Julkista taidetta Tampereella

Olen asunut Tampereella kolmen vuoden ajan. Tänä aikana julkisen taiteen määrä katukuvassa on lisääntymään päin. Taidetta on tullut muun muassa sähkökaappeihin, raitiovaunu työmaalle ja rakennusten julkisivuihin muraaleiden muodossa. Lisäksi julkista taidetta löytyy veistoksina ja monumentteina muu muassa puistoista ja aukioilta. Taidetta ei kuitenkaan mielestäni ole ”silmiinpistävästi” Tampereen katukuvassa.

Prosenttiperiaatteen mukaisesti osa rakennushankkeen määrärahoista kuuluu käyttää taiteeseen. Tampereella eletään stressaavia aikoja. Ratikkatyömaan rakentaminen tukkii pääväylät vuosiksi ja se haittaa ihmisten arkea muun muassa esteettisistä syistä johtuen. Lisäksi Tampereella on rakennettu isosti uusia rakennuksia ja ostoskeskuksia. Voisi ajatella, että tällä prosenttiperiaatetta noudattavan mallin mukaisesti taidetta näkyisi katukuvassa enemmänkin. Iso osa urakasta on vielä vaiheessa ja jännityksellä saammekin odottaa, noudatetaanko prosenttiperiaatetta sen määrittämillä tavoilla.

Tampereen kaupungilla on käynnissä eri hankkeita, joiden tarkoituksena oli lisätä julkisen taiteen määrää katukuvassa. Esimerkiksi taidetta ratikkaan -hanke on suunnitellut julkisen taiteen roolista merkittävää Tampereen ratikan hankkeessa. Taidetta etsitään pysäkeille ja raitiovaunojen sisälle. Tällä hetkellä Tampereen ratikalla on meneillään väliaikaisen taiteen ideahaku, jolla halutaan elävöittää Tampereen keskustan työmaa-aikaista ilmettä.

Lisäksi Tampere 240- taidetta Tammerkosken varrella etsii eri alojen taiteilijoita avoimella haulla toteuttamaan julkiseen taiteen teoksia Tammerkosken varrelle. Tarkoituksen on elävöittää Tampereen kaupunkikuvaa ja Tammerkosken kansallismaisemaa erilaisten taidemuotojen avulla. Hankkeella etsitään väliaikaisen taiteen teoksia, jotka voivat olla esillä hetkellisesti tai 240 päivää.

Prosenttiperiaate työllistää taiteilijoita, tuo taidetta osaksi ihmisten arkea ja lisää elävöitystä katukuvaan. Taidekilpailut ovat oiva tapa hankkia julkista taidetta, koska silloin jokaisella taiteilijalla on mahdollisuus osallistua ja tuoda ideansa näkyväksi.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleman pitää. Kaupunkilaisena toivoisin katukuvaan rohkeita, uudenlaisia taiteen toteutustapoja.

TAITEEN TEORIAN TÄRKEYS SUHTEESSA OMAAN TYÖHÖN

Noora-Maija Tokee

Kesällä 2018 toteutin ensimmäisen ympäristötaiteen teokseni Näkymä ympäristötaidetapahtumaan Akaaseen. Valmistin tapahtumaan kolme teosta, jotka olin painanut omalla vartalollani kuitukankaalle, luolamaalausten inspiroimana. Teokset tulivat esille kahden puun väliin, tuulisen rannan viereen. Ripustuspäivänä törmäsin ensimmäiseen ongelmaan: teokset olivat sijoitettuna tuulisen rannan viereen ja tuulen vaikutuksesta ne sotkeutuivat vähän väliä toisiinsa aiheuttaen kankaan pientä repeilyä. Lannistuin tästä hetkellisesti ja mieleni teki repiä teokset kokonaan alas. Pohdin myös, että teokseni täytyy olla epäonnistunut, koska en ollut ottanut huomioon luonnonvoimien vaikutusta teoksen luonteeseen. Seurasin teosten liikehdintää paikassa muutamien tuntien ajan. Jokaisen tuulenpuuskan jälkeen teokset sotkeutuivat toisiinsa, mutta tuulen laannuttua ne palasivat suoriksi roikkumaan toistensa viereen.

Luonto ja ympäristö ovat olleet minulle tärkeitä aiheita, mutta ympäristötaiteen näkökulma oli tuolloin uusi. En ollut tutustunut ympäristötaiteen teoriaan, enkä lukenut yhtäkään teosta aiheesta. En oikeastaan edes tiennyt, mitkä määreet määrittelevät ympäristötaiteen taiteeksi.

Kehittämishankkeeni toteuttamisen aikaan valmistui myös toinen ympäristötaiteen teokseni, tällä kertaa yhdessä ryhmän kanssa. Teoksen sijoituspaikkana oli Tampereen Sorsapuisto. Valmis teos koostui 672 savipallosta. Savipallot koottiin viideksi eriväriseksi ketjuksi ja ne sijoitettiin kolmen puun väliin eri tasoille roikkumaan.
Olin erittäin tyytyväinen teokseen, kunnes viikko teoksen esilläoloajan jälkeen savipallot alkoivat yksitellen tippumaan ketjuista maahan. En ollut ottanut huomioon kapillaari-ilmiötä, joka tapahtuu kun naru, jossa savipallot roikkuivat kastui sateen vaikutuksesta.

Taas hetkellisesti koin epäonnistuneeni teoksen toteuttamisessa. Miksi en ollut edes ajatellut sateen mahdollisuutta tai mahdollista kapillaari-ilmiötä ja sen vaikutusta teokseen?

Tämän jälkeen aloin lukemaan ympäristötaiteen teoriaan ja keskeisistä teoksista. Törmäsin ympäristötaiteen erilaisiin toimintatapoihin, ja siihen että itse teos ei suinkaan ole välttämättä tärkein osa taiteen tekemistä. Teokseen voi liittyä niin paljon erilaisia tasoja, joista vain yksi on näkyvä–itse teos. Ympäristön tutkiminen, sen havainnointi ja luonnonvoimien vaikutus teokseen ovat myös yksi osa ympäristötaiteen prosessia. Tutustuminen ympäristötaiteen teoriaan ja -taiteen tekijöihin synnytti ahaa-elämyksen.

Valmis ympäristötaideteos voi tuoda luonnonprosessit näkyviksi: esimerkiksi sateen tai tuulen vaikutuksen teokseen. Vasta teoriaan tutustumisen jälkeen ymmärsin, että kumpikaan teoksistani ei suinkaan ollut epäonnistunut– luonnon prosessit vaan ovat vaikuttaneet teoksen muotoutumiseen ja esilläoloaikaa. Hetken mietittyäni, koin sateen ja tuulen vaikutuksen teoksiin kauniina luonnon eleenä.

Tästä lähtien taiteen teoria ja taiteen tekeminen kulkevat käsi kädessä työskentelyssäni. On hyvä tietää edes jotakin siitä taiteen teorian osa-alueesta, jota kulloisellakin hetkellä tekee, koska silloin koettu epäonnistuminen voikin olla tietämätöntä onnistumista.