Kehityshanke – kuluneen vuoden satoa

Paula Puikko-Laakso

Luova tuottaja -opintojen aloituksesta on nyt tasan vuosi. The vuosi. Se vuosi on kulunut nopeammin kuin yleensä. Se on tuonut elämään paljon hienoja ihmisiä ja kokemuksia. Siinä samalla olen oppinut paljon itsestäni ja vahvuuksistani.

Koulutuksemme keskeisenä sisältönä on kehittämishanke, jolle moni onkin uhrannut työtunteja varmasti yli vaaditun 30 opintopisteen verran. Oma kehitystyöprojektini teema – taiteilijoiden markkinointiosaamisen kehittäminen – on kypsynyt mielessäni jo muutaman vuoden.

Kehitystehtäväni aihe eli jatkuvasti aina alun pop up -galleriasta kuvataiteilijoiden markkinointioppaaseen saakka. Lopulta konkreettiseksi opinnäytteeksi muotoutui versio, jossa tutkittiin varsinaissuomalaisten kuvataiteilijoiden näkemyksiä ja kokemuksia muun muassa markkinoinnista. Vastausten ja pohdinnan perusteella kehitin palvelukonseptin, jolla voin tukea taiteilijoiden näkyvyyttä ja samalla hyödyntää uuden tutkintoni lisäksi aiempaa koulutustani ja työkokemustani markkinoinnin parissa.

flow

Raakaa työtä ja kevyttä flowtilaa opinnäytteen parissa.

Tutkimus- ja kehitystyöni lähtökohtana oli kulttuuripoliittinen keskustelu taiteilijoiden toimeentulosta, taiteen käytännönläheisestä liiketoimintaosaamisesta sekä tuotteistamisesta. Kuuden ammattikorkeakoulun yhteinen TaideART -hanke on yksi mielenkiintoisista taiteilijoiden toimeentuloa kehittävistä projekteista. Eräs hankkeen tavoitteista on kehittää ja pilotoida taiteilijoille tuotteistamisen keinoja ja tuotemalleja yhteistyössä työelämän ja useiden eri taidealojen kanssa. Kehitystyöni puitteissa sain osallistua TaideARTin Turun Taideakatemian vetämään kokoukseen ja mielenkiintoisiin seminaareihin. Hankkeen tuleviin tapahtumiin ja työpajoihin voit tutustua täällä.

Taiteilijoiden toimeentulokysymykseen on tosiaan vastattu useilla hankkeilla, tutkimuksilla ja projekteilla, samoin taiteilijoiden asenteesta kaupallisuuteen ja managerointiin on tehty joitakin kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimuksia, jotka ovat olleet keskeisiä tiedonlähteitäni. Tutkimukseni tuo olemassa olevaan tietoon paikallista näkemystä sekä palvelukonseptipohjan taiteilijan lähtökohdista toteutettavaan markkinointiin.

Haastateltavat valittiin tarkoituksenmukaisuusotannalla yhteistyössä visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Hannele Romppasen kanssa. Vastaajat olivat varsinaissuomalaisia nykytaiteilijoita. Haastattelin läänintaiteilija Romppasen lisäksi seitsemää 28–61-vuotiasta kuvataiteilijaa, joista jokaisella oli vähintään alempi korkeakoulututkinto alalta. Tutkimuksen tein laadullisena haastattelututkimuksena, jossa kysymyspohja eli keskustelun mukaan.

Luovan tuottajan vastaanotto

Tutkimukseni mukaan varsinaissuomalaiset taiteilijat pohtivat ristiriitaisuutta kaupallisuuden ja taiteen välillä, mutta pitivät markkinointia ja itsensä esille tuomista välttämättömänä osana kuvataiteilijan työtä. Viestintä ja markkinointi kuitenkin kuormittavat ajoittain kohtuuttomasti, eikä näihin tärkeisiin osa-alueisiin ehditä panostaa tarpeeksi. Toisaalta kuvataiteilijoilla ei ole aina tarpeeksi kompetenssia lisätä omaa näkyvyyttään.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kuvataiteen pitää laskeutua sinne, missä ihmiset liikkuvat: kaduille, kauppakeskuksiin, työpaikoille, toreille ja tapahtumiin. Taiteesta tulee helpommin lähestyttävää ja kohtaaminen tapahtuu mutkattomasti ihmisten arjessa. Pidän seudullisen osaamisen esille nostamista tärkeänä lähtökohtana. Tutkimusten mukaan alueellisella toiminnalla rakennetaan tärkeitä paikallisia kotimarkkinoita ja sitä kautta saadaan jalansijaa myös muualle.

