Omakustanteella maailmalle?

Luova tuottaja on siinä mielessä auvoisessa tilanteessa, että hän voi leipoa oman alansa piiriin niitä asioita, joihin itse kokee intohimoa ja osaamista. Toinen asia sitten onkin saako siitä voita leivän päälle vai ei. Jos markkinarako on passeli ja oman työn markkinointi kunnossa, en koe sitäkään ongelmaksi. Aikaa ja työtä se vaatii, se on selvä.

Otin oman lopputyöni aiheeksi käsikirjoitukseni, jonka tein ystäväni kanssa. Se on lastenkirja 7–12-vuotiaille lapsille. Tarina kertoo jännittävästä seikkailusta pienessä kylässä. Kirjan yksi erityisyys piilee jokaisen luvun perässä olevissa resepteissä. Kirja houkuttelee lukemaan, mutta myös touhuamaan keittiössä.

Tarjosimme käsikirjoitustamme kustantamoihin. Yksi antoi alustavaa vihreää valoa, jonka jälkeen kukaan ei enää vastannut kyselyihimme. Muutamasta tuli ei kiitos. Loput eivät vastanneet yhtään mitään. Käsikirjoitus unohtui, painui takaisin pöytälaatikkoon.

Tekemämme työ ei kuitenkaan unohtunut muutaman laatikkovuoden aikana. Aina välillä mietimme, että jotain sille pitäisi tehdä, kunhan saisi aikaiseksi. Uskoimme tarinaamme, meistä se oli mainio. Lopputyö antoi hyvän sauman lähteä työstämään omaa teostamme omakustanteisesti eteenpäin. Nyt kun mietin kaikkia käytettyjä työtunteja luonnoksen edistämiseksi, en tiedä olisinko lähtenyt siihen hommaan ilman lopputyön kimmoketta.

Uuden äärellä, omin ehdoin

Retki on ollut opettavainen. Olen oppinut kirjan taitosta, luettavuudesta, kansien merkityksestä, yhteydenpidosta omakustanteen julkaisupaikkaan, sen kiemuroista ja jäykkyydestä. Olen saanut tehdä kirjallemme markkinointikalenterin ja tiedotepohjat, joutunut huomaamaan, että jo painetussa kirjassa on virhe ja hoitamaan koko painatusprosessin uudestaan. Olen manannut sitä, että emme saaneet kustannussopimusta ja kiitellyt siitä, että emme sitä saaneet.

Sillä nyt, kun homma alkaa saada siivet, on kaikki omaehtoista ja jännittävää. Minä tein tämän itse. Me saamme päättää mitä teemme kirjamme kanssa jatkossa. Kirjoitammeko jatko-osan (kyllä), käännätämmekö englanniksi (kyllä), pidämmekö myöhemmin kirjajulkkarit, kun kirjoja on kaksi (ehdottomasti kyllä).

Pystyn kuvittelemaan itseni muidenkin teosten luovana tuottajana, joka pitää lankoja käsissään, hoitaa osaajat taittoon ja kansityöhön, tarttuu markkinointiin ja vie homman maaliin. Ensin pitää tietenkin olla usko itse kirjaan, sillä se on kaiken moottori.

Mikä onni onkaan ollut saada opiskella luovaa tuottamista Turun Taideakatemiassa. Viimeistelen lopputyöni (ja otan siihen näistä vihoviimeisistä öistä aikaa) ja suljen yhden sivun elämässäni. Mutta toinen on jo auki, Pitkola pitää siitä huolen.

Anna mainonnalle mahdollisuus

Turun mainosala sai kunnon kinkerin, kun vuotuiset Mainostorstai ja Vuoden Mainos lyötiin yhteiseen liittoon eli kaksi odotettua tapahtumaa kaivettiin naftaliinista samana päivänä.

Mainostorstai on ollut jo vuosien ajan perinteinen seminaaripäivä, joka on pureutunut mainos- ja markkinointialan eri kulmiin kutsuttujen vieraiden puheenvuorojen kautta. Vuoden Mainos taas on ollut mainosalan tekijöiden ilta, kun “ädvökansa” on saapunut seuraamaan seudun parhaimpien mainosten palkitsemista. Se – kaikella rakkaudella – on ollut hieman myötähäpeää aiheuttava tempaus vaikka hienoja töitä onkin ollut nähtävillä.

Uuden liiton nimeksi tuli Vuoden Mainostorstai. Vanhat pölyt oli putsattu hartioilta, kutsut oli lähetetty toinen toistaan loistavammille puhujille ja ilta kruunattu gaalatasolle.

Markkinoinnin merkitys

Seminaari oli tiivis neljän tunnin puristus, jossa puhujat vaihtuivat lavalla täsmälliseen tahtiin. Seminaarin mieleenpainuvimmaksi puhujaksi nousi Anne Korkiakoski, joka puhui suomalaisesta markkinoinnin tasosta verraten muihin Pohjoismaihin.

Korkiakoski täsmensi, että kuluttajatuote- ja palveluyrityksissä markkinointi nähdään valitettavasti pääosin lyhyen tähtäimen taktisina tekoina ja kuluina, ei strategisena investointina eikä kasvun generaattorina.

Jos kukin taho – oli kyse sitten taide-, kulttuuri- tai mistä alasta tahansa – uskaltaisi sijoittaa markkinointiin puolet enemmän (Ruotsissa summa on meihin verrattuna nelinkertainen, joten ei tässä päästä yhtään henkseleitä paukuttelemaan), saataisiin ihmisiä liikkeelle, asiakasvirtoja kulttuurin pariin ja taide ansaitulleen korokkeelle. Kun niistä vähistäkin markkinointivaroista pihistetään entisestään, sahataan samalla omalta työltä jalkoja. Sen jälkeen ihmetellään, kun kukaan ei tule tai tiedä. Silloin on syytä katsoa peiliin, syyllinen löytyy sieltä.

Brändi vaatii rakentamista, ei se itsellään synny. Brändi vaatii sijoittamista, ei se itsellään löydä kuluttajien pariin. Ahdistaako sana brändi? Sano vaikka yrityksen luonne, imago, sisin, sydän. Mutta asia on kuitenkin sama. Tuotteistaminen ja kaupallistaminen eivät ole demonisia tekoja.

Creative director Timo Kiuru puhui brändeistä tänään, huomenna ja ylihuomenna.

Iltagaalassa palkittiin parhaita töitä. Myös allekirjoittanut pääsi lavalle. Olen osa Satumainen Aurajoki -hanketta, joka palkittiin parhaasta toteutuksesta. Kuka nostaisi omaa häntääni, jos en minä itse? Tee sinä samoin. Kaikki lähtee oman asenteen muuttamisesta.