Taide jakoon netissä – mutta miten?

Reija:

Olen YAMK-opinnäytetyönäni kehittänyt verkossa julkaistavaksi tarkoitettua materiaalia nuorten työpajoille. Hankkeeni lähtökohta oli, että halusin mahdollistaa kokemuksen draamatyöskentelystä ja siinä oppimisesta työpajavalmennuksessa oleville nuorille. Ajattelin, että draama olisi tärkeää saattaa pajanuorten ulottuville nimenomaan niillä seuduilla, joilla taiteeseen ei juuri törmää arkiympäristössä, ja niillä työpajoilla, joilla ei ole taiteellista toimintaa ennestään. Otin aikeineni yhteyttä Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:een (TPY), ja keskustelun jälkeen YAMK-opinnäytehankkeekseni täsmentyi helposti lähestyttävä draamatyökalu, joka on suunniteltu varta vasten työpajaohjaajien käyttöön ja jonka on määrä saavuttaa kohderyhmänsä TPY:n verkkosivujen välityksellä. Verkkosivut jakelukanavana luo omanlaisiaan haasteita kehittämistyölle, ja haluaisinkin jakaa tähän asiaan liittyviä kokemuksia ja ajatuksia.

Ymmärsin, että sinäkin, Seija-Leena, olet tehnyt materiaalia nettiin. Kertoisitko projektista ja siinä kohtaamistasi kysymyksistä vähän tarkemmin?

Seija-Leena:

Vuonna 2017 toteutimme monitaiteellisella työryhmällä Kotimatka? -nimisen yhteisöllisen taideteoksen. Teosta varten haastateltiin turvapaikanhakija- ja pakolaistaustaisia ihmisiä. Haastattelujen teemana oli koti ja kotiutuminen Suomeen. Kotimatka? -teoksen tuotti Framil ry, joka on Varsinais-Suomessa toimiva yhteisötaiteen yhdistys.

Kotimatka? on oikeastaan haastatteluihin perustuva käsikirjoitus, joka on tarkoitettu yhteisöllisesti ääneen luettavaksi. Teksti jakautuu teemallisiin huoneisiin, jotka käsittelevät elämää Suomessa, kotia ja kotiutumista erilaisista näkökulmista. Huoneet ova esimerkiksi Eteinen, Keittiö ja Törmäysten huone. Jokaiseen huoneeseen johdattelee ääniraita.

Livekuunnelmamateriaali ja siihen liittyvä pieni pedagoginen paketti on netissä ilmaiseksi kenen tahansa saatavilla. http://framil.fi/kotimatka-livekuunnelma/

Toiveenamme on ollut, että erilaiset yhteisöt tai vaikka opettajat voisivat materiaalimme pohjalta helposti järjestää kokemuksellisia tilaisuuksia, jossa maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä lähestytään kuunnellen ja eläytyen pikemminkin kuin väitellen. Mielestämme Kotimatka? on hyvin erityinen teos, jolla olisi paljon annettavaa sekä taiteellisena kokemuksena että empatian vahvistajana.

Emme kuitenkaan tiedä, onko materiaaliamme hyödynnetty, vaikka se on ladattu myös Maailmankoulun materiaalipankkiin. Varmistaaksemme ja helpottaaksemme materiaalin löytämistä olemme hakeneet rahoitusta kouluvierailuhankkeeseen, jossa jalkauttaisimme teoksen itse toisen asteen oppilaitoksiin. Rahoitus myönnettiin meille jo vuonna 2018, mutta ilmaistenkin vierailujen markkinointi osoittautui haastavaksi. Vierailutoiminta ei ole tätä kirjoittaessa vielä käynnistynyt. Kysymyksiämme on tällä hetkellä: Kuinka opettajat kiinnostuisivat vieraasta toimintamuodosta? Miksi koulujen aikataulu on niin tiukka? Jos opettajat eivät ehdi edes ottaa ilmaista taiteen ammattilaisen vierailua oppitunnille, kuinka he ehtisivät perehtyä materiaaliin itse niin, että voisivat fasilitoida Kotimatka? -session itse?

                              Markkinointikysymys

Reija:

Materiaalinne “käyttöohjeineen” kuulostaa arvokkaalta. On hienoa, että se on verkossa kenen tahansa saatavilla ja että sen estetiikka perustuu konkreettiseen yhteisölliseen esittämiseen. Uskon, että äänen antaminen kotimaastaan paenneelle ja taideteoksen kollektiivinen kokeminen ikään kuin sisältä päin tuottavat yhdessä sellaista ymmärrystä, johon olisi vaikea muutoin päästä. Kun vielä rahoitus teoksen jalkauttamiseenkin on saatu, kaikki on periaatteessa kunnossa.

Kerrot kuitenkin, että teoksen vieminen toisen asteen oppilaitoksiin on osoittautunut haastavaksi. Vastuksena näyttäytyvät koulujen aikataulut ja se, että toimintamuoto, aiheen käsitteleminen osallistavan taiteen keinoin, on opettajille vieras.

Aikatauluongelmat ovat tietysti todellisuutta. Mietin kuitenkin, voisiko niitä koskevat argumentit torjua ikään kuin etukäteen. Auttaisiko, että kouluvierailujen markkinoinnissa osoitettaisiin, mitkä ovat ne opetussuunnitelmissa määritellyt sisällöt, joita materiaalin avulla käsitellään? Sillä tavoin opettajat näkisivät, että Kotimatka? ei ole “ylimääräistä” ohjelmaa vaan varteenotettava vaihtoehto niiden asioiden opiskeluun, jotka on joka tapauksessa opiskeltava. Ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmissa sellaisia ovat mm. estetiikka, vuorovaikutus ja yhteistyö sekä aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit.

Seija-Leena:

Niin, markkinoinnissa on aina haasteena se, kuinka kertoa riittävän tiiviisti, mutta riittävästi siitä, mitä tarjotaan. Toisaalta sähköpostimarkkinoinnissa ongelmana voi olla sekin, ettei viestejä edes avata, jolloin niiden sisällöllä ei ole suurta väliä.

Kiinnostuksen ja luottamuksen herättämiseksi uusia toimintamalleja ja toimijoita kohtaan suora, henkilökohtainen kontakti olisi mielestäni paras. Sellaisen järjestäminen laajan joukon kanssa on vaikeaa. Pohdin, voisiko markkinointia hoitaa toiminnallisesti. Entä, jos opettajille tarjoaisi mahdollisuuden kokea Kotimatka? ensin itse? Kiinnostuisivatko opettajat helpommin itselleen suunnatusta ilmaisesta koulutuksesta – vai olisiko sekin vain ylimääräistä, jota ei ehdi ja jaksa kaiken keskellä? Uskon, että oma kokemus ja puskaradio toimisivat parhaina markkinointiväylinä. Täytyy siis päästä jostakin kohtaa alkuun.

Reija:

Olen samaa mieltä, että jalkatyönä hoidettava markkinointi voisi tuottaa parhaan tuloksen. On kuitenkin hyvä miettiä, minkä aineen opettajille markkinointi kannattaa kohdentaa. Mistä joukosta on järkevää aloittaa? Asiaa auttaisi varmasti myös se, että jokin opettajien seuraama media tekisi tai julkaisisi haastattelujutun materiaalistanne, sen taustoista ja siihen liittyvästä kokemuksellisesta koulutuksesta. Voi olla, että markkinoinnissa olisikin hyvä lähteä liikkeelle taide-elämyksestä tai työnohjauksellisesta istunnosta, kutsua siis opettajia ja materiaalin muita mahdollisia käyttäjiä koolle vähän eri termein kuin koulutuksesta puhumalla?

Seija-Leena:

Kiitos ajatuksistasi, pohdimme vaihtoehtoja. Entä kysymykset, joiden äärellä olet itse tuottamasi verkkomateriaalin äärellä?

                    Miten madaltaa kokeilemisen kynnystä?   

Reija:

Omaan verkkomateriaaliini liittyvät kysymykset koskevat eniten sitä, miten saada materiaali toimimaan ilman jalkauttavaa koulutusta, pelkkien kirjallisten ohjeiden varassa. Pohdin paljon sitä, millaista aineiston olisi oltava ja miten ohjeet tulisi esittää, että työpajaohjaajat uskaltaisivat tarttua draamatyökaluun ja kokeilla sitä ryhmissään. Mitä materiaalin pitäisi sisältää, että siinä olisi kaikki, mitä aloittelija tarvitsee draamaprosessin ohjaamisessa? Entä miten pitää huoli siitä, että työkalu pysyy selkeänä ja mitoiltaan(kin) helposti lähestyttävänä?

Tasoittaakseni draaman käytöstä kiinnostuneen ohjaajan tietä rakensin draamaprosessin yksinkertaisen mutta voimakkaan tarinan pohjalle. Työskentelyä kannattelevat valmiit tarinankerrontaosiot, joista ohjaaja saa tukea ja jotka auttavat fiktiivisen maailman ylläpitämisessä. Lisäksi työkaluun kuuluu johdanto-osuus, joka valmistaa ryhmää draamaprosessin teemoihin ja työskentelytapoihin.

Kun sitten tutustuin Kotimatka?-materiaaliin, näin siinä samankaltaisuutta sen kanssa, mitä itse tavoittelen. Oikeastaan sain siitä uskoa omaan tekemiseeni ja sanoja sen kuvaamiseen, sillä myös minun materiaalissani tärkein ohjaava ja tukeva tekijä sen käyttäjälle on teoksen (draamaprosessin) taiteellinen muoto.

Erilaista näissä kahdessa materiaalissa on se, että minä olen rakentanut reflektio-osuuden työskentelyn sisään; erillistä pedagogista pakettia ei siis ole. Ohjeistus materiaalin käyttöön on kuitenkin välttämätön. Mietinkin, miten onnistuisin kiteyttämään materiaalin kokeilemista punnitsevalle ohjaajalle tarpeellisen rohkaisun, taustatiedon ja “teknisen” opastuksen lyhyeksi, valaisevaksi ja innostavaksi puheenvuoroksi.

Mitä sinä ajattelet, mitkä voisivat olla ne sanat, joiden perusteella draaman mahdollisuuksista kiinnostunut nuorten työpajan ohjaaja voisi tarttua laatimani kaltaiseen “matalan kynnyksen” välineeseen? – Kysymykseni koskee siis sitä vaihetta, kun ohjaaja on jo törmännyt materiaaliin. Aineistosta tiedottamiseen ja sen markkinointiin minulla on nimittäin sellainen tuki, että Valtakunnallinen työpajayhdistys ry voi vinkata siitä koulutuksessaan, joka on suunnattu taidelähtöisten menetelmien hyödyntämisestä jo valmiiksi kiinnostuneille ohjaajille.

Seija-Leena:

Oletko lukenut muita toiminnallisten menetelmien oppaita? Niistä voisi olla hyötyä sekä ohjeistuksen taitollisen logiikan luomiseen että kenties sisällönkin tasolla. Erilaisissa ohjaajan tai opettajan oppaissahan yleensä on kyse siitä, että pyritään selittämään toimintaa kirjallisesti.

Uskon toiminnan tavoitteiden ymmärtämisen olevan motivoivaa. Jos taiteellisen toiminnan tavoitteissa on riittävästi yhtymäkohtia työpajatoiminnan omien tavoitteiden kanssa, ja jos se on selkeästi ilmaistu, poistuu usein taiteelliseen toimintaan liittyvä kysymys: Miksi rajallista aikaa pitäisi uhrata tähän?

Toisaalta ajattelen myös taiteen erityislaatua. Mitä “ekstraa” sinä uskot tai toivot draamatyöskentelyn antavan nuorille? Mitä työpajoista puuttuu tai mihin haasteisiin/tarpeisiin vastaamiseen draamatyökalu saattaisi toimia paremmin kuin tavallisemmin käytetyt toimintatavat?

Reija:

Työkalun käytön motivointipuoli on uskoakseni kunnossa. Verkkojulkaisun esittelyosuudessa kerron, että työkalu on suunniteltu yhdeksi välineeksi nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen eli siihen työhön, jota nuorten työpajoilla tehdään. Tulee siis selväksi, että väline on laadittu edistämään nuoren itsetuntemuksen, sosiaalisten taitojen ja arjenhallinnan paranemista ja opiskelu- ja työelämävalmiuksien sekä elämänhallinnan ja tavoitteellisuuden kohenemista.

Motivointimielessä sidon työkalun myös työpajoilla laajalti käytössä olevaan sosiaalisen vahvistumisen mittari Sovariin, ja kerron, mitkä Sovarin avulla mitattavista sosiaalisen vahvistumisen osa-alueista työkalussa korostuvat. Lisäksi kerron, että suunnittelun  lähtökohtana ovat olleet omat kokemukseni työpajavalmennuksesta ja draamatyöskentelystä osana sitä. Lopuksi totean, että työ on tehty yhdessä työpajaohjaajien ja Valtakunnallisen työpajayhdistyksen kouluttajan kanssa.

Kaipaamani vinkki ohjaajalle suunnattuun puheenvuoroon taitaakin tulla siitä, miten olette esitelleet Kotimatka?-materiaalin ja taittaneet sen Framil ry:n sivustolle. Kotimatka?-projektin esittelyn, livekuunnelman sekä pedagogisen paketin ja kouluvierailuihin liittyvän osuuden muodostama kokonaisuus on juuri sellainen taustatiedon, tuen ja materiaalin käyttöön ohjaavan opastuksen liitto, jollaista etsin. Kiitos siis hyvästä mallista!

Toivottavasti saatte Kotimatka?-työryhmän kanssa järjestettyä sen ensimmäisen markkinointitilaisuuden. Jostakin kohtaa alkuun pääseminen on varmaan se, mitä nyt tarvitaan: kun pohja on olemassa, hiominen ja muokkaus sujuvat jo helpommin.

                    Kokemuksia, kommentteja, kehittelyä

Seija-Leena:

Kiitos kannustuksesta! Viime kommenttini jälkeen onkin käynyt niin, että nimenomaan henkilökohtaisten opettajakontaktien kautta olemme saaneet ensimmäiset Kotimatka? -kouluvierailut sovittua. Uskoakseni nämä kokemukselliset vierailut innostavat opettajia joko tilaamaan lisää, käyttämään materiaalia itse tai suosittelemaan sitä muille. Muita, sinultakin tulleita ideoita käytetään sitten tarpeen mukaan.

Tässä kohtaa jännittää, mitä suunnittelemastamme kokonaisuudesta sukeutuu kouluympäristöissä. Käsikirjoitushan on elävässä tilanteessa vain yksi elementti. Paikalla olevat ihmiset luovat kokonaisuudesta ainutkertaisen.

Reija:

Mainiota! Kiva kuulla tuollaisia uutisia! – Tuosta, kun kerrot jännittäväsi, millainen kokonaisuus Kotimatka?-teoksesta mahtaa kouluympäristöissä tulla, tajuan, että olen itsekin joskus vienyt luokkahuoneeseen samantyyppisen materiaalin. Erityisesti mieleeni nousevat ne kysymykset, joita “livekuunnelman” esittämisen yhteydessä aikoinaan pohdin.

Materiaali, jota käytin, oli tarkoitettu lukion kirjallisuudenopetukseen. Muodoltaan se oli pitkälti Kotimatka?-kokonaisuuden kaltainen. Koska elettiin aikaa ennen nettiä, olin saanut käsikirjoituksen alkuperäisen version joltakin menetelmäkurssilta ja sitten muokannut siitä omien ryhmieni tarpeisiin sopivan.

“Livekuunnelman” aiheena oli Suomen kirjallisuuden historia, ja Kotimatka?-teoksen tapaan teksti luettiin ääneen repliikki repliikiltä koko opetusryhmän voimin. Myös musiikkia käytettiin. Toisin kuin Kotimatka?-kokonaisuudessa tarkoitus ei kuitenkaan ollut samastumisen kokemus, ei edes varsinaisesti taiteellinen kokemus. Jonkinlaista esteettistä vaikutusta, siihen pohjautuvan muistijäljen syntymistä ja opiskeltavan asian alustavaa jäsentymistä kyllä tavoiteltiin.

Teknisesti homma toimi joka kerta hyvin, mutta se, mitä muistan pohtineeni, oli hahmo, joka osallistujalle kokonaisuudesta muodostui. Mitä lukiolaiselle mahtoi jäädä päällimmäiseksi mieleen tästä osallistavan kuunnelman muotoisesta johdatuksesta Suomen kirjallisuuden historiaan? Olisiko ollut tarpeellista “esittää” teksti porukalla vielä toisen kerran? Koska aiheen tarkempi käsittely oli joka tapauksessa kurssin ohjelmassa livekuunnelman jälkeen, en tainnut koskaan kysyä asiaa opiskelijoilta itseltään.

Teillä osallistujan kokemukseen liittyvät kysymykset ovat osa materiaaliin liittyvää pedagogista pakettia. Uskoisinkin, että jos luokkatilanteessa käy esimerkiksi niin, että osallistujien huomio menee enemmän vaikkapa ääneen lukemisen suoritukseen kuin siihen, mihin pitäisi, fasilitoija huomaa sen ja voi tarvittaessa reagoida tilanteeseen. Tällaiseenhan voinee materiaalissa tai siihen liittyvissä koulutuksissa rohkaistakin, vai mitä ajattelet?

Seija-Leena:

Kiinnostavaa kuulla tästä käyttämästäsi menetelmästä, ja siihen liittyneistä kokemuksista.

Tarkoituksemme on, että meille jää aikaa kuulla nuorten omia ajatuksia Kotimatka? -kokemuksen jälkeen. Nuoret eivät tosin aina lämpene keskustelemaan vierailijan kanssa kovin runsaasti, ja käytössä on rajallisesti aikaa. Toivommekin, että oppilaiden omat opettajat hyödyntäisivät kokemusta ja pedagogista pakettia myöhemmillä oppitunneilla aiheen syventämiseen.

Meidän tarkoituksemme on hioa pedagogista pakettia kouluvierailuista saamamme kokemuksen perusteella. Samalla idealla voimme tehdä kuunnelmankin ohjeistuksiin tarkennuksia tarvittaessa. Käytännön kokemukset tuovat aina paljon uusia oivalluksia (osallistavan) taiteen mahdollisuuksista ja haasteista.

Tämän olen kokenut erityisesti kehittäessäni draamatarinoita Rauhankoulun käyttöön. Lasten ja nuorten kanssa harjoitteet tai draamakulut rytmittyvät usein aivan toisin kuin käsikirjoittajan ajatuksissa tai ainoastaan aikuisten kanssa kokeillen. Täytyykin miettiä vielä keinoja, joilla keräämme palautetta niin opettajilta kuin oppilailtakin.

Sinun tilanteesi kuulostaa selkeältä, ja hienoa, jos meidän materiaalistamme on ollut inspiraatioksi tässä. Tämä keskustelu on tietenkin herättänyt uteliaisuuteni sinun luomaasi kokonaisuutta kohtaan. Uskoisin, että lukijakin pohtii, julkaistaanko draamakokonaisuutesi niin, että sitä pääsee kuka tahansa lukemaan.

Reija:

Kyllä se on tarkoitus julkaista. Tarkkaa osoitetta ei vielä tässä vaiheessa ole, mutta alustavasti on sovittu, että draamatyökalun paikka Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:n verkkosivuilla olisi osassa Alueellinen toiminta / Kehittämishankkeita ja hyviä käytäntöjä  ja siellä varmaankin otsikon “Valmennusmenetelmiä” alla.

Innostavaa kevättä ja myötätuulta hankkeellenne – ja sinulle kovasti kiitoksia keskustelusta! Sain siitä juuri sellaista käytännön apua, jota tässä työskentelyn vaiheessa tarvitsin.

Seija-Leena:

Hyvä kuulla! On ollut mukava tehdä yhteistyötä, ja uskon, että kehittämälläsi draamatyökalulla on käyttöä monelle – ehkä minullekin.

Oikein hyvää kevättä ja projektin loppuun saattamista!