Luova tuottaja – mikä muuttui?

Sain opinnäytetyöni tekoon avustusta työnantajani lisäksi yksityiseltä säätiöltä, joka lähestyi minua viime viikolla ystävällisellä postilla, jossa muistutettiin raportoinnin takarajan lähestyvän. Raporttia tehdessäni mietin sitä, minkälaisia muutoksia opinnot toivat työtapoihini.

Olen kuten monet, työ- ja vapaa-aika ovat iloisesti sekaisin ja työhön ja harrastuksiin liittyvät projektit toteutuvat usein samojen ihmisten kanssa. Uudetkin osallistujat projektien toteutuksessa tulevat usein vanhojen yhteistyökumppanien ja ystävien kautta. Tai sitten niiden uusien ystävien kautta, joita tapaan puolipakollisissa asioissa, kuten opinnoissa. Tutustumiset muihin opiskelijoihin, heidän taitoihinsa ja toimintapoihinsa antoivat paljon lisäideoita omaan työhöni. Minulla ei ole sellaista sosiaalista jaksamista, että vierailisin vapaaehtoisesti yleisötilaisuuksissa oppimassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin

Mikä muuttui?

Työn ulkoinen kuva on sama: useita johdettavia projekteja päällekkäin, jatkuva rahoitusten haku, aina huutava omatunto, joka muistuttaa tekemättömistä töistä ja siitä olenko huomioinut palautteet ja kehittänyt toimintaa, olenko varmasti kuunnellut ja huomioinut kaikki osalliset ja muistanut kiittää? Myös sisäinen mylly tuottaa samaa kuin ennen: uusia ideoita, innostusta, eikä malttaisi millään tehdä vanhoja projekteja loppuun asti. Kuten nämä opinnotkin. Valmistumisjuhlatkin juhlin kaverin kanssa suunnitelman mukaan syksyllä 2017 ja ajattelin, että ei hätää, kun opinnäytetyökin on melkein valmis, ensi viikolla teen viimeistelyn ja viimeisen VaVa-opintojen raportin. No kuinkas sitten kävikään?

Moni asia muuttui. Ennen kaikkea asenteeni. Meillä oli hyviä ja huonoja luennoitsijoita opintojen lähipäivinä. Tämä oli rikkaus, eikä tietenkään voi vaatia sitä, että joka kerta oppisi uutta tai oivaltaisi jotain, varsinkin jos on toiminut tuottajana kauan. Huonojen luennoitsijoidan päivinä oli aikaa pohtia asioita ja keskustella muiden kanssa asioiden syistä ja seurauksista ja tätä kautta saada monia kokeilun arvoisia ideoita työn hallintaan. Monet asiat olivat kliseitä, joita en ollut ennen ajatellut niin tarkkaan, että olisin miettinyt mitä niiden toteuttaminen vaatii käytännön tasolla.

Tässä kolme ensimmäistä niistä käytännön muutoksista mitä tein opintojen vaikutuksesta. En tarkkaan muista, kuka milloinkin asian toteuttamiseen kannusti, kiitos kaikille kannustamisesta ja yhteisistä ideointihetkistä.

1 Oikeat ihmiset oikeaan bändiin

Pohdimme jossain ruokailun yhteydessä ratkaisua erään muusikkotaustaisen opiskelijan ongelmaan. Hän oli väsynyt eräässä orkesterissa soittamiseen, kun yksi jäsen oli aina erimieltä, eikä koskaan kuitenkaan tuonut ratkaisuehdotksia valittamiinsa asioihin ja oli aina naama väärinpäin treeneissä. Loppujen lopuksi opintojen loppupuolella soittaja vaihtui ja ilo palasi soittamiseen hänelle ja muille.

Omassa työssäni meillä oli muutama väärä soittaja. Parissa projektissa samat ihmiset teettivät omat vastuunsa muilla, tulkitsivat muiden tekemisiä aina negatiivisen kautta, eivät noudattaneet aikatauluja, mutta ottivat kaiken kunnian ja maineen mitä irti saivat. Varmasti tuttu tilanne monille. Pitkällisen prosessin myötä olemme yhdessä saaneet asiaan muutokset. Työhyvinvointikyselyn, ehdotettujen toimenpiteiden epäonnistumsiten, projektien ja määräaikaisten työsuhteiden loppumisen kautta meillä on viimeinkin oikeat soittajat. Viimeisen palautteen mukaan ihaninta työssä on paras porukka.

2 Luota asiantuntijoihisi

Meillä oli lähipäivä, jossa pohdittiin konseptin muotoilemista ja luovan tuottajan roolia siinä. Luennoitsija kertoi esimerkkinä omista rooleistaan erilaisissa tuotannoissa. Päivän anti minelle töissäni oli muitutus siitä, että luota ihmisiin, jotka ovat mukana projekteissa ja tuotannoissa.

Luovan tuottajan roolissa työskentely vaatii yhteistyötä monen asiantuntijan kanssa ja luottamista siihen, että asiantuntija hoitaa oman vastuunsa. Tämä edistää sekä omaa, että muiden jaksamista. Ei tarvitse öisin herätä siihen, että muistikohan se nyt tämän ja tämän asian, eikä myöskään varmistella aikuisille ihmisille itsestäänselviä asioita ja ärsyttää häntä viimehetken viesteillä. Jos luottamus rikkoutuu toistuvasti, toimi kuten ensimmäisessä kohdassa.

3 Muista kiittää ja ottaa kiitosta vastaan

Useita tarinoita, joita luovan alan ihmiset kertovat projekteissa työskennellessään, yhdisti se tunne, että joku toinen oli ottanut kunnian hänen ideoistaan ja tuotannoistaan. Myös opinnoissa useat kokivat, että varsinkin, jos työ ei sijoitu suoraan oman taiteen tekemiseen, sitä ei arvostettu tarpeeksi.

Tunsin heti liikehdintää omassa sisimmässäni. Eri ryhmiä vetäessäni ja yhteisiä ideoita heitellessä ei aina muista korostaa sitä, keneltä ideat alunperin tulivat. Itsestä vuosia alalla olleena ja varsinkin nuorten ja kansalaisryhmien kanssa toimiessa myös samat ideat toistuvat usein, koska nuorten ryhmät vaihtuvat parin vuoden välein. Ajatus voi silti olla juuri sillä hetkellä toteuttamiskelpoinen. Itse päätin korjata tämän merkitsemällä muistiin ideoitsijat. Joka maanantai vilkaisen listaa ja kiitän asianomaista, kun tilaisuus siihen tulee. Jos saat itse vastakiitoksen tai kiitoksen ylipäätänsä, otan se ilolla vastaan.

Tässä ovat nämä itsestään selvyydet, joiden toteuttaminen vaati kaksikymmentä vuotta harjoitusta ja luovan tuottajan -opinnot. Varmasti opinnot vaikuttivat myös ajatteluuni laajentavasti ja mahdollisesti myös ammattitaitooni tuottajana, mutta nämä ovat ensimmäiset muutokset ja ne ovat lisänneet entisestään projektien sujuvuutta ja tuoneet iloa työpäiviin.

 

 

Roolileikkejä Pansion pellolla

Syksyllä 2016 olin tilanteessa, jossa käsiini oli jäänyt päättyneen hankkeen kautta joutomaaksi luokiteltu peltotilkku Pansiossa. Maa oli kunnostettu kestävän kehityksen opiskelijoiden toimesta käyttökuntoon, mutta jäänyt hankkeen ja koulutuksen loputtua vaille käyttöä. Luova tuottaja -opintojen näkökulmasta tilanne oli herkullinen. Nyt olisi mahdollista VaVa opintojen yhteydessä kokeilla kaupunkilaisten yhteistä viljelytoimintaa alueella, missä taloudellisten ja toiminnallisten mahdollisuuksien erot asukkaiden kesken olivat isoja. Olin käynyt Berliinissä ja Prahassa tutustumassa palsta-alueisiin, joissa viljelijät toimivat yhteisöinä. He järjestävät viljelyn lisäksi yhteisiä tapahtumia, kursseja ja perhetoimintaa. Ihmiset olivat toimelijaita ja iloisia. Siitä asti kokeilunhalu oli riivannut minua. Sain innostukseeni mukaan yhdistyksen, jossa työskentelen, joten kokeilusta tuli virallista järjestötoimintaa.

Rahoituksen kokeiluun saimme ESR:n Paikal-hankkeen kautta. Rahoituksen tavoitteet määrittelivät pitkälle kohderyhmän: pelto-olohuone oli kohdennettu työttömille, päihdeongelmaisille ja maahanmuuttajille sekä onneksi myös heidän ystävilleen eli käytännössä kaikille kiinnostuneille. Ainoa rajoitus oli, että osallistujilla tuli olla kiinteä suhde Pansio-Pernon alueeseen. Toiminta toteutettiin yhteistyössä alueen järjestöjen kanssa, koska oma tuntemukseni kattoi vain edelliseen hankkeeseen osallistuneet ihmiset.

Projektissa mielenkiintoisinta oli se, että asia mistä alun perin hermoilin monta yötä, se että onnistummeko innostamaan osallistujia toimimaan vai tuleeko alueesta metsäpubi, joka aiheuttaa naapurustossa vastustusta, oli täysin turha huoli, päinvastoin. Osallistujat tekivät tiukat säännöt toiminnalleen, en tiedä onnistuinko itsekään niitä noudattamaan. He laativat kurssisuunnitelman siitä, minkälaista opastusta tarvitsevat ja suunnittelivat sadonkorjuujuhlan tarjottavatkin jo ennen istutusta. Tämän mahdollisti osaltaan se, että toiminta oli maksutonta. Ja osallistujien taitoja todella tarvittiin toteuttamaan käytännön toiminta, koska oma ammattitaitoni viljelyn ja puutarhanhoidon osalta on olematonta.

Itseäni vastuuvetäjänä ilahdutti suuresti osallistujien halu ja kyky ottaa erilaisia rooleja projektissa, huolimatta siitä, että monen elämäntilanne oli todella vaikea. Jokainen antoi apua muille, suurin osa teki käytännön peltotöitä, monet organisoivat talkoita ja rekrytoivat uusia osallistujia mukaan. Usea rakensi ja keksi uusia työkaluja ja he ideoivat yhdessä apuvälineitä huonosti liikkuville. Ihmiset lauloivat, määräilivät ja tekivät viljelytöitä.

Alun perin projektin piti jatkua 2018 syksyyn, mutta tilanteet muuttuvat. Kaupunki tarvitsi pellon Pernon telakan rakennuskoneiden käyttöön. Osallistujat olivat vihoissaan ja pettyneitä. Onneksi Turun kaupunki oli päättänyt antaa Kimmoke-rannekkeeseen oikeutetuille turkulaisille viljelytoimintamahdollisuuden ja osa tyytyi siihen, vaikka pelto siirtyikin Pahaniemeen. Toiminnan painopiste muuttui hieman ohjaajavetoisemmaksi, koska osa osallistujista ei tuntenut rannekkeen kautta saatua ”toimintaa” omakseen ja muutti toimintatapaansa projektissa passiivisemmaksi, toimijasta kohteeksi.

Oman työn ja luova tuottaja -opintojen näkökulmasta huomion arvoista oli ero osallistujien käytöksessä, muutos siinä. Toimintatapa muuttui oleellisesti sen mukaan ottiko ihminen vastaan annetun, vai tuottiko toiminnan itse ja tarvittaessa muutti ja paransi sisältöä. Oli vastuussa onnistumisesta. Tästä keskustelimme paljon projektiryhmässä. Jokainen varmisti tietää, että ihminen voi vaikeassakin elämäntilanteessa saada voimia itselleen tärkeän toiminnan toteuttamiseen, mutta silloin ihminen on voimiensa äärirajoilla. Vaikka toimintaan osallistuminen parantaakin hänen elämänsä sisältöä ja antaa tietoa, taitoa ja ystäviä, voimat eivät kanna muutosten yli. Oma rooli uudessa yhteisössä ja toiminnassa hämärtyy ja katoaa.