Kehityshanke – kuluneen vuoden satoa

Paula Puikko-Laakso

Luova tuottaja -opintojen aloituksesta on nyt tasan vuosi. The vuosi. Se vuosi on kulunut nopeammin kuin yleensä. Se on tuonut elämään paljon hienoja ihmisiä ja kokemuksia. Siinä samalla olen oppinut paljon itsestäni ja vahvuuksistani.

Koulutuksemme keskeisenä sisältönä on kehittämishanke, jolle moni onkin uhrannut työtunteja varmasti yli vaaditun 30 opintopisteen verran. Oma kehitystyöprojektini teema – taiteilijoiden markkinointiosaamisen kehittäminen – on kypsynyt mielessäni jo muutaman vuoden.

Kehitystehtäväni aihe eli jatkuvasti aina alun pop up -galleriasta kuvataiteilijoiden markkinointioppaaseen saakka. Lopulta konkreettiseksi opinnäytteeksi muotoutui versio, jossa tutkittiin varsinaissuomalaisten kuvataiteilijoiden näkemyksiä ja kokemuksia muun muassa markkinoinnista. Vastausten ja pohdinnan perusteella kehitin palvelukonseptin, jolla voin tukea taiteilijoiden näkyvyyttä ja samalla hyödyntää uuden tutkintoni lisäksi aiempaa koulutustani ja työkokemustani markkinoinnin parissa.

flow

Raakaa työtä ja kevyttä flowtilaa opinnäytteen parissa.

Tutkimus- ja kehitystyöni lähtökohtana oli kulttuuripoliittinen keskustelu taiteilijoiden toimeentulosta, taiteen käytännönläheisestä liiketoimintaosaamisesta sekä tuotteistamisesta. Kuuden ammattikorkeakoulun yhteinen TaideART -hanke on yksi mielenkiintoisista taiteilijoiden toimeentuloa kehittävistä projekteista. Eräs hankkeen tavoitteista on kehittää ja pilotoida taiteilijoille tuotteistamisen keinoja ja tuotemalleja yhteistyössä työelämän ja useiden eri taidealojen kanssa. Kehitystyöni puitteissa sain osallistua TaideARTin Turun Taideakatemian vetämään kokoukseen ja mielenkiintoisiin seminaareihin. Hankkeen tuleviin tapahtumiin ja työpajoihin voit tutustua täällä.

Taiteilijoiden toimeentulokysymykseen on tosiaan vastattu useilla hankkeilla, tutkimuksilla ja projekteilla, samoin taiteilijoiden asenteesta kaupallisuuteen ja managerointiin on tehty joitakin kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimuksia, jotka ovat olleet keskeisiä tiedonlähteitäni. Tutkimukseni tuo olemassa olevaan tietoon paikallista näkemystä sekä palvelukonseptipohjan taiteilijan lähtökohdista toteutettavaan markkinointiin.

Haastateltavat valittiin tarkoituksenmukaisuusotannalla yhteistyössä visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Hannele Romppasen kanssa. Vastaajat olivat varsinaissuomalaisia nykytaiteilijoita. Haastattelin läänintaiteilija Romppasen lisäksi seitsemää 28–61-vuotiasta kuvataiteilijaa, joista jokaisella oli vähintään alempi korkeakoulututkinto alalta. Tutkimuksen tein laadullisena haastattelututkimuksena, jossa kysymyspohja eli keskustelun mukaan.

Luovan tuottajan vastaanotto

Tutkimukseni mukaan varsinaissuomalaiset taiteilijat pohtivat ristiriitaisuutta kaupallisuuden ja taiteen välillä, mutta pitivät markkinointia ja itsensä esille tuomista välttämättömänä osana kuvataiteilijan työtä. Viestintä ja markkinointi kuitenkin kuormittavat ajoittain kohtuuttomasti, eikä näihin tärkeisiin osa-alueisiin ehditä panostaa tarpeeksi. Toisaalta kuvataiteilijoilla ei ole aina tarpeeksi kompetenssia lisätä omaa näkyvyyttään.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kuvataiteen pitää laskeutua sinne, missä ihmiset liikkuvat: kaduille, kauppakeskuksiin, työpaikoille, toreille ja tapahtumiin. Taiteesta tulee helpommin lähestyttävää ja kohtaaminen tapahtuu mutkattomasti ihmisten arjessa. Pidän seudullisen osaamisen esille nostamista tärkeänä lähtökohtana. Tutkimusten mukaan alueellisella toiminnalla rakennetaan tärkeitä paikallisia kotimarkkinoita ja sitä kautta saadaan jalansijaa myös muualle.

Opinnäytteen tutkimuksen perusteella kehitin itselleni Luovan tuottajan vastaanotto-palvelukonseptin, jonka parissa toivon työllistyväni tulevaisuudessa. Palvelu tukisi kuvataiteilijoita viestinnän, markkinoinnin ja saavutettavuuden käytännön toimenpiteillä ja ideoilla.Tavoitteena olisi tarjota palvelua mahdollisimman edullisesti – jopa ilmaiseksi, jotta se olisi kaikkien kuvataiteilijoiden saavutettavissa. Miten? Henkilökohtaisesti, tunteella ja taidolla – yhdessä. Otan mielellään vastaan yhteistyöehdotuksia.

Opinnäytetyöhöni Taiteilijaelämää: myynti, markkinointi ja media – luovan tuottajan palvelukonsepti voit tutustua pian nettisivuillani tai Turun AMK:n opinnäytetyökannassa.

 

Askel kohti animointia

Paula Puikko-Laakso

5.-7.5.2016 järjestettiin Kemiönsaaressa VASTAAN+OTTO yhteisötaiteen triennaalin Minä ja Sinä yhteisöanimoinnin työpaja.

“Minä ja Sinä. Yhteisöanimointipajassa keskustellaan esineiden kanssa: kysytään kysymyksiä elottomina pidetyiltä olioilta ja tutkitaan, miten ne mahdollisesti ilmaisevat itseään. Työpajan aikana valmistetaan näyttämöteos, jossa ihmiset ja muut oliot esiintyvät yhdessä. Kokemuksista pidetään päiväkirjaa ja valmis esitys videoidaan.”

Esittelyteksti kuulosti mielenkiintoisen määrittelemättömältä, toisaalta juuri siksi pelottavalta: enhän minä ole esiintyjä saati näyttelijä – välillä pelkkä puhuminenkin isomman joukon läsnä ollessa saa sydämen hakkaamaan ja sanat hukkumaan. Epämiellyttävästä esiintymismahdollisuudesta välittämättä ilmoittauduin mukaan.

workshop

Muistiinpanoja ja workshop-päiväkirjasta

Näennäisestä rohkeudesta huolimatta mietin, mitä me siellä oikeasti tekisimme, mikä olisi valmis esitys? Animaatio sanana tarkoitti minulle Taideakatemian koulutuslinjaa, Disneyn piirrettyjä ja tsekkoslovakialaisia lasten animaatioita. Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee. Onneksi työpajan ensimmäisistä keskusteluista lähtien silmäni avautuivat sanan laajempaan merkitykseen.

Jos sinäkään et ole ajatellut animointi-sanaa sen syvemmin, se tarkoittaa elottoman elolliseksi ja tunteita sisältäväksi tekemistä. Tavallaan sieluttamista, kuten ennen vanhaan on kuulemma sanottu. Hieno sana. Hämmennyin, sillä minulla (kuten kaikilla) on mielikuvituksen ansiosta kokemusta aiheesta. Pienenä nuket ja lelut olivat eläviä, eikö vain? Yksi kamalimmista lapsuusmuistoistani on, kun kylässä ollut poika repi rakkaimman paperinukkeni. Itkin ja tein Bellan tuhosta riipivän laulun. Itkin myös, kun isä vaihtoi meidän vihreä-oranssin maasturin mitäänsanomattomaan autoon: mitä jos hänestä ei kukaan enää pidä hyvää huolta? Sitä paitsi taloilla on aina mielestäni henki ja sielu, mistä juttelimme kurssilla myöhemmin  pidempäänkin. Koin keskustelun elottoman elollistamisesta hyvin luontevaksi ja sieluttaminen sujui kuin itsestään.

Työpajan vetäjä, Katriina Andrianov, on näyttämöanimaation tutkija ja tekijä. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa kiinnostusta nähdä eloton esine persoonana: vastanäyttelijänä, keskustelukumppanina, kanssakulkijana. Andrianovin erityisalaa ovat animoinnin eli elollistamisen muodot, jotka eivät perustu nuken, esineen tai kuvan liikutteluun.

Avainten ajatuksia

Avainten ajatuksia

Jaoimme mukanamme kulkevien esineiden kuten avainten, kännykän, huulirasvan, vesipullon, pillerirasian, korun, tuhkakupin ja bussikortin mietteitä ryhmässä. Huomasimme näin käytännössä, että ihmisen toisille olioille/esineille antamissa merkityksissä nähdään aina jotain huomionarvoista ihmisestä itsestään. Hengitimme puiden tahtiin, tutkimme ympäristöä ja opimme animoinnin esimerkkejä historiasta nykypäivään. Yhteisöllinen tekeminen ja tekemättä oleminen yhdessä toi uusia ideoita ja innostusta. Päivien sisältö rakentui mielenkiintomme mukaisesti, joten työpajan tarkempi sanallinen ennakkoavaaminen ei olisi palvellut osallistujia eikä vetäjää.

Rakennuksen yhteisöanimointi

Ateljé Tjuda Pedagogin rakennuksen yhteisöanimointiesitys / kuva Silja Pasila

Työpaja huipentui yhteisteokseen, jossa jokainen sai valita itselleen ryhmässä tai erikseen sopivalta tuntuvan kokemuksellisen ja merkityksellisen animoitavan. Animoimme yhdessä myös Ateljé Tjuda Pedagogin rakennuksen. Andrianov painotti, että esityksen ei tarvitse olla valmis, vaan sellainen, kun se nyt on. Tämä kommentti toi suopeutta hyväksyä itsemme ja teos sellaisena kuin se sillä hetkellä oli. Jopa minä jännittäjänä selvisin ylpeästi hengissä ja kokemus omien rajojen voittamisesta riitti esityksen onnistumiseksi. Se saattoi olla pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle. Haluan animoida tulevaisuudessakin. Muista sinäkin ottaa välillä sivuloikka suuntaan, jossa et yleensä käy – pienetkin ponnahdukset lasketaan.

Minä ja Hän

Minä ja Hän: Puhelimen sieluttaminen / kuva: Silja Pasila

Usva huntunaan
herää metsä hiljalleen.
Talletamme nuo
muistikuvat huolella.
Näytölläsi kastetta.

Ote workshop-päiväkirjasta: Tanka-runo puhelimelleni

P.S. VASTAAN+OTTO Yhteisötaiteen triennaaliin ehtii vielä mukaan, katso ohjelma!