Artivistinen teatteriprojekti seksuaalista vallankäyttöä vastaan

Seksuaalisesta vallankäytöstä käydään nyt aktiivista ja kriittistä yhteiskunnallista keskustelua globaalilla tasolla. Näyttää siltä, että elämme historiallista murrosvaihetta seksuaalisen vallankäytön ilmiön tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Sosiaalisessa mediassa vuonna 2017 alkanut #metoo ilmiö, ei ole lopettanut kuohuntaansa ja ajankohtaiset uutiset uutisoivat maailmanlaajuisesti seksuaalisen vallankäytön ilmiöistä. Myös Suomessa on paljastunut seksuaalirikoksien rakenteellinen ilmiö laajalla skaalalla. Seksuaalirikokset ulottuvat arkipäiväistyneestä seksuaalisesta häirinnästä jopa törkeisiin lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin asti.

Ajatus seksuaalista vallankäyttöä käsittelevästä teatteriprojektista lähti havainnostani suomalaisen yhteiskunnan epätasa-arvosta. Olen halunnut pureutua aiheeseen jo noin kymmenen vuoden ajan ja kerännyt rohkeutta nostaa seksuaalisen vallankäytön tabun esille. Näkökulmani aiheeseen on hyvin henkilökohtainen, sillä olen itsekin seksuaalirikoksen uhri ja selviytyjä. Olen käsitellyt aihetta oman terapian lisäksi työssäni teatterin ja soveltavan draaman kentällä. Törmäsin Turun Taideakatemian YAMK Soveltavan taide opinnoissani uuteen termiin artivismi, ja innostuin oitis sen tarjoamasta ideologisesta. Artivismi tulee sanoista taide (art) ja aktivismi. Käsite on Suomessa vielä tuore, vaikka poliittista ja aktivistista taidetta on tehty Suomessa aina, kun siihen on ollut aihetta. Epädemokraattisissa ja sananvapautta rajoittavissa valtioissa syntyy luonnollisesti myös aktivistista ja poliittista taidetta. Voisikin ajatella, että mitä ahtaampaa politiikkaa valassa pitävä valtio harjoittaa, sitä suurempi tarve on aktivistiselle ilmaisulle. Aktivismi tarkoittaa ympäröivän yhteiskunnan ja sen säädösten ja lakien kyseenalaistamista ja joskus jopa lain rikkomista. Minulle artivismi tarkoittaa pyrkimystä positiiviseen sosiaaliseen muutokseen taiteen avulla.

Gabriella Elina Impost (2015) avaa aktivististen taideryhmien syntyä Venäjällä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenen vaihtuessa. Artivististen ryhmien kuten Bombily, Voina ja Pussy Riot taideteokset ovat olleet rohkeasti provokatiivisia. Globaalisti tunnetuin näistä ryhmistä on Pussy Riot. Feministinen punkryhmä julisti olevansa Putinin hallitusta ja sen kontrollia ja seksismiä vastaan. Pussy Riot ryhmä pukeutui neonvärisiin kommandopipoihin ja värikkäisiin vaatteisiin, mikä salli anonymiteetin. Ryhmän mukaan kuka tahansa voi olla Pussy Riotin jäsen, jos niin haluaa. Vuonna 2012 helmikuussa ryhmä toteutti tunnetuimman taideiskunsa, kun se esiintyi Kristus Vapahtajan Katedraalissa Moskovassa, jonka jälkeen kolme ryhmän jäsentä vangittiin ja vapautettiin seuraavana vuonna laajan medianhuomion saattelemana. Venäjän artivistiset ryhmät ovat dokumentoineet ja levittäneet taidettaan ihmisten tietoisuuteen laajasti internetin ja sosiaalisen median välityksellä. Tällä tavoin myös taiteilijoiden oikeudenkäynnit ja median huomio tulee osaksi taideteosta. Bombilyn taideryhmän perustaja Anton Nikolaev näkee artivismi käsitteen eroavan aktivismista niiden toimintastrategioiden kautta. Nikolaevin mukaan aktivismi sisältää itsessään jo toiminnan, kun taas artivismissa toiminta on lisäksi interaktiivista. Artivistinen informaation jakaminen internetissä mahdollistaa reaktioiden ja keskustelun laajentumisen. (Imposti, G.2015.)

Olin katsomassa Tampereen Teatterikesässä 2017 vierailevaa Belarus Free Theatren esitystä Burning Doors, missä yksi esiintyjistä oli Pussy Riotista tunnettu aktivisti Maria Alyokhina. Esitys kritisoi ilmaisunvapauden riistoa ja vangitsemista, taiteilijoiden henkilökohtaisten kokemusten kautta. Vaikka esitys oli intensiivinen, fyysinen ja aiheeltaan rankka, se jäi minulle etäiseksi. Tämä johtuu varmastikin siitä, ettei minulla ole juuri samaistumispintaa ko. aiheeseen. Pohdin, miten henkilökohtaiset ohjaukseni saattaisivat jäädä samasta syystä etäiseksi vastavuoroisesti toisille katsojille, jotka eivät jaa kanssani samaa kulttuuria. Vierailuesityksissä on hyvä myös muistaa, että jos esityksen irrottaa omasta kontekstistaan ja vie sen vierailulle esim. toiseen maahan, se tulkitaan aina uusiksi uudessa kontekstissa.

Päätin ottaa kantaa seksuaalisen vallankäytön ongelmaan ja osallistua keskusteluun artivismin keinoin. Halusin tutkia aktivismin ja taiteen rajapintaa ja tehdä teatteria artivistisesta näkökulmasta. Kiinnostuin artivismin mahdollisuuksista reagoida yhteiskunnalliseen ilmiöön ja ongelmaan nopeasti. Tavoitteeni oli mahdollistaa aiheen työstäminen osallistavan teatterin näkökulman kautta niin esityksen tekijöille kuin sen yleisölle. Projektin laajin tavoite oli olla osa pitkäjänteistä työtä kitkeä seksuaalinen vallankäyttö suomalaisen yhteiskunnan rakenteista ja toimia moottorina kohti yhteiskunnallista muutosta. Tämä projekti toimii samalla Turun YAMK Soveltavan taiteen tutkintoni opinnäytetyönä ja kehittämishankkeena.

Seksuaalista vallankäyttöä käsittelevässä artivistisessa projektissani kyse on ongelmasta, mikä voi silti jäädä etäiseksi miesoletetuille, mikäli he eivät ole havainneet ko. ongelmaa ympäristössään. EU:n oikeusministeriön vuonna 2014 tehdyn tutkimusten mukaan seksuaalinen vallankäyttö on sukupuolittunut ja erityisen haavoittuvaisessa asemassa ovat nuoret naiset, lapset, muun sukupuoliset ja transseksuaalit. On selvää, ettei artivistisen teoksen sanoma aina kosketa kaikkia, vaikka se voikin olla teoksen tavoitteena.

Artivistiseen teatteriprojektiini osallistui avoimen hakuprosessin myötä kuusi 80-90-luvun taitteessa syntynyttä naista, jotka olivat kaikki teatterialan ammattilaisia, opiskelijoita tai kokeneita harrastajia. Nämä naiset olivat valmiita menemään pelkoa päin ja halusivat tehdä seksuaalisen vallankäytön ongelman kitkemiseen konkreettista työtä. Projekti toteutettiin intensiivisesti ja nopeasti ja esitys ”10 kohtausta seksuaalisesta vallankäytöstä” työstettiin vain kymmenessä päivässä. Yleisö osallistui esityksen prosessiin kirjoittamalla anonyymeja tarinoita esityksen yhteyteen avattuun blogiin. Lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus osallistua esityksen lopussa olevaan mielenosoitukseen ja tulla lavalle seisomaan itse kirjoitetun kylttinsä kanssa. Esitys sai ensi-iltansa Turun Taideakatemian Köysiteatterissa 03.11.2018.

Teatteriprojektin aikana syntynyt työryhmä kantaa nyt nimeä Nopean Toiminnan Naiset ja sen esitystä ”10 kohtausta seksuaalisesta vallankäytöstä” vieraili keväällä 2019 Turun Kaupunginteatterilla, Turun FinFringe teatterifestivaaleilla ja Ylioppilasteatterilla Helsingissä. Seuraavaksi esitys vierailee Tampereen Teatterikesän off-ohjelmistossa Sketsiteatteri Palatsissa 4.8.2019.

Artivismi on antanut minulle tarvittavaa voimaa ja rohkeutta käsitellä seksuaalista vallankäyttöä lavalla rehellisesti ja oman kokemuspohjani kautta. Tämä teatteriprojekti antoi itselleni myös uutta ammatillista suuntaa, johon voin tulevaisuudessa kehittyä ja kasvaa. Olen innoissani artivismin mahdollisuuksista vaikuttaa ja reagoida yhteiskunnallisiin ilmiöihin nopeasti. Väitän, että Nopean Toiminnan Naiset onnistuivat tavoitteessaan olla osa yhteiskunnallista muutosta positiiviseen muutokseen olleen täten artivistinen teko.

Lähde: Imposti, Gabriella Elina. 2015 Between, vol 5, n.10. Dissident ”Street Art” Resisting Neo-Soviet Discourse: the ”Voina” and ”Pussy Riot” Groups

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *