Lost in CAPSLOCK

Tajusinpahan vain, miten vaikeaa on joskus olla kulttuurialalla. Kun osa tehtyjen projektien ja töiden ihmisistä kuuluu omaan kaveripiiriinkin, tai on jopa entinen seurustelukumppani, on hyvin vaikeaa tasapainoilla työn ja henkilökohtaisuuksien välillä. Jos vetää ison riidan jonkun kanssa henkilökohtaisesta asiasta, saattaa päätyä mustalle listalle. Sellaista se on, joskus.

Viihteellinen keskusteluohjelma voi olla viihdearvostaan huolimatta myös kantaaottava kokonaisuus.  Luokkatoverini nauroivat, kun sanoin että Marian voi ottaa vakavastikin.

Mariassa käsitellään ajan ilmiöitä, jotka tietenkin sivuavat vakaviakin ajankohtaisia asioita. Esimerkiksi 10. maaliskuuta 2010 esitetyssä jaksossa Joel Hallikainen oli puhumassa Facebookissa tehdystä tappouhkauksesta, joka oli tehty häntä ja hänen perhettään kohtaan. Hän oli ottanut tapauksen niin vakavasti, että oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön.

Facebook-ryhmässä, jonka uhkaaja perusti, uhattiin hyökätä Hallikaisen kotiin ja kiduttaa tämän perhettä. Mariassa esiintyi Joel Hallikaisen lisäksi uhkauksen tehnyt Juuso Kivijärvi. Ohjelma sai pohtimaan, miten sananvapaus internetissä vaikuttaa, ja miten internet viestintäkanavana on tullut vakavammin otettavaksi kuin ennen, koska sitä käytetään niin paljon. Olihan tässä tapaus, jossa eräs pomoaan haukkunut alainen erotettiin työstä julkisen herjauksen vuoksi.

Kyllä se Maria! on asiaohjelmakin, viihteellisestä arvostaan huolimatta. Muita sivuttuja vakavia aiheita ovat olleet mm. kauneusihanteet, nykytaide ja homojen oikeudet.

Mietin tätä, kun olen kaupungilla kulkiessani nähnyt esimerkiksi Oikeutta eläimille – järjestön pieniä mainoksia eläinten tehotuotannosta lyhtypylväissä ja mainoksia aidoissa ja seinillä. Kun eikö se olisi yksinkertaista vain ostaa näkyvää mainosaikaa, jollakin tavalla. Kaikkihan katsovat telkkaria! Sitten tajusin, ettei mikään kaupallinen tv-kanava voi muiden, rahakkaampien asiakkaidensa takia suostua moraalisiin kannanottoihin.

Jos samalla kanavalla esitettäisiin kaksi mainosta, joista toinen osoittaa vääryyttä jostakin isosta makkaratehtaasta, esimerkiksi Saarioisesta tai Atriasta, nämä edelliset yritykset saattaisivat menettää asiakkaita jollakin tv-kanavalla huonosti onnistuneella mainoskampanjalla. Kaupalliset tv-kanavat ajavat ennen kaikkea omaa etuaan, kohti suuria voittoja, kohti niin sanottua kehitystä. Senpä takia aktivismia näkyy edelleen vain tietynlaisissa paikoissa ja medioissa, jotka eivät toimi rahallisen voiton ehdoilla.

Pitää löytää zen kaiken keskeltä. Elämä on näytelmä vain. Koulu on koulu vain. Asiat ovat mitä ovat, stressiin ei saisi kiinnittyä ja työstää liialla intohimolla, pitäisi vaan tehdä asia kerrallaan.

Aina se ei ole niin helposti tehty kuin sanottu!

Kieslowskin elokuvissa on paljon rumia ihmisiä, joille tapahtuu oikeita asioita.

Amerikkalaisissa elokuvissa on paljon kauniita ihmisiä joille tapahtuu epäuskottavia asioita.

Suomalaisissa elokuvissa on melkein aina alaston, humalainen mies.

Kill Billissä väkivalta on kaunista ja viihdyttävää, 2012 leffassa se oli kauhistuttavaa ja pelottavaa.

Pornograafisissa elokuvissa ei kyllä panosteta käsikirjoitukseen, eikä kannatakaan.

Pedro Almodovarin Live Flesh kuvasi henkilöhahmoja vähän liiankin etäältä, ettei niistä saanut mitään otetta, että mitä tässä oikein tapahtuu. Vasta jälkeenpäin mietin syvällisempiä  merkityksiä ja koin ahaa-elämyksiä… onko se sitten hyvä vai huono että katsojan pitää näin paljon miettiä?

Trainspotting, sitä elokuvaa ei meinaa koskaan päihittää mikään. Katsoin taas, vit** mikä klassikko.

Minulla oli eräs hyvä tuttava, paino sanalla oli. Tällä hyvällä tuttavalla on oma äänentoistofirmansa, ja lisäksi hän on mukana eräässä toisessa vastaavassa yrityksessä. Koska olen järjestämässä synttäribileitä 19. joulukuuta, jonne olen kutsumassa hyvien ystävieni lisäksi myös muita kulttuurialan tyyppejä jälleennäkemisten ja verkostoitumisenkin merkeissä, ajattelin laittaa kutsun tälle tässä nimettömästi esiintyvälle tutullenikin. Hän on myös sellainen, jotka kaverini myös tuntevat, osa hyvinkin hyvin,  ja aikanaan kun Eurajoen kulttuuripiireissä kaikenlaisia tapahtumia olin järjestämässä, häneen törmäsi usein. Vastauksena kutsuuni sain viestin Ollaanko me oltu joskus hyviäkin kavereita, kun tuollaista paskaa laitat? Ahaa, kiitti. Olisiko tuohon viestiin vastata ystävällisemminkin, olemme kuitenkin olleet yhteistyössä joskus, ja viettäneet oluenhuuruisa iltoja kaveriporukalla. Lisäksi hän halusi, että poistan hänen puhelinnumeronsa. Ja todellakin poistin!

Huhuja liikkuu, että hän olisi tällä hetkellä mielenterveydellisesti pahassa jamassa. Lisäksi vuosia jatkunut kaljoittelu, roudarin rankka elämäntyyli ja epäsäännöllinen psyykelääkkeiden syönti ovat aiheuttaneet hämminkiä aiemminkin, ehkä tilanne on nyt kärjistynyt pahempaan?

Olen kuitenkin loukkaantunut, enkä välitä edellisistä syistä tippaakaan. nyt se jätkä meni mustalle listalle. En ikinä aio pyytää häntä mihinkään tapahtumaan jos sellaisia järjestän, ja aion suositella tutuille että hankkisivat äänentoistonsa muualta.

Kyllä se vaikuttaa tällä alalla, millaisen mielikuvan itsestään antaa. Vaikka kyse ei olisi työasioista, pelkästään huonon tyypin maine saattaa viedä työtilaisuuden. Ammattitaito on tärkeää, mutta tarpeeksi paha loukkaus saattaa painaa vaa’assa enemmän. Tämäkin oli sellainen tapaus, että kutsuun todellakin voisi vastata korrektimminkin, varsinkin kun kyseessä on entinen hyvä tuttu. Ajattelemattomuus ei ole hyvästä. Haasteena onkin nyt itse oppia olemaan mahdollisimman kohtelias ja asiallinen oikeissa paikoissa, koska hyvät tyypit muistetaan, ja huonot halutaan unohtaa.

Entourage on sarja, joka kertoo filmitähti Vincent Chasen ja hänen vanavedessään kulkevista ystävistään E:stä, Turtlesta ja hänen veljestään Johny Drama Chasesta. Yhdessä he neljä muodostavat rikkoutumattoman oloisen veljeskunnan Hollywoodin viihdeteolisuuden pyörteissä Los Angelesissa. Mitä tahansa tapahtuu, nämä neljä hyvää jätkää pität huolta toisistaan.

Olen kuullut joidenkin sanovan, että Vincent Chase olisi sarjassa turha hahmo. Sellainen, josta ei oikein saa mitään irti. Olen toista mieltä. Kun muut henkilöhahmot ovat niin sanotusti meidän tavallisten ihmisten kaltaisia, Vincent edustaa puhdasta, positiivista heteroseksuaalista maskuliinisuutta. Eräänlainen semijumala. Hän on suosittu, ystävien seurassa rakastettu, saa iskettyä melkein kenet tahansa naisen muttei kohtele heitä ala-arvoisesti, ja uransa suhteen hän on hyvin menestynyt. Kun muilla henkilöhahmoilla on yleensä edellä mainituilla elämän osa-alueilla paljonkin ongelmia, Vincet pysyttelee mukavassa onnellisuuden tilassa. Hänen asemansa on aina jonkin verran muiden yläpuolella.

