Kirjoittaja on mediatuotannon opiskelija Jenna Paldanius Turun Taideakatemiasta.Posts RSS Comments RSS

Viikon 46 oivallus – Ei varsin isoa oivallusta

Mistä kirjoittaa kun ajatus ei oikeasti liiku? Koulussa on aika paljon näitä tehtäviä tekemättä, ja tilaa ei varsinaiselle isolle oivallukselle ole ollut.

Olen ainoastaan innostunut tekemään listoja että mitä seuraavaksi pois tekemistä. Haluan tätä tekemistä nyt mahdollisimman reippaalla otteella pois!

Saan muuten ihan hirveästi kiksejä listoista, jonka kohtien yli voin vetää viivoja tehty, tehty, tehty… Listaaminen helpottaa käsittämään asioita paremmin.

Eli seuraavaksi vedän yli kohdan viikon 46 oivallus ja sitten siirryn käsikirjoituksen kotitehtävään otsikolla Mummoni on aikamatkaaja. Pitäisi vääntää hassuja synopsiksia elokuva- tai tv-sarjaideaan.

No responses yet

Da Ali G Show

Luonut ja käsikirjoittanut Sacha Baron Cohen. 1. kausi: Channel 4, Iso-Britannia 2000. 2. kausi: HBO, USA 2003-2004.

Boyakasha! Sacha Baron Cohen on gangstarappareita parodisoivan hahmon, Ali G:n luoja ja Da Ali G Show’n vetäjä. Show’ssa on myös muita Cohenin luomia hahmoja kuten homoseksuaali muotitoimittaja Bruno ja Kazakstanilainen toimittaja Borat.

Ohjelmassa Cohenin näyttelemät eri hahmot ovat vuorovaikutuksessa tavallisten ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä että tilanne on lavastettu. Osittain Da Ali G Show’n huumori perustuu siihen, että haastateltavien reaktiot ovat todellisia, ja joskus tunnelma on kuin piilokamerassa, tosin laadukkaassa sellaisessa. Henkilöhahmot ovat hyvin loppuun asti vietyjä, uskottavan oloisia. Ei ole ihme, että monikaan ei ole arvannut että Ali G, Borat tai Bruno eivät ole oikeita henkilöitä.

Tässä lopuksi linkki yhteen parhaimmista Ali G:n haastatteluista. Ali G haastattelee eläinlääkäriä, ja sekoittaa englanninkielen sanat veteran (veteraani) ja vetenarian (eläinlääkäri). http://www.youtube.com/watch?v=VWDP_ew8HqQ

sashabaroncohen

Henkilöhahmoja sarjasta: Bruno, Ali G,  Borat.

No responses yet

Viikon 45 oivallus: Hahahahahaa!

Lomalla tänne ei tarvitse kirjoittaa mitään.

No responses yet

Viikon 44 oivallus: Alemmuuskompleksi!

Olin niin kateellinen joillekin luokkakavereille heidän arvosanoistaan, kun sain itse kuvauksen perusteista vain 3. Tulin joillekin siitä ihan suoraan sanoneeksi koska kihahdin kateudesta vihreäksi!

No 3 on ihan jees, mutta ei se ole 4 tai 5. Luku 3 tuntuu keskinkertaiselta, lähes mitäänsanomattomalta.

Lukiossa menestyin luovissa aineissa niin hyvin, olin parhaimmistoa. Draama oli 10, ilmaisutaito 10, kuvaamataito 9. Sain paljon kehuja ja koin ylemmyyttä, jonka nyt sitten julkeasti näemmä tunnustan tässä. Lukiossa minä olin parhaimmistoa kultturelleissa aktiviteeteissa. Se tuntui niin hyvältä. Nyt ei tunnu hyvältä enää.

Taideakatemiassa minä en ole parhaimmistoa. Olen ekaluokkalainen, joka etsii omia vahvuuksiaan, jotka tulevaisuudessa tekevät minusta hyvän mediatuottajan. Etsiminen on joskus raskasta.

Minulla oli suuria luuloja, että koska tämä on unelmieni koulu, luulin että kaikki olisi kivaa ja menestyisin kaikissa kursseissa helposti. Realiteetit ovat iskeneet tajuntaan tosiaankin. Kaikki ei ole kivaa, eikä kaikessa aina onnistu. Voi vaan yrittää parhaansa ja pinnistellä eteenpäin. Eikä totta vie saa lannistua!

…vaikka oikeasti angstasin yhden illan sen 3 arvosanan takia. Pakko kertoa se täällä, koska se itsesääli meni koomisuuden puolelle. LOL. Kun sitä loppujen lopuksi miettii että 6 opintopistettä 240 opintopisteestä 4 vuoden aikana… tässä on paljon aikaa ja mahdollisuuksia saada uusia, paremman tasoisia arvosanoja. Voihan mälsä mää.

loser

One response so far

Viikon 43 oivallus – Raha tekee onnelliseksi

moneyman

Kaupallisuudessa ei ole mitään vikaa. Viihteeksi kutsutaan jotakin luovaa, joka uppoaa massoihin ja vetää kassoihin tuohta. Viihde on ihanaa.

Kaupallisuus on tuottajan työtä. On vähän epäloogista tuottaa mitään mikä ei tuota jotain, ja mieluiten rahaa. En kannata syvällisempien arvojen uhraamista rahan takia, mutta talous kulttuuriakin pyörittää. Tämän myöntäminen on joissain piireissä tabu. Raha on se mistä ei liikoja puhuta, puhutaan kaikesta muusta kuten taiteellisista arvoista ja elämyksien tuottamisesta… Omalla kohdallani olisi naurettavaa väittää, että tekisin esimerkiksi elokuvia vain siitä ilosta, että ihmiset viihtyisät liikkuvan kuvan edessä.

Nälkätaiteilijat eivät kiinnosta minua pätkääkään. En osaa arvostaa sellaisia, jotka toteuttavat itseään juuri miten haluavat, ja tyytyvät mieluummin vaikkapa työttömyyteen kun se oma juttu ei myy. Miksi tehdä jotakin jos pyrkimyksenä ei ole mennä eteenpäin ja hankkia enenevissä määrin yleisöä?

Näin se tuleva tuottaja ajattelee. Money talks, bullshit walks.

No responses yet

Viikon 42 oivallus – Projektinhallintaa

Vaikka asiat näyttävät aluksi mahdottomilta, niitä on mahdollisuus oppia hallitsemaan. Johtajuus kuulosti joskus pelottavan vastuulliselta, jota itse asiassa mietin ennen koulun alkamista, että mihin olen menossa. Edellisen viikon jälkeen mielikuva ison projektin ohjaamisesta vaikuttaa melko selkeältä. En tiedä tietenkään kaikkea ulkoa, mutta pohjatietoja sain kattavasti. En halua kuulostaa naiivin optimistiselta, mutta rehellisesti sanoen uskon, että 4 vuoden jälkeen minulla tulee olemaan hyvät valmiudet ja mahdollisuudet olla järkevä projektipäällikkö.

Ihmistuntemus on ehkä ainoa osa-alue, jonka oppiminen on haastavinta. Miten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja olla reilu ja looginen töiden ohjaamisessa. Miten olla sellainen pomo, jota kunnioitetaan, ja joka kunnioittaa alaisiaan? Näitä jään vielä pohtimaan. Kokemus tulee varmaankin opettamaan. Onneksi koulu tarjoaa paljon mahdollisuuksia harjoitella!

No responses yet

Viikon 41 oivallus – Dramaturgian tunneilla pohdittua

Jälleen yksi uusi oppiaine, joka saa katsomaan elokuvia ennalta näkemättömästä näkökulmasta. Kuvauksen perusteet saivat tarkkailemaan kuvan ja äänen soljuvaa kulkua, katsomaan miten tiettyjä teorioita sovelletaan käytännössä. Nyt sama tuli mukaan tarinankerronnan perspektiivistä. On hauskaa katsoa elokuvaa ja huomata miten tarinoiden pohjalla on jokin selkeä rakenne, jota sovelletaan.

Olen jälleen yhä enemmän oppimassa siitä, että pelkästään vapaasti juokseva luovuus ei ole se, mikä on oikea työväline taiteen tekemiseen. Toki inspiraatio tuo uudet ideat, mutta niitä ei osaa jalostaa katsomisen arvoisiksi ilman tietoa ja taitoa. Taideala on tosiaan työ siinä missä mikä tahansa työ.

Joskus kun haaveenani oli tulla taiteilijaksi, vierastin sanaa työ. Sittemmin olen oppinut että amatöörin ja ammattilaisen erottaa realistisuus siitä, miten oikeasti rakentaa ura työelämässä. Haavekuva öisin orgastisessa inspiraatiotulvassa uivasta boheemista luomassa elämää suurempaa ei pidä paikkaansa. Jos kulttuurialan ihmisten ura rakentuisi tällaisen varaan, näkemiemme tuotosten määrä vähenisi suunnattomasti.

No responses yet

Viikon 40 oivallus – myöhästymisistä

Koulun alussa olin aina ainakin vartin ennen sovittua aloitusaikaa. Ja jatkoin perinnettä kunnes. Kunnes mitä?

