Taiteen toinen tapa nähdä

” ´Kävele varovasti!´ asukkaat varoittavat klovnia.  Klovni kuitenkin kaatuu ja ryömii lattiaa pitkin vapaan tuolin luokse. Matkalla hän huomaa leivänpalan lattialla. Hän poimii sen ja esittelee sitä tuolilla istuvalle asukkaalle, joka nappaa sen ja laittaa suuhun. Klovnille jää käteen pieni pala, jonka hän laittaa omaan suuhunsa. Samassa molemmat syövät leipää ja he jakavat yhteisen lämminhenkisen hetken. Kehonkieli ja ilmeet kertovat, että he ymmärtävät täysin toisiaan, vaikka käytössä olevat sanat ovat vain ´woop´ ja ´wau´.”

Kyseessä on hollantilaisen MiMakkus-järjestön klovni, joka työskentelee vanhusten parissa. Esimerkki on otettu tutkija Ruud Hendriksin artikkelista Clown’s view as respiciō: looking respectfully to and after people with dementia[1]. Tässä blogikirjoituksessa pohdin hiukan soveltavan klovnerian käyttöä vanhustyössä Hendriksin artikkelin pohjalta.

MiMakker-klovnien tavoitteena on löytää yhteys niiden kanssa, jotka eivät enää kykene tavanomaiseen kommunikointiin. MiMakker-klovnit eivät ole viihdyttäjiä, jotka yrittävät saada yleisön nauramaan, vaan heidän tehtävänsä on huolehtia vanhusten hyvinvoinnista. He kuuntelevat ja aistivat kussakin hetkessä läsnäolevia tunteita ja improvisoivat niiden pohjalta tilanteita. Hendriks kirjoittaa artikkelissaan klovnin erityisestä tavasta nähdä (clown´s view) ja siitä miten tämä klovnin erityinen tapa lähestyä ja nähdä asioita eroaa perinteisestä tavasta kohdata dementikkoja. (Hendriks 2016, 208.)

Hedriksin artikkelin pointtina on, että klovneria mahdollistaa vaihtoehtoisen tavan nähdä ja kohdata kunnioittavasti dementoitunut vanhus, sillä klovneilla on valta ja vapaus tehdä asioita, joita muut eivät voi tehdä. Klovnit kääntävät ylösalaisin perinteisiä hoitolaitoksen valtasuhteita ja voivat kyseenalaistaa jopa sen, mitä perinteisesti on ajateltu hyvänä hoitona. Tämä herättää usein myös vastareaktioita. Dementikkojen omaiset pyrkivät yleensä ylläpitämään vanhuksen entistä minää, sitä millainen hän oli ennen sairastumistaan. Klovnit eivät sen sijaan ole huolissaan siitä, millainen henkilö on joskus ollut, vaan kohtaavat hänet juuri sellaisena, millainen hän on sillä hetkellä. (Hendriks 2016, 209-210.)

Kiinnostuin aiheesta huhtikuussa 2018 kansainvälisessä soveltavan klovnerian seminaarissa Wienissä, jossa yhtenä puhujana Hendriks oli. Hendriks on tutkinut taidelähtöisten menetelmien käyttöä mielenterveyssektorilla ja kirjoittanut julkaisuja klovneriasta vanhustyössä. Aihe koskettaa itseäni, sillä työskentelen sairaalaklovnina ja olen myös jo useita vuosia ohjannut seniorisirkustyöpajoja, joissa osallistujat pääsevät itse kokeilemaan matalalla kynnyksellä sirkuslajeja. Olen ohjannut työpajoja enimmäkseen vanhusten päivätoimintakeskuksissa, mutta myös sairaalan psykogeriatrisella osastolla, jossa potilailla on hyvinkin vaikeita dementian oireita ja mielenterveysongelmia.

Kuinka tämä klovnin tapa olla vuorovaikutuksessa ja kohdata dementikko voi olla kunnioittava? Hendriks tuo artikkelissaan esille, että klovnit voivat auttaa dementikkoja olemaan paremmin kosketuksissa ympäröivään maailmaan ja he voivat tukea vaikeastikin dementoituneessa ihmisessä olevaa piilevää kykyä olla yhteydessä muihin. Klovnit kunnioittavat henkilöä sellaisena kuin hän on juuri sillä hetkellä. (Hendriks 2016, 215.) Klovnit ovat siis eräänlaisia kanssakulkijoita ja matkakumppaneita, jotka eivät yritä parantaa tai muuttaa ihmistä, vaan hyväksyvät tilanteen. Hendriksin mukaan yhdistämällä klovnin tavan nähdä (clown´s view) ja ymmärrys ihmisen aikaisemmasta elämästä ja identiteetistä, jota dementikon lähiomaisilla on, voidaan muodostaa kokonaisvaltainen ymmärrys ja lähestymistapa ihmiseen.

Klovneria on oma erityinen taiteenlajinsa. Punainen nenä mahdollistaa tekoja ja asioita, jotka muuten olisivat lähes mahdottomia. Nenän ei tietenkään tarvitse olla punainen eikä taiteen olla määritelty terapeuttiseksi aiheuttaakseen katsojassa ja kokijassa muutoksia. Kaikella taiteella on kyky ja potentiaali liikuttaa ja muuttaa tilaa ja tunteita. Soveltavalla taiteella on valtavia voimavaroja. Soveltava taide on kykyä nähdä toisin ja auttaa näkemään toisin.

[1] Hendriks, Ruud. “Clown’s view as respiciō: looking respectfully to and after people with dementia” Medicine, health care, and philosophy vol. 20,2 (2016): 207-217.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *