Luova tuottaja – mikä muuttui?

Sain opinnäytetyöni tekoon avustusta työnantajani lisäksi yksityiseltä säätiöltä, joka lähestyi minua viime viikolla ystävällisellä postilla, jossa muistutettiin raportoinnin takarajan lähestyvän. Raporttia tehdessäni mietin sitä, minkälaisia muutoksia opinnot toivat työtapoihini.

Olen kuten monet, työ- ja vapaa-aika ovat iloisesti sekaisin ja työhön ja harrastuksiin liittyvät projektit toteutuvat usein samojen ihmisten kanssa. Uudetkin osallistujat projektien toteutuksessa tulevat usein vanhojen yhteistyökumppanien ja ystävien kautta. Tai sitten niiden uusien ystävien kautta, joita tapaan puolipakollisissa asioissa, kuten opinnoissa. Tutustumiset muihin opiskelijoihin, heidän taitoihinsa ja toimintapoihinsa antoivat paljon lisäideoita omaan työhöni. Minulla ei ole sellaista sosiaalista jaksamista, että vierailisin vapaaehtoisesti yleisötilaisuuksissa oppimassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin

Mikä muuttui?

Työn ulkoinen kuva on sama: useita johdettavia projekteja päällekkäin, jatkuva rahoitusten haku, aina huutava omatunto, joka muistuttaa tekemättömistä töistä ja siitä olenko huomioinut palautteet ja kehittänyt toimintaa, olenko varmasti kuunnellut ja huomioinut kaikki osalliset ja muistanut kiittää? Myös sisäinen mylly tuottaa samaa kuin ennen: uusia ideoita, innostusta, eikä malttaisi millään tehdä vanhoja projekteja loppuun asti. Kuten nämä opinnotkin. Valmistumisjuhlatkin juhlin kaverin kanssa suunnitelman mukaan syksyllä 2017 ja ajattelin, että ei hätää, kun opinnäytetyökin on melkein valmis, ensi viikolla teen viimeistelyn ja viimeisen VaVa-opintojen raportin. No kuinkas sitten kävikään?

Moni asia muuttui. Ennen kaikkea asenteeni. Meillä oli hyviä ja huonoja luennoitsijoita opintojen lähipäivinä. Tämä oli rikkaus, eikä tietenkään voi vaatia sitä, että joka kerta oppisi uutta tai oivaltaisi jotain, varsinkin jos on toiminut tuottajana kauan. Huonojen luennoitsijoidan päivinä oli aikaa pohtia asioita ja keskustella muiden kanssa asioiden syistä ja seurauksista ja tätä kautta saada monia kokeilun arvoisia ideoita työn hallintaan. Monet asiat olivat kliseitä, joita en ollut ennen ajatellut niin tarkkaan, että olisin miettinyt mitä niiden toteuttaminen vaatii käytännön tasolla.

Tässä kolme ensimmäistä niistä käytännön muutoksista mitä tein opintojen vaikutuksesta. En tarkkaan muista, kuka milloinkin asian toteuttamiseen kannusti, kiitos kaikille kannustamisesta ja yhteisistä ideointihetkistä.

1 Oikeat ihmiset oikeaan bändiin

Pohdimme jossain ruokailun yhteydessä ratkaisua erään muusikkotaustaisen opiskelijan ongelmaan. Hän oli väsynyt eräässä orkesterissa soittamiseen, kun yksi jäsen oli aina erimieltä, eikä koskaan kuitenkaan tuonut ratkaisuehdotksia valittamiinsa asioihin ja oli aina naama väärinpäin treeneissä. Loppujen lopuksi opintojen loppupuolella soittaja vaihtui ja ilo palasi soittamiseen hänelle ja muille.

Omassa työssäni meillä oli muutama väärä soittaja. Parissa projektissa samat ihmiset teettivät omat vastuunsa muilla, tulkitsivat muiden tekemisiä aina negatiivisen kautta, eivät noudattaneet aikatauluja, mutta ottivat kaiken kunnian ja maineen mitä irti saivat. Varmasti tuttu tilanne monille. Pitkällisen prosessin myötä olemme yhdessä saaneet asiaan muutokset. Työhyvinvointikyselyn, ehdotettujen toimenpiteiden epäonnistumsiten, projektien ja määräaikaisten työsuhteiden loppumisen kautta meillä on viimeinkin oikeat soittajat. Viimeisen palautteen mukaan ihaninta työssä on paras porukka.

2 Luota asiantuntijoihisi

Meillä oli lähipäivä, jossa pohdittiin konseptin muotoilemista ja luovan tuottajan roolia siinä. Luennoitsija kertoi esimerkkinä omista rooleistaan erilaisissa tuotannoissa. Päivän anti minelle töissäni oli muitutus siitä, että luota ihmisiin, jotka ovat mukana projekteissa ja tuotannoissa.

Luovan tuottajan roolissa työskentely vaatii yhteistyötä monen asiantuntijan kanssa ja luottamista siihen, että asiantuntija hoitaa oman vastuunsa. Tämä edistää sekä omaa, että muiden jaksamista. Ei tarvitse öisin herätä siihen, että muistikohan se nyt tämän ja tämän asian, eikä myöskään varmistella aikuisille ihmisille itsestäänselviä asioita ja ärsyttää häntä viimehetken viesteillä. Jos luottamus rikkoutuu toistuvasti, toimi kuten ensimmäisessä kohdassa.

3 Muista kiittää ja ottaa kiitosta vastaan

Useita tarinoita, joita luovan alan ihmiset kertovat projekteissa työskennellessään, yhdisti se tunne, että joku toinen oli ottanut kunnian hänen ideoistaan ja tuotannoistaan. Myös opinnoissa useat kokivat, että varsinkin, jos työ ei sijoitu suoraan oman taiteen tekemiseen, sitä ei arvostettu tarpeeksi.

Tunsin heti liikehdintää omassa sisimmässäni. Eri ryhmiä vetäessäni ja yhteisiä ideoita heitellessä ei aina muista korostaa sitä, keneltä ideat alunperin tulivat. Itsestä vuosia alalla olleena ja varsinkin nuorten ja kansalaisryhmien kanssa toimiessa myös samat ideat toistuvat usein, koska nuorten ryhmät vaihtuvat parin vuoden välein. Ajatus voi silti olla juuri sillä hetkellä toteuttamiskelpoinen. Itse päätin korjata tämän merkitsemällä muistiin ideoitsijat. Joka maanantai vilkaisen listaa ja kiitän asianomaista, kun tilaisuus siihen tulee. Jos saat itse vastakiitoksen tai kiitoksen ylipäätänsä, otan se ilolla vastaan.

Tässä ovat nämä itsestään selvyydet, joiden toteuttaminen vaati kaksikymmentä vuotta harjoitusta ja luovan tuottajan -opinnot. Varmasti opinnot vaikuttivat myös ajatteluuni laajentavasti ja mahdollisesti myös ammattitaitooni tuottajana, mutta nämä ovat ensimmäiset muutokset ja ne ovat lisänneet entisestään projektien sujuvuutta ja tuoneet iloa työpäiviin.

 

 

Roolileikkejä Pansion pellolla

Syksyllä 2016 olin tilanteessa, jossa käsiini oli jäänyt päättyneen hankkeen kautta joutomaaksi luokiteltu peltotilkku Pansiossa. Maa oli kunnostettu kestävän kehityksen opiskelijoiden toimesta käyttökuntoon, mutta jäänyt hankkeen ja koulutuksen loputtua vaille käyttöä. Luova tuottaja -opintojen näkökulmasta tilanne oli herkullinen. Nyt olisi mahdollista VaVa opintojen yhteydessä kokeilla kaupunkilaisten yhteistä viljelytoimintaa alueella, missä taloudellisten ja toiminnallisten mahdollisuuksien erot asukkaiden kesken olivat isoja. Olin käynyt Berliinissä ja Prahassa tutustumassa palsta-alueisiin, joissa viljelijät toimivat yhteisöinä. He järjestävät viljelyn lisäksi yhteisiä tapahtumia, kursseja ja perhetoimintaa. Ihmiset olivat toimelijaita ja iloisia. Siitä asti kokeilunhalu oli riivannut minua. Sain innostukseeni mukaan yhdistyksen, jossa työskentelen, joten kokeilusta tuli virallista järjestötoimintaa.

Rahoituksen kokeiluun saimme ESR:n Paikal-hankkeen kautta. Rahoituksen tavoitteet määrittelivät pitkälle kohderyhmän: pelto-olohuone oli kohdennettu työttömille, päihdeongelmaisille ja maahanmuuttajille sekä onneksi myös heidän ystävilleen eli käytännössä kaikille kiinnostuneille. Ainoa rajoitus oli, että osallistujilla tuli olla kiinteä suhde Pansio-Pernon alueeseen. Toiminta toteutettiin yhteistyössä alueen järjestöjen kanssa, koska oma tuntemukseni kattoi vain edelliseen hankkeeseen osallistuneet ihmiset.

Projektissa mielenkiintoisinta oli se, että asia mistä alun perin hermoilin monta yötä, se että onnistummeko innostamaan osallistujia toimimaan vai tuleeko alueesta metsäpubi, joka aiheuttaa naapurustossa vastustusta, oli täysin turha huoli, päinvastoin. Osallistujat tekivät tiukat säännöt toiminnalleen, en tiedä onnistuinko itsekään niitä noudattamaan. He laativat kurssisuunnitelman siitä, minkälaista opastusta tarvitsevat ja suunnittelivat sadonkorjuujuhlan tarjottavatkin jo ennen istutusta. Tämän mahdollisti osaltaan se, että toiminta oli maksutonta. Ja osallistujien taitoja todella tarvittiin toteuttamaan käytännön toiminta, koska oma ammattitaitoni viljelyn ja puutarhanhoidon osalta on olematonta.

Itseäni vastuuvetäjänä ilahdutti suuresti osallistujien halu ja kyky ottaa erilaisia rooleja projektissa, huolimatta siitä, että monen elämäntilanne oli todella vaikea. Jokainen antoi apua muille, suurin osa teki käytännön peltotöitä, monet organisoivat talkoita ja rekrytoivat uusia osallistujia mukaan. Usea rakensi ja keksi uusia työkaluja ja he ideoivat yhdessä apuvälineitä huonosti liikkuville. Ihmiset lauloivat, määräilivät ja tekivät viljelytöitä.

Alun perin projektin piti jatkua 2018 syksyyn, mutta tilanteet muuttuvat. Kaupunki tarvitsi pellon Pernon telakan rakennuskoneiden käyttöön. Osallistujat olivat vihoissaan ja pettyneitä. Onneksi Turun kaupunki oli päättänyt antaa Kimmoke-rannekkeeseen oikeutetuille turkulaisille viljelytoimintamahdollisuuden ja osa tyytyi siihen, vaikka pelto siirtyikin Pahaniemeen. Toiminnan painopiste muuttui hieman ohjaajavetoisemmaksi, koska osa osallistujista ei tuntenut rannekkeen kautta saatua ”toimintaa” omakseen ja muutti toimintatapaansa projektissa passiivisemmaksi, toimijasta kohteeksi.

Oman työn ja luova tuottaja -opintojen näkökulmasta huomion arvoista oli ero osallistujien käytöksessä, muutos siinä. Toimintatapa muuttui oleellisesti sen mukaan ottiko ihminen vastaan annetun, vai tuottiko toiminnan itse ja tarvittaessa muutti ja paransi sisältöä. Oli vastuussa onnistumisesta. Tästä keskustelimme paljon projektiryhmässä. Jokainen varmisti tietää, että ihminen voi vaikeassakin elämäntilanteessa saada voimia itselleen tärkeän toiminnan toteuttamiseen, mutta silloin ihminen on voimiensa äärirajoilla. Vaikka toimintaan osallistuminen parantaakin hänen elämänsä sisältöä ja antaa tietoa, taitoa ja ystäviä, voimat eivät kanna muutosten yli. Oma rooli uudessa yhteisössä ja toiminnassa hämärtyy ja katoaa.

Omakustanteella maailmalle?

Luova tuottaja on siinä mielessä auvoisessa tilanteessa, että hän voi leipoa oman alansa piiriin niitä asioita, joihin itse kokee intohimoa ja osaamista. Toinen asia sitten onkin saako siitä voita leivän päälle vai ei. Jos markkinarako on passeli ja oman työn markkinointi kunnossa, en koe sitäkään ongelmaksi. Aikaa ja työtä se vaatii, se on selvä.

Otin oman lopputyöni aiheeksi käsikirjoitukseni, jonka tein ystäväni kanssa. Se on lastenkirja 7–12-vuotiaille lapsille. Tarina kertoo jännittävästä seikkailusta pienessä kylässä. Kirjan yksi erityisyys piilee jokaisen luvun perässä olevissa resepteissä. Kirja houkuttelee lukemaan, mutta myös touhuamaan keittiössä.

Tarjosimme käsikirjoitustamme kustantamoihin. Yksi antoi alustavaa vihreää valoa, jonka jälkeen kukaan ei enää vastannut kyselyihimme. Muutamasta tuli ei kiitos. Loput eivät vastanneet yhtään mitään. Käsikirjoitus unohtui, painui takaisin pöytälaatikkoon.

Tekemämme työ ei kuitenkaan unohtunut muutaman laatikkovuoden aikana. Aina välillä mietimme, että jotain sille pitäisi tehdä, kunhan saisi aikaiseksi. Uskoimme tarinaamme, meistä se oli mainio. Lopputyö antoi hyvän sauman lähteä työstämään omaa teostamme omakustanteisesti eteenpäin. Nyt kun mietin kaikkia käytettyjä työtunteja luonnoksen edistämiseksi, en tiedä olisinko lähtenyt siihen hommaan ilman lopputyön kimmoketta.

Uuden äärellä, omin ehdoin

Retki on ollut opettavainen. Olen oppinut kirjan taitosta, luettavuudesta, kansien merkityksestä, yhteydenpidosta omakustanteen julkaisupaikkaan, sen kiemuroista ja jäykkyydestä. Olen saanut tehdä kirjallemme markkinointikalenterin ja tiedotepohjat, joutunut huomaamaan, että jo painetussa kirjassa on virhe ja hoitamaan koko painatusprosessin uudestaan. Olen manannut sitä, että emme saaneet kustannussopimusta ja kiitellyt siitä, että emme sitä saaneet.

Sillä nyt, kun homma alkaa saada siivet, on kaikki omaehtoista ja jännittävää. Minä tein tämän itse. Me saamme päättää mitä teemme kirjamme kanssa jatkossa. Kirjoitammeko jatko-osan (kyllä), käännätämmekö englanniksi (kyllä), pidämmekö myöhemmin kirjajulkkarit, kun kirjoja on kaksi (ehdottomasti kyllä).

Pystyn kuvittelemaan itseni muidenkin teosten luovana tuottajana, joka pitää lankoja käsissään, hoitaa osaajat taittoon ja kansityöhön, tarttuu markkinointiin ja vie homman maaliin. Ensin pitää tietenkin olla usko itse kirjaan, sillä se on kaiken moottori.

Mikä onni onkaan ollut saada opiskella luovaa tuottamista Turun Taideakatemiassa. Viimeistelen lopputyöni (ja otan siihen näistä vihoviimeisistä öistä aikaa) ja suljen yhden sivun elämässäni. Mutta toinen on jo auki, Pitkola pitää siitä huolen.

Anna mainonnalle mahdollisuus

Turun mainosala sai kunnon kinkerin, kun vuotuiset Mainostorstai ja Vuoden Mainos lyötiin yhteiseen liittoon eli kaksi odotettua tapahtumaa kaivettiin naftaliinista samana päivänä.

Mainostorstai on ollut jo vuosien ajan perinteinen seminaaripäivä, joka on pureutunut mainos- ja markkinointialan eri kulmiin kutsuttujen vieraiden puheenvuorojen kautta. Vuoden