Tanssitaiteilija Tekniikan museossa

Sain tehdä syksyllä 2017 mielenkiintoisen projektin yhteistyössä Uuden tanssin keskus Zodiakin ja Tekniikan museon kanssa. Suunnittelin ja toteutin tanssityöpajoja Koneellista-hankkeessa. Kerron tässä tekstissä kokemuksistani työskentelyprosessista sekä siitä, millaista oli työskennellä itselleni uudessa ympäristössä.

”Koneellista” oli Tekniikan museon ja Zodiakin yhteishanke, jonka aikana nykytanssia tuotiin osaksi museon toimintaa. Koneellista-tanssityöpajat olivat osa Tekniikan museon Tekniikan maa-näyttelyhanketta ja sen kautta Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Työpajat rahoitti Taiteen edistämiskeskus. Työpajojen tavoitteena oli tutkia tekniikan historiaa, mekaniikkaa ja koneiden liikettä ihmiskehon avulla. Inspiraationa pajatyöskentelylle toimivat Tekniikan museon näyttelyesineet, jotka työpajan aikana herätetään henkiin tanssin keinoin. Työpajat toteutettiin museon tiloissa ns. liikkeellisinä opastuksina näyttelyyn.

Työskentelin hankkeessa yhteistyössä Tekniikan museon lehtorin sekä Zodiakin tuottajan kanssa. Minulla oli kuitenkin päävastuu työpajakonseptin kehittämisestä ja ohjaustyöstä. Sain pitkälti vapaat kädet työskentelyyn eli minulla oli paljon vastuuta. Minua innosti ja jännitti samaan aikaan työtehtäväni. Olin innoissani mahdollisuudesta käyttää luovaa ajatteluani sekä soveltavan taiteen osaamistani itselleni uudessa ympäristössä. Samalla minua jännitti, millaisen työpajan saan kehitettyä ja innostuvatko osallistujat siitä.

Työskentelyyni vaikutti positiivisesti sujuva ja kannustava yhteistyö hankkeen muiden työntekijöiden kanssa. Sain museolehtorilta hyvä perehdytyksen museon toiminnasta ja Tekniikan maa-näyttelystä. Opin samalla paljon itsekin tekniikasta ja teknologiasta. Innostuin jopa siitä! Näyttely oli rakennettu niin kiinnostavasti, että se inspiroi minua liiketehtävien suunnittelussa.

Miten sitten työskentelin ja kehitin työpajakonseptia? Sen jälkeen kun olin perehtynyt Tekniikan maa-näyttelyyn sisältöön, aloin pohtia millaista liikettä näyttely voisi synnyttää. Huomasin tässä vaiheessa, että minulle oli tärkeää tehdä suunnittelutyötä museossa, näyttelyesineiden keskellä. Niinpä menin suunnittelemaan ja tanssimaan Tekniikan museon tiloihin keskelle näyttelyn rakentamista. Havainnoin tilaa eri tavoin ja kuuntelin, millaisia äänimaailmoja museossa oli. Kokeilin erilaisia reittejä tilassa liikkumiseen ja tutustuin tilan eri mahdollisuuksiin. Ennen kaikkea totuttelin siihen, että tanssin museossa erilaisten koneiden keskellä. Välillä kohtasin ihmetteleviä katseita henkilökunnalta, mutta kerrottuani heille mistä on kyse, he olivat enemmänkin kiinnostuneita työstäni.

Näyttely valmistui noin viikkoa ennen ensimmäistä työpajaa. Siinä vaiheessa tein viimeiset viilaukset työpajaani. Nautin suuresti työpajojen ohjaamisesta ja tanssin viemisestä uudenlaiseen kontekstiin. Kohtasin työskentelyni aikana erilaisia ihmisiä ja kuulin monenlaisia tarinoita tekniikan merkityksestä ihmisten arjessa. Oli myös hienoa nähdä, kuinka rohkeasti työpajoihin osallistuneet tanssivat museotiloissa. Työpajoista muodostui yhteisöllisiä ja lämminhenkisiä.

Opin Koneellista-hankkeen aikana paljon siitä, millaista on työskennellä taiteilijana uudenlaisessa ympäristössä. Kokemukseni mukaan olennaista on keskittyä sujuvan ja kunnioittavan vuorovaikutuksen muodostamiseen muiden työympäristössä työskentelevien kanssa. Taiteilijan, joka menee työskentelemään uuteen työympäristöön olisi hyvä myös työskentelyn alussa ottaa selvää, millaisiin toimintatapoihin työympäristössä on totuttu ja samalla miettiä, miten hän voi taiteilijana työskennellä siellä. Itse koin tärkeäksi avoimen dialogin Tekniikan museon henkilökunnan ja Zodiakin tuottajan kanssa. Olennaista oli myös olla joustava ja ratkaisukeskeinen. Yhteistyö ja moniammatillinen työskentely onnistui tässä hankkeessa hyvin ja olin tyytyväinen työskentelyprosessiin kokonaisuudessaan.

