Feed on
Posts
Comments

Indie-elokuva (vko 10)

Mm. projektihallinnan kurssilla opittiin, että eteen tulevat ongelmat on pyrittävä ennakoimaan ja ratkaisemaan heti.  Perjantaina vierailulla käyneet Mitä meistä tuli-elokuvan ohjaaja ja tuottaja olivat elokuvaa kuvatessaan tehneet juuri päinvastoin: Vastaan tulleet ohjelmat ohitettiin ja tehtiin välillä jotain muuta. Näinkin saatiin aikaan kuitenkin hyvä elokuva – vielä ilman SES:n rahoitusta. Tarvittiin vain itseensä uskova ja innostunut porukka sekä lisäksi hieman tuuria.

2 Responses to “Indie-elokuva (vko 10)”

  1. Tianyi Pan says:

    Moi!

    Hyvä, edes joku ottaa muistiinpanoja luennoilla ;) Itse lisäisin tuohon viimeisen lauseen listaan vielä kaikki ne ihmiset meidän tiimimme ulkopuolelta, joihin innostuksemme tarttui ja jotka auttoivat puolestaan meidät aina korkeammalle. Ilman ulkopuolista apua tästäkään ei olisi tullut näin isoa juttua.

    Lisäksi puhuit valinnoista ja ennakoimisesta. Nyt kun katsoo taaksepäin, oli ilmiselvää että valintamme olivat oikeita. Kuitenkin jos tarkastellaan jokaista valintahetkeä erikseen, mitkään seurauksista ei ollut tiedossa sillä hetkellä (eikä siten ennakoitavissa), ja päätökset tehtiin enemmänkin summamutikassa ja perstuntumalta. Jotkut päätöksistä olivat jälkikäteen tarkasteltuna uhkarohkeitakin, mutta jos olisimme jääneet odottamaan tilanteen selkiytymistä, tilaisuus olisi ajanut jo kauan sitten ohi.

    Tällaista tämä on, riskibisnestä :)

    Terkuin,
    Tianyi

  2. Jenna says:

    Moi ja kiitos kommentista!
    Kun ikää on tällä hetkellä vasta 19 vuotta, tuntuu tuottajana tai tuotantopäällikkönä toimiminen teatterilevitykseen pääsevässä elokuvassa joskus niin kaukaiselta ajatukselta. Mutta teidän leffa loi kyllä uskoa omiin mahdollisuuksiin työskennellä elokuva-alalla.
    Kiitos mielenkiintoisesta luennosta ja tietenkin hyvästä elokuvasta! :)
    – Jenna

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.