Tällä viikolla opiskelimme projektihallintaa sekä keskiviikkona kävimme pienryhmäkeskusteluja SWOT-analyysiemme pohjalta.
Projektihallinnan kurssi oli todella nopeatempoinen, mutta pidin sitä mielenkiintoisena ja todella hyödyllisenä. Kurssille piti valita jokin ennakkoon luettava kirja, ja itse valitsin Monica Lööwin Onnistunut projekti-kirjan. Aikoinaan lainatessani kirjan kirjastosta suhtauduin siihen kuin yleensä pakosta luettaviin tylsiin koulukirjoihin suhtaudutaan. Kirjan lukeminen jäi edelliselle viikolle, vaikka yöpöydällä se oli ollut jo kuukauden päivät. Aloittaessani sitten vihdoin sen lukemisen, huomasin, kuinka mielenkiintoinen se olikaan. Kirja oli selkeä, ja erilaiset luettelot ja kaaviot havainnollistivat mitä projektipäällikön laajaan työkuvaan kuuluu, sekä mitä projektilla oikeasti tarkoitetaan.
Projektijohtajan työhön kuuluu monenlaista osaamista, valtaa, vastuuta ja vuorovaikutustaitoja. Vaikka minulla ei täydellistä osaamista todellakaan ole tässä vaiheessa kaikilta näiltä osa-alueilta, odotan kuitenkin innolla pääsyä kokeilemaan käytännössä kurssilla opittuja asioita ja kehittämään itseäni.
Myös pienryhmissä käydyt keskustelut omista heikkouksista ja vahvuuksista olivat ainakin itselleni hyödyllisiä, ja nyt myös ymmärsin itsearvioinnin tärkeyden.