Valmistumisvaiheen ajatuksia

Heli Vihersaari

Runsas vuosi sitten hain Soveltavan taiteen linjalle Turun taideakatemiaan mielissäni siitä, että oli alkamassa juuri omaan intressiini sopiva koulutus. Olin vetänyt taideryhmiä vanhustyössä jo vuosia, ja ajattelin olevani juuri sellainen soveltava taiteen työntekijä, joka soveltaa taidemenetelmiä taidekentän ulkopuolella. Kävi hyvin ja pääsin opiskelemaan.

Varsin pian huomasin, että työtä oli opiskeluissa aika paljon, ja kokopäivätyön ja monimuoto-opiskelun yhdistelmä oli toisinaan melko uuvuttava. Tein tehtäviä tunnollisesti, mutta oli myös tilanteita, jolloin en pystynyt suoriutumaan tehtävistä aikataulussa. Suunnittelin jo silloin opintovapaan anomista, jotta saisin rauhassa tehdä kehittämishankkeen. Tänä syksynä se tuli ajankohtaiseksi. Nyt kolmen opintovapaakuukauden ja lukuisten työtuntien jälkeen on kehittämishanke  vihdoin purkissa.

Kehittämishankkeen taustamateriaalia kahlatessani hakeuduin asianmukaiseen ympäristöön: kirjastoon. Käytin monipuolisesti kaupungin, yliopiston ja AMK:n palveluja hyväkseni. Siitä on aikaa kun viimeksi olin lukusalissa tenttiin lukemassa. Tunsin palaavani nuoruuden vapauteen yliopistolla kulkiessani ja opiskelijaruokalioissa syödessäni. Tosin, nyt vapautta olisi vain kolme kuukautta…

Kehittämishankkeeni käytännöllinen osuus oli kuuden kerran taidekurssi lähihoitajaopiskelijoille Turun Ammatti-instituutissa. Hanke sujui aika hyvin, vaikka opiskelijaporukka olikin nuori ja hieman levoton. Opiskelijat kuitenkin innostuivat kurssilla tehdyistä harjoitteista ja tuntui, että olin jollain tavalla onnistunut luomaan heitä kiinnostavan kurssikonseptin. Yhteistyö koulun kanssa oli mutkatonta ja luokanvalvoja oli myös innostunut aiheesta. Tosin realiteetti oli se, että lähihoitajien koulutusta uudistettaisiin ja siitä vähenisi entisestään kaikki muu paitsi praktinen (käytännöllinen) osuus. Harmillista.

Opinnäytetyön työstäminen on ollut haastavaa. Mietin, oliko kirjoittaminen minulle silloin parikymppisenä näin vaikeaa? Onneksi sain asiantuntevaa ohjausta. Nyt tuntuu hienolta, että olen saanut tehdä tällaisen projektin ja siitä lopputyöraportin – ei ole niinkään itsestään selvää, että kolmen duunarivuoden jälkeen saan aikaiseksi jotain tällaista.

Mitä nyt sitten? Palaan työhöni Turun kaupungin vanhuskeskukseen joulukuun alusta. Minulle luvattiin valmistumiseni jälkeen vähän enemmän taiteeseen liittyviä työtehtäviä. Se kuulostaa hyvältä: pääsen ohjaamaan enemmän kuvataideryhmiä. Tulevaisuudelta toivoisin kuitenkin mahdollisuutta suunnitella soveltavan taiteen kentällä projekteja tai kehittämishankkeita vähän laajemmin. Ehkä yrittäjänä toimiminen tai hanketyössä mukana oleminen voisi olla yksi vaihtoehto palkkatyölle.

Uskon, että näistä opinnoista olen saanut eväitä työskennellä useissa yhteyksissä ja verkostoitua eri tahojen kanssa rohkeammin. Toivon, että uskallan mennä eteenpäin kohti enemmän taiteen ehdoilla tapahtuvaa työskentelyä, vaikka koen tärkeäksi nykyisen taideryhmäohjaamisenkin. Olen kuitenkin taiteilija. Toivoin näiltä opinnoilta taiteilijaidentiteetin vahvistumista, ja tietyllä tavalla näin kävikin, ymmärrän nyt taidekentän eri mahdollisuuksia paremmin. Elämä on kulkemista eteenpäin, varsinkin meillä luovan alan ammattilaisilla, ei saa jäädä paikoilleen!