Kun katsot, näetkö. Jos kuulet, kuunteletko.
Taideakatemian kolmannen vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijoiden ryhmäkoreografioiden 1. kokonaisuus Keholla – tilassa, ajassa, liikkeessä järjestettiin Linnankadun Köysiteatterissa. Heidän käytössään oli kunnon esiintymistila valaistuksineen ja äänilaitteistoineen. Mielestäni Shirin Nazimovin koreografia “The 5th Element” oli onnistunut parhaiten. Ei vain tanssioiden, pukusuunnittelun tai musiikin ansiosta, vaan myös SaundiCrewin sekä ValoCrewin taidonnäytteiden myötä. Äänet ja valot tukivat koreografiaa erittäin voimakkaasti ja onnistuneesti ja niiden käyttäjät eivät tehneet virheitä, jotka olisivat havahduttaneet yleisön takaisin todellisuuteen. Muutamassa muussa koreografiassa oli havaittavissa mm. äänentoiston säreilyä, joka heti vei ainakin oman huomioni. Joten en enää ikinä aliarvio ääni- ja valoryhmän työtä tai heidän tarvetta testata ja testata ja testata laitteitaan, sillä jokainen tila on erilainen.
No responses yet