Tapahtuman tuottaminen oppilaiden kanssa

Käsityön taiteen perusopetuksen tavoitteena on saada oppilas arvostamaan käden taitoja, ymmärtämään käsityön kulttuurisia merkityksiä ja huomaamaan pitkäjänteisen opiskelun merkitys. Näitä asioita oppilaat oppivat käydessään katsomassa eri ikäisten ja eri tasoisten tekijöiden töitä näyttelyissä ja muualla. Oman työn esille laittaminen taas tuo osaamisen esille ja näyttelyitä järjestämällä oppilaitos viestii, että oppilaan työtä ja osaamista arvostetaan. Jatkuvuuden ja taitojen karttuminen tulee esille eri ikäisten oppilaiden näyttelyissä. Pienemmät näkevät isompien töitä ja ymmärtävät, että harjoittelemalla heidänkin taitotasonsa karttuu ja pidemmälle ehtineet oppilaat tunnistavat pienten töissä samoja piirteitä kuin omissa aikaisemmissa töissä ja siten oma osaaminen konkretisoituu oppilaalle.

Tästä kaikesta huolimatta tuntuu, että oppilaspalautteissa eniten kritisoidaan omien töiden esille laittamista näyttelyihin. Tänä vuonna näyttelyn rakentaminen osui poikkeuksellisesti opetusten vielä ollessa käynnissä ja vielä sopivasti ryhmämme opetustuntien aikaan.

Suunnittelin kevään viimeisen opetuskokonaisuuden niin, että oppilaat itse saivat mahdollisuuden vaikuttaa näyttelyn sisältöön, sen visuaalisuuteen sekä avajaisten ohjelmaan. Toivon näin näyttelykokemuksen olevan oppilaille opettavaisempi ja mielenkiintoisempi.

Otin asian esille tuntien alussa, hyvissä ajoin ennen näyttelyn rakennusta, kevyesti muistuttamalla mitä vuoden aikana olimme tehneet ja että näyttely on tulossa. Kerroin toivovani heidän apuaan näyttelyn toteutuksessa mahdollisimman paljon. Ryhmäni on mainio. Ensimmäisenä keskusteluun nousi avajaiset ja mitä siellä tarjoillaan. Lupasin heille tuttuun tapaan vaahtokarkkeja ja maustettua kivennäisvettä. Oppilaat vaikuttivat oikein tyytyväisiltä. Seuraavaksi tärkeintä tuntui olevan avajaisten ohjelma. Lupasin pitää puheen ja arvelin, että avajaisista tulee aika tylsät jos vain minä esiinnyn. Oppilaat itse alkoivat keskustella mitä kukakin osaa ja ketkä haluaisivat ottaa osaa ohjelmaan. Luokkani on lahjakas, sieltä löytyi yksi, joka osaa kirjoittaa puheita, yksi joka osaa kertoa itse keksimiään vitsejä, kaksi viulistia, pari pianistia ja yksi, joka harrastaa keppiheppakuvioratsastusta. Sen kerran tuntien aikana saimme näyttelyyn tulevat työt viimeisteltyä, puhe syntyi jo alkutunnista, keppiheppatyttö ei maltanut pysyä luokassa ja kävi välillä käytävällä harjoittelemassa uusia askelkuvioita, pianisti ei suostunut soittamaan sähköpianolla ja viulistit eivät halunneet esiintyä avajaisissa. Vitsejä kerättiin ja keksittiin koko tunnin ajan. Sovimme lopuksi, että avajaisiin osallistuvat voiva sitten tilaisuudessa vielä päättää esiintyvätkö vai eivät. Yleensä kovinkaan moni oppilas ei pääse paikalle.

Kevät näyttelyyn tulee aina kuluneen lukuvuoden töitä. Lukuvuotemme teemoja ovat olleet Ranskan muodin historia, maailman ympäri matkustaminen kuumailmapallolla, intiaanit, Egypti ja kukkamaalaukset.

Seuraavan ryhmän kanssa suunnittelimme näyttelyn visuaalista ilmettä ja mitkä työt olisi hyvä saada näyttelyyn.Yhdessä suunnittelemme tilaan tutustuen mitä minnekin voisi tulla ja missä järjestyksessä. Oppilaiden ideat olivat loistavia ja haastavia.  Heti sisääntuloon tulisi kuumailmapalloja, pilviä ja koulumme esittelytaulut. Intiaaniteema innosti oppilaita suunnittelemaan leikkialueen, jonne tulisi tiipii, istuintyynyjä, rumpuja ja inkkarihenkisiä koruja, joilla pienet näyttelyvieraat voivat leikkiä. Kukkamaalaukset ja Marie Antoinetten hengessä tehdyt käsityöt sijoitettaisiin samaan paikkaan.Oppilaat ideoivat myös vieraskirjan korvikkeen, jossa kehuja voi kirjoittaa timattipiirroksiin ja värittää ne. Yhdelle näyttelytilan seinälle suunniteltiin hieroglyfi-arvoitus.

Kaikki tämä tehtiin omien tuntien puitteissa alle viidenkymmenen euron budjetilla. Teimme somisteet yhdessä ja rakensimme näyttelyn kaiken leikkimisen ja keppiheppaleikkien lomassa.

Näyttelyn rakennus ei ole ollut koskaan yhtä hauskaa ja opettajan organisointikykyä vaativaa. Näyttelyn toteutus onnistui yli odotusten, avajaiskutsut piirrettiin käsin vanhemmille ja kaupungin tiedottaja lähetti tiedotteen näyttelyn toiminnallisuudesta alueen päiväkodeille ja alakouluille.

Nyt on enää avajaiset pitämättä ja tulevan oppilaskyselyn tulokset saamatta.

Talvi ja taide ympäristössä

Ajoin aamulla kohti kaupunkia. Ajovalot saivat pakkaslumen kimmeltelemään tien sivuilla ja edessäni taivaalla oli käynnissä lumoava kuunpimennys. Koin valtaisan visuaalisen elämyksen arkisena maanantaiaamuna matkalla rautatieasemalle.

Asemalle päästyäni jäin pohtimaan elämystäni ja tarkkailin ympäristöä, jossa kuljin. Ajattelen, että taiteen tehtävä on mm. herättää ja antaa elämyksiä. Juuri äsken minut herätti taivaallinen luontoelämys auton sisätilalämmittimen huristessa. Sillä hetkellä en kaivannut mitään muuta visuaalista, mutta tänne aseman seudulle sitä olisi tarvittu. Täällä näytti nukkavierulta ja harmaalta.

Taide ympäristössä ja ympäristötaide on askarruttanut minua jo jonkin aikaa. Toivoisin taiteelta, joka levittäytyy rakennettuun ympäristään kolmea asiaa: Että sitä tuotettaisiin isommin ja näyttävämmin hyvän kaupunkisuunnittelun avulla, pienesti jokamiehenoikeudella sekä enemmän tapahtumaluonteisesti.

Isommin ja näyttävämmin

Arvostan rakennuttajien halukkuutta ottaa taiteilijat mukaan jo rakennusten ja alueiden suunnitteluvaiheessa. Taiteilijat tuovat suunnitteluun ideoita ja ajatuksia kuinka taide saadaan luontevaksi osaksi ympäristöä. Viihtyisä ja turvallinen alue houkuttaa luokseen asukkaita ja turisteja. Tästä hyvänä esimerkkinä on mielestäni Helsingin Kalasataman taidemyönteinen alue, joka on rahoitettu rahastomallin avulla jossa, jokaista rakennetua kerrosneliötä kohden taiteeseen on satsattu 10€. (www.uuttahelsinkia.fi/kalasataman-ymparistotaide)

Taiteella voidaan tehdä kaupunki tunnetuksi. Se voi olla kaupunkisuunnittelun seurausta mutta se voi olla myös muiden kultturituottajien ansiota eikä sen välttämättä tarvitse olla edes ympäristötaidetta. Kuhmo tunnetaan kamarimusiikistaan, Sodankylä Elokuvajuhlistaan, Leppävirta Muumi jääluolastaan ja Verona Romeosta ja Juliasta. Intohimo taidetta kohtaan saa alueen elämään.

Pienesti ja jokaisen oikeudella

Taidekasvattajana ajattelen, että on tärkeää oppia tarkkailemaan sitä ympäristöä missä asuu ja liikkuu. Silloin on mahdollista nähdä sekä siellä olevat hyvät asiat että myös ne asiat, joita voisi parantaa. Oman tilan haltuun ottaminen havainnoimalla ja tekemällä siitä paremman auttaa meitä kokemaan että voimme vaikuttaa omaan elämäämme ja että se on merkityksellistä.

Opetan lapsille ja nuorille käsityötaiteen tekemistä ja arkkitehtuuria. Opetukseen kuuluu, että tutustumme omaan ympäristöömme ikäryhmälle sopivalla tavalla. Pienempien kanssa liikumme lähellä lapsen elämysmaailmaa ja isompien kanssa otamme tilaa haltuun laajemmin. Olisi hyvä, jos taidetta voisi tehdä ympäristöön vapaasti luvatta (ilman vakavaa vandalismia tietenkin).

Pienistä taiteiljoista kasvaa isoja ja uskon, että sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja tulevaisuudessa taidekasvatuksen ansiosta me saamme lisää hyvää muotoilua asuinympäristäämme.

Tapahtumia ja katoavaa taidetta

Kultturin kuluttajana on mukavaa kun erilaiset taidetapahtumat värittävät elämääni. Läydän usein itseni erilaisista taidetapahtumista yhdessä ystävieni kanssa.

Tuntuu että talvea osataan hyödyntää ympärstöön levittäytyvässä taiteessa yhä enemmän. Silmiini on nyt viikon sisällä osunut useita juttuja Leppävirran Muumi jääluolasta, Tampereen jääveistos tapahtumista ja tietysti Kittilän Lumihotellista. Olen iloinen, että taide on välillä helppoa ja ilahduttavaa. Olen jo katsonut Google mapsista ajo-ohjeet sekä Kittilään että Leppävirralle. Nyt odotan vain sopivaa porukkaa kyytiini.

Talvinen taide on mahtavaa, lisää sitä. Kylmyydestä ja puhtaasta lumesta kun voimme nauttia ainakin vielä toistaiseksi.

Kirjoittaja Mirva Juntunen on Taidekasvattaja Käsityä- ja muotoilukoulu Näpsässä ja Luova tuottaja opiskelija Turun taideakatemiassa.