Projektista projektiin

Soveltavan taiteen YAMK opintoihin sisältyi 10 op VAVA-opintoja, eli vapaasti valittavia opintoja. VAVA-opintoihin sai halutessaan opinnollistaa myös erilaisia ammatillisesti kehittäviä projekteja ja koska itselläni oli tiedossa maaliskuulle 2018 näyttelyaika Taidekeskus Väinölään Varkauteen, päätin toteuttaa omat VAVA opintoni tämän näyttelyprojektin puitteissa.

Näyttelyn piti olla alun perin yhteisnäyttely, erään toisen taiteilijan kanssa, mutta syksyllä selvisi, että toinen taiteilija joutui perumaan oman osallistumisensa. Soveltavan taiteen opintojen aloitus syksyllä ja näyttelyn muuttuminen yksityisnäyttelyksi, laittoivat ajatukseni näyttelyn suhteen uusiksi. Aloitin näyttelyn ideoinnin puhtaalta pöydältä syyskuussa 2017, jolloin itse näyttelyyn oli aikaa enää kuusi kuukautta.

Pidin tässä vaiheessa kiinni vain alkuperäisestä näyttelyn nimestä NÄKY— NÄKYMÄ—NÄKYMÄTÖN, sillä mielestäni se oli moniulotteinen ja kiehtova. Uskoin saavani sen sopimaan myös uusiin tuleviin ajatuksiini. Lisäksi Taidekeskus Väinölän tilat koostuivat kolmesta erillisestä huoneesta, ja minua houkutteli ajatus siitä, että jokaisessa huoneessa oli omanlaisensa kokonaisuus.

Kirjasin VAVA projektin tavoitteeksi, että haastaisin itseni kuvataiteilijana uudenlaisten materiaalien äärelle. Halusin saada abstraktin NÄKY—NÄKYMÄ—NÄKYMÄTÖN- teeman toimimaan jollain tavoin myös konkreettisissa töissä ja pikkuhiljaa teema alkoikin näyttäytymään päässäni myös erilaisina näyttelyn materiaaleina, kuten valona ja äänenä.

Yksityisnäyttelyn pitäminen Soveltavan taiteen opintojen lomassa osoittautui mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Koska ideoin ja toteutin samaan aikaan myös Soveltavan taiteen kehittämishanketta palvelukodille, jossa korostui yhteisöllisyys ja asukkaiden osallistaminen, tuntui omien töiden esille asettaminen, nyt yllättävän hankalalta.

Ajatus siitä, että olin valmistunut vuonna 2008 kuvataiteilijaksi, ja nyt aloittanut Soveltavan taiteen opinnot, aiheutti jonkinlaisen uuden paineen. Minkälaisena taiteilijana haluan näyttäytyä? Ajatushan itseasiassa sopii, näin jälkeenpäin ajateltuna, hyvin myös näyttelyn teemaan. Kuvataiteilijanahan olen varsin näkymätön siihen asti, kunnes tuon työni muiden esille ja arvioitavaksi.

Koska kaipasin kipeästi uutta innostusta koko näyttelyprojektille, päädyin hakemaan inspiraatiota Valon kaupunki -tapahtumasta, joka järjestettiin Jyväskylässä 28.-30. syyskuuta 2017. Olin käynyt ennenkin tapahtumassa ja tiesin, että teokset olivat kiinnostavia ja olihan valo, yhtenä materiaalina, tuntunut jo muutenkin pyörivän ajatuksissani.

Valon kaupunki 2017 tapahtuma ei tuottanut pettymystä. Tapahtumasta löytyi useita hienoja teoksia, mutta ehdottomasti yksi vaikuttavimmista teoksista oli Sveitsiläisen Onur Dincin muraali, joka oli maalattu osittain ultraviolettivalossa näkyvillä maaleilla. Teos oli maalattu Ilmarisenkatu 7–9 kerrostalon päätyseinään ja muraali oli osa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jonka aikana toteutettiin yli 20 pysyvää muraalia eri puolille Suomea. Dincin teos valmistui Valon kaupunki -tapahtumaan ja oli valaistuna koko tapahtuman ajan.

Onur Dincin muraali, Ilmarisenkatu 7–9 Jyväskylä. Kuva: Heli Henrika.

Ihastuin oitis ajatukseen uv-valon käytöstä ja tilasin Valon kaupunki tapahtuman innoittamana kokeeksi itsellenikin fluorisoivia akryylimaaleja. Halusin päästä kokeilemaan, kuinka niitä voisi käyttää yhdessä tavallisten akryylimaalien kanssa. Ajatus maalauksista, jotka näyttäytyisivät kahdella eri tapaa, oli se, mistä erityisesti innostuin. Tein materiaalikokeiluja ja innostuin lisää. Löysin tekniikan, joka tuntui aidosti herättävän halun tehdä kuvataiteilijana uusia teoksia ja tuoda niitä myös esille. Päätin tehdä Taidekeskus Väinölään yhden kokonaan uuden teoskokonaisuuden, hyödyntäen tätä uutta tekniikkaa, ja kaksi muuta teoskokonaisuutta päätin koostaa vanhemmista töistäni.

Näyttelyyn valikoituneet teokset käsittelivät kaikki omalla tavallaan vuoden kulkua. Yksi teoskokonaisuus (”12”) hyödynsi vuonna 2008 otettuja valokuvia. Teos (”365”) koostui 365 valokuvasta ja oli samalla kuvapäiväkirja vuodelta 2011, ja uusin teoksista (”52”) koostui näistä 52:sta florisoivilla maaleilla maalatusta maisemasta. Alkuperäiset maisemat olin ottanut vuoden 2017-2018 aikana, yhden jokaisena viikkona.

Olin kuvannut maisemat puhelimella, jonka jälkeen tulostin ne, ja lopulta siirsin ne vielä kuvansiirtotekniikkaa hyödyntäen maalauspohjiin. Tämän jälkeen maalasin maisemien päälle osittain tavallisilla akryyliväreillä ja osittain fluorisoivilla akryyleillä. Tauluissa korostui ironia omia maisemakuvaustaitojani kohtaan. Koska en ole ammattivalokuvaaja, saan harvoin onnistumaan maisemakuvia sellaisenaan, kuin ne luonnossa näyttäytyvät. Nyt sain luvan kanssa maalata maisemiin juuri niin kauniit, hohtavat ja kirkkaat valot ja värit kuin suinkin halusin. Taulut toimivat myös ilman uv-valoa, mutta uv-valon kanssa, ne heräsivät eloon.

Käytin VAVA opintokokonaisuudesta nimeä Projektista projektiin, sillä se kuvastaa enemmän kuin hyvin, silloista ja myös tämän hetkistä omaa taiteellista työskentelytapaani. Taidekeskus Väinölän näyttelyyn oli, muutaman muuttujan jälkeen, vain kuusi kuukautta aikaa valmistautua, mutta toteutin sinne kahden muun teoskokonaisuuden lisäksi täysin uuden 52-maalausta käsittävän maalaussarjan. Tämän lisäksi, minulla riitti jostain aikaa, tai oikeastaan enemmänkin intoa ja halua, osallistua joulukuussa 2017 myös Keski-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyhakuun.

Teosehdotuksen teko Alue13-näyttelyyn oli loppujen lopuksi onnistunut veto, vaikka se vaatikin joulukuussa 2017 lisäponnisteluja kaiken muun työskentelyn keskellä. Teokseni pääsi mukaan Keskisuomalaisen valokuvataiteen 13. aluenäyttelyyn, joka järjestettiin Galleria Ratamossa Jyväskylässä 11.1.-4.2.2018. Tähän projektiin osallistuessani tuli nyt ideoitua ja toteutettua muutama teos valmiiksi hieman lyhyemmällä aikataululla, tämän isomman aikataulun lomassa. Näyttelyn jyryttäjänä toimi Suomen valokuvataiteen museon entinen johtaja Asko Mäkelä. Näyttelyyn mukaan pääsy antoi lisää uskoa tekemisiini. Tästä oli hyvä jatkaa kohti tulevaa omaa näyttelyäni.

Taidekeskus Väinölän näyttely oli maaliskuussa 2018 ja mielestäni ripustus onnistui yllättävän mutkattomasti. Sain näyttelyyn lopulta myös toisen itselleni uuden elementin, äänen. Uuden elementin myötä myös yksi vanhemmista teoskokonaisuuksistani heräsi uudella tavalla henkiin. Työstin teossarjaa hieman uuteen uskoon ja sain kuvien rinnalle varta vasten sävelletyn kappaleen. Kappaleen sävellyksestä vastasi Mika Kivinen.

Näyttelystä on kuunneltavissa äänihaastattelu, ja oikeastaan tuosta haastattelusta saa mielestäni hyvän käsityksen näyttelyn avajaistunnelmasta ja sen hetkisistä ajatuksistani.

Näky – Näkymä – Näkymätön

Lopetin VAVA opinnoista koostetun loppuraportin siihen, kun purin näyttelyn Taidekeskus Väinölästä. Kirjoitin myös siitä, kuinka samaan aikaan oli menossa teoshaku Valon kaupunki 2018 tapahtumaan ja kuinka päätin hakea myös itse tapahtumaan. Tein teosehdotuksen ja teoksesta oltiin kiinnostuneita, mutta sille ei kuitenkaan lopulta löytynyt sopivaa esityspaikkaa tämän vuoden tapahtumassa.

Projektista projektiin- ajatukseen sopii mielestäni hyvin se, että yleensä yhden projektin päättyessä toinen alkaa ja jollain tavoin uusi projekti on aina yhteyksissä edellisiin. Osallistuin kesän 2018 aikana HKL järjestämään avoimeen kilpailuun, jolla haettiin uutta ilmettä toteutettavaksi Helsingin metroasemien radantaustauluihin. Omassa teosehdotuksessani pääsin inspiroitumaan uudelleen omien, Taidekeskus Väinölän näyttelyyn maalaamieni, uv-maalauksien hehkuvista värimaailmoista. Tämä kilpailu on nyt ratkennut ja tuloksista pääsee lukemaan täältä:

Soveltavan taiteen opintojen myötä olen ehdottomasti rohkaistunut kuvataiteilijana innostumaan, kokeilemaan ja osallistumaan erilaisiin taideprojekteihin. Taide uusissa konteksteissa tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja ainakin itse aion ottaa näistä mahdollisuuksista selvää.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.