Vihdoin ymmärsin jotenkuten miten tätä blogia kirjoitetaan! Nyt voin siis aloittaa ”viikon oivallukset” ja kulttuuripassin suorittamisen.
Ensimmäinen viikon oivallus (viikko 36) löytyi Hallitse hankkeesi-tapahtumasta 4.9.2009. Hankkeen suunnittelusta ja rahoitusasioista muistui mieleeni mediatuotannon valintakokeiden ennakkotehtävä. Itse suunnittelin silloin monikulttuurikeskuksen, vaikka mitään aiempaa kokemusta vastaavista ei ollut, eikä tietoakaan mistään budjettien suuruuksista. No kaipa se ennakkotehtävä kuitenkin ihan hyvin meni, ei kai tässä muuten olisi aloitettu mediatuotannon opiskelua!
Tapahtuma ainakin selvensi hieman, millaisilla rahasummilla erilaisia hankkeita pyöritellään ja mistä ylipäätään rahaa niihin on mahdollista saada. Itse en ollut aikaisemmin tajunnut, että ennen rahoituksen saamista täytyy mahdollisesti hankkia jokin väliaikaisrahoitus esimerkiksi ottamalla itse lainaa pankista. Rahoitusasioiden lisäksi hanketapahtuma auttoi ymmärtämään dokumentoinnin tärkeyden ja sen, että hankkeiden parissa työskennellessä omasta työstään täytyy todella pitää ja olla kiinnostunut, jotta jaksaa pitkät työpäivät ja muut työn haasteelliset puolet.
Nyt ehkä kannattaa päättää ensimmäinen blogikirjoitus tähän, ennen kuin tietokoneesta loppuu akku ja joudun aloittamaan koko homman alusta. (Kiitokset ukkoselle, joka estää minua kirjoittamasta virtajohto seinässä. Onneksi mokkula suostuu toimimaan.)