 

 

 

Havaintoja kirjoittamisesta ja liikkeestä

Välillä minusta tuntuu, että suurimman osan työajastani vie kirjoittaminen. Koneen äärellä istuminen ja tekstin tuottaminen. Olen ammatiltani tanssitaiteilija, silti liikettä on usein eniten tietokoneen näppäimistöllä. Pidän kirjoittamisesta ja se on minulle tärkeä keino selkeyttää ajatteluani. Silti mietin, miksi erilaiset kirjoitustyöt vievät suurimman osan ajastani. Lisäksi pohdin, voisinko tutkia kirjoitukseen liittyvää liikettä eri tavoin. Mitä minussa liikkuu kun kirjoitan ja millaista liikettä kirjoittaminen tuottaa?

Kirjoitan tässä blogitekstissä kirjoittamisesta ja liikkeestä. Siitä, millainen rooli kirjoittamisella on työssäni. Millaisia kompositioita kirjaimet muodostavat arjessani ja miten koen kirjoittamisen. Teksti perustuu omiin kokemuksiini, tarkoituksena ei ole esittää universaalia totuutta tanssitaiteilijan ja kirjoittamisen työn suhteesta.

Työskentelen pääosin freelancer-taiteilijana tanssi- ja yhteisötaiteen kentällä. Kokemukseni mukaan työssäni on hyötyä siitä, että nauttii kirjoittamisesta. Tärkeää on myös se, että pystyy ajoittain tuottamaan tekstiä nopeasti. Mitä sitten kirjoitan? Apurahahakemuksia, teoskuvauksia, sähköposteja, työhakemuksia, tuntisuunnitelmia, hakemuksia erilaisille festivaaleilla, markkinointitekstejä ja työpäiväkirjaa. Huomasitteko listassani toistuneen sanan ”hakemuksia”? Minä huomasin ja se resonoi minussa erilaista liikettä kuin nuo muut. Jotenkin sitkeämpää ja jatkuvampaa liikettä. Taiteilijan työ on paljon hakemista ja odottamista sekä kielteisten päätösten sietämistä. Ja yhä uudelleen kirjoittamista, kirjainten liikettä tietokoneen näytöllä.

Hakemusten ja viestinnän lisäksi kirjoittaminen on minulle työväline taiteellisessa työskentelyssä. Kirjoitan usein harjoitusten jälkeen kokemuksiani sekä ideoitani. Koreografisessa työssä kirjoittaminen selkiyttää usein ajatuksiani. Toisaalta joskus on tarpeen, ettei puhuta tai kirjoiteta vaan antaudutaan liikkeen ja ruumiillisuuden kokemuksellisuudelle. Kaikelle ei ole sanoja eikä tarvitsekaan olla.

Tänään olen kirjoittanut tätä blogitekstiä sekä useita sähköposteja. Yhden sähköpostin kirjoittaminen tuntui tänään erityisen vaikealta. Joskus tekstiä ei enää synny. Virkkeet ovat epäselviä möykkyjä ja sanat tuntuvat vaikeasti hahmotettavilta. Pelkkä tekstinkäsittelyohjelman avaaminen aiheuttaa kireyden tunnetta rintakehässä. Viime vuoden lopussa minulla oli sellainen olo. Olin juuri palauttanut YAMK-opintoihini kuuluneen opinnäytetyöni kirjoitettuani sitä usean kuukauden ajan. Viime syksynä kirjoitin enemmän kuin tanssin. Se tuntuu nyt kireytenä kehossa ja tahmeutena kirjoitustyössä.

Koska työssäni kirjoittaminen on välttämättömyys, yritän tehdä siitä itselleni mieluisaa. Olennaista on missä kirjoittaa ja millaiset olosuhteet ovat. Kirjoitan usein kotonani tai työhuoneellani. Useimmiten työskentelen sohvalla tai lattialla, en pidä pöydän ääressä istumisesta. Istuminen tekee minut levottomaksi ja minun on vaikea keskittyä. Juon useimmiten mustaa teetä kirjoittaessani. Kuuntelen keskittymismusiikkia, jonka avulla laskeudun kirjoitustunnelmaan. Esimerkiksi tehdessäni opinnäytetyötäni kuuntelin samoja levyjä uudestaan ja uudestaan.

Tänään aloittaessani tätä tekstiä liikkeestä ja kirjoittamisesta aloin kaivata tanssimista. Siksi kokeilin  itselleni uutta tapaa kirjoittaa. Vuorottelin kirjoituksen ja liike-improvisaation välillä. Välillä kirjoitin ja välillä tutkin, millaista liikettä se tuottaa. Tämän tekstin kirjoittaminen on tuottanut ainakin pyöreää, kaarevaa ja sitkeää liikettä.

Työtapana tanssimisen ja kirjoittamisen vuorottelu ja yhdistäminen tuntuu kiinnostavalta. Huomaan saavani uudenlaisia ajatuksia liikkumisen aikana sekä sen jälkeen. Liike tauottaa kirjoitustyötäni ja saa minut kiinnittymään enemmän kehollisuuteen. Kirjoittaminen tuntuu näin enemmän osalta tanssitaiteilijan praktiikkaani. Tämä kokeilu tuntui hyvältä ja aion jatkaa kirjoittamisen integraatiota osaksi liikkeellisiä harjoitteita.