Olen nukkunut hieman oudosti viime aikoina, olen herännyt liian myöhään, haluan syödän aamiaiseni koska nälkäisenä on vaikeaa istua luokassa… näitä syitä nyt on sitten selitelty.  Tällä viikolla olen ollut myöhässä joka päivä. Joka ikinen päivä. Minua oikeasti hävettää. Eniten minua harmittaa se, että kahtena päivänä tällä viikolla olen tehnyt Alinan kanssa mainosfilmiä harjoitustyönä kuvauksen perusteiden kurssilla, ja olemme sopineet parina päivänä että nähtäisiin aamulla klo 9. Ja minä olen ollut noina parina päivänä kello 9 vasta matkalla kouluun, kun Alina on ollut jo skarppina paikalla. Minä mokoma! Anteeksi olen saanut, mutta eihän tuo ole kohteliasta toista kohtaan.

Johonkin rajaan asti voi mennä eteenpäin tekosyitä selitellen, ja sanoa eihän tämä normaalisti ole tapaistani, mutta jos tällainen jatkuu kovin pitkään sehän alkaa olla tapaistani! En kyllä halua olla ihminen, josta tiedetään että ei enää ihmetellä missä ollaan, varmaan on taas myöhässä. Enhän itsekään edes pidä myöhästelevistä ihmisistä.

Päätin että tästä lähin minä olen silloin paikalla, kun on sanottu että ollaan missä pitää olla. Se on nyt pakko päättää tämäkin, että vaikka olisin ilman meikkiä, törkeissä vaatteissa kun en ehtinyt valitsemaan parempia, nälkäinen kun en ehtinyt syömään aamiaista, vaikka minulla olisi vain vartti aikaa kotona ennen kuin pitää olla kotiovesta ulkona niin minä olen aamulla paikalla juuri silloin kuin pitää. Eihän se myöhästely työelämässäkään kelpaa.

No responses yet

Viikon 39 oivallus: Kulissien takana kuhisee

Olemme nyt pari viikkoa kahlanneet melkoisella vauhdilla kuvauksen perusteita läpi – kuvausta, äänitystä ja leikkausta. Joinakin päivinä on tuntunut, että kalloni natisee melkein halkeamaisillaan, kun on niin paljon uutta tietoa.

Nyt kun perusteita on oppinut, käsitän ensimmäistä kertaa KUNNOLLA miksi suuren yleisön elokuvien tekemiseen menee niin paljon aikaa ja rahaa. Se ei olekaan niin yksinkertaista puuhaa kuin naiivisti on luullut. Kaikki se tekniikka ja teoria…

Leikkaamisessa on omat sääntönsä, miten tehdä liikkuvasta kuvasta helposti seurattavaa ja rakentaa hyvä kokonaisuus. Leikkaamossa menee hurja aika katsoa kaikki kuvatu materiaali ja valita sieltä parhaimmat otokset. Sitä ennen on tullut miettiä mitä kuvataan, mistä kuvataan, millä optiikalla. Entäpä sitten valaistuskin? Ai niin olin aivan unohtaa… Käsikirjoittajat? Ohjaaja? Rahoitus? Näyttelijät? Dramaturgia? Lavastus? Kuvauspaikat ja aikataulut? Työntekijät jokainen omaan lokeroonsa ja purkittamaan! Lista kaikesta huomioon otettavasta on pitkä. Pitkä kuin Aurajoki.

Viimeisenä, isompana, harjoitustyönä tällä kuvauksen perusteiden kurssilla teemme työparini Alina Peussan kanssa 30 sekunnin mainosfilmiä. Sen määräpäivä on 2. lokakuuta perjantaina. Niinkin pienen pätkän raakamateriaalin kuvaamiseen meni noin 3 tuntia. Sitä ennen suunnittelua, sanoisinko reilun tunnin verran. Huomenna siirtämään kuvattu materiaali tietokoneelle ja leikkaamaan. Ajattelin huvikseni laskea kuinka paljon yhteensä tuohon mainokseen menee aikaa, koska mielestäni on mielenkiintoista seurata miten monen tunnin työstä seulotaan se muutama sekunti joka on katsomisen arvoista, jos edes on.

Arvostukseni elokuvien tekijöitä kohtaan on kohonnut muutaman sata prosenttia, kaikki se tieto ja taito joka on osattava vaatii melkoisesti opiskelua ja käytännön tekemistä. Samalla olen myös alkanut jännittämään että mitenköhän tulevaisuudessa tulen pärjäämään tuottajan ammatissa, miten ikinä opin käsittämään kaiken tämän!

No responses yet

Viikon 37 oivallus

Nyt ollaan jo tosissaan. Hyvin hyvin pitkältä tuntuneen alkuorientaation jälkeen opiskelemme ihan oikeasti. Nyt alkeellinen organisointikykyni joutuu koetukselle! Pitää säätää omia aikataulujaan kohdilleen niin, että ehtii kaiken. Ja että jaksaa kaiken.

Se kalenteri on tärkeä! Ja johdonmukaisuus. Ei saa sohia, eikä hosuta. Asia kerrallaan varmasti ja vakaasti eteenpäin. Tämä on haastavaa, mutta haasteet innostavat minua.

No responses yet

« Prev - Next »