Läpikulkumatkalla

Olen huomannut pitäväni suomalaisista animaatiomainoksista, kuten Finnairin panda ja -poro mainoksista sekä VR:n mainoksista, joiden päähenkilöinä ovat Helsingin rautatieaseman patsaat. Animaatiomainokset luovat positiivisen ja puhtaan vaikutelman, jotka saavat myös pienimmänkin katsojan huomion. VR on jo aikaisemminkin käyttänyt mainonnassaan Helsingin rautatieaseman patsaita, joiden avulla mainoksiin on saatu huumoria ja jokaisen ns. pienen tarinan sisälle “piilo”mainontaa. Mainokset ovat visuaalisesti niin hyvin tehtyjä, että huomatessani tv:stä tulevan uusi VR:n mainos, jota en ole nähnyt, haluan välttämättä katsoa sen loppuun. Mainoksissa ei varsinaisesti houkuta tarinoiden lisäksi mikään muu, ehkä pieni vaikutus nykyään on VR:n yrityksellä mainostaa ekologisuuttaan, “vihreää leimaa” ja joukkoliikenteen hyötyjä.

The 69 Eyes heitti parisen viikkoa sitten pitkästä aikaa Turun Klubilla keikan ja lopultakin päiväuneni muuttui todellisuudeksi kun pääsin itse paikan päälle Vaikka yritin takaraivossani muistaa, että katsoisin keikkaa tuottajan silmin ja kulttuuripassia varten niin kuinkas sitten kävikään, siinä samassa sekunnissa kun näin Jyrki 69:n lavalla, pääsi fani sisälläni irti enkä sen koommin ajatellut kulttuuripassia.  Ehkä parilla glögilasillisellakin oli vaikutuksensa..

Jälkikäteen olen kuitenkin miettinyt ettei keikassa oikeasti ollut mitään mistä olisin voinut valittaa, paitsi siitä, että keskiviikkoillalla oli ehkä vaikutuksena yleisömäärään. Bändi soitti ihailtavan hyvin livenä ja plussat myös Jussin taidoille laulaa livenä. tekniikkakin pelasi mutkitta ja “lavastuskin” oli juuri niin yksinkertainen kuin pitäisikin eli vain The 69 Eyes ja klassikkobiisit! Tottakai Lost Boys tempaisi yleisön parhaiten mukaansa, mutta itse tykästyin uusimman Back in Blood -levyn tuoreimpaan singleen Dead N’ Gone:en, jonka musiikkivideota bändin basisti Bazie kehui jutellessamme jälkeenpäin (hihhih ). Noh video on mielestäni enemmänkin komedia, sillä tytön perään nyyhkyttävä Bam Margera laittaa väkisin hymyilyttämään..

Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian Esittävän taiteen koulutusohjelman “torakka-ilta” eli avoin lava järjesti yleisölle avoimen Joulutorakan ke 16.12. Vähäisestä mainonnasta huolimatta uteliaita ihmisiä kertyi lähes koko sirkuksen harjoitustila TEKUlla täyteen. Uteliaisuus palkittiin runsaan kahden tunnin sessiolla, jossa ei jäänyt epäselväksi, että Taideakatemia on täynnä todellisia lahjakkuuksia.

Yleisö sai nähdä tällä kertaa 1. ja 4. vuosikurssin oppilaiden värikkäitä esityksiä aina harjoitusmateriaalista opinnäytetyöhön asti. Paikoitellen tulevana tuottajana olisi ollut huomautettavaa äänentoistosta ja esitysten pituuksista (10 minuuttia kestävään jonglööraukseen  katsomiseen turtuu väistämättä, varsinkin kun yli puolet ajasta pallot vierivät pitkin salin lattiaa…). Lisäksi juontajan jutut laittoivat välillä miettimään oliko juontoa suunniteltu etukäteen laisinkaan. Täytyy toki ottaa huomioon, että roudareina, juontajina ja äänentoistosta huolehtivina toimivat 1.vuosikurssilaiset, jotka eivät itse esiintyneet illan aikana eivätkä siis ole alan ammattilaisia. Kokonaisuudessaan ilta oli upea ja lähtisin erittäin mielelläni tuottamaan isompaa ja hiukan teknisestikin laadukkaampaa tapahtumaa Esittävän taiteen opiskelijoille.

