Mediatuotannon pääsykokeissa jouduimme kirjoittamaan esseen “Minä mediatuottajana” ja huh, se essee nostaa vieläkin hien otsalle. Olen kuitenkin tullut miettineeksi joululoman lähestyessä miten paljon käsitykseni tästä ammatista onkaan muuttunut syksyn aikana!  Ammattikenttäni on ehkä hiukan suppeampi mitä kuvittelin, mutta PALJON mielenkiintoisempi ja vaativampi, että olen useaan kertaan ajatellut meniköhän valitsijoilla minun ja jonkun muun paperit sekaisin..toisaalta haluan näyttää itselleni, pystyväni neljässä vuodessa kasvamaan tuottajan isoihin saappaisiin. Vielä pääsykokeissakin käsitykseni alasta oli hyvinkin epämääräinen, mutta jo neljän kuukauden opintojen jälkeen alan ehkä päästä jyvälle mistä koko alasta on kyse, ja uteliaisuus on niin iso, että ehkä kolmen ja puolen vuoden kuluttua pystyn jopa selittämään ihmisille ammattini työtehtäviä muutenkin kuin sanomalla “mee Turun AMK:n nettisivuil ja kato Mediatuotannon kuvaus”.

Olen ennen ajatellut sponsoreiden hakemista tulevaisuudessa pelkkänä rahalähteenä, mutta viime viikolla opin ettei kyse nykyään ole enää yksipuolisesta hyötymisestä. Sekä sponsoiroitava että sponsori hyötyvät sopimuksestaan, joten sana “yhteistyö” kuvaa sopimuksien sisältöä paremmin. Oivallukseni saattaa olla pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kun lähden ensimmäistä kertaa hakemaan sponsoreita, jotta minullakin olisi vastinetta sponsoreiden rahoille.

Vihasuhteeni Microsoft Exeliin on muuttumassa viha-rakkaussuhteeksi ja itsepäisenä ihmisenä pelkään, että tulevana tuottajana siitä tulee vielä yksi parhaimmista ystävistäni (niin kauan kuin kone ei kaadu).

Budjetoinnin, rahoituksen suunnittelun & seurannan kurssilla olemme päässeet (lue joutuneet) käyttämään Exceliä tehdessämme mm. vuosibudjettia. Ensimmäistä kertaa myönnän, ettei se ollut vaikeaa ja ties miten hankalaa tuotannon kassavirtalaskelmatkin olisivat ilman Exceliä! Helpoksi homman teki kuitenkin se, ettemme joutuneet itse määrittelemään soluja tai tekemään muuta hankalaa, vaan pohjat oli tehty meille valmiiksi, heitimme luvut vain soluihin ja ohjelma teki loput Koin silti oppivani sen, että taidan jatkossa nähdä vaivaa Excelin kanssa, koska oikein tehty pohja palkitsee tekijänsä!

Käsikirjoituksen tunnilla mahtava opettajamme Pentti Halonen kertoi meille, että jos joskus marssimme käsikirjoittajana tuotantoyhtiöön keskustelemaan synopksistamme, pitää meidän saada pöydän toisella puolella istuva pelottavan tuima tuottaja etukenoon nojaamaan pöytään, mikä viestii kiinnostuksesta. Ja siihen täytyy pyrkiä keinoja kaihtamatta eli annettava tuottajan esittää mitä tyhmempiä ja henkilökohtaisesti häntä viehättäviä muutoksia käsikirjoitukseen. Iso virhe olisi kieltäytyä muutoksista, joten kannattaa vain todeta “voin yrittää sovittaa idean käsikirjoitukseen”. Jos todellisuudessa idea on täyttä kuraa, sitä ei edes kannata yrittää oikeasti sovittaa käsikirjoitukseen, voi vain ilmoittaa seuraavassa tapaamisessa tuottajalle ettei muutos istunut hyvin tarinaan. Kannattaa silti keksiä toinen korvaava vaihtoehto (joka ei enää liity tuottajan omiin fantasioihin), jotta tuottaja ei koe hänen ideaansa täysin tyrmätyksi.

Tulevana tuottajana aloin kuitenkin miettimään tuleekohan minustakin omien ajatusmaailmojeni ja fantasioideni tyrkyttäjä, joka ei hyväksy käsikirjoittajan luomusta ilman oman jälkeni jättämistä. Haluanko tuottaa elokuvia/tv-ohjelmia, jotka miellyttävät juuri minun silmää, vaikka käsikirjoittaja olisi kauhusta kankeana? Tulenko vaatimaan muutoksia päähenkilön hiusten väriin, koska mielestäni “kaikki sihteeriköt ovat blondeja”? Olenko niin omaan näkökulmaani rajoittunut, että vahingossa saattaisin menettää satojen tuhansien eurojen arvoisen käsikirjoituksen vain, koska käsikirjoitusta tarjonnut henkilö oli tarpeeksi fiksu eikä suostunut minun idioottimaisiin ehdotuksiin?

Hope not.

Voiko olla olemassa viikkoa, josta ei olisi muka oivaltanut mitään kirjoittamisen arvoista? Ei mielestäni, mutta silti olen jostakin käsittämättömästä syystä kyseisen tilanteen edessä. Valehtelematta olen nyt kaksi päivää kerrannut mielessäni jokaisen viime viikon päivän tapahtumat (myös lauantain suunnistusleirin ja sunnuntain isäni tädin 90-v. juhlat) enkä koe oivaltaneeni mitään mediatuottajan näkökulmasta tärkeää. Huolestuttavinta on se, että meillä oli kolmen päivän verran Suomen kulttuuripolitiikkaa ja taiteen rahoitusta, joten ihan oikeasti pitäisi kyetä kirjoittamaan edes lauseen verran. Tämä blondi ei silti pysty kirjoittamaan mitään fiksua viime viikolta. Kamalaa.

En silti luovuta, joten vääntämällä väänsin väkinäisen ajatuksen, joka saa kelvata viikon 46 oivalluksesta: Apurahojen hakeminen ei välttämättä olekaan niin hankala toimenpide etteikö niihin kannattaisi tutustua ja hyödyntää niitä. Olen nimittäin kammonnut aina lomakkeiden täyttöjä, jotta saisi rahallista tukea. Jopa opintotuenkin haku tuntui niin rasittavalta, että täytin lomakkeen viime tipassa. Stipendirahan olisin voinut aikanaan ottaa koulussa vastaan, koska yleensä se annetaan suoraan kirjekuoressa käteen. Harmi vain etten koskaan kuulunut niihin onnellisiin jotka kyseisen kirjekuoren sai. No kuitenkin, en enää siis pidä apurahojen hakunippua voittamattomana monsterina vaan yhtenä osana tuottajan ammattia, joka on opittava kohtaamaan joko hymyssäsuin tai hampaita kiristellen. Muuten voi tuotannot jäädä tuottamatta.

Jo ensimmäisellä kouluviikolla ihmiset kävivät keskustelua mihin aikovat suuntautua, toisille oli selvää, että aikovat elokuvatuottajiksi ja toiset halusivat olla useamman suuntautumisvaihtoehdon osaajia. Itse tuijotin porukkaa haavi auki ja mietin  mistä hitosta suuntautumisvaihtoehtomme edes näkee?

Syksyn aikana tämäkin blondi on päässyt ainakin puoliksi kärryille, tulevaisuudessa voin ainakin olla tv-tuottaja, elokuvatuottaja, mainonnantuottaja, tapahtumatuottaja tai ymmärtääkseni voin suuntautua pelkkään johtamiseen tai tiedottamiseen ym. Noh, koska olen aivan untuvikko tuottaja-asioissa niin olen tietenkin valinnut lempparini suuntautumislistalta ihan omien ennakkoluulojen perusteella. Ja täytyy ottaa sekin huomioon ettei tuossa listassa edes ole kaikkia vaihtoehtoja (?). Kuitenkin kiinnostavimpia vaihtoehtoja ovat tv-tuotanto ja mainonta, siksi, että LUULEN niissä olevan eniten vakituisempia töitä..

Viime viikolla juttelimme koulussa vaihteeksi suuntaumisista ja sitten Anna sen sanoi: “olis hienoa päästä MTV Music Awardseihin töihin”. Samassa sekunnissa näin (taas) upean tulevaisuuteni MTV:n työntekijöiden riveissä järkkäämässä Europe Music Awardseja, Video Music Awardseja, Movie Awardseja ja siinä sivussa tapaamassa maailman kuumimpia julkkiksia, KÄY! Yksi heikompia ominaisuuksiani on aika suuret unelmat, mutta niitähän kuuluukin olla . Eli nyt on tapahtumatuotantokin listalla. Onneksi päätöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä vielä pitkään aikaan! (Silti ihan varmasti tulee yhtä nopeasti kuin lukion jälkeisten hakupaikkojen valitseminenkin, onneksi se menikin putkeen ). Btw, ensi viikon torstaina tulee MTV Europe Music Awardsit Berliinistä! Osallistuin jopa arvontaan, josta olisi voinut voittaa matkan paikan päälle, mutta taidan joutua tyytymään kotisohvaan ja omiin after partyihin..

Olen aina ajatellut ettei mainosten värimaailmaa suunnitella erityisen tarkasti psykologisesta näkökulmasta, kunhan kuvat ovat vain huomiotaherättäviä. Kuvallisen ilmaisun tunnilla huomasin olleeni täysin väärässä. Mainonnassa jos jossakin käytetään värien psykologista merkitystä hyväksi. Tuottajan kannalta värien psykologisista merkityksistä on hyvä tietää suunnitellessa projektin värimaailmaa ja mainontaa. Siksi viikon 43 oivallus koskeekin kyseistä aihetta.

Osat psykologisista merkityksistä oli lähes itsestäänselviä, kuten se, että oranssista tulee mieleen ilo ja syksy. En kuitenkaan tiennyt, että oranssi lisää aivojen hapenkuljetusta, ruokahalua ja stimuloi henkisiä aktiviteettejämme. Keltainen tietenkin on auringon, energian ja onnellisuuden väri, mutta se on myös huomionherättäjä ja liikaa käytettynä häirtsevä. Monet ale-mainokset kaupungilla ovat lisäksi keltaisia, joten 2000-luvun ihminen yhdistää keltaiseen myös halpuuden. Huvittavaa oli myös, että jotkut miehet kokevat keltaisen epäuskottavana, liian spontaanina, “lapsellisena” värinä. Eli keltainen ei sovi miesten kalliisiin tuotteisiin, mikä on hyvä tulevana tuottajanakin tietää.

Vihreä sen sijaan on luonnon väri, johon liitetään tuoreus, kasvu ja turvallisuus, jonka symbolia käytetään esimerkiksi lääkepakkauksissa. Ihmissilmälle vihreä on rauhoittavin väri. Sininen on taivaan ja meren, luotettavuuden, syvällisyyden, uskollisuuden ja viisauden väri. Vastakohtana keltaiselle, sininen on miesten hyväksymä, maskuliininen väri, joka sopii myös high-tech -tuotteisiin. Nä iden lisäksi sininen kuulemma vähentää ruuansulatusta . Violetin mielikuvia ovat itsenäisyys, mystisyys, voima, jalous, ylellisyys ja kunnianhimo. Purppura välittää loistoa ja varakkuutta. Sitä on käytetty kuninkaallisten värinä, mutta sopii myös lapsille myytäviin tuotteisiin. Valkoinen tuo mieleen viattomuuden, puhtauden, valoisuuden, neitseellisyyden ja hyvyyden. Se on täydellisyyden tavoittelijan, enkeleiden, sairaalan, keveyden ja vähäkalorisen väri, jonka lisäksi yksinkertaistaa high-tech -tuotteita. Mainonnassa valkoinen on puhtaan ja viileän väri, joka sopii myös hyväntekeväisyysjärjestöille.

Musta on eleganssin, surun, kärsimyksen, kuoleman, pahuuden ja muodollisuuden väri, joka hoikentaa. Sillä on negatiivisia konnotaatioita kuten musta huumori ja musta lista. Mustaa väriä käytetään edustuksessa esim. autoissa, solmioissa ja puvuissa. Punainen on päättäväisyyden, vaaran, energisyyden, intohimon, eroottisuuden, rakkauden ja veren mielikuvia tuottava väri. Sitä käytetään valtiolipuissa, palokalustossa ja pysähtymismerkeissä ja sen negaatioita ovat väkivalta ja aggressiivisuus. Punainen vetoaa tunteisiin ja saa verenpaineen kohoamaan. Christian Louboutin (kenkäsuunnittelija) onkin esittänyt kysymyksen, Q: why the red sole?  A: It’s a green light for men.

Suunnitteluun perustuu kaikki projektit, joilla on mahdollisuus selvitä kunnialla maaliin asti. Siksi projektisuunnitelmissa otetaan huomioon myös riskienhallinta eli mietitään projektin kriittiset alueet (onko niitä? missä?), valitaan käsiteltävät ongelmat ja laitetaan ko. riskit esimerkiksi matriisiin riskien todennäköisyyden ja vaikuttavuuden perusteella. Ongelmille mietitään myös syyt ja toimenpiteet, joilla ongelmat voidaan poistaa. Vaikeimpien alueiden kohdalla kehitetään lisäksi varatoimenpiteet.

Käsikirjoituksen ja dramaturgian tunnit ovat omalla kohdallani olleet täynnä uusia mielenkiintoisia asioita, vaikka en käsikirjoittajan uraa ole koskaan harkinnutkaan. Kaikista oppimistani asioista mieleeni jäi kuitenkin pieni ja lyhyt yksityiskohta, jota en ennen ole ajatellut katsellessani elokuvia: miksi hyväksymme uhrin tai sankarin käyttämän väkivallan lyhyenkin elokuvankatselun jälkeen? miksi emme ole antagonistin puolella? Vastaus on todennäköisesti piilotettu elokuvan alkuminuutteihin. Kyseinen uhri tai sankari on tehnyt alussa jonkin hyvän asian, kuten huolehtinut sairaasta ystävästään tai vanhemmistaan, jolloin pidämme hahmoa hyvänä henkilönä ja asetumme hänen puolelleen. Kun tämä hahmo sitten varastaa, tappelee tai käyttäytyy muuten huonosti, hyväksymme sen, koska muistamme miten uhri/sankari teki hyvän teon elokuvan alussa. Elokuvan teossa tämä on tärkeää, sillä tekijöiden täytyy muistaa tehdä alkukohtauksiin kyseinen tilanne, jossa hahmon hyvyys tulee esiin.

Mainoselokuvaa tehdessäni ryhmäni kanssa, olimme ajatelleet kuvakulmat ja -koot sekä kuvien kestot lähes valmiiksi kuvakäsikirjoituksessa. Vaikka luulimme ottaneemme huomiopisteet ym. huomioon, editointivaiheessa olisimme kuitenkin kaivanneet samoja kuvia useista eri kuvakulmista ja kuvakoista, sillä aikaisemmin ajattelemamme kuvat eivät aina näyttäneetkään hyvältä peräkkäin leikattuina. Samaa valittivat aika monet ryhmät perjantaina, jolloin katsoimme kaikkien mainokset ja annoimme niistä palautetta. Viikon 40 oivallukseksi nousi siis varakuvien otto. Olipa sitten kyseessä 30 sekunnin mainoselokuva tai kokopitkä elokuva, on opittava ottamaan varakuvia varakuvien perään!