About katsuo

Musiikkipedagogi (amk), musiikin sekatyöläinen, ennakkoluuloton uusiin tilanteisiin hyppäävä musiikin ammattilainen.

Taide: arvo vai väline? Vai sekä että?

Katja Suomalainen

Taiteen avulla voidaan saavuttaa hienoja asioita. Voidaan ehkäistä syrjäytymistä, tukea ihmisen kasvua ja elämää yleensäkin. Taiteella voidaan saavuttaa myös taloudellista hyötyä, mainetta, ja parantaa yhteisöjen, yritysten tai alueiden julkisuuskuvaa. Mennäänkö jossain kohtaa vikaan? Voiko välineellistäminen ja sen arvottaminen ulkoisin kriteerein lopulta tukahduttaa taiteen?

Taiteilijoilta vaaditaan yhä enemmän perusteluja työlleen ja toiminnalleen. Taiteilijan tulisi yhä enemmän osata ajatella hyötyjen kautta omaa toimintaansa, eikä siitä lähtökohdasta joka olisi taiteilijalle itselleen ominaista. Tässä mielestäni mennään vikaan. Voiko tällöin taidekaan toimia, jos se on liiaksi puristuksissa ulkopuolelta tulevan paineen alla?

Musiikin opettajana toimiessani laadin kurssisuunnitelmia kansalaisopistoihin puoli vuotta ennen kurssien alkamista. Toiminnalle tulee määritellä tavoitteet ja sisällöt, käytettävä opetusmateriaali sekä kurssiajankohta ja kellonaika. Tuossa vaiheessa en voi tietää millaisia ihmisiä toimintaan on osallistumassa, mitkä ovat ajankohtaisia asioita puolen vuoden päästä, mikä minua itseäni puhuttelee ja inspiroi.

Laadin omasta mielestäsi pätevän kuuloisia suunnitelmia, ja ajattelen mielessäni, että kurssin toteutuessa voin niitä sitten tarvittaessa muokata. Tavoitteet ja toiminnasta hyötyminen mahdollisimman monella tavalla tuntuu olevan arvokasta. Palautettuani suunnitelmani, joiden toteutumisesta seuraavan lukuvuoden leipäni on kiinni, voin vaan toivoa että töitä olisi.
Olivatko kurssiehdotukseni nyt tarpeeksi myyviä? Oliko tavoitteet sellaisia, että niitä ”katsotaan hyvällä”? Onko minulla töitä ensi vuonna? (Ja syksyllä käy ilmi, että ei ole, ei yhtään kurssia.)

Laura Norppa kirjoittaa artikkelissaan ”Taiteen välinearvo ylittää itseisarvon” siitä miten tärkeää on vaalia taiteen arvoa itsessään eikä ruokkia sen välineellisten arvojen korostamista. Opettajana laatiessani toimintani suunnitelmia voisin tietoisesti määrittää taidekokemusten mahdollistamisen yhdeksi tärkeäksi arvoksi ja tavoitteeksi. Olisiko se päättävällä tasolla arvo, jota halutaan nostaa esiin? Itsekin sitä sokeutuu ulkoisen paineen alla ja toimii niin kuin olettaa yhteisön odottavan. Myönnän, myös oma katsantokantani kapenee usein asioita perustellessa taiteen välineellisten arvojen korostamiseen.

Viime eduskuntavaalien alla julkaistussa Taitelija-lehden pääkirjoituksessa Pulkkinen kirjoitti seuraavasti: ”Raha ja valta kulkevat tunnetusti käsikkäin. Taide ja sen vapaus on turvattu perustuslaissa, mutta taiteen itseisarvo ei nyt näytä sytyttävän puolueita”. Keskustelussa pinnalla oli taiteen välineelliset arvot, prosenttitaide, hyvinvointivaikutukset ja saavutettavuus.
Sosiaali- ja terveysalan muuttuminen sairaanhoitopiireiksi mullistaa myös taiteen ja taiteilijoiden kenttää. Hyvinvointivaikutuksia tiedostetaan, mutta kuinka ne saadaan toimimaan odotettuja tuloksia tuottavalla tavalla?
Kuntien rooli muuttuu sairauksien hoitajasta terveyden ja hyvinvoinnin edistäjäksi. Kulttuuri edistää hyvinvointia ja lisää kunnan elinvoimaa ja viihtyvyyttä. (Mikkonen, 2017.)

Kulttuurin kenttä on murroksessa sen ulkoisten vaatimusten paineessa.
Jos taiteilija itse kokee, että esimerkiksi yhteisötaiteen tekeminen tai taidemuodon soveltaminen erilaisille kohderyhmille on hänen omalle taiteen tekemiselle ominaista, kokeeko hän henkilökohtaisesti tarvetta perustella taiteen vaikutuksia kenellekään? Koen, että paine tulee ensisijaisesti ulkopuolelta. Jos olen saanut kutsun vierailla kehitysvammaisten laitoksessa, menen sinne ajattelematta että nyt menen edistämään näiden ihmisten hyvinvointia tai kuntouttamaan. Menen sinne laulamaan ja laulattamaan. Olen saattanut ihastella lintulaudan lintuja aamukahvilla, ja muutan alkuperäisiä suunnitelmia. ”Tiu, tau tilhi” -laulu alkaa soida päässäni ja mietin sointukiertoa. Laulun sanat puhuttelevat. Viritän kitaran ja laulan laulun läpi kerran, kaksi. Päätän laulaa tämän myös aamupäivän musiikkihetkessä. Tuossa vaiheessa en vielä tiedä kuinka musiikkihetki tulee menemään. En vielä tiedä, että levoton asukas rauhoittuu ja herkistyy laulun äärellä. En vielä tiedä, että tämä on hänen lempilaulunsa jota hänen äitinsä on laulanut kun hän on ollut pieni. Se taidekokemus on tälle ihmiselle se hetki, jota ei voi (välttämättä) ennakoida, suunnitella tai määrätä tapahtuvaksi. Ja se hetki on taiteilijalle itselleenkin perimmäinen syy tehdä tätä työtä.

Lähteet:
Mikkonen, Krista. 2017. Kunnat muuttuvat, miten käy kulttuurille?
Norppa, Laura. 2017. Taiteen välinearvo ylittää itseisarvon http://www.liikekieli.com/ archives/6612 Viitattu 20.8.2017
Pulkkinen, Miisa. 2015. Pääkirjoitus: Mitä äänestämme kun äänestämme taiteen puolesta. http://taiteilijalehti.fi/paakirjoitus-mista-aanestamme-kun-aanestamme-taiteen-puolesta/ Taiteilija-lehti. Viitattu 20.8.2017.
Selin, Matti. 2017. Hyvinvointinäkökiulma ei ole uhka taiteen itseisarvolle. http:// 100puheenvuoroataiteesta.taike.fi/tag/hyvinvointi/ Viitattu 20.8.2017.

Taide ankkuroituu

Katja Suomalainen

Osallistuin to 8.9.2016 Helsingissä pidettyyn seminaariin ”Taide ankkuroituu osaksi sote-palveluita”. Seminaaria oli järjestämässä opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Taiteen edistämiskeskus sekä Taikusydän.

Seminaarin avasi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän alusti puheenvuorollaan seminaariin tulleita puhujia, ja esitteli eduskunnan kärkihanketta jolla parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Oli positiivista kuulla miten kulttuurin edistäminen on päätynyt yhdeksi eduskunnan kärkihankkeeksi. Taiteen saavutettavuuden parantaminen on päättäjien arvovalinta johon on sosiaali- ja terveysalalla huomattu olevan tilausta. Tämä on tietysti hyvä uutinen minulle, joka tykkäisin työskennellä tällaisissa toimintaympäristöissä.

Tilaisuudessa oli puhujia kärkihankerahoituksella toteutetuista tai meneillään olevista hankkeista. Oli mielenkiintoista kuulla kuinka ympäri Suomea painiskellaan samojen haasteiden kanssa. Yhtenä päällimmäisistä asioista oli rahoituksen löytyminen ja keinojen etsiminen rahoitusmallien vakiinnuttamiseksi. Toinen paljon keskustelua herättänyt aihe oli hyvinvoinnin ja taiteen suhde toisiinsa. Onko hyvinvoinnin tuottaminen taiteella uhka itse taiteelle? Tästä aiheesta ilmaantui keskusteluissa monenlaisia mielipiteitä ja katsantokantoja. Itse koen, että hyvinvoinnin edistäminen taiteella vain lisää taiteen arvoa.

Ennen tapahtuman alkua positiivisen alkusysäyksen antoi kahvittelutreffit. Yksinkertaiselta tuntuva ohjeistus antoi mahdollisuuden, ja kehoitti tutustumaan seminaariin saapuneisiin ihmisiin, mahdollisesti tuleviin yhteistyökumppaneihin. Minusta tuntui hölmöltä ettei niin tulisi välttämättä tehtyä ellei joku nimenomaan ohjeistaisi näin toimimaan. Verkostoituminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole minulle helppoa, mutta tämä seminaari oli siinä yksi suuri askel eteenpäin. Alun keskustelu meinasi yltyä niin aktiiviseksi ja kiivaaksi, että aikataulut alkoivat jo mättää.

Puhujat toivat todella hyviä ajatuksia esille monesta eri näkökulmasta. Tämä kirjoitukseni on turhankin luettelomainen, mutta jokaisesta puhujasta jäi tietyt asiat päällimmäisenä mieleen, ja haluan tässä kirjoituksessa tuoda niitä esiin.

– Pilvi Kuitu, Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja ja Suomen lastenkulttuurikeskuksen liiton varapuheenjohtaja, esitteli omaa toimintaansa taiteen ja soten kentällä. ”SOTEKU: sosiaali-, terveys- ja kulttuuritoimijoiden yhteinen toimintarakenne ja -rahoitus” on neljäntoista eri toimijan yhteinen hanke Pirkanmaan alueella, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita. Kuitu kiteytti kolmeen sanaan tärkeän edellytyksen toiminnan toteutumisen ja jatkumisen kannalta: taidetoimintaa yhteisillä tavoitteilla.
Hänen luennostaan jäi erityisesti mieleen ruokaympyrä-malli, myös taiteen pitäisi sijoittua siihen ympyrään. Pieni siivu ihmisen arjesta voisi olla taiteelle ”määritelty” ja terveydelle tärkeä osa. Prosenttitaiteen laskentakaavaa soveltaen ihmisen viikottainen taiteeseen käytettävä aika olisi 1h 40 minuuttia.

– Päivimaria Seppänen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy:stä luennoi siitä miten paljon eri asioita on otettava huomioon kun taiteilija työllistyy sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lait ja niiden vaikutus taiteilijan toimintaan, kilpailutuskäytännöt ja taiteilijan sosiaaliturva ostopalveluna hankitun toiminnan aikana kuulostivat juuri niin monimutkaiselta kuin olin aina ajatellutkin. Taiteen vieminen uusiin toimintaympäristöihin ei selvästikään käy käden käänteessä.

– Jenni Räsänen esitteli ”Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön kansallinen verkosto” -hankkeen jota koordinoi Helsingin kulttuurikeskus. Mukana on 13 kuntaa ympäri Suomea, joista jokainen kunta tuo mukaan omaa osaamistaan. Räsänen painotti erästä asiaa puheessaan, joka jäi mieleen: Prosenttitaiteen projekteissa vaikuttavuutta ei tarvitse perustella, taiteen positiiviset vaikutukset ihmisen hyvinvointiin on jo todettu. Nyt on aika keskittyä siihen miten tätä oikeasti toteutetaan ja kehittää uusia toimintakeinoja, ei keskitytä enää niinkään perustelemaan toiminnan vaikuttavuutta.

– Organisaatiotaiteilija Eili Ikonen esitteli Lahdessa käynnissä olevaa Vuoksi-hanketta, jossa taide- ja kulttuuripalvelut pyritään vakinaistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan. Taustalla on jo toteutunut Tukeva porras -hanke jonka toimintamalleja nyt pyritään vakiinnuttamaan. Ikonen esitteli tärkeitä toimintatapoja joita käyttämällä edistetään taiteen juurrutusta: organisaatiossa lisätään ymmärrystä taiteen suhteen, taidetoiminnan johtamistapoja tarkastellaan, työryhmäläisillä mahdollisuus työnohjaukseen niin yksittäin kuin työryhmänä, ja taiteilijoilla on oma taiteilijoiden tukiverkosto taustalla.

– Lapin sairaanhoitopiirin Taide tavoittaa -projektia oli esittelemässä Hannu Raudaskoski, projektin koordinaattori. Hänen esityksessään tuli esille yksi seikka, joka jäi minulle varmasti päälimmäisenä mieleen koko seminaarista. Hän totesi, että terveydenhuollon toimintaympäristö on hierarkinen yhteisö. Täytyy lähteä kontaktoimaan huipulta, jos haluaa jalkauttaa ja juurruttaa toiminnot. Korkeimman johdon puheille siis heti alkuun! Sairaalan rakenteet, joihin projektianikin suunnittelen, ovat jäykät ja hierarkiset. Siellä on historiallisesti pitkä toimntakulttuuri eikä siihen pompata tuosta vaan…

Seminaarissa oli todella paljon keskustelua. Yleisö lähti hyvin mukaan, ja kysymyksiä sekä kommentteja sateli puhujille ja järjestäjille paljon. Selvästi aihe oli ajatuksia herättävä, tärkeä, ja kosketti läsnäolevia monella tasolla. Seminaarin puhujien osuuksien jälkeen oli työpajatoimintaa pienryhmissä. Porukka jakaantui pienempiin ryhmiin puhumaan tärkeistä ennalta otsikoiduista aiheista, ja kokoamaan asialistaa aiheen ympärille. Osallistuin kahteen työpajaan: ”Miten saada taidetoiminta osaksi perustoimintaa hoivapuolella?” sekä ”Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnallinen verkosto”. Kenties ehdotuksemme ja ajatuksemme toimintatapojen uudistuksista menisivät myös joskus käytöntöön, kuka tietää. Keskustelu oli vilkasta ja kontakteja syntyi, se kai oli tarkoituskin.Sain muutaman käyntikortin ja ennen kaikkea itselleni uusia ajatuksia.

Se, että tekee kulttuuria soveltavasti kentällä, jossa ei ole siihen totuttu, on jännittävää.
Rakenteet ja toimintamallit ovat tiukassa, näin on aina ennen tehty. Toimintamalleja ei muuteta hetkessä, eikä käytäntöjä saada toimimaan arjessa ilman aktiivisia innokkaita toimijoita ja hyviä verkostoja.

Tilaisuus ainakin minun mielestäni palveli tarkoitustaan. Täytyy näköjään lähteä Helsinkiin asti, että muistaa Mikkelin alueen Sote-palveluiden johdossa olevan tutun ihmisen. Kuvitelma omasta laajakatseisuudesta ja avoimuudesta sai kylmää vettä niskaan. Yhtä rajoittunut olen kuin kaikki muutkin…

Verkostojen editämisen kannalta tällaiset seminaarit ovat erittäin hyviä toimintatapoja. Jatkossa osallistuisin varmasti tällaisiin tilaisuuksiin. Keskustelut ja verkostoitumismahdollisuudet herättivät luottamusta tulevaan vuoteen. Niin, ja sekin jäi mieleen, että opetus- ja kulttuuriministeriön wlan-verkon salasana on kahvinkeitin.