Roolileikkejä Pansion pellolla

Syksyllä 2016 olin tilanteessa, jossa käsiini oli jäänyt päättyneen hankkeen kautta joutomaaksi luokiteltu peltotilkku Pansiossa. Maa oli kunnostettu kestävän kehityksen opiskelijoiden toimesta käyttökuntoon, mutta jäänyt hankkeen ja koulutuksen loputtua vaille käyttöä. Luova tuottaja -opintojen näkökulmasta tilanne oli herkullinen. Nyt olisi mahdollista VaVa opintojen yhteydessä kokeilla kaupunkilaisten yhteistä viljelytoimintaa alueella, missä taloudellisten ja toiminnallisten mahdollisuuksien erot asukkaiden kesken olivat isoja. Olin käynyt Berliinissä ja Prahassa tutustumassa palsta-alueisiin, joissa viljelijät toimivat yhteisöinä. He järjestävät viljelyn lisäksi yhteisiä tapahtumia, kursseja ja perhetoimintaa. Ihmiset olivat toimelijaita ja iloisia. Siitä asti kokeilunhalu oli riivannut minua. Sain innostukseeni mukaan yhdistyksen, jossa työskentelen, joten kokeilusta tuli virallista järjestötoimintaa.

Rahoituksen kokeiluun saimme ESR:n Paikal-hankkeen kautta. Rahoituksen tavoitteet määrittelivät pitkälle kohderyhmän: pelto-olohuone oli kohdennettu työttömille, päihdeongelmaisille ja maahanmuuttajille sekä onneksi myös heidän ystävilleen eli käytännössä kaikille kiinnostuneille. Ainoa rajoitus oli, että osallistujilla tuli olla kiinteä suhde Pansio-Pernon alueeseen. Toiminta toteutettiin yhteistyössä alueen järjestöjen kanssa, koska oma tuntemukseni kattoi vain edelliseen hankkeeseen osallistuneet ihmiset.

Projektissa mielenkiintoisinta oli se, että asia mistä alun perin hermoilin monta yötä, se että onnistummeko innostamaan osallistujia toimimaan vai tuleeko alueesta metsäpubi, joka aiheuttaa naapurustossa vastustusta, oli täysin turha huoli, päinvastoin. Osallistujat tekivät tiukat säännöt toiminnalleen, en tiedä onnistuinko itsekään niitä noudattamaan. He laativat kurssisuunnitelman siitä, minkälaista opastusta tarvitsevat ja suunnittelivat sadonkorjuujuhlan tarjottavatkin jo ennen istutusta. Tämän mahdollisti osaltaan se, että toiminta oli maksutonta. Ja osallistujien taitoja todella tarvittiin toteuttamaan käytännön toiminta, koska oma ammattitaitoni viljelyn ja puutarhanhoidon osalta on olematonta.

Itseäni vastuuvetäjänä ilahdutti suuresti osallistujien halu ja kyky ottaa erilaisia rooleja projektissa, huolimatta siitä, että monen elämäntilanne oli todella vaikea. Jokainen antoi apua muille, suurin osa teki käytännön peltotöitä, monet organisoivat talkoita ja rekrytoivat uusia osallistujia mukaan. Usea rakensi ja keksi uusia työkaluja ja he ideoivat yhdessä apuvälineitä huonosti liikkuville. Ihmiset lauloivat, määräilivät ja tekivät viljelytöitä.

Alun perin projektin piti jatkua 2018 syksyyn, mutta tilanteet muuttuvat. Kaupunki tarvitsi pellon Pernon telakan rakennuskoneiden käyttöön. Osallistujat olivat vihoissaan ja pettyneitä. Onneksi Turun kaupunki oli päättänyt antaa Kimmoke-rannekkeeseen oikeutetuille turkulaisille viljelytoimintamahdollisuuden ja osa tyytyi siihen, vaikka pelto siirtyikin Pahaniemeen. Toiminnan painopiste muuttui hieman ohjaajavetoisemmaksi, koska osa osallistujista ei tuntenut rannekkeen kautta saatua ”toimintaa” omakseen ja muutti toimintatapaansa projektissa passiivisemmaksi, toimijasta kohteeksi.

Oman työn ja luova tuottaja -opintojen näkökulmasta huomion arvoista oli ero osallistujien käytöksessä, muutos siinä. Toimintatapa muuttui oleellisesti sen mukaan ottiko ihminen vastaan annetun, vai tuottiko toiminnan itse ja tarvittaessa muutti ja paransi sisältöä. Oli vastuussa onnistumisesta. Tästä keskustelimme paljon projektiryhmässä. Jokainen varmisti tietää, että ihminen voi vaikeassakin elämäntilanteessa saada voimia itselleen tärkeän toiminnan toteuttamiseen, mutta silloin ihminen on voimiensa äärirajoilla. Vaikka toimintaan osallistuminen parantaakin hänen elämänsä sisältöä ja antaa tietoa, taitoa ja ystäviä, voimat eivät kanna muutosten yli. Oma rooli uudessa yhteisössä ja toiminnassa hämärtyy ja katoaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *