Vaikka tällä viikolla olikin vain kaksi koulupäivää, tuli torstaina käytyä oikein intensiivikurssi elokuvarahoituksesta. Luennoimassa oli tuottaja Jarkko Hentula, joka on tuottanut monia tunnettuja elokuvia Suomessa kuten FC Venus, Skavabölen pojat sekä uusimpana Jos rakastat. Luento oli todella antoisa ja päivä meni vähän liiankin nopeasti. Uutta asiaa tuli opittua taas kerran todella paljon.
Elokuva-alalla pätee sanonta “Nobody knows nothing”. Vaikka olisi kuinka pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt, ei silti pysty koskaan varmasti tietämään mikä elokuva tulee menestymään ja mikä taas ei. Lordi-elokuvasta Dark Floors oletettiin aikoinaan tulevan suuri hitti, mutta katsojamäärät jäivät lopulta vähäisiksi. Suomessa on todettu menestyvän eniten tositapahtumiin ja joihinkin hittikirjoihin perustuvat elokuvat. Toisaalta on hyvä, ettei menestystä ole esimerkiksi vain yhden tietyn genren elokuvilla. Onpahan ainakin jotain jännitettävää katsojalukuja odotellessa!
Nobody knows nothing (vko 4)
Tam 28th, 2010 by Jenna