Tiimityön kurssilla tällä viikolla listasimme luokkakavereiden hyviä ominaisuuksia ja kerroimme ne ääneen. Nimettömänä paperilappuna tehtävä olisi ollut helpompi, mutta nyt piti keksiä jotain muutakin kuin se perinteinen “kiva”. Loppuen lopuksi oli kuitenkin hieno kuulla itsestään positiivisia puolia, jotka muut olivat huomanneet. Eniten minua sanottiin rauhalliseksi, luotettavaksi ja tunnolliseksi, jotka kyllä tunnistin itsestäni eivätkä ne tulleet mitenkään yllätyksenä. Oli mielenkiintoista kuulla, että olen muiden mielestä myös sisukas ja kriittinen, joita en itse ollut aikaisemmin niin tiedostanutkaan ainakaan näyttäneeni selkeästi ulospäin.
Erilaisissa testeissä kuuluin aina keskiryhmään, vaikka osittain toivoin kuuluvani selkeämmin johonkin muuhun ryhmään. Analyyseja lukiessa kuitenkin selvisi, että keskiryhmään kuuluvat ovat hyviä tiimityöskentelijöitä. Tämä yhdistettynä muiden kertomiin positiivisiin mielipiteisiin lisäsi itseluottamusta omista tiimityösketelytaidoista, jotka ovat todella tärkeitä ominaisuuksia tuottajalla.
Rauhallinen ja luotettava (vko 12)
Maa 28th, 2010 by Jenna