Feed on
Posts
Comments

Kolmannen vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijoiden ryhmäkoreografioiden 1. kokonaisuudessa oli monipuolisesti erilaisia tanssiesityksiä. Kuvaava nimi tanssiesityksillä ainakin oli, kun tanssijat liikkuivat sormiakin myöten, koko keholla.
Osassa esityksissä ei oltu käytetty musiikkia, mikä toimi silti hyvin, sillä korvaavana elementtinä oli käytetty valotehosteita. Esitys, jossa tanssija alussa ja lopussa liukui pitkin lattiaa paljaiden käsien ja jalkojen vinkuessa lattiaa vasten, vaikutti muutenkin jo melko karmivalta. Jos siitä olisi vielä musiikin lisäksi poistettu valotehosteet, olisi muutenkin itsessään jo persoonallinen esitys vaikuttanut lähinnä oudolta. Valot olivat huolellisesti mietittyjä ja katsomissuunnan lisäksi ne loivat esityksiin aina niihin kuuluvaa tunnelmaa. Kaikissa esityksissä yleisvalaistus oli hämärä, joten se lisättynä hieman jo loppuvaiheessa puuduttaneisiin esityspituuksiin ei ainakaan nostanut mielialaa pirteämmäksi. Koreografiat olivat varmasti kuitenkin pitkän suunnittelun ja harjoittelun tulosta. Ehkäpä ne olivat niin upeita ja taiteellisia, etten vaan itse niitä kaikkia ihan ymmärtänyt.

Keholla – tilassa, ajassa, liikkeessä
18.2.2010 Taideakatemian köysiteatteri, Turku

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.