Reflektion hetki

Toni Kettukangas

Olen opiskellut Turun taideakatemian soveltavan taiteen YAMK-tutkinnossa lukuvuoden 2016 – 2017. Koko tuon ajan olen ohjannut erilaisia teatteriin liittyviä työpajoja. Osaa työpajoista voidaan nimittää osallistavan tai soveltavan teatterin työpajoiksi, kun taas osa työpajoista ovat olleet lähempänä periteisempää esittävään teatteriin tähtäävää toimintaa. Kaikille työpajoille on ollut yhteistä kuitenkin se, että työskentelyyn liittyy reflektointi. Jokainen työpajaan osallistuva on saanut jossain vaiheessa kuulla minun esittämän kysymyksen: ”miltä nyt tuntuu?”, ”millainen fiilis?” tai ”miksi teidän mielestä teimme tämän harjoitteen?”.

Tuon kysymyksen esittämistä ja osallistujien vastaamisen tilannetta voisi kuvastaa tämän blogitekstin otsikolla. Osallistujat saavat hetken miettiä mitä he ovat kokeneet. He saavat jakaa sen toisten osallistujien kanssa. Osallistujat voivat peilata omaa kokemustaan toisten osallistujien kokemuksiin. Työpajan ohjaaja saa kuulla mitä ajatuksia ja tuntemuksia mikäkin harjoite ihmisissä herättää.

Olen käyttänyt tätä ajattelun ja keskustelun hetkeä työpajoissani useasti. Yleensä työpaja alkaa sillä, että kuulemme jokaisen osallistujan kuulumisia. Jokaisen harjoitteen jälkeen kysyn lyhyesti tämän ”mikä fiilis?” –kysymyksen. Jokaisen työpajan päätteeksi kokoamme ajatuksia siitä mitä työpajassa on koettu, kuultu ja nähty.

Miksi?

Tätä tehdään minun jokaisessa työpajassa. On aiheellista kysyä: miksi? Kanadalainen osallistavan teatterin kokenut tekijä David Diamond on avannut reflektion tärkeyttä kirjassaan ”Theatre for living – the art and science of community-based dialoque” (2007). Hän kertoo kirjassaan, että hänen työpajoissaan jokaisen pelin ja harjoitteen jälkeen vietetään rentoutunut ja lyhyt keskusteluhetki. Keskusteluhetkessä hän kysyy yhden kysymyksen osallistujilta: ”what is inside this game/exercise for you?” (Diamond 2007, 177.)

All the games are experiential and symbolic, and they will all have different meanings for different participants. The question invites the group to reflect on what each of them has experienced on a personal level doing the activity. (Diamond 2007, 177.)

Kysymykseen ei ole oikeaa tai väärää vastausta. Osallistujien omien ajatusten ja kokemusten ilmaiseminen sekä kuulluksi tulemisen kokemus ovat kaikkein tärkeimmät asiat. Kun osallistujat kertovat henkilökohtaisista kokemuksistaan toisille, osallistujat rakentavat yhteyksiä toisiinsa. Kertomalla kokemuksistaan osallistujat vahvistavat samankaltaisia kokemuksia tai haastavat toisia näkemään asioita eri näkökulmasta, jos kokemukset eroavat toisistaan. (Diamond 2007, 177.)

Usein käy niin että ensimmäisissä reflektion hetkissä osallistujat ovat hiljaa. Saattaa myös olla, että he ehkä kommentoivat kokemuksistaan pienin elein tai yksittäisillä sanoilla, lyhyesti. Työpajaohjaajan tehtävä on hyväksyä tämä ja rohkaista osallistujia jakamaan omat kokemukset toistensa kanssa. Pikkuhiljaa reflektion hetket saattavat kasvaa työpajan edetessä.

Ohjaajan tehtävä on luoda turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, jossa jokainen osallistuja kokee omien ajatusten tulleen kuulluksi, ja että he kokevat ajatustensa olevan tärkeitä (Diamond 2007, 178). Kun osallistujat huomaavat, että heidän omilla ajatuksillaan on merkitystä, he haluavat jakaa enemmän kokemuksiaan. Ehkä osallistujat kokevat, että heidän sanansa ja aikansa ei mene hukkaan, kun toiset kuuntelevat.

One thought on “Reflektion hetki

  1. Tärkeästä aiheesta kirjoitit! Reflektiolla ja jakamisella on ryhmissä valtavan suuri merkitys. Olen huomannut, että ryhmän sisäinen luottamus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne kasvaa ihan eri mittasuhteisiin sellaisissa ryhmissä, jossa annetaan tilaa kuulluksi ja nähdyksi tulemiselle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.