Paris Hilton käyttää hyväksi paparazzeja

Yleensä paparazzi-kuvaajat hyväksikäyttävät julkisuuden henkilöitä ansaitakseen rahaa, mutta Paris Hilton on muodostanut heidän kanssaan molemminpuolisen hyötysuhteen, jossa hän saa ilmaista mainontaa omille vaatteilleen, tuotteilleen ja itselleen.
Kesällä 2007 Paris Hilton joutui vankilaan 45 päiväksi rikottuaan ehdonalaista tuomiotaan rattijuopumuksesta. Julkisuus olisi voinut olla pelkästään negatiivista, mutta hän käytti senkin hyväkseen mainostamalla vaatteitaan. Päästessään ulos vankilasta hän tiesi, että paparazzit olisivat tietenkin jälleen paikalla. Farkut joita hän piti yllään, olivat osa hänen silloista uutta tulevaa mallistoaan. Esimerkiksi People lehti uutisoi miten hyvältä Paris Hilton näytti tuomionsa jälkeen, ja antoi yksityiskohtaiset tiedot hänen asukokonisuudestaan.
Ollessaan liikkellä Paris Hilton vaihtelee asujaan usein päivän mittaan. Syynä tähän on se, että paparazzien ottamista kuvista ei koskaan julkaista montaa samanlaista. Kun hän näyttää aina erilaiselta, kuvia menee kaupaksi enemmän, sitä kautta niitä näkyy enemmän lehdissä ja paris Hilton saa enemmän julkisuutta. Yksinkertaista ja näppärää.
On myös tärkeää tietää se, että jotta Paris Hilton pysyy mielenkiintoisena, hänen on pidettävä huolta imagostaan kiehtovana rahaprinsessana. Hänen imagonsa on olla se suosittu, hauska tyttö, joka pääsee kaikkiin bileisiin, jota kaikki miehet haluavat ja ketä jokainen tyttö tai nainen haluaisi olla. Paris Hiltonin ystäväpiiri koostuu rikkaista ja kuuluisista, ja hän näyttäytyy lukuisissa juhlissa, gaaloissa ja punaisilla matoilla. Seksikkyys ja toisinaan jopa pehmopornomainen tyyli on osa loistavaa markkinointistrategiaa. Paris Hilton on yksi menestyneimmistä brändeistä mitä tällä hetkellä on.
No responses yet