Vincentin roolihahmoon samaistuu herkästi silloin, kun kaipaa hyvää itsetunnon kohotusta ja toiveikkuutta. Monissa tv-sarjoissa joista pidän on henkilöhahmoja, joihin samaistun vain tuossa tarkoituksessa. Entouragessa tämä on Vincent Chase, Sinkkuelämää-sarjassa se on vahva ja itsenäinen Samantha, Twin Peaksissa se on Agentti Dale Cooper, joka ei lannistu ja on terävän älykäs. Joskus tv-sarjojen ja elokuvien hahmoilta haetaan jotain sellaista, mitä itsessään ei ole. Kun näkee ihmisen, joka on menestyvä siinä missä ei itse ole, se saattaa vahvistaa omaa toivoa siitä että itsekin voisi olla yhtä vahva kuin hän, sitten kuitenkin.

Missään tv-sarjassa mitään henkilöä ei ole käsikirjoitettu turhaan.

Mistä kirjoittaa kun ajatus ei oikeasti liiku? Koulussa on aika paljon näitä tehtäviä tekemättä, ja tilaa ei varsinaiselle isolle oivallukselle ole ollut.

Olen ainoastaan innostunut tekemään listoja että mitä seuraavaksi pois tekemistä. Haluan tätä tekemistä nyt mahdollisimman reippaalla otteella pois!

Saan muuten ihan hirveästi kiksejä listoista, jonka kohtien yli voin vetää viivoja tehty, tehty, tehty… Listaaminen helpottaa käsittämään asioita paremmin.

Eli seuraavaksi vedän yli kohdan viikon 46 oivallus ja sitten siirryn käsikirjoituksen kotitehtävään otsikolla Mummoni on aikamatkaaja. Pitäisi vääntää hassuja synopsiksia elokuva- tai tv-sarjaideaan.

Kaupallisuudessa ei ole mitään vikaa. Viihteeksi kutsutaan jotakin luovaa, joka uppoaa massoihin ja vetää kassoihin tuohta. Viihde on ihanaa.

Kaupallisuus on tuottajan työtä. On vähän epäloogista tuottaa mitään mikä ei tuota jotain, ja mieluiten rahaa. En kannata syvällisempien arvojen uhraamista rahan takia, mutta talous kulttuuriakin pyörittää. Tämän myöntäminen on joissain piireissä tabu. Raha on se mistä ei liikoja puhuta, puhutaan kaikesta muusta kuten taiteellisista arvoista ja elämyksien tuottamisesta… Omalla kohdallani olisi naurettavaa väittää, että tekisin esimerkiksi elokuvia vain siitä ilosta, että ihmiset viihtyisät liikkuvan kuvan edessä.

Nälkätaiteilijat eivät kiinnosta minua pätkääkään. En osaa arvostaa sellaisia, jotka toteuttavat itseään juuri miten haluavat, ja tyytyvät mieluummin vaikkapa työttömyyteen kun se oma juttu ei myy. Miksi tehdä jotakin jos pyrkimyksenä ei ole mennä eteenpäin ja hankkia enenevissä määrin yleisöä?

Näin se tuleva tuottaja ajattelee. Money talks, bullshit walks.

Vaikka asiat näyttävät aluksi mahdottomilta, niitä on mahdollisuus oppia hallitsemaan. Johtajuus kuulosti joskus pelottavan vastuulliselta, jota itse asiassa mietin ennen koulun alkamista, että mihin olen menossa. Edellisen viikon jälkeen mielikuva ison projektin ohjaamisesta vaikuttaa melko selkeältä. En tiedä tietenkään kaikkea ulkoa, mutta pohjatietoja sain kattavasti. En halua kuulostaa naiivin optimistiselta, mutta rehellisesti sanoen uskon, että 4 vuoden jälkeen minulla tulee olemaan hyvät valmiudet ja mahdollisuudet olla järkevä projektipäällikkö.

Ihmistuntemus on ehkä ainoa osa-alue, jonka oppiminen on haastavinta. Miten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja olla reilu ja looginen töiden ohjaamisessa. Miten olla sellainen pomo, jota kunnioitetaan, ja joka kunnioittaa alaisiaan? Näitä jään vielä pohtimaan. Kokemus tulee varmaankin opettamaan. Onneksi koulu tarjoaa paljon mahdollisuuksia harjoitella!