Taiteen toinen tapa nähdä

” ´Kävele varovasti!´ asukkaat varoittavat klovnia.  Klovni kuitenkin kaatuu ja ryömii lattiaa pitkin vapaan tuolin luokse. Matkalla hän huomaa leivänpalan lattialla. Hän poimii sen ja esittelee sitä tuolilla istuvalle asukkaalle, joka nappaa sen ja laittaa suuhun. Klovnille jää käteen pieni pala, jonka hän laittaa omaan suuhunsa. Samassa molemmat syövät leipää ja he jakavat yhteisen lämminhenkisen hetken. Kehonkieli ja ilmeet kertovat, että he ymmärtävät täysin toisiaan, vaikka käytössä olevat sanat ovat vain ´woop´ ja ´wau´.”

Kyseessä on hollantilaisen MiMakkus-järjestön klovni, joka työskentelee vanhusten parissa. Esimerkki on otettu tutkija Ruud Hendriksin artikkelista Clown’s view as respiciō: looking respectfully to and after people with dementia[1]. Tässä blogikirjoituksessa pohdin hiukan soveltavan klovnerian käyttöä vanhustyössä Hendriksin artikkelin pohjalta.

MiMakker-klovnien tavoitteena on löytää yhteys niiden kanssa, jotka eivät enää kykene tavanomaiseen kommunikointiin. MiMakker-klovnit eivät ole viihdyttäjiä, jotka yrittävät saada yleisön nauramaan, vaan heidän tehtävänsä on huolehtia vanhusten hyvinvoinnista. He kuuntelevat ja aistivat kussakin hetkessä läsnäolevia tunteita ja improvisoivat niiden pohjalta tilanteita. Hendriks kirjoittaa artikkelissaan klovnin erityisestä tavasta nähdä (clown´s view) ja siitä miten tämä klovnin erityinen tapa lähestyä ja nähdä asioita eroaa perinteisestä tavasta kohdata dementikkoja. (Hendriks 2016, 208.)

Hedriksin artikkelin pointtina on, että klovneria mahdollistaa vaihtoehtoisen tavan nähdä ja kohdata kunnioittavasti dementoitunut vanhus, sillä klovneilla on valta ja vapaus tehdä asioita, joita muut eivät voi tehdä. Klovnit kääntävät ylösalaisin perinteisiä hoitolaitoksen valtasuhteita ja voivat kyseenalaistaa jopa sen, mitä perinteisesti on ajateltu hyvänä hoitona. Tämä herättää usein myös vastareaktioita. Dementikkojen omaiset pyrkivät yleensä ylläpitämään vanhuksen entistä minää, sitä millainen hän oli ennen sairastumistaan. Klovnit eivät sen sijaan ole huolissaan siitä, millainen henkilö on joskus ollut, vaan kohtaavat hänet juuri sellaisena, millainen hän on sillä hetkellä. (Hendriks 2016, 209-210.)

Kiinnostuin aiheesta huhtikuussa 2018 kansainvälisessä soveltavan klovnerian seminaarissa Wienissä, jossa yhtenä puhujana Hendriks oli. Hendriks on tutkinut taidelähtöisten menetelmien käyttöä mielenterveyssektorilla ja kirjoittanut julkaisuja klovneriasta vanhustyössä. Aihe koskettaa itseäni, sillä työskentelen sairaalaklovnina ja olen myös jo useita vuosia ohjannut seniorisirkustyöpajoja, joissa osallistujat pääsevät itse kokeilemaan matalalla kynnyksellä sirkuslajeja. Olen ohjannut työpajoja enimmäkseen vanhusten päivätoimintakeskuksissa, mutta myös sairaalan psykogeriatrisella osastolla, jossa potilailla on hyvinkin vaikeita dementian oireita ja mielenterveysongelmia.

Kuinka tämä klovnin tapa olla vuorovaikutuksessa ja kohdata dementikko voi olla kunnioittava? Hendriks tuo artikkelissaan esille, että klovnit voivat auttaa dementikkoja olemaan paremmin kosketuksissa ympäröivään maailmaan ja he voivat tukea vaikeastikin dementoituneessa ihmisessä olevaa piilevää kykyä olla yhteydessä muihin. Klovnit kunnioittavat henkilöä sellaisena kuin hän on juuri sillä hetkellä. (Hendriks 2016, 215.) Klovnit ovat siis eräänlaisia kanssakulkijoita ja matkakumppaneita, jotka eivät yritä parantaa tai muuttaa ihmistä, vaan hyväksyvät tilanteen. Hendriksin mukaan yhdistämällä klovnin tavan nähdä (clown´s view) ja ymmärrys ihmisen aikaisemmasta elämästä ja identiteetistä, jota dementikon lähiomaisilla on, voidaan muodostaa kokonaisvaltainen ymmärrys ja lähestymistapa ihmiseen.

Klovneria on oma erityinen taiteenlajinsa. Punainen nenä mahdollistaa tekoja ja asioita, jotka muuten olisivat lähes mahdottomia. Nenän ei tietenkään tarvitse olla punainen eikä taiteen olla määritelty terapeuttiseksi aiheuttaakseen katsojassa ja kokijassa muutoksia. Kaikella taiteella on kyky ja potentiaali liikuttaa ja muuttaa tilaa ja tunteita. Soveltavalla taiteella on valtavia voimavaroja. Soveltava taide on kykyä nähdä toisin ja auttaa näkemään toisin.

[1] Hendriks, Ruud. “Clown’s view as respiciō: looking respectfully to and after people with dementia” Medicine, health care, and philosophy vol. 20,2 (2016): 207-217.

Punanenien kansainvälinen kokoontuminen

Mitä tapahtuu, kun muutama sata klovnia eri puolilta maailmaa laitetaan samaan tilaan? Ainakin paljon ääntä ja naurua, mutta myös vakavaa keskustelua, kokemusten jakamista, yhdessä leikkimistä, ihmettelyä, kuuntelua ja oppimista.

Wienissä järjestettiin huhtikuussa 2018 kolmipäiväinen tapahtuma nimeltään Healthcare clowning international meeting (www.hcim2018.com). Yhteensä osallistujia oli noin 400 henkilöä noin 50 eri maasta, joten vipinää riitti ja tunnelma oli varsin kansainvälinen ja värikäs. Järjestäjätahona toimi Red Noses International -järjestö. Meitä Suomesta paikalla oli yhdistyksestämme Sairaalaklovnit ry:stä neljä sairaalaklovnia sekä toimistomme työntekijät.

Healthcare clowning international meeting -tapahtuma kokosi yhteen taiteilijoita, jotka tekevät klovneriaa perinteisten teatteri- ja sirkusareenoiden ulkopuolella. Valtaosa paikallaolijoista työskenteli joko sairaalassa tai hoitolaitoksissa esimerkiksi vanhusten tai kehitysvammaisten parissa. Mukana oli lisäksi osallistujia, jotka työskentelivät klovneina pakolaisleireillä ja katastrofialueilla. Osallistujina oli myös aiheesta kiinnostuneita tutkijoita, kouluttajia, lääkäreitä sekä alan eri yhdistysten koordinaattoreita, varankerääjiä ja yhteistyökumppaneita.

Tapaaminen koostui lukuisista työpajoista, luennoista ja keskustelutilaisuuksista, joihin sai osallistua oman mielenkiinnon mukaan. Tapaamisella oli neljä isoa teemaa:

  1. Alan ammattimaistuminen. Soveltava klovneria on monissa maissa yhä tiiviimmin osa sosiaali- ja terveysalan rakenteita, mikä edellyttää jatkuvaa kouluttautumista ja toimijoiden ammattimaisempaa järjestäytymistä. Tapaamisessa oli esimerkiksi keskustelutilaisuuksia, joissa eri maiden sairaalaklovnijärjestöt pystyivät jakamaan kokemuksia alan organisaatioiden kehittymiseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista.
  2. Soveltavan klovnerian merkitys ja asema yhteiskunnassa. Tapaamisessa pohdittiin esimerkiksi, mitä tarjottavaa soveltavalla klovnerialla voi olla sosiaali- ja terveysalalla ja laajemmin ajateltuna koko nyky-yhteiskunnassa. Aihetta lähestyttiin eri kohderyhmien näkökulmista käsin tuoden esille niiden erityistarpeita. Tilaisuuksissa käsiteltyjä aiheita oli esimerkiksi klovneria ja vanhustyön eettisyys sekä klovnerian potentiaali traumaattisten kokemusten purkajana kriisialueilla.
  3. Soveltavan klovnerian tutkimus. Soveltava klovneria tutkimusalana on varsin monitieteinen ja monialainen, sillä siinä yhdistyy niin teatterintutkimus, lääketiede, psykologia, antropologia kuin filosofia. Osallistuin itse keskusteluun moniammatillisuudesta, jossa käsiteltiin hoitohenkilökunnan ja klovneina työskentelevien välistä yhteistyötä ja pohdittiin, miten näiden eri ammattialojen välistä vuorovaikutusta voisi kehittää. Puhujina oli esimerkiksi unkarilainen lääkäri ja sairaalaklovni, jotka olivat tehneet jo vuosia läheistä yhteistyötä.
  4. Globaalit haasteet ja niiden vaikutus soveltavaan klovneriaan. Globaalin mittakaavan muutokset vaikuttavat monella tavalla alan kehitykseen ja tutkimukseen. Tapaamisessa oli nostettu esille esimerkiksi teknologinen kehitys ja sen tuomat haasteet ja mahdollisuudet.

Tapahtuman työpajoissa pääsi kokeilemaan ja kehittämään esimerkiksi klovnerian ja fyysisen ilmaisun, nukketeatterin, läsnäolon ja parityöskentelyn eri muotoja. Itse osallistuin kahteen eri työpajaan. Yhdysvaltalaisen Moshe Cohenin vetämässä Lightfulness-nimisessä työpajassa tehtiin erilaisia harjoituksia, joilla kehitettiin kuuntelun ja tietoisuuden taitoja. Cohen opetti omien sanojensa mukaan zen clownia, jossa yhdistyvät klovneria ja mindfulness. Työpajassa yhdisteltiin oppeja ja harjoituksia mm. Butosta, Feldenkraisista, Qigongista ja Shintaidosta. Työpajan tarkoituksena oli etsiä klovnityöskentelyyn kepeyttä ja sitä kautta myös syvyyttä.

Israelilainen sairaalaklovni Avital Dvory veti työpajan nukketeatterin menetelmistä ja mahdollisuuksista. Työpajassa opeteltiin pieniä niksejä ja liikkeitä, joilla käsinukesta saa helposti elävän. Klovnilla voi olla töissä oma käsinukke mukanaan, mutta hän voi myös käyttää sairaalasta löytyviä esineitä tai joissakin tapauksessa esimerkiksi lapsen omia pehmoleluja. Käsinukke on monikäyttöinen työväline ja sillä voi helposti rikkoa reaalimaailman rajoitteita ja luoda mielikuvitusmaailmoja sairaalan sisälle.

Itse sairaalaklovnina työskentelevänä koin tapahtuman todella inspiroivana. Suomessa sairaalaklovnitoiminta aloitettiin vuonna 2002, mistä lähtien toiminta on ollut säännöllistä ja ammattimaista. Ala on kuitenkin hyvin marginaalinen, joten saman alan ihmisten tapaaminen eri puolilta maailma oli jo itsessään hienoa ja voimaannuttavaa. Kahvi- ja ruokatauoilla sekä yhteisissä iltatapahtumissa tapahtuneet kohtaamiset ja keskustelut muiden sairaalaklovnien kanssa olivat yhtä lailla tärkeitä kuin virallisen ohjelman anti. Pääsin esimerkiksi kuulemaan chileläisen sairaalaklovnin filosofisia pohdintoja työstään, kolumbialaisen sairaalaklovnin matkasta Islantiin sekä kuubalaisten klovnien haasteellisista työskentelyolosuhteista. Hienointa olikin kuulla muiden maiden tapoja tehdä samaa työtä, vaihtaa kokemuksia, saada uusia ystäviä sekä ihmetellä ja tutkia yhdessä klovnerian ihmeellistä maailmaa.

Kuvat: Jakob Polacsek, Angelika Goldmann, Luis Harmer / HCIM 2018