Lost in CAPSLOCK

Kaupallisuudessa ei ole mitään vikaa. Viihteeksi kutsutaan jotakin luovaa, joka uppoaa massoihin ja vetää kassoihin tuohta. Viihde on ihanaa.

Kaupallisuus on tuottajan työtä. On vähän epäloogista tuottaa mitään mikä ei tuota jotain, ja mieluiten rahaa. En kannata syvällisempien arvojen uhraamista rahan takia, mutta talous kulttuuriakin pyörittää. Tämän myöntäminen on joissain piireissä tabu. Raha on se mistä ei liikoja puhuta, puhutaan kaikesta muusta kuten taiteellisista arvoista ja elämyksien tuottamisesta… Omalla kohdallani olisi naurettavaa väittää, että tekisin esimerkiksi elokuvia vain siitä ilosta, että ihmiset viihtyisät liikkuvan kuvan edessä.

Nälkätaiteilijat eivät kiinnosta minua pätkääkään. En osaa arvostaa sellaisia, jotka toteuttavat itseään juuri miten haluavat, ja tyytyvät mieluummin vaikkapa työttömyyteen kun se oma juttu ei myy. Miksi tehdä jotakin jos pyrkimyksenä ei ole mennä eteenpäin ja hankkia enenevissä määrin yleisöä?

Näin se tuleva tuottaja ajattelee. Money talks, bullshit walks.

Vaikka asiat näyttävät aluksi mahdottomilta, niitä on mahdollisuus oppia hallitsemaan. Johtajuus kuulosti joskus pelottavan vastuulliselta, jota itse asiassa mietin ennen koulun alkamista, että mihin olen menossa. Edellisen viikon jälkeen mielikuva ison projektin ohjaamisesta vaikuttaa melko selkeältä. En tiedä tietenkään kaikkea ulkoa, mutta pohjatietoja sain kattavasti. En halua kuulostaa naiivin optimistiselta, mutta rehellisesti sanoen uskon, että 4 vuoden jälkeen minulla tulee olemaan hyvät valmiudet ja mahdollisuudet olla järkevä projektipäällikkö.

Ihmistuntemus on ehkä ainoa osa-alue, jonka oppiminen on haastavinta. Miten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja olla reilu ja looginen töiden ohjaamisessa. Miten olla sellainen pomo, jota kunnioitetaan, ja joka kunnioittaa alaisiaan? Näitä jään vielä pohtimaan. Kokemus tulee varmaankin opettamaan. Onneksi koulu tarjoaa paljon mahdollisuuksia harjoitella!

Jälleen yksi uusi oppiaine, joka saa katsomaan elokuvia ennalta näkemättömästä näkökulmasta. Kuvauksen perusteet saivat tarkkailemaan kuvan ja äänen soljuvaa kulkua, katsomaan miten tiettyjä teorioita sovelletaan käytännössä. Nyt sama tuli mukaan tarinankerronnan perspektiivistä. On hauskaa katsoa elokuvaa ja huomata miten tarinoiden pohjalla on jokin selkeä rakenne, jota sovelletaan.

Olen jälleen yhä enemmän oppimassa siitä, että pelkästään vapaasti juokseva luovuus ei ole se, mikä on oikea työväline taiteen tekemiseen. Toki inspiraatio tuo uudet ideat, mutta niitä ei osaa jalostaa katsomisen arvoisiksi ilman tietoa ja taitoa. Taideala on tosiaan työ siinä missä mikä tahansa työ.

Joskus kun haaveenani oli tulla taiteilijaksi, vierastin sanaa työ. Sittemmin olen oppinut että amatöörin ja ammattilaisen erottaa realistisuus siitä, miten oikeasti rakentaa ura työelämässä. Haavekuva öisin orgastisessa inspiraatiotulvassa uivasta boheemista luomassa elämää suurempaa ei pidä paikkaansa. Jos kulttuurialan ihmisten ura rakentuisi tällaisen varaan, näkemiemme tuotosten määrä vähenisi suunnattomasti.

Koulun alussa olin aina ainakin vartin ennen sovittua aloitusaikaa. Ja jatkoin perinnettä kunnes. Kunnes mitä?

Olen nukkunut hieman oudosti viime aikoina, olen herännyt liian myöhään, haluan syödän aamiaiseni koska nälkäisenä on vaikeaa istua luokassa… näitä syitä nyt on sitten selitelty.  Tällä viikolla olen ollut myöhässä joka päivä. Joka ikinen päivä. Minua oikeasti hävettää. Eniten minua harmittaa se, että kahtena päivänä tällä viikolla olen tehnyt Alinan kanssa mainosfilmiä harjoitustyönä kuvauksen perusteiden kurssilla, ja olemme sopineet parina päivänä että nähtäisiin aamulla klo 9. Ja minä olen ollut noina parina päivänä kello 9 vasta matkalla kouluun, kun Alina on ollut jo skarppina paikalla. Minä mokoma! Anteeksi olen saanut, mutta eihän tuo ole kohteliasta toista kohtaan.

Johonkin rajaan asti voi mennä eteenpäin tekosyitä selitellen, ja sanoa eihän tämä normaalisti ole tapaistani, mutta jos tällainen jatkuu kovin pitkään sehän alkaa olla tapaistani! En kyllä halua olla ihminen, josta tiedetään että ei enää ihmetellä missä ollaan, varmaan on taas myöhässä. Enhän itsekään edes pidä myöhästelevistä ihmisistä.

Päätin että tästä lähin minä olen silloin paikalla, kun on sanottu että ollaan missä pitää olla. Se on nyt pakko päättää tämäkin, että vaikka olisin ilman meikkiä, törkeissä vaatteissa kun en ehtinyt valitsemaan parempia, nälkäinen kun en ehtinyt syömään aamiaista, vaikka minulla olisi vain vartti aikaa kotona ennen kuin pitää olla kotiovesta ulkona niin minä olen aamulla paikalla juuri silloin kuin pitää. Eihän se myöhästely työelämässäkään kelpaa.