Showhat -esitys on drag queenien Osku Heiskasen ja Jarkko Valteen ohjelmanumero, jossa kuullaan kotimaisia ja kansainvälisiä hittejä vuosien varrelta sekä tämän päivän tähtiä. Heidän kotisivunsa ei liioittele yhtään, kun heidän kehutaan valloittavansa yleisönsä “ilmiömäisillä playback-taidoillaan ja salamannopeilla vaatteidenvaihdoillaan”. Jarkko Valtee onkin valittu Miss Drag Queeniksi vuonna 2000 ja samaisena vuonna Showhat-esitys valittiin Helsingin City -lehden äänestyksessä kaupungin parhaaksi drag-showksi.

En ihmettele yhtään, että Showhatin suosio on jatkunut ainakin noin 10 vuotta ja liput ovat miltei aina loppuunmyytyjä. Jo saliin sisään astuessa Osku Heiskanen liihoitteli yleisön joukossa, raahasi heitä lavalle ja antoi tyylituomionsa nuoren tytön risaisille farkuille ja kehut kahdelle jouluiselle ponchoille. Kouluarvosanana Showhat ansaitsee täyden kympin, ja lisäplussan taitavasta juonnosta. Tuottajan näkökulmasta heidän showtaan olisi mielenkiintoista lähteä kehittämään, sillä näen siinä valtavasti potentiaali isommaksikin spektaakkeliksi. Ainakaan Salossa ei esityksessä ollut minkäänlaisia heikkouksia: ääni toimi, mikrofonit toimivat, valot ja puvustus olivat onnistuneet eikä 20 minuutin väliaikakaan ollut liikaa, koska tunnin putkeen nauramisen jälkeen teki hyvää rauhoittua välillä! Seuraava näytöskin on jo Salon Kivan ohjelmassa, 17.4.2010 ja lippu on lompakossa :) P.s. check out those legs!!  

Finnairin pandamainos on yksi hellyyttävimmistä mainoksista, joita olen eläessäni nähnyt. Se on kuin minuutin mittainen lastenohjelma, jossa pieni panda seikkailee ympäri maailmaa ja matkustaa paikasta toiseen Finnarin lentokoneilla. En tiedä onko kyseinen mainos tuonut Finnairille lisää uusia asiakkaita, mutta todennäköisesti mainoskampanja on ollut onnistunut, koska en itsekään ole unohtanut rintaansa pullistelevaa pandaa Eiffel-tornin juurella, vaikka mainos pyörikin tv:ssä vuosia sitten.

Mainoksen yhtenä houkuttimena onkin juuri hellyyttävä animaatiopanda, jolla yritetään saada lapsiystävällisyys liitettyä Finnairiin, samoin taustamusiikki, joka muistuttaa lastenohjelman alkutunnaria. Mainokseen on mielestäni ovelasti saatu ujutettua Finnairin palveluja. Panda pääsee Finnairin koneella niin New Yorkiin, Pariisiin kuin Kiinaankin, matkoilla tarjotaan aterioita, yöllä käytössä on huopia eikä turbulensseista ole tietoakaan.

Buzz! on SCEEn kehittämä, suosittu tietokilpailusarja Playstation -pelikonsoleille.Pelien tarkoituksena on vastata oikein esitettyihin kysymyksiin, jolloin pelaaja saa kasvatettua pistetiliään. Joillain kierroksilla on mahdollista hävittää tai varastaa toisten pelaajien pisteitä. Lopuksi suurimman pistemäärän kerännyt pelaaja voittaa ja saa itselleen sattumanvaraisen, kuvitteellisen palkinnon.

Pelin ohjaamiseen käytetään USB-keskittimellä kytkettäviä Buzz!-vastaussummereita, joissa on neljä värinäppäintä sekä Buzz!-näppäin. Pelit voidaan ostaa erikseen tai summereiden kanssa. Osa peleistä on myös yhteensopivia EyeToy-kameran kanssa. Pelejä on ilmestynyt eri alustoille jo toistakymmentä, joista suurin osa on eri aihealueita käsitteleviä visailuja ja loput Buzz-summereilla pelattavia pulmapelejä. Peliä voi samanaikaisesti pelata 1–8 henkilöä ja ne ovat saatavina täysin suomenkielisinä. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Buzz!)

Tietokilpailupelejä rakastavana ihmisenä voisin “hakata” (turhautuessani konkreettisesti hakkaan)  Buzzia monta tuntia putkeen ja mitä isommalla porukalla peliä pääsee pelaamaan, sen kauemmin jaksaa pelata. Pelin visuaalinen maailma on hyvin suunniteltu ja eri vaikeustasoista johtuen uusia kysymyksiä riittää mukavasti. Eikä tutunkaan kysymyksen vastaantuleminen latista peliä, sillä yleensä kisataan nopeudesta, jolloin “herkin liipaisin” voittaa. Plussaa pelissä on sekin, että Buzz-pelin “juontajan” jokaista peliä edeltävät ohjeet voi ohittaa jolloin hermoja ja aikaa säästyy!

Peli sopii jokaiselle, koska aihealueet vaihtelevat laidasta laitaan, jokainen pelaaja pääsee valitsemaan aihealueita ja välillä kyse on pelkästä tuurista tai nopeudesta. Aikataulusta riippuen Buzzia voi pelata joko pikapelinä tai perusteellisena pelinä, jolloin pääsee vaikuttamaan oman hahmonsa ulkonäköönkin.

Bella Swanin mielestä on jotain tärkeämpää kuin itse elämä: Edward Cullen. Vampyyrin rakastaminen on kuitenkin vaarallisempaa kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. Heidän suhdettaan uhkaavat ennakkoluulot sekä läheiset ja rakkaat, ja ongelmat ovat vasta alkamassa.

18-vuotispäivän kynnyksellä Bella on surullinen, sillä hän ei haluaisi vanheta – Edward kun on ikuisesti 17-vuotias. Vastentahtoisesti vietetyillä syntymäpäivillä hän saa lahjapaperista haavan ja vuotaa verta verenhimoisten vampyyrien edessä…

 

Pe 20.11 klo 00:02 koitti yksi vuoden odotetuimmista hetkistä, New Moonin ennakkonäytös! Elokuva tekikin historian parhaimman yöennakon ennätyksen kun se tuotti yöennakoillaan 26,3 miljoonaa dollaria. Elokuvanhan on toinen osa Twilight (Houkutus) -saagasta, joka perustuu Stephenie Meyerin kirjoittamaan fantasiakirjasarjaan. New Moonin (Uusikuun) on ohjannut Chris Weitz ja käsikirjoittanut Melissa Rosenberg. Sen pääosissa näyttelevät Kristen Stewart, Robert Pattinson ja Taylor Lautner. Kaiken kaikkiaan elokuva tuotti avajaispäivänään 72,7 miljoonaa dolallaria, mikä rikkoi myös parhaimman avajaispäivän ennätyksen, jota piti hallussaan elokuva Yön ritari.

Rakastan yli kaiken kyseistä kirjasarjaa, mutta on erittäin harvinaista, että pidän myös niistä tehdyistä elokuvista lähes yhtä paljon. Yritän pitää kirjat ja elokuvat ajatuksissani mahdollisimman erillään, mikä auttaa hyväksymään sen, että elokuvien ohjaajilla on kanssani erilaiset näkemykset mm. henkilöhahmoista (joissa kylläkin on mielestäni onnistuttu).

Tuottajalle elokuvan teko on todennäköisesti ollut unelmatyö sekä helvetti. Kirjasarja on niin suosittu, että ohjaajalla on varmasti ollut paineita saada elokuvasta sellainen, jonka myös miljoonat fanit hyväksyisivät (tietääkseni tähän mennessä ohjaaja ei ole saanut vielä päälleen mädäntyneitä tomaatteja). Lisähaastetta ohjaajan työhön tuo ihmissusien luominen animaatiotyönä, jossa taas tulee ilmi se, että tuottajan olisi hyvä tuntea animaatiomaailmaakin ja osata vaatia tekijöiltään laatua. Mielestäni tässä ohjaaja ei ollut tehnyt työtään parhaalla mahdollisella tavalla, ainakaan ensimmäisessä kohtauksessa, jossa ihmissusi näyttäytyy. Ainakin 400 muuta ihmistä taisi olla kanssani samaa mieltä, sillä koko elokuvasali repesi nauramaan, kun ihmissusi ilmestyi kuvaan.

Rakastuin myös elokuvan musiikkiin, jota fiilisten repeatilla niin lenkillä kuin kotonakin Soundtrack taitaakin löytää tiensä Joulupukin toivelistaan..vink vink

Death Cab fo Cutie “Meet Me on the Equinox”:

Lupe Fiasco “Solar Midnite”:

Mentalisti on henkilö, joka näyttää omaavan parapsyykkisiä kykyjä (telepatia, psykokinesia jne.). Mentalisti eroaa psyykikosta kuitenkin siinä, että hän ei väitä kykyjensä olevan aitoja.

Sarjassa Simon Barkerin esittämä mentalisti Patrick Jane on Kalifornian poliisin erityisavustaja, joka ratkaisee rikokset älynsä ja ainutlaatuisen tarkan päättelykykynsä avulla. Korkean onnistumisasteen ansioista hän ja neljä erikoisagenttia saavat ratkaistavaksi osavaltion haastavimmat rikosjutut. Patrick on myös traagisesti perheensä menettänyt entinen TV-meedio, jota menneisyys ei jätä rauhaan. Hän janoaa kostoa perheensä murhanneelle Red Johnille, joka jättää aina rikospaikoille kammottavan symbolin. (mtv3.fi)

 

Mentalist (engl. The Mentalist) nousi syksyllä 2008 Yhdysvaltojen katsotuimpien sarjojen joukkoon ohittaen katsojaluvuillaan (15 milj./vk) mm. Lostin ja Täydelliset naiset.  People’s Choise Awards -gaalassa tammikuussa 2009 sarja palkittiin tv:n parhaana uutuusdraamana. Itse jäin sarjaan koukkuun pilottijaksosta alkaen. Mutta miksi? Harvaa rikossarjaa seuraan viikoittain, niidenhän idea on ollut juuri se ettei jokaista jaksoa ole pakko katsoa. Sitä paitsi mitä niin ihmeellistä ja uutta sarjassa voisi olla ettei sitä olisi nähty esimerkiksi CSI:n kolmessa eri versiossa, NCIS Rikostutkijoissa, Näkijässä, Wallanderissa, Ketussa, Ratkaisijassa, Beckissä, Todistettavasti syyllisessä, Poliisikoira Rexissä, Criminal Mindsissa, Etsivä Lea Sommerissa tai Bonesissa ?

No ainakin Patrick Janen lapsenmielisyys ja leikkisä olemus. Onhan lähes kaikissa muissakin rikossarjoissa huumoriakin mukana, mutta he ottavat työnsä silti vakavasti. Mentalistissa Patrickin kolleegat joutuvat puolestaan jokaisessa jaksossa kyseenalaistamaan tämän toimintatavat, välillä Jane löytyy rakentamasta hiekkalinnaa rannalta, välillä miekkailemasta pikkupojan kanssa.  Patrick Jane on myös röyhkeä kaikkien paitsi itsensä mielestä. Hän tunkeutuu ihmisten henkilökohtaisen rajan yli ja esittää kysymykset niin suoraa kuin mahdollista, jolloin jokaisessa jaksossa esiintyy kohta, jossa närkästynyt haastateltava kysyy Janen kolleegoilta kuka tämä luulee olevansa. Lukuunottamatta Patrickia, etsivien yksityiselämää ei sarjassa juurikaan esitetä, mutta juuri Patrcikin yksityiselämä ja varsinkin hänen menneisyytensä on yksi sarjaan koukuttajista. Hänen vaimo ja lapsensa nimittäin joutuivat Red John nimisen sarjamurhaahan uhriksi eikä häntä ole ainakaan vielä saatu kiinni. Menneisyys kummittelee Janelle ja hän on päättänyt löytää Red Johnin kostaakseen tälle. Aina välillä Red Johnia käsittellään jaksoissa ja toisinaan etsivät joutuvat tutkimaan Red Johnin murhia. Mentalistissa ei myöskään käytetä CSI:n tapaan kemiaan ja fysiikkaan liittyviä termejä liikaa eikä muutenkaan vietetä aikaa laboratorioissa mikä tuo mukavaa vaihtelua.

Teresa Lisbon: [Referring to Jane] He’s not an agent. He’s a consultant.
Patrick Jane: No badge. No gun. They don’t even give me dental.

Asher MacLean: I think you might show a little more respect.
Patrick Jane: Respect for a…
Chief Elaine Brody: There’s a dead child here.
Patrick Jane: Yes. Yes. He’s dead. He doesn’t care how I talk to you.

When Whitney Port moved to New York City she quickly found that she had it all: the job, the friends, the boyfriend, the apartment. But in New York, things change overnight, and when The City returns this fall, everything is different. Now Whitney is taking a chance on her dream of becoming a designer, under the critical eye of Kelly Cutrone. She’s single, dating, and settling in to a new place in NYC’s West Village, but an old friend from Los Angeles is about to show up, looking for a job, a place to crash, and a life just like Whitney’s. Meanwhile, Olivia Palermo has wasted no time parlaying her promotion at Diane von Furstenberg to a new position at ELLE Magazine. But soon Olivia is partnered with a young, ambitious upstart who is determined to make sure that Olivia doesn’t get a free ride on her name and social status alone. It’s back to work for the girls of The City. New jobs, new boys, new friends, New York.

The Cityssä katsojaa ei pitäisi hereillä pelkkä Whitneyn työnteon seuraaminen toimistossa vaimean taustahälinän keskellä. Ihmiset haluavat nähdä tosi-tv:ssä draamaa, kissatappeluita, kyyneleitä ja tietenkin ilonhetkiä. Siksi ohjelmaa täydentävät työtehtävien seuraamisen rinnalla päähenkilöiden yksityiselämän seuraaminen ja varsinkin niissä syntyvien konfliktien kuvaaminen ja liioitteleminen. Jokainen sanaharkka pääsee takuuvarmasti ohjelmaan, samoin jokainen mulkaisu tai kyynel. Ohjelmassa tartutaan myös julkisuudenhenkilöihin ja heidän rooliaansa ohjelmassa yritetään tehdä suuremmaksi mitä se todellisuudessa todennäköisesti on, ja se toimii. Myönnän haluavani katsoa seuraavan jakson, jos olen nähnyt kyseisen jakson mainoksen, jossa vilahtaa esimerkiksi Diane Von Furstenberg. Lisäksi musiikin lisäys auttaa pitämään katsojan hereillä. On paljon elävämpää katsoa sarjan hahmojen kävelyä tai miettimistä, kun taustalla soi kohtaukseen sopiva musiikki, yleensä radiokanavilla soivat listahitit. Tässä osassa sarjassa onkin varsin hyvin onnistuttu. Jäljellä on vielä tärkein keino, jolla saadaan tosi-tv:stä tv-ohjelma, mutta mikä myös pilaa koko käsityksen “tosi-tv”: suurin osa jaksojen kohtauksista nimittäin saatetaan ottaa uudestaan useita kertoja ja järjestää ihmisten kohtaamisia ja jopa konflikteja. Mutta hyvin kuvatut kohtaukset tietenkin saavat katsojan seuraavallakin kerralla istuutumaan tv:n ääreen samaan aikanaan samana viikonpäivänä.

The City trailer

Vauhdikas maailmalla ihastuttanut Off-Broadway -hitti My First Time paljastaa Linnateatterin lavalla kymmeniä tarinoita, jotka kertovat ensimmäisistä seksikokemuksista. Neljä nuorta näyttelijää kertovat ensimmäiseen kertaan liittyvistä unelmista, ongelmista, hauskoista sattumuksista sekä onnen hetkistä rennon vauhdikkaalla tyylillä. Näytelmä tehdään yhteistuotantona Linnateatterin ja Kaarinan Nuorisoteatterin kesken.

 

Written by Ken Davenport and Real People Just Like You

Ohjaus: Mikko Kouki
Näyttelijät: Tomi Turunen, Markus Lappalainen, Tanja Suomela, Nora Kuusisto
Suomennos: Teemu Kaskinen

 

My First Timen tuotannollinen puoli oli mielestäni täysin onnistunut:

• näyttelijät olivat mahtavia ja osasivat eläytyä rooleíhinsa, joten näyttelijävalinnoissa oli onnistuttu
• neljän ihmisen mikrofonit toimivat ongelmitta ja taustamusiikkivalinnat sekä käyttö sopivia näytelmään
• spottivalot muuten lähes pimeään saliin valoefektien lisäksi toimivat, mutta valoilla olisi voinut leikkiä enemmänkin, sillä itse näyttämö oli kalustettu vain neljällä Ikean baarijakkaralla (osaan Ikean kuvaston ulkoa )
• näyttämön takana olevalle kankaalle heijastetut eri ihmisten, kuten anonyymien, Marilyn Mansonin, Bill Clintonin sekä Jessica Simpsonin kommentit Ensimmäisestä Kerrasta ja seksistä toivat myös sujuvasti ja sysäsivät heti alussa katsojat sisälle tarinoiden maailmaan