Avaruusmatkailua harmaan eri sävyissä

Näin viime viikolla eräänä yö unta, että sanoin: ”En näe asioita enää musta-valkoisesti. Nykyään olen alkanut nähdä myös harmaassa sävyjä”. Tämä blogi-kirjoitukseni on selviytymistarina avaruusmatkailusta ja oman itsensä löytämisestä – eli selviytymistarina soveltavan taiteen opinnoista ja opinnäytetyöhankkeesta.

En voi kuitenkaan ottaa kunniaa unessani keksimästäni hienosta aforismista. Luulen, että aika monista naistenlehdistä, henkilökuvista ja sankaritarinoista löytyy juurikin samanlaisia oivalluksia hyvän elämän löytämisestä. Esimerkiksi nopealla googletuksella löysin Arman Alizadin (Potapoff 2017) toteavan aivan samoin kuin minä unessani.

Tämä öinen syvällinen pohdinta herätti minut kuitenkin ajattelemaan omaa itseäni, työtäni, opinnäytetyötäni ja laajemmin koko soveltavan taiteen kenttää.

Tänään 10.4.2019 julkistetaan (mahdollisesti) kuva mustasta aukosta (Pajunen 2019). Käsittämätöntä. Mustan aukon ajatteleminen on aina ollut minulle jotenkin mieltä tasoittavaa: on olemassa jotain sellaista, mihin kaikki voi kadota eikä selitystä katoamiselle löydetä ikinä.

Tein opinnäytetyöni taidelähtöisten menetelmien mahdollisuuksista ilmastotunteiden työstämisessä ja tukemisessa. Opinnäytetyöprosessini on ajoittain tuntunut olevan jatkuvaa perustelua ja merkityksellisyyden todistamista aiheen tärkeydestä. Tämän lisäksi työ on ollut myös jatkuvaa kipuilua. Kokonaisuudessaan opiskeluaikani soveltavan taiteen YAMK-tutkinnossa on mennyt oman taiteeni ja työni perustelemiseen: miksi teen tätä, miten teen tätä, kenelle teen tätä jne. Eniten kuitenkin olen tehnyt tätä perustelua itselleni. Koen, että tämä jatkuva perustelu aiheutti minulle kyvyttömyyden joustamiseen asioissa ja ajatuksissa: aloin nähdä asioita mustavalkoisesti.

 

Mustan aukon ympärillä kiertää materiaa (Pajunen 2019). Koen viimeisten vuosien olleen itselleni aukon ympärillä kiertämistä, kaiken sekasortoisen ja sattumanvaraisen materian kanssa. Se, että päädyin tähän musta(valkoiseen) pisteeseen, ei pelkästään ole opinnäytetyöni ”syytä”.

Oma tieni soveltavan taiteen ammattilaiseksi ei ole ollut sellainen, kuin olin haaveillut. En päässyt aikoinaan opiskelemaan haluamaani koulutukseen, oikeastaan moneenkaan niistä. Pääsin kuitenkin loppujen lopuksi opiskelemaan yhteisöpedagogin -tutkintoon ja päätin suorittaa opinnot loppuun. Samalla siinä sivussa suoritin teatterin ja draaman opintoja. Valmistumisen jälkeen tein töitä teatterialalla ja suoritin lisää täydennysopintoja. Tein työtä, suoritin opintoja, suoritin töitä, tein opintoja… suoritin itseäni ja todistelin oman työni tärkeyttä ja osaamistani. Sitten pääsin soveltavan taiteen opintoihin. Väsyin, etenkin suorittamiseen.

 

Avaruussukkulan keula kääntyi kohti mustaa aukkoa.

[– –] taiteilija on tunteiden muovailija, selkäpiin sivelijä, hengityksen sakkaaja, kirpaisija. [– –]Tämä on yksi tapa tehdä maailmasta parempi, innostavampi, tärkeämpi, muistettavampi, iloisempi ja ihmeellisempi. Kaikki taide ei toimi näin, mutta se on yksi taiteen olemassaolon syy ja arvo. (Naukkarinen 2014, 151–152.)

Naukkarinen (2014, 151–152) toteaa taiteilijan olevan tunteiden kirpaisija – ja sitä olen viimeisinä vuosina ollut ennen kaikkea itselleni, monin tavoin. Kuitenkin, vaikka edellä kerron elämäni kokonaisvaltaisesta suorittamisesta, ajatus suorittamisesta ja joustamattomuudesta tuntuu itselleni vieraalta. Mielestäni olen enemmän ymmärtävä ja lämmin kohtaaja, dialogiin pyrkivä. Mutta todellisuus ja ajatukset eivät ole viime vuosina kohdanneet. Tiedostan, että olen vaatinut itseltäni mahdottomia, mutta tiedostan myös sen, että monet viime vuosien kokemukset, erilaiset opetuslaitokset ja -tavat, teatterimaailman jäykkyys ja kilpailuhenkisyys ovat jättäneet jälkensä minuun.

Opintojen ja opinnäytetyöprosessin aikana on ollut aika kurkistaa mustaan aukkoon ja keskustella tyhjyyden kanssa.

 

Olen opintojeni ja opinnäytetyöprosessini aikana keskustellut itseni ja tunteideni kanssa enemmän kuin ikinä. Tämä on ollut mahtavaa, vaikka samalla ajoittain todella pelottavaa. En ole ikinä kohdannut itseäni niin paljon kuin viimeisen vuoden aikana (okei, tulihan tähän kirjoitukseen kuitenkin “selviytymistarinallinen -nostatus”). Lisäksi opinnoissa kohtasin saman henkisiä ihmisiä, joiden kanssa on saanut jakaa kyseenomaisia, samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia. Olen saanut heiltä ja opetuksesta tukea ammatillisuuteeni sekä oppinut paljon uutta, etenkin itsestäni. Lisäksi pääsin opintojen kautta osaksi projektia, jonka kautta matkustin Grönlantiin.

 

Grönlannissa viimeistään loppui avaruussukkulan kurssiton harhailu ja oli aika ottaa ratti omiin käsiin.

Sukkula Grönlantiin! Minä ja kivikasani, fyysisesti ja metaforisesti, Nuukissa 13.10.2018.

 

Ihmistä riivaa uuden himo. [– –] Näyttää siltä, että ihminen ei pidä maailmaa valmiina vaan näkee joka hetki maailmassa tarpeen ja tilan jollekin uudelle. Kun monet muut eläinlajit keskittyvät sopeutumaan [– –], ihminen pyrkii erottumaan ympäristöstään, näkymään juuri siinä, että tuo esille uutta, erilaista. [– –] Epäjatkuvuus on luovuuden ehto. Tasaisessa, jatkuvana harmoniana toteutuvassa ympäristössä mikään ei pakota: luontokappale ei itsestään pulppua luovaa voimaa. [– –] Aukollisuus ja riittämättömyys ovat aina paikalla. (Varto 2001, 100–103)

Parasta tässä matkassa on ollut se, että selittely ja todistelun tarve on loppunut: “Tässä on nyt minä ja osaamiseni, voi voi jos ei riitä“. (No okei, tietysti esim. työtä ja apurahoja hakiessa täytyy tehdä itsensä mainostamista ja brändäämistä…) Todistelua ei enää tarvitse itselleni. Tuskainen olo taistelemisesta on loppunut – AH! Varto (2001, 100–103) väittää maailman olevan valmis sellaisenaan ja ihmisen aina kuvittelevan keksivänsä jotain uutta. Soveltavan taiteen tekijänä ajattelen, että työ on olemassa olevan näkyväksi tekemistä: asioiden näkemistä uusin silmin, uusin menetelmin, uusin tavoin, uusissa konteksteissa. Sama koskee oman itsensä näkemistä ja kokemista, sille mahdollisuuden antamista. Olen oppinut nauttimaan omasta osaamisestani, uuden löytämisestä ja kesken olemisesta. Opinnäytetyöni on ollut sekä itseni että soveltavan taiteen kehittämistä.

Vaikka polkuni on ollut erilainen kuin toivoin, olen siihen tyytyväinen. Mutta silti tekisin erilaisia valintoja ja toivonkin välillä, että jotkut asiat olisin tehnyt toisin (tässä en nyt noudata niitä naistenlehtien tyypillisiä selviytymistarinoita, “kuinka mahtava tämä matka on ollut ja päivääkään en vaihtaisi pois” jne). Uskon kuitenkin, että vaikka olisin valinnut toisin ja tehnyt erilaisia asioita, olisin silti päätynyt tähän samaan pisteeseen ja tähän samaan risteykseen, missä nyt olen. Tähän vaikuttaa kaikista eniten sairastamani syömishäiriö. Syömishäiriön takia ja ansiosta olen tehnyt kaksi opinnäytetyötä, joissa taidelähtöiset menetelmät ovat olleet tunnetyöskentelyn tukena. Sairastaminen ärsyttää vieläkin joka päivä, mutta nykyään olen myös suunnattoman kiitollinen joka päivä sen tuomista työmahdollisuuksista. Erityisesti olen kiitollinen siitä, että työssäni saan soveltaa taidetta tunnetyöskentelyyn – muiden tunteiden tukemisessa SAAN käsitellä jatkuvasti myös omia tunteitani… sitä työ ja eläminen varmaankin voi parhaimmillaan olla!

Työ- ja elämisenmahdollisuuksista on kiittäminen opintojani ja tätä avaruusmatkailua.

Jokainen taiteellinen toimi lisää maailmaa ja muuttaa sen merkityksiä niin, että aina on lisää paljastettavaa. (Varto 2008, 21).

En aina tiedä, mitä soveltava taide on. Ehkä se on jatkuvaa uuden kehittelyä, jatkuvaa perustelua omasta tai oman työnsä olemassa olosta. Ehkä soveltava taide, kuten sukkulointi avaruudessa, tuo aina uutta tietoa. Ainakin Varto (2008, 21) toteaa taiteen tuovan aina lisää paljastettavaa. Ehkä soveltavan taiteilijan työ on jatkuvaa avaruusmatkailua pimeän aineen, mustien aukkojen ja kaasuplaneettojen keskellä. Ehkä soveltava taiteilija joutuu välillä käydä todella lähellä mustia aukkoja. Ehkä soveltava taide on jatkuvaa pimeän aineen näkyväksi tekemistä. Kaasuplaneetoille ei voi vielä laskeutua, mutta uskon soveltavan taiteen keksivän tähänkin ratkaisun.

Ehkä enää ei ole tärkeää, mihin tämä avaruussukkula matkaa tai kuka sitä ohjaa. Tärkeintä on olla mukana.

 

Lähteet:
Naukkarinen, O. 2014. Ihmeellinen paikka. Teoksessa M. Hakuri. (toim.) Paikka vai tila? Lahti: Aalto-yliopiston julkaisusarja TAIDE+MUOTOILU+ARKKITEHTUURI 5/2014, 150–153.

Potapoff, T. 2017.Arman Alizad: ”Maailmani ei ole enää mustavalkoinen”. Freestyle – Selvää elämää. 01/11/2017. Viitattu 7.4.2019  https://www.freestylelehti.fi/2017/11/01/arman-alizad-maailmani-ei-ole-enaa-mustavalkoinen/.

Pajunen, I. 2019. Musta aukko tullee nähtäville keskiviikkona – “Tähtitieteen läpimurtotulos”. Yle Tiede. Viitattu 10.4.2019 https://yle.fi/uutiset/3-10727782.

Varto, J. 2001. Kauneuden taito. Tampere: Juvenes Print-Tampereen Yliopistopaino Oy, 1–121.

Varto, J. 2008. Taiteellisesta ajattelemisesta. Aalto Yliopiston julkaisuja. Synnyt/Origins. 3/2008. Aalto University Wiki. Viitattu 13.2.2019
https://wiki.aalto.fi/download/attachments/70792372/varto.pdf?version=1&modificationDate=1348580086000&api=v2.

A story of a Master’s Degree student who left her heart in Greenland

I have been part of the Nordplus Horizontal CEE Green Actions project since January 2018. As a part of this project and my studies, we were in Greenland 12.-19.10.2018 and in Iceland 19.-20.10.2018. I am studying Master’s Degree in Applying Arts in Turku University of Applied Science an this project and journey will be my Optional Studies, 10 op (course credit). Besides the project work and its’ schedule, I also did a workshop in Greenland National Theatre 15.-17.10.2018.

We arrived to Greenland’s capital city Nuuk on Friday 12.10.2018. We spent the whole weekend by investigating the city and also getting familiar to the culture, for example we visited on the National Museum. On Sunday 14.10.2018 we had the first meeting with the people from project Nordplus Horizontal CEE Green Actions, “Meet and Greet” in the University of Greenland. After 2,5 hours conversation we headed to the Outervision Dance festival to see two Dance Performance. Seeing Greenlandic people and culture make me do some changes for my workshop schedule – so it were really good thing that we had two days for “landing”.

The official days on the project Nordplus Horizontal CEE Green Actions were 15.-17.10.2018 and those three days were very well scheduled – and of course we met on our free time. I had my workshop in the Greenland National Theatre at the same days, each day 9.00-10.30 am. So after the classes I joined with the project schedule.

Short description for the workshop The Inner Element:
“In The Inner Element workshop we are investigating the four basic elements: fire, water, air and earth. The workshops method are physical-visual performance art: we are doing the investigation through and with our inner images, physical acts and with the surrounding. In the workshop we are waking the elements alive through our bodies using different speeds, levels and also with different materials. In the investigation we are trying to recognize does the basic elements and their echo have an impact to our daily lives: the impact as person in individual or to the whole picture. In The Inner Element workshop we work as individuals, in pairs, in groups and with the whole group.”

Nunatta Isiginnaartitsinermik Ilinniarfia – The National Theatre of Greenland, Theatre School. The Inner Element Workshop, me and the students

All together, Nordplus Horizontal CEE Green Actions project has really made enormous impression to me. In a year I have been really lucky to meet different people from various cultures, hearing outstanding innovations with education and art. I have learnt, seen and felt so many things, that this blog post could never tell the reality. I am really grateful from this opportunity and I really recommend to everyone, especially to our Master’s Degree students, to look up for Turku AMK projects! In Master’s Degree studies it is also possible to do for example short exchange or project abroad – keep your eyes open!

Greenland made really huge and all-encompassing effect for me: the people, culture, nature… everything! I felt Greenland more than home and I am sure, that this is just a beginning for something bigger – to a life-long journey.

About Creative Environmental Education / CEE Network: Green Actions:

“Innovative creative educational methods for environmental awareness and sustainability The circumpolar wide Creative Environmental Education / CEE Network is an educational platform that engages and empowers primary school pupils (6 – 12 years old) towards environmental consciousness and sustainability through innovative methods. The CEE Network focuses upon the holistic co-designed/collaborative development of the arts (visual arts, dance, and music) and environmental studies towards interdisciplinary curricula / pedagogical teaching methods for elementary/primary school level environmental education. This project is initiated by the Arts Academy, Turku University of Applied Sciences/TUAS, Turku, Finland. ”

(Read more about the project: https://www.turkuamk.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hae-projekteja/creative-environmental-education-cee-network-green/)