Opinnäytteen tutkimuksen perusteella kehitin itselleni Luovan tuottajan vastaanotto-palvelukonseptin, jonka parissa toivon työllistyväni tulevaisuudessa. Palvelu tukisi kuvataiteilijoita viestinnän, markkinoinnin ja saavutettavuuden käytännön toimenpiteillä ja ideoilla.Tavoitteena olisi tarjota palvelua mahdollisimman edullisesti – jopa ilmaiseksi, jotta se olisi kaikkien kuvataiteilijoiden saavutettavissa. Miten? Henkilökohtaisesti, tunteella ja taidolla – yhdessä. Otan mielellään vastaan yhteistyöehdotuksia.

Opinnäytetyöhöni Taiteilijaelämää: myynti, markkinointi ja media – luovan tuottajan palvelukonsepti voit tutustua pian nettisivuillani tai Turun AMK:n opinnäytetyökannassa.

 

Hei tässä sulle hyvä työpaikka! Tunnelmia tuottaja-työnhakijan maanantaipäivästä

Maria Leivonen

Olen opiskellut Luova tuottaja YAMK-koulutuksessa kokopäivätoimisesti vuoden ajan (2015-2016). Samalla olen hakenut töitä. Olen lähettänyt työhakemuksia ammattiprofiiliini sopiviin paikkoihin ja myös hyödyntänyt omaa kontaktiverkostoani Turussa ja Helsingissä. En ole panostanut työnhakuun 100%:sti, mutta uskon että minulla on nyt aika hyvä kuva tämänhetkisestä työnhaun tilanteesta. Opintoja on vielä kuukausi jäljellä, ja töitä tulisi löytyä mahdollisimman pian opintojen päättymisen jälkeen. Opinnot ovat kuluttaneet rutkasti ansiosidonnaista ja asuntolainan lyhennysvapaat on pidetty. Miltä näyttää työllistymistilanne juuri nyt?

Tilanne näyttää haastavalta, varsinkin täältä turkulaisen kulttuurialan työnhakijan näkökulmasta. Minun ammatillisen profiilin mukaisiin ja avoimessa haussa olleisiin työpaikkoihin on ollut kaikkiin vähintään 100 hakijaa, ja yhteen jopa 320 hakijaa. Suurin osa paikoista on ollut Helsingissä, kaksi työpaikoista sijaitsi Turussa. Avoimen haun kautta mielekkään työn löytäminen on siis erittäin vaikeaa, vähän sama kuin ”neulaa etsisi heinäsuovasta”. Onnistumisprosentti tätä kautta työllistymisessä on mahdottoman pieni, mutta kirjoitan kyllä hakemuksen, kun mahdollinen ja mielenkiintoinen paikka osuu kohdalle.

Yleisosaaja vai tietyn kulttuurialan asiantuntija?

Hyvän hakemuksen ja ansioluettelon lisäksi hakijan ammattiprofiilin tulee olla juuri sopiva työtehtävään. Kaikissa työpaikkailmoituksissa hakijalta on odotettu juuri tietynlaista asiantuntijuutta eli yleispätevällä tuottajan ammattiprofiililla ei pitkälle pääse. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla haettiin tuottajanimikkeellä henkilöä, jolla on kokemusta markkinoinnista ja yritysyhteistyöstä mieluiten museon toimintaympäristössä. Kulttuuriorganisaatiot tarvitsevat oman alan asiantuntijoita, eli filharmoninen orkesteri tarvitsee klassiseen musiikkiin erikoistuneen tuottajan ja museo visuaaliseen taiteeseen erikoistuneen tuottajan, parhaimmillaan asiantuntijan jolla on sekä tuottajan, että taiteilijan pätevyydet.

Varsinaisia kulttuuri- ja taidealan organisaatioiden työpaikkoja on auki erittäin harvoin. Turussa tarjolla ei ole ollut minun tietojeni mukaan mitään viimeisen vuoden aikana. Kulttuurituottajan pitää siis etsiä työmahdollisuuksia muualta kuin selkeästi taidealan piiristä. Olen saanut mitä eriskummallisimpia ehdotuksia tuttavapiiriltäni työnhakuni aikana. Vaikka tuottaja onkin moniammatillinen pakkaus, ihan kaikkeen ei tuottajakaan veny työidentiteetissään. Suurin osa ehdotetuista avoinna olevista paikoista on ollut kulttuuri- ja taidealaan liittyviä, mutta tehtävänkuva on ollut hyvin kaukana omasta osaamisestani. Myös työn suorittamisen tasossa on ollut värikästä kirjoa.

