Feed on
Posts
Comments

Viikon 43 oivallus

Tällä viikolla on ollut paljon konkreettista oppimista. Uskoin ennen atk:n perusteet – kurssille menoa osaavani käyttää hyvin sekä Wordia että Exceliä, mutta moni asia olikin unohtunut tai oli kokonaan uutta.
Fontin muuttaminen onnistui helposti ja sarkainten käyttö Wordissa muistui pienen kertauksen jälkeen mieleen. Exceliä en ole käyttänyt yläasteen atk-tunneilla tehtyjen harjoitusten jälkeen, joten sen käyttö oli täysin unohduksissa. Jossain vaiheessa tunnilla oli myös hieman turhautumista havaittavissa, mutta nyt kuitenkin uskon osaavani käyttää molempia ohjelmia hyvin.
Tuottajalle etenkin Excel on todella hyödyllinen, ja sitä tulee jatkossa paljon käytettyä. Sillä kun sujuu viikonlopun ruokaostosten kokonaissumman laskennan lisäksi myös monimutkaisemmat budjetit. Kirjoittamisella on myös tuottajan työssä iso rooli, joten ei ole pahitteeksi, jos osaa fontin muuttamisen lisäksi tehdä havainnollistavia kaavioita sekä lisätä pitkään asiakirjaan sivunumeroinnin ja sisällysluettelon automaattisesti.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.