Feed on
Posts
Comments

Mainonnan perusteissa käytiin läpi nimensä veroisesti mainonnan perusasioita eli millaista on hyvä ja tehokas mainonta, mainonnan eri muotoja, kohderyhmiä ja segmentointiperusteita. Viimeksi mainittua segmentointia käsiteltiin jo markkinoinnin tenttimateriaalissa, mutta vasta nyt hahmottui sen varsinainen tarkoitus.
Potentiaalisten asiakkaiden määrittely eri kategorioihin eli segmentteihin auttaa mm. oikean median valitsemisessa, ja niiden avulla pystytään yhdistämään yrityksen markkinointitoimenpiteet sekä asiakkaiden tarpeet. Segmentoinnin onnistuessa siitä on paljon hyötyä, mutta siihen täytyy tarkasti paneutua, jotta vältetään valitsemasta väärä tai liian pieni segmentti kohderyhmäksi. Markkinointia ei siis kannata kohdistaa mihinkään tiettyyn ikäluokkaan tai ammattikuntaan, sillä esimerkiksi kaikkiin aikuisiin ei tehoa sama mainos. Sen sijaan kannattaa pyrkiä määrittelemään kohderyhmät tuote- ja yrityskohtaisten arvostustekijöiden (asiakkaan käsitykset tuotteesta ja sen toimintatavoista, hankinta- ja käyttökustannukset) sekä persoonallisten tekijöiden mukaan eli esimerkiksi konservatiivisuuden ja ulospäin suuntautuneisuuden perusteella.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.