Esimerkkejä näistä ovat esim. Suomen kulttuuri-ja tiedeinstituutin johtajan paikka (johon tarvitaan johtajakokemusta ja professorin pätevyys), taideohjaaja (tähän tarvitaan taiteen sisällön osaamista) ja nuorisotyöntekijä (uskoisin että paikka on tarkoitettu nuorisotyöntekijöille). Kaikki nämä tehtävät ovat sisällöltään kaukana tuottajan työnkuvasta, samoin kuin minun henkilökohtaisesta työkokemuksesta ja osaamisesta. Otan toki lämpimästi kaikki ehdotukset ja vinkit vastaan, parhaimmillaan ne avaavat tietä uudelle ajattelulle omasta osaamisesta ja samalla uusia mahdollisuuksia. Tilanne kertoo kuitenkin häilyvästä käsityksestä tuottajan ammattikuvasta.

Mihin tuottaja voisi työllistyä?

Varsinaisesti tuottajan ammattinimikkeellä työpaikkoja löytyy siis vähän ja kilpailu on kovaa. Käytännössä suurin osa meille luoville tuottajille soveltuvista työpaikoista löytyvät paremmin nimikkeillä projektipäällikkö, projektikoordinaattori, markkinointikoordinaattori, toiminnanjohtaja. Itse työskentelen mieluiten taidealalla, vaikka realiteetit ovat kyllä pakottaneet miettimään myös muiden toimialojen mahdollisuuksia tuottajan ammattiosaamisen hyödyntämiselle.

Hain kuluneella viime viikolla mielenkiintoista projektipäällikön määräaikaista tehtävää pääkaupunkiseudulla. Vaikka työ on isossa yrityksessä, eikä kulttuuriorganisaatiossa, työn sisältö liittyy kulttuuriin ja yhteiskunnallisen vaikuttamiseen. (Arvatenkin tehtävä liittyy Suomi 100 -hankkeeseen…). Tällaisia paikkoja on harvoin tarjolla ja uskoisin että hakijoita on eri aloilta minimissään 200 henkilöä. Jo haastatteluun pääseminen (varsinkin Turusta) on todella vaikeaa. Hakijan osaamisen ja työkokemuksen täytyy olla juuri oikea haettavaan tehtävään. Vasta sitten päästään haastatteluun ja esittämään sitä tehtävään soveltuvaa ”kivaa tyyppiä”. Viimeistään huomenna tiedän miten tällä kertaa käy. Käyn samalla kuitenkin läpi jo valmiiksi ”kiinnostavat yritykset ja asiat” – listaani.

Positiivisiakin asioita tässä haastavassa tilanteessa on. Kun mahdollisuuksia ei satele helposti, on pakko miettiä tarkasti omia tavoitteita ja oman elämän suuntaa. Itse jatkan keskustelua mentorin kanssa, tätä suosittelen kaikille. Haaveilu kannattaa, samoin asioiden pallottelu eri ihmisten kanssa.

Between arts and sciences?

Maria Leivonen

Mitä taiteen ja tieteen välinen yhteistyö tarkoittaa käytännössä? Yksi esimerkki tästä on Turussa kuusi kertaa järjestetty Aboagora -symposium, joka on Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Åbo Akademin säätiön järjestämä tapahtuma (Aboagora – between arts and sciences symposium 14.-17.6.2016). Tapahtuma tuo yhteen puhujia, vierailijoita ja näkökulmia tieteen ja taiteen aloilta.

Osallistuin symposiumiin kesäkuussa 2016 turkulaisen ammattiteatteri Kolmas tila-ryhmän jäsenenä ja esiintyjänä. Tapahtuma sisälsi kolmen päivän ajan työpajoja, keskusteluja, luentoja ja esityksiä. Kolmas tila osallistui tapahtumaan esityksen muodossa yhdessä Åbo Akademin tutkijan Patrik Hagmanin kanssa. Hagmanin luennon aiheena oli italialaisen filosofi Giorgio Agamben ajattelu.

Aboagoran inspiroimana jäin pohtimaan, miten ehkä tätä trendikkäänkin kuuloista taiteen ja tieteen törmäyttämistä ja yhteistyöt tehdään. Tarkoittaako se vain taidesisällöillä maustettua väliaikaohjelmaa seminaarissa vai voisiko yhteistyö olla merkittävämpää ja myös oikeasti hyödyllistä molemmille toimialoille? Minkälaisia mahdollisuuksia tässä voisi olla?

Legenda pienestä luusta

Kolmas tila -teatterin toiminnan lähtökohta on käsitellä filosofisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, yhteistyö eri tiedeyhteisöjen kanssa on siis luontevaa. Aboagorassa nähty lyhyt esitys ”Legenda pienestä luusta” oli kaksi viikkoa kestäneen työpajan ja työryhmän tutkimusmatkan tulos. Kesäkuussa nähty esitys muodostaa johdannon teoskokonaisuudelle, joka toteutetaan vaiheittain 2016-2017. Teoksen lähtökohta ja työtavat ovat tutkimuksellisia ja teoksen ajatuksellinen perusta liittyy läheisesti aiemmin mainitun Giorgio Agambenin ajatteluun ja poliittiseen filosofiaan. Agambenin poliittiseen ajatteluun kuuluu käsite homo sacer – ”paljas ihminen”. Seuraava lainaus on Kolmas Tila -teatterin verkkosivuilta (www.kolmastila.net).

”Se tarkoittaa lainsuojatonta, ulossuljettua ihmistä. Ihmistä, joka on vailla kansalaisen statusta ja sen myötä kansalaisen oikeuksia. Häneltä on riistetty kansalaisen status tai hänellä ei ole sitä koskaan ollutkaan. Tällaiselle ihmiselle voi tehdä mitä vain, joutumatta siitä vastuuseen. Hänet voi esimerkiksi tappaa. Hänellä voi olla orjan asema. Häntä voidaan pitää rikollisena. Hän voi olla pakolainen tai siirtolainen. Agambenin mukaan tällaiselle ihmiselle jää jäljelle ”paljas elämä”, vailla mitään oikeuksia.”

3 Tila Sibelius museet 15.6.2016

3 Tila
Sibelius museet
15.6.2016

(Kuvaaja Robert Seger/ Kolmas tila.)

Ajankohtaiseksi Agambenin ajattelun tekee Eurooppaa ja koko maailmaa koskeva pakolaiskriisi. Työprosessin aikana pohdin paljon sitä, kuinka moni pakolainen kuuluu tällä hetkellä ”homo sacer” -luokkaan. Ihmisryhmään vailla oikeuksia.  Käytännössä työpajatyöskentelyyn sisältyi harjoitusten lisäksi työryhmää varten järjestetty luento Agambenin ajattelusta – tämä oli yksi keino johdattaa työryhmää kohti teoksen maailmaa. (Ohessa kuvamuisto harjoitteluista Logomossa.)

logomo

Tavoitteena oli luoda Aboagoraan tilaisuus, jossa yhdistyvät esitys ja luento, jotka käsittelevät samaa aihetta eri keinoja käyttäen. Hagmanin ”normaalisti puhutun” luennon lisäksi aihetta olisi käsitelty draaman ja äänimaailman elämyksellisiä keinoja käyttäen. Näin olisimme voineet tarjota seminaariyleisölle toisenlaisen luentokokemuksen, jossa yhdistyvät sananmukaisesti tiede ja taide. Tähän tavoitteeseen emme monen sattuman takia ikävä kyllä päässeet, vaan Aboagorassa nähtiin ensin esitys ja sen jälkeen Hagmanin luento. Tavoite oli kunnianhimoinen ja työläs. Toivon että vuonna 2017 pääsemme jo toteuttamaan tätä tavoitetta seuraavassa Aboagora-symposiumissa.

Palautteen mukaan Patrik Hagmanin luento oli ollut Aboagoran mielenkiintoisinta antia juuri Kolmannen tilan esityksen takia. Aiheeseen tuotiin elämyksellinen ja elävä näkökulma. Itselleni tapahtuman filosofiset luentosisällöt sellaisinaan olivat haastavia, nuokkumista ilmeni aivan liian pian (kuulunkin enemmän tänne käytännön asiantuntijoiden joukkoon…)

lores2

lores
(Kuvaaja Otto Väätäinen/Aboagora.)

Mitä muuta taiteen ja tieteen yhteistyö voisi tarkoittaa? Ainakin tieteellisen tutkimuksen tuloksia voisi kommunikoida taiteen keinoja hyödyntäen. Esimerkiksi luonnontieteen ja psykiatrian tutkimuksen tuloksia voisi esittää esimerkiksi valokuvan tai audiovisuaalisin keinoin. Vuoropuhelu varmasti lisäisi ideoita siitä millä tavoin sekä tiedettä ja taidetta voisi tuoda esiin uusissa ympäristöissä uusille yleisöille.

www.aboagora.fi
www.kolmastila.net

Kestävällä kehityksellä ajallista ja taloudellista säästöä tapahtumatuotantoihin

Eevi Rannikko

Kestävä kehitys on viimeisten vuosien aikana alkanut näkyä entistä laajemmin tapahtumatuotantojen toteutuksessa, vaikka vauhti ei päätä vielä huimaakaan. Kestävä kehitys mielletään usein haasteelliseksi toteuttaa ja sen ajatellaan olevan myös kallista. Väittämä on osittain totta, mutta erityisesti toistuvissa tapahtumissa saavutetaan yleensä lopulta sekä ajallista että taloudellista säästöä, kun kestävää kehitystä aletaan jalkauttaa toimintaan. Esimerkiksi kierrätyksen onnistuessa sekä ympäristö, että tapahtumajärjestäjän jätehuoltoon varaama budjetti kiittävät.

Suomessa käytössä on useita ympäristömerkkejä, joista suurin osa on suunniteltu erityisesti matkailutoimijoiden, esimerkiksi hotellien tarpeisiin. Joukosta löytyy kuitenkin myös tapahtumien toteutuksen tueksi sopivia sertifiointeja. Oikean sertifioinnin löytäminen onkin sitten haastavampi prosessi, sillä yhtä suurta totuutta ei pelkällä kierroksella Googlessa löydä.

Suomessa merkittäviä käytössä olevia ympäristösertifiointeja on yli kymmenen. Näitä ovat Joutsenmerkki, Green Key, Ekokompassi, ISO 14001 ympäristöjärjestelmä, ECEAT, EMAS, EU-kukka, Green/Responsible DQN, Laatutonni Green Start, TripAdvisor GreenLeaders, Metsähallituksen kestävän luontomatkailun periaatteet sekä Euroopan komission ETIS-järjestelmä (European Tourism Indicator System for Sustainable Destinations). Osa näistä varmasti on tavallisillekin kuluttajille tuttuja, kuten Pohjoismainen ympäristömerkki Joutsenmerkki, johon törmää muun muassa markettien kotitaloustuotehyllyillä, sekä matkailuyrittäjien usein käyttämä Laatutonni, jonka logo lienee monille tuttu. Mistä sitten tietää, mikä sertifikaatti olisi oman toiminnan kannalta se jota kannattaisi alkaa hakea?

Liikkeelle kannattaa lähteä oman liiketoiminnan tarpeista. Esimerkiksi ECEAT on suunnattu erityisesti pienten bed & breakfastien tarpeisiin ja Ecolabelin sisältö painottuu leirintäalueiden tarpeisiin ja pienyrityksiin. Green Key soveltuu erityisesti suurten hotelli ja majoituskohteiden tarpeisiin. Eri sertifikaateissa keskitytään eri osa-alueisiin ja esimerkiksi EMASia voidaan pitää tuhdimpana versiona ISO 14001 järjestelmästä, sillä molempien sisältämien vaiheiden; alustava katselmus, ympäristöpolitiikka, ympäristöohjelma, ympäristöjärjestelmä ja auditointi lisäksi se sisältää ympäristöselonteon, ulkopuolisen todennuksen sekä rekisteröinnin -vaiheet.

Kun puhutaan ympäristömerkinnöistä tapahtumille, on valikoima suppeampi. Jäljelle jää suoraan sovellettavaksi Ekokompassi, jonka osana toteutettiin pääkaupunkiseudulla vuosina 2012–2014 monille tapahtuma-ammattilaisillekin tutuksi tullut Greening events -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää tapoja tapahtumien ympäristöasioiden hallintaan erityisesti pääkaupunkiseudulla. Malli on sittemmin laajentunut siten, että sitä voi soveltaa koko Suomessa tapahtumien toteutuksessa ja hanke jatkuu edelleen Ekokompassi tapahtuma -nimen alla.

Henkilön kannalta suurempi ongelma on löytää itselleen sopiva sertifiointi kuin jalkauttaa se käyttöön. Ekokompassi on käyttökelpoinen työkalu tapahtumien ympäristöasioiden arviointiin, joskin se on vielä keskeneräinen hankkeen jatkuessa vuoden 2017 loppuun. Tapahtumien toteutuksessa ekologisuus on tärkeää ja tulee korostumaan entisestään tulevina vuosina. Kun ympäristöasiat otetaan tapahtumatuotannoissa huomioon hyötyä saa ympäristön lisäksi tapahtumajärjestäjä, mutta myös tapahtumakävijä. Siksi onkin hyvä, että Ekokompassin kaltaisia kehityshankkeita toteutetaan.

Lisätietoja sertifioinneista ja ympäristöjärjestelmistä löytyy mm. Visit Finlandin verkkosivuilta. Tutustu myös Ekokompassiin tapahtumille.