Feed on
Posts
Comments

Muodin huipulle

Project Runway on yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja, jossa joukko vaatesuunnittelijoita kilpailee keskenään tavoitteinaan voittaa apurahaa oman malliston luomiseen ja malliston esitteleminen suuressa muotinäytöksessä. Viiden Yhdysvalloissa tehdyn kauden jälkeen tänä syksynä alkoi Suomessakin versio sarjasta.

Olin jo ennakkoon asennoitunut katsomaan Muodin huipulle-ohjelmaa amerikkalaista ja suomalaista vertailevaan tyyliin. Odotin kauhulla esimerkiksi miten kaikkia jenkkiversiosta tuttuja lausahduksia on käännetty suomeksi, ja valitettavasti kauhuni kävi toteen. ”Yhtenä päivänä olet huipulla, toisena päivänä et”, ei vaan yksinkertaisesti kuulosta yhtä hyvältä kuin ”One day you’re in and the next day you’re out”.
Onneksi sentään huonoimman suunnittelijan pudotuksessa syntyperältään suomalainen juontaja Minna Cheung ei sano Heidi Klumin ”Auf Wiedersehen” -tyylistä hyvästiä. Se jos mikä olisi ollutJaakko Selin ja kilpailijat varsin tökeröä.
Myös amerikkalaisten kilpailijoiden mentori on sen verran hurmaava, että hänen paikkaansa on varmasti vaikea täyttää. Vaaleanlilaan pikkutakkiin, farkkuihin ja valkoisiin tennareihin sonnustautunut Jaakko Selin, suomalaiskilpailijoiden Tim Gunn, kuitenkin sopii rooliin mainiosti.
Ensimmäisenä maailmassa Suomen versiossa on lisänä myös Muodin huipulle Extra. Ennen ohjelman alkua odotin taas kauhulla, mitä ihme pelleilyä se Janne Kataja tällä kertaa keksii. Noh, juontaja ei sitten ollut ihan niin paha kuin oletin, ja oikeastaan Extra on hieno lisä itse ohjelmaan. Kerrankin pääsee kurkistamaan hieman kulissien taakse ja tutustumaan myös vieraileviin tuomareihin, joka tällä kertaa oli Teemu ”tuon aivan ihanan Paulig-mainoksessa aikoja sitten nähdyn unelmamekon suunnittelija” Muurimäki.

En ole koskaan perehtynyt, miten johonkin formaattiin perustuvan ohjelman täytyy mukailla alkuperäistä versiota, mikä varmaan vähentäisi omaperäisyyden toivomistani. Toivottavasti jatkossa pystyn irrottautumaan vertailevasta katselutyylistäni, sillä kovasta kritiikistäni huolimatta aion jatkaa suomalaisversion seuraamista jatkossakin.

 

2 Responses to “Muodin huipulle”

  1. einkinen says:

    jenna oon niin eri mieltä, oon parin jakson jälkeen jo koukussa :) tietysti sun katsantokanta keskittyi lähinnä tuotannollisiin puoliin kun itse en oo kuola poskella huomannut muuta kuin ne vaatteet.
    itseä miellytti suomalaisten luoman muodin ja ompelemisen laatu amerikkalaissuunnittelijoihin verrattuna. tiettykään meiltä ei small talkit suju muiden tapaan, mutta ne vaatteet! (parin mummon luomuksia lukuunottamatta)
    voisin katsoa muodin huipulle -ohjelmaa ihan vaan antti a:n takia -emma

  2. jlinden says:

    Kiitos Emma kommentista!
    Pakko kyllä myöntää, että tämän päivän jakson jälkeen en enää itsekään kiinnittänyt huomiota mihinkään muuhun kuin niihin asuihin. Olin ennen koko sarjan alkua niin ennakkoasennoitunut, että vaatteet (eli ne tärkeimmät) jäivät ihan paitsiolle. Mutta tämänkertaisen jakson glamour-asut olivat (melkein kaikki) aivan ihania! :)
    - Jenna

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.