Kulttuuripolkua havainnoimassa

Satu Sälpäkivi

Reilun vuoden mittainen opintopolku on nyt loppusuoralla ja opinnäytetyö palautettuna. Tein omalle työnantajalleni toimeksiantona arviointitutkimuksen Kulttuuripolku-toiminnasta. Se on Hyvinkäällä sivistystoimen yhteinen toimintamalli, kulttuurilaitosten ja perusopetuksen yhdessä suunnittelema kokonaisuus, jonka tavoitteena on tutustuttaa kaikki peruskoululaiset paikalliseen kulttuuriin ja historiaan. Hyvinkäällä Kulttuuripolku-toiminta on aloitettu vuonna 2007 ja mallia käytiin hakemassa Turun kaupungilta. Kulttuuripolku-toiminta tarkoittaa käytännössä sitä, että opettaja vie ryhmänsä opintovieraillulle kunnan taide- ja kulttuurilaitoksiin kouluille lukukausittain lähetettävän ohjelman mukaisesti.

Kyselin opintojen hakuvaiheessa Hyvinkään sivistystoimesta sopivaa kehittämisprojektia, josta voisi tehdä opinnäytetyön. Kulttuuripolku-toiminta kaipasi arviointia (kevät 2015) kun tiedossa oli uuden opetussuunnitelman voimaantulo 1.8.2016. Se oli siinä. Ja onnekseni pääsin opiskelemaan, melkein kuin lottovoitto! Omat haasteensa on tuonut kokopäiväisen työn ohella opiskelu, aikatauluttaminen harrastusten, työn ja sosiaalisen elämän välillä. Mutta sitä se aikuisopiskelu on.

Syksy 2015 sujui aika nopeasti opiskelutehtävien ja opinnäytetyön tutkimussuunnitelman parissa. Keväällä 2016 suunnittelin yhdessä Kulttuuripolku-työryhmän kanssa lopulliset kysymykset arviointikyselyyn peruskoulun kaikille 9-.luokan oppilaille ja heidän vanhemmilleen. 9.-luokkalaiset valikoituivat tutkimuksen kohteeksi, koska heidän ikäluokkansa oli käynyt Kulttuuripolun sen alkuvuosista lähtien.

Kyselyt toteutettiin 21.3.-5.4.2016. Vastausprosentit olivat oppilailta 28 ja vanhemmilta 34. Tutkimuksesta tuli otantatutkimus alhaisten vastausprosenttien takia. Alunperin tarkoituksena oli kokonaistutkimus koko ikäluokasta (517 oppilasta). Vastaukset olivat siten suuntaa antavia, mutta niistä pystyi kuitenkin tekemään arviointitutkimuksen.

Kyselyiden lisäksi tein kuusi havainnointikertaa keväällä 2016 ja yhden joulukuussa 2016.
Aloitin kirjastosta, siellä alkoi sopivasti 6.-luokkalaisten Kulttuuripolku helmikuussa. Kävin kirjastossa kahteen otteeseen, koska ryhmät olivat erilaiset. Ensimmäinen oli pieni luokka 5.-6. -luokan erityisoppilaita. Ohjelmassa oli tiedonhaun opettelua aiheena avaruus,josta oppilaat tekivät esitelmiä. Kirjastonhoitaja esitteli aluksi pari kirjasarjaa (Timo Parvelan Kepler-kirjasarja ja Dav Pilkeyn Kapteeni Kalsari-kirjasarja). Sen jälkeen oppilaat saivat tietoa kirjaston luokitusjärjestelmästä, asiasanoista ja kirjastojärjestelmästä. Lapset saivat tehtäväksi etsiä tietoa säästä, ilmasta,vedestä ja energiasta. Koko ryhmä kuunteli tiiviisti kirjan lukemista, tiedonhaun ohjeita ja teki parityönä harjoitustehtävän innokkaasti.

Toisen 6.-luokan kirjaston havainnointikerta oli maaliskuussa. Melkein sama ohjelma, mutta kirjastonhoitajat halusivat kokeilla myös jotain uutta eli kirjavinkkauksen, tiedonhaun opetuksen ja tehtävien jälkeen järjestettiin Kahoot-pelin esittely ja sen jälkeen kirjastoaiheinen tietokilpailu. Kilpailutehtävä tehtiin mobiililaitteilla. Lopuksi tehtiin kierros kirjaston tiloissa. Alla kirjavinkkauksen satoa: Tohtori Proktori ja mahdollinen maailmanloppu, kirjasarjan 3.osa.

Kirjavinkkausta 6.-luokan oppilaille

Huhtikuussa kävin Hyvinkään taidemuseossa havainnoimassa 8.-luokkalaisten Kulttuuripolku-työpajaa. Taidemuseossa oli sillä hetkellä kuvataiteilijoiden Thomas Nyqvistin ja Erno Enkenbergin näyttelyt.
Työpajan aiheena oli oma lähiympäristö ja sen tutkiminen ja kuvaaminen uudesta näkökulmasta. Ensin oppilaat tutustuivat molempien taiteilijoiden näyttelyyn ja sen jälkeen tuottaja/työpajaohjaaja pohjusti tehtävää näyttämällä Caspar David Friedrichin teoksen Vaeltaja sumumeren yllä  ja sen jälkeen esitteli Elina Brotheruksen vaeltaja-sarjan teoksia jotka ovat kommentteja toisen taiteilijan eli Friedrichin teokseen. Ihminen maisemassa. Pohjustuksen jälkeen oppilaat lähtivät innolla ulos suorittamaan tehtävää, aikaa oli noin puoli tuntia. Tehtävänä oli rajatulla alueella kuvata ympäristöstä jotain kiinnostavaa ja olla itse mukana kuvassa (ei kuitenkaan selfie). Olla seikkailija ja taiteilija omassa kotikaupungissa. Useista kuvista ryhmä latasi yhden kuvan Instagramiin ja niitä katsottiin ja kommentoitiin yhdessä. Kuvat löytyvät Instagramista: #Hyvinkaa360.

Kävin kirjaston ja taidemuseon lisäksi Lasten ja nuorten kuvataidekoulussa, Lasten ja nuorten taidekeskuksessa ja Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helmessä. Kaikki kolme taiteen perusopetusta tuottavaa yksikköä toimivat Villa Artussa.

Taito käsityö-ja muotoilukoulu Helmi

 

Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helmen kevätnäyttelystä 2016.

Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helmi

Lankataulun suunnittelua, 4.lk. Taito käsityö- ja muotoilukoulu Helmi.

Viimeinen havainnointikerta osui joulukuulle 2016 ja kyseessä oli Hakasirkuksen työpaja esikouluikäisille. Kyseessä oli viimeinen työpaja ja siinä oli oppilaina erityislapsia. Osa istui pyörätuolissa, mutta suurin osa pystyi liikkumaan ja tekemään työpajan harjoitukset omin voimin tai avustajan kanssa. Aluksi ohjaaja esitteli sirkuslaiset nukketeatterin keinoin, sen jälkeen verryteltiin tulevaa harjoitusta varten. Ohjaaja esitteli sirkusvälineitä ja miten niitä käytetään. Jokainen oppilas sai harjoitella haluamallaan välineellä n.10 minuuttia. Sitten esiinnyttiin jokainen vuorollaan ja näytettiin mitä oltiin opittu. Kaikki lapset opettelivat innokkaasti välineillä ja esiintyminen oli myös luontevaa, kaikille taputettiin ja kehuttiin reipasta osallistumista ja esiintymistä. Lapset oikein loistivat kehuista! Yhdessä työpajassa yhdistyi katselu -,liikunta – ja oppimiskokemus. Esiintymisen ohessa myös tapakasvatusta miten ollaan katsojana ja esiintyjänä. Katsotaan hiljaa ja taputetaan ja kiitetään lopuksi.

Hakasirkuksen työpaja

Sirkuslaisia nukketeatteriesityksen jälkeen.

Hakasirkuksen työpaja

Sirkustyöpajan välineiden esittely ennen harjoituksia.

Hakasirkuksen työpaja

Taikasauvalla harjoittelua.

Havainnointikerrat antoivat hyvän katsauksen Kulttuuripolusta, sille on tarvetta ja se on tärkeä osa peruskoulun kulttuuri- ja tapakasvatusta. Joka kerta olin vaikuttunut ja liikuttunut lasten ja nuorten innosta ja oppimisen ilosta.

Kaikille avoin kukkaniitty

Heli Vihersaari

Luin Nicholas Bourriaudin artikkelia relationaalisesta estetiikasta (Bourriaud, N. 1998. Relational Aesthetics. Kirjassa Bishop, C. (toim.) 2006. Participation. Whitechapel and the MIT Press.) ja pohdin sen valossa kokemustani ympäristö- ja performanssitaiteilija Kaisa Salmen teoksesta Gerberalabyrintti, joka rakennettiin Turun Tuomiokirkkotorille syyskuussa 2011.

Olin todella innoissani Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011. Halusin olla mukana, vaikka en silloin asunut Turussa. Kävin kulttuuripääkaupunki-tapahtumien vapaaehtoiskurssin ja jäin odottelemaan tilaisuuksia olla mukana. Syksyllä 2011 tuli soitto että taiteilija Kaisa Salmi on kokoamassa teosta Tuomiokirkon torille. Sinne tarvittaisiin mahdollisimman paljon apukäsiä sijoittelemaan Lepolan puutarhasta tulevat kukat taiteilijan toivomiin paikkoihin.

Kun tulin paikalle, ensimmäisiä kukkakärryjä työnnettiin Tuomiokirkkotorille. Kaisa Salmen tultua paikalle pidimme pienen neuvottelun teoksen muodosta. Meitä oli toistakymmentä avustajaa ja kukin sai oman lohkonsa minne asetella erivärisiä gerberoita. Salmi ohjeisti asettelemaan kukkaruukut spiraalin muotoon niin, että väliin jäisi reilusti kuljettavia käytäviä. Kukkien värit hän sommitteli vaihtuvaksi sävyjärjestyksessä keltaisesta oranssin kautta punaisen eri sävyihin.

Kukkia oli 10000 paikkeilla ja aluksi arvelimme urakan kestävän monta tuntia. Lopulta kuitenkin toistakymmentä avustajaa sai kukat sijoiteltua parissa tunnissa. Kivinen Tuomiokirkkotori oli muuttunut varsin vehreäksi kukkaniityksi. Kirkon portailta sitten näki teoksen varsinaisen muodon: spiraalin muotoisen labyrintin, jonka käytävillä saattoi kävellä.

Gerberalabyrintin keskellä oli pöytäryhmä, valkoiseksi maalattuja nojatuoleja ja divaanisohva.  Pöytä oli katettu kauniisti liinoin ja kukkakoristein. Lautasilla oli kasa raakaa lihaa ja laseissa viiniä. Näky oli samalla esteettinen ja pysäyttävä. Salmen mukaan viranomaiset eivät sallineet lihan jäävän lautasille haisemaan, joten se piti ottaa pois vaikka muu teos vielä jäikin. Ateria oli kaikkien näpelöitävänä, joten ihmettelin, miten ”ruokia” yleensä sai laittaa esille.

Työn lomassa jututin Salmea ja kyselin hänen aikaisemmista töistään. Tuli kuva kiinnostavasta taiteilijaelämästä, mutta myös hankkeiden suuren mittakaavan aiheuttamista haasteista. Muistan miten ihmettelin hänen rohkeuttaan toteuttaa näin isoja teoksia ja jotka olivat alttiita ilkivallalle. Salmi itse suhtautui asiaan varsin rauhallisesti ja realistisesti. Teos kuitenkin toteutuisi, vaikka joku sitä tärvelisikin. Tähän teokseen Salmi kertoi Lepolan puutarhan lahjoittaneen kukat. Oli tarkoitus, että teosta purettaessa kaupunkilaiset saisivat hakea kukat itselleen ilmaiseksi.

Bourriaudin relationaalisen estetiikan teoria keskittyy ihmisten välisten suhteiden tutkimiseen ja kokemusten mahdollistamiseen demokraattisesti, ilman varallisuuteen ja statukseen perustuvaa luokittelua. Objektien sijaan taiteessa ovat pääosassa ihmisten väliset suhteet, jotka nykyajan digitalisaation myötä ovat ohentuneet. Arjen spontaanit kohtaamiset ovat vähentyneet. Tutustuttuani Bourriaudin teoriaan nyt vuosia Gerberalabyrintin jälkeen ymmärsin relationaalisen estetiikan demokraattisuuden toteutuneen Salmen teoksessa monella tavalla: käytävillä sai vapaasti kävellä, tuoleissa sai istua ja pöydän ääressä syödä omia eväitään. Kukat sai hakea ilmaiseksi. Tilanne oli avoin kaikille, kyselemättä ja erottelematta. Teos oli rakennettu tilanne, joka mahdollisti myös kommunikaatiota ja törmäyksiäkin ihmisten välille (varsinkin kukkien luovutusvaiheessa). Teos herätti huomiota eikä jättänyt ketään kylmäksi. Se ei pyrkinyt saarnaamaan mistään, vaan tuomaan iloa hetkeksi ja ehkä herättämään ajatuksia lihalautasten ja maalattujen nojatuolien äärellä.

Olin paikalla vähän sen jälkeen kun odotettu lupa hakea kukkia oli annettu. Kaikki oli tapahtunut melko nopeasti: viimeiset ruukut odottivat hakijaansa. En tiedä kokivatko ihmiset jotain erityisempää tunnetta hakiessaan kukkia torilta. Tuntui että jotkut vain kahmivat ja riitelivät kukkien kanssa. Tosin, sekin oli sallittua, järjestetty tilanne mahdollisti senkin.

Gerberalabyrintti oli ollut hetken upea kukkaolohuone, jossa kaikilla oli lupa vapaasti kävellä ja viettää aikaa. Toivottavasti mahdollisimman moni sai elämyksen rehottavasta kukkamerestä.