauksien lisääminen on lukijoiden kannalta mukavaa, samoin mahdollisuus kommentoida tekstejä

+mitä enemmän kuvia sen parempi (ainakin muoti-, sisustus- ja matkailublogeissa)

+muoti- ja sisustusblogeissa “hyvän blogin -leimaan” riittää usein pelkästään samanlainen maku vaatteiden ym. suhteen

miinuksia

-edellä olevien plussien vastakohdat

-liika slangisanojen käyttö ja huono yleiskieli (en vaadi kirjakieltä, mutta pilkut ja pisteet oikeissa kohdissa olisi toivottavaa)

- kiroilu (liiassa määrin)

- vaikka blogi on ns. nettipäiväkirja, siellä ei tarvitse avautua yhtä vuolaasti kuin henk.kohtaiseen päiväkirjaan. Ystävät, kumppanit ja perheet eivätkä vihamiehet halua välttämättä tulla mainituiksi internetissä eikä jokainen riita tai ruuansulatusvaiva kiinnosta lukijoitakaan, vaikka ihmiset utelijaita ovatkin

Esimerkkejä (täysin omia mielipiteitäni)

hyviä: Tiptoes, Ulrikke Lund, Strictly Style, Char & the city

huonoja en pitkän etsimisenkään jälkeen löytänyt

Mainoselokuvaa tehdessäni ryhmäni kanssa, olimme ajatelleet kuvakulmat ja -koot sekä kuvien kestot lähes valmiiksi kuvakäsikirjoituksessa. Vaikka luulimme ottaneemme huomiopisteet ym. huomioon, editointivaiheessa olisimme kuitenkin kaivanneet samoja kuvia useista eri kuvakulmista ja kuvakoista, sillä aikaisemmin ajattelemamme kuvat eivät aina näyttäneetkään hyvältä peräkkäin leikattuina. Samaa valittivat aika monet ryhmät perjantaina, jolloin katsoimme kaikkien mainokset ja annoimme niistä palautetta. Viikon 40 oivallukseksi nousi siis varakuvien otto. Olipa sitten kyseessä 30 sekunnin mainoselokuva tai kokopitkä elokuva, on opittava ottamaan varakuvia varakuvien perään!