Läpikulkumatkalla

Tiimityön kurssimme osoittautuikin psykologian kurssiksi, mikä onkin itseasiassa samalla hauskaa, opettavaista että erittäin antoisaa itsensä tutkiskelua ihmisenä ja tiimityöskentelijänä. Vaikka tekemämme testit, esimerkiksi “Seitsemän motivoivaa arvojärjestelmää” saattoivat aluksi tuntua yhtä turhanpäiväiseltä hömpältä kuin päivähoroskoopit, eivät ne loppujenlopuksi olleetkaan yhtään hullumpia tapoja tarkastella itseään. Tottakai tulokset ovat hieman epäselviä ainakin omalla kohdallani, koska olen paljon dominoivampi kotona kuin koulussa. Tietyt ihmiset tuntuivat kuitenkin saavansa juuri oikeat tulokset heille itselleen ja mielestäni silloin testi saattoi olla erittäinkin antoisa, koska he näkevät listasta omat “palkitsevat ympäristönsä” sekä tapansa toimia konflikteissa. Kun listasta tunnistaa itsensä, on helpompi lähteä kehittämäänkin omaa käyttäytymistään ja ehkä löytää uusia motivoitumis- ja työskentelytapoja, joita ei ennen ole tajunnut kokeilla.

Mitä meistä tuli -elokuvan ohjaaja ja tuottaja olivat luennoimassa elokuvansa teosta ja varsinkin siitä, miten ilman rahoitussuunnitelmaa tai budjettia pystyy kikkailemalla tekemään ammattimaistakin jälkeä.  He kuitenkin valittelivat sitä, kuinka heitä ei missään tunnuttu otettavan tosissaan eikä heitä edes kuunneltu edellisen elokuvan alkuvaiheessa, koska käsikirjoitus oli ainoastaan ohjaajan päässä. Mutta kuka hullu antaisi rahoitusta “elokuvalle”, josta ei ole yhtikäs mitään paperilla? Ja vielä henkilölle, josta ei kukaan ole koskaan kuullutkaan? Lisäksi elokuvantekijän olisi hyvä tuntea esimerkiksi termit call sheet ja klaffi jos tarkoituksena olisi olla tekemisissä ammattilaisten kanssa…eli vaikka kuinka välillä nyppisi koulunkäynti ja tekisi mieli keskeyttää koko “roska” ja lähteä vain suoraan kuvailemaan leffoja niin kannattaa miettiä toisenkin kerran. Sanaston lisäksi koulu tarjoaa myös suhteita, jotka saattavat olla erittäinkin arvokkaita Suomen pienissä leffa- ja tv-piireissä.

Törmäsin viime viikolla pariinkin otteeseen näkökulman tärkeyden korostamiseen dokumentinteossa. Tuotantosuunnittelun kurssilla ryhmämme sai kritiikkiä ettei meillä ollut vahvaa kantaa ja näkökulmaa dokumenttimme aiheeseen. Myöhemmin samalla viikolla luin Asiaa ruudussa – TV-tuotannon anatomia -kirjaa, jossa taas jauhettiin näkökulmasta: “Lähtökohtana pitää olla havainto, joka tuo aiheeseen oleellisen näkökulman”. Kun ajattelen YLE:lläkin pyöriviä dokumentteja niin pakkohan se on myöntää, että jokaisessa  (hyvässä) dokkarissa on näkökulma, jota kautta aihetta tarkastellaan ja mikä myös koukuttaa katsojan! Niinpä samasta aiheesta voidaan tehdä ja näyttää uusia dokumentteja, jotka löytävät lähes aina yleisönsä vuosi vuoden jälkeen. Vain siksi, että  niillä on taas erilainen näkökulma.

Jos luulet pöytätietokoneeseen investoinnin riittävän tuottajana, olet erehtynyt. Mitä jos törmäät kahvilassa tai kaupungilla puolituttuun potentiaaliseen rahoittajaasi, joka kysyy yrityksesi kuulumisia. Sinä yrität sepittää hermostuneena epäselvästi mahtavasta tuotantoideastasi. Rahoittaja ei ymmärrä selityksestäsi mitään, toivottaa hyvät päivänjatkot ja jatkaa matkaa. Sinä vaivut epätoivoon.

Mitäpä jos kantaisit mukanasi iPhonea, (mini)läppäriä tai muuta videontoistolaitetta? Sinun ei olisi tarvinnut selittää epäselviä lauseitasi vaan olisit voinut näyttää trailerin, teaserin, pilotin tai vaikkapa synopsiksen helposti über-hienosta kosketusnäyttöpuhelimestasi. Keskustelukumppanisi saisi selkeän käsityksen tuotantoideastasi, saattaisi innostua enemmänkin ja pyytää ottamaan yhteyttä yritykseensä.

Kyllä minullekin 500€:n puhelin videontoisto-ominaisuuksineen kelpaisi enkä laita vastaan jos joku haluaa ostaa minulle miniläppärin. Kaikilla ei vain ole taskussa tonnia minkä voi laittaa elektroniikkaan tai aikaa ladata ja siirtää tiedostoja laitteesta toiseen..

Tällä viikolla sain kerrankin huokaista helpotuksesta, kun tuotantosuunnittelun tunnilla meille kerrottiin ettei tuottajan tarvitse(kaan) tietää (aivan) kaikkea! Vaikka meidän olisi hyvä osata esim. kuvauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun termejä ihan jo siksi, että osaamme vaatia ja vahtia laatua, niin tuottajankaan ei tarvitse ennalta tietää kaikkea, mutta kaikki mitä tuottaja tai tilaaja tarvitsee on selvitettävä. Meillä onkin siis lupa ja oikeus sanoa “en tiedä(, mutta otan asiasta selvää)”.

1. Tiedotteen tulee olla selkeä
2. Tarjoa näkökulma
3. Toimittaja tarvitsee täkyn (italialaiselle brunssille löytyy varmasti tilaa kalenterista)
4. Pidä kiinni luvatuista haastatteluajoista
5. Embargon antaminen samalle tiedotusvälineelle ei välttämättä ole kannattavaa
6. Jutun voi pyytää tarkistettavaksi
7. Tarjoa tiedotustilaisuuksissa aina kahvia
8. “En kommentoi” on pahin kommentti
9. Ota vastuu, ole rehellinen, mutta:
10. ÄLÄ KERRO MITÄÄN, MITÄ ET HALUA JULKAISTAVAN

Juonifilmin Jarkko Hentula oli avaamassa meille torstaina elokuvatuotannon rahoituksen maailmaa. Tärkeimmiksi lauseiksi päähäni jäi seuraavat: “Never invest your own money!“ sekä “Nobody knows nothing.” Tuottaja yleensä yrittää tehdä mahdollisimman riskittömiä tuotantopäätöksia esimerkiksi laittamatta omaa rahaansa tuotantoon ja miettimällä, mitkä elokuvat olisivat tuottavia.

Totuus on kuitenkin juuri se, ettei kukaan tiedä mistä tulee kassamagneetti ja mistä ei. Myös täysin riskitöntä peliä ei tuottajakaan pysty omien rahojensa kanssa pelaamaan, vaikkei omalta tililtään rahaa sijoittaisikaan elokuvaan. Lain mukaan nimittäin tuotantoyhtiölläkin on oltava tuotannossa riski. Tämän tuottaja pystyy kuitenkin suhteellisen hyvin välttämään rahoittamalla tuotannon ns. over-head -kulut (3-5% tuotannon kokonaisrahoituksesta) ja tuottajan vararahaston (n. 7-10%). Kun tuottaja on vielä ohjaajan kanssa sopinut tarkasti ylityömäärätuntien määrän ja tarkistanut budjetin realistiseksi, ei yleensä over-head -rahoja ja tuottajan vararahastoa tarvita, jolloin tuottaja on jo saanut omat rahansa takaisin.

Mainosalan yleissivistykseen kuuluu osata ns. Risc Monitor, jonka tarkoituksena on tutkia laajin Suomessa toteutettava asennetutkimus. Se tutkii arvoja, asenteita ja elämäntyylejä, joiden tavoitteena on kuluttajien käyttäytymisen syvällinen ymmärtäminen ja ennakointi. Kyseistä tutkimusta käyttää hyväkseen mainostajat, mediat, mainostoimistot sekä julkisyhteisöt. Tutkimukseen osanottajat ova 15-75-vuotiaita ja vastaajia on yli 8000.

Kyseinen tutkimus on kallis ostajalleen, mutta varmasti palkitseva sen laajuuden ansioista. Todennäköisesti tutkimusta hyödyntävä säästää eurojaan pystymällä valitsemaan kohderyhmänsä tarkemmin ja ymmärtämään ko. ryhmään sopivat mainos- ja markkinointikeinot paremmin kuin kilpailijayritys, joka ei käytä tutkimusta. Tutkimus on myös meidänkin jo hyvä tuntea koulutuksemme alkutaipaleella, jotta voimme työharjoitteluissakin näyttää tuntevamme edes hieman mainos- ja markkinointialan peruskäsitteistöä.

Jos kaverisi hehkuttaa uutta kasvovoidettaan tai uutta makeissekoitusta, ei kyse ole välttämättä viattomasta höpöttämisestä. Kaverisi voikin olla hopottaja. Samoin viereisellä bussinpenkillä istuva mamma, joka kehuu puhelimessa uutta pyykinpesuainetta.

Hopotus on tuotteistettua puskaradiotoimintaa, jossa Hopottajat -suosittelijapalveluun osallistuvat vapaaehtoiset hopottajat testaavat asiakkaiden tuotteita ja kertovat niistä eteenpäin tuttavapiirissään. Palvelu kuitenkin korostaa, että suosittelupalvelu toimii täysin avoimesti ja salailematta. Suosittelijat kertovat olevansa mukana kampanjassa ja päässeensä sitä kautta testaamaan tuotetta tai palvelua. He jakavat kampanjatuotteesta itse muodostamaansa mielipidettä.

Hopottaminen voi tuntua ihmisten hämäämiseltä ja huijaamiselta, mutta jos kaverini rehellisesti kertoo olevansa hopottaja ja kertoo rehellisen mielipiteensä tuotteesta, uskon häntä kuitenkin enemmän kuin muita kaupustelijoita. Tuottajakin voi käyttää hyväkseen puskaradiota, joka on halpaa, ja yllättävän usein asiakkaita saavuttavaa.

Aivan uutena tuottajan työn osa-alueena tuli minulle tällä viikolla ns. marketit, jotka ovat elokuvafestivaalien yhteyksissä. Niissä rahoitusta elokuvilleen tarvitsevat kohtaavat rahoittajia, markkinoinnin ammattilaisia, levittäjiä, henkilöitä, jotka “myyvät” näyttelijöitä ja tietysti kollegoitaan. Monesti marketeille menevä voi varata etukäteen tapaamisia rahoittajien kanssa, joille hän saa pitchata elokuvansa. Suomalaiset ovat kuulemma saanet paljon hyötyä irti marketesita sinnikkyytensä vuoksi, koska he ovat jaksaneet juosta jokaisissa kissanristiäisissä. Vaikka ajatus elokuvafestivaalien kiertämisestä Berliinissä, Malmössä, Amsterdamissa, Cannesissa ja Venetsiassa onkin houkutteleva, on asioilla kääntöpuolensa. Nimittäin raha. Tarkemmin sen puute. Osallistuminen Cannesiin maksaa n.400€ ja majoitus 2000€ !!! Plus tietenkin lennot. Cannesin hotellit ovat nimittäin yhdessä sopineet 2000€:n minimihinnan elokuvafestivaalin ajaksi ja parhaimmat hotellit pyytävät vieläkin enemmän. No Cannesin miinus on kyllä sekin, että maailman huippunimien varjossa jää oma nimi väkisinkin mappi Ö:hön. (oivallus vk.51)