Etappeja

Kesäkuun ensimmäistä viikkoa pilkuttaa muutama ilahduttava etappi – tunteikkaita,  pysähdyttäviä hetkiä matkan varrelta. Ensimmäinen etappi oli Mönsteråsissa viikko sitten. Matkustin Mönsteråsin bluesfestivaaleille mukanani Svenin siellä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin festivaalin hänelle jakaman stipendin yhteydessä saama palkintotaulu. Tämän vuoden festivaalin avasi Mönsterås Blues Band, jonka solisti Calle Engström oli Svenin läheinen ystävä. Kun kyselin aikaisemmin keväällä Callelta tuosta Svenin saamasta stipendistä ja taulusta, kertoi Calle hänen bändinsä myös saaneen kyseisen palkinnon muutama vuosi Svenin jälkeen. Bändi oli lainannut oman taulunsa jollekin, joka ei sitä koskaan palauttanut. Kun Svenin jälkeensä jättämät tavarat yhä etsivät paikkaansa, reagoin Callen kertomaan spontaanisti – sanoin, että toisin Svenin saaman taulun mielelläni hänen säilytettäväkseen, jos hän niin haluaisi. Calle ilahtui tuosta tavattomasti. Hän kuuluu niihin, joihin Svenin äkillinen poismeno on jättänyt syvimmän jäljen. Otin siis yhteyttä festivaalin järjestäjiin ja kysyin, sopisiko heille että pitäisimme pienen ”Sven-tuokion” festivaalin avajaisten yhteydessä, kun Mönsterås Blues Band esiintyisi festivaalin ensimmäisenä bändinä. Ehdotukseni sopi järjestäjille. Niinpä sain olla mukana avaamassa ohjelmaa: Svenin taulu palautui Mönsteråsiin ja lavalla muisteltiin Sveniä lämpimällä tavalla heti festivaalin avajaisissa. Yleisö otti vastaan sydämellisesti, tuntui hyvältä.

Mr Bo & The Voodooers esiintyi myös festivaalilla – sekä omalla setillä että loistavan Lollo Gardtmanin kanssa. Käytin tilaisuuden hyväksi ja puhelinkamerakuvasin keikalta muutaman pätkän, tässä niistä yksi: https://www.youtube.com/watch?v=ajeydsOSZY4.

Mönsteråsin jälkeen matkustimme Bon kanssa ensin Länsi-Ruotsiin pariksi päiväksi, ja sieltä jatkoimme tänne Kopparbergiin ja Ställdaleniin Åmålin ja Karlstadin kautta. Karlstadissa sijaitsevassa Lars Lerin-museossa vierailu on ollut suunnitelmissamme jo pitkän aikaa. Lars Lerin on ruotsalainen akvarellisti, tavattoman tuottelias, ja henkilönä kertakaikkisen sympaattinen ja rakastettava. Hänen töitään olen nähnyt aikaisemmin Tjörnin saarella sijaitsevassa Pohjoismaiden Akvarellimuseossa (yksi lempimuseoita) sekä Tukholmassa suuressa Lerin-näyttelyssä Liljevalchsin taidehallissa. Lerinin tekniikka ja näkemys ovat vailla vertaa, hänen töidensä maailma niin hieno ja hienovarainen, että sen kuvaamiseen eivät sanani riitä. Onneksi en ole taidekriitikko! Suosittelen sydämeni pohjasta noita näkemään, kun vain mahdollista. Karlstadin Lerin-museo sijaitsee Sandgrund-nimisessä aikaisemmin tanssihallina toimineessa rakennuksessa, ja on hauskan suurpiirteisesti kokoonpantu, tuokin aivan täydellisesti Lerinin hengessä. Lerin on paitsi rakastettu kuvataiteilija, myös moninkertainen kirjailija – hänen teoksensä ovat runsaasti omilla töillä kuvitettuja. Museokaupasta valitsin kirjan, joka eniten ihastutti: Lerin on koonnut och fågeln flög fritt för att uppsöka sin bur-kirjaansa niin omia kuin sata vuotta aikaisemmin vaikuttaneen Carl Larssonin akvarelleja ja kirjeitä. Kaunis opus. En kyllä pysty lopettamaan kirjojen ostamista, vaikka kuinka päättäisin.

Karlstadin jälkeen seuraava etappi oli Kopparberg ja Ställdalen. Täällä Ställdalenissa sijaitsee pieni, suloinen talo, jonka Sven hankki sinä vuonna kun tutustuimme. Tämä oli hänelle tärkeä paikka. Talo on ollut tyhjilllään Svenin poismenon jälkeen, olen ehtinyt käydä täällä vain jonkun pikaisen kerran. Matkustin Tukholmasta Kopparbergiin Svenin uurnan kanssa tammikuussa 2017, enkä varmasti vienyt uurnaa heti seurakunnan tiloihin säilytettäväksi, vaikka ”olisi pitänyt”. Toin uurnan tänne talolle ja se oli täällä kanssani ne kaksi yötä, mitkä täällä silloin viivyin, Svenin isänäidin vanhan kaapin päällä. Minä teen parhaani tehdäkseni asiat oikein, olkoonkin se joskus sääntöjen vastaisesti.

Nyt olen löytänyt pikku talolle vuokralaiset – tai he löysivät talon ja minut. Tänne muuttavat asumaan nuori äiti tyttärineen, heille tästä asiasta sopiminen oli pelastus. Ja minusta tuntuu, että talo on ollut tämän ajan tyhjillään vain, koska se odotti näitä kolmea.

Kopparbergissä laitoimme Svenin haudan kesäkuntoon. Rakastan hortensioita, niitä istutin haudalle. Svenin hauta on puun alla, taustalla kaunis ja erikoinen Ljusnarsbergin kirkko. Tiedän, että kesä tuo Svenin haudalle monia kävijöitä. Nyt sopii tulla.

Iltapäivällä kurkistin sähköpostiin. En osannut odottaa, että näin ilahtuisin parhaasta arvosanasta. Kun kirjoitin työtäni Svenistä, kirjoitin niin kuin oli pakko – työ syntyi siitä, mikä on myllertänyt mieltäni ja koko olemassaoloani. Tiesin kyllä kirjoittaessani, että opinnäytetyöt eivät yleensä nyt varsinaisesti ihan tämän kaltaisia ole. Kun tapasimme Piritan kanssa esitarkastusversion jätettyäni, oli suurin helpotus se, että työ ylipäätään ottaen kelpaa opinnäytetyöksi. En ollut hakemassa parasta todistusta, mutta toivoin saavani ilmaista itseni ja tekemiseni juuri sillä avoimuudella ja rehellisyydellä, kuin mitä olin työhöni saanut purettua – tämä opinnäytetyö on sydänverellä kirjoitettu. Piritalta saamani palaute tuossa keskustelussa oli positiivinen ja rohkaiseva. Tämän päiväisen viestin jälkeen tuntuu, että NYT on etappi saavutettu. Nämä opinnot on saatu päätökseen – on ollut tosi mukava opiskella ja omaksua uutta, kurssikaverit ja opettajat mahtavia, joka tapaaminen jätti hyviä jälkiä. Opinnäytetyöni on minulle myös suunnitelma jatkosta, kartta ja kompassi. Tästä on hyvä ja ilo jatkaa.

Kiitollinen, Ställdalenissa 7.6.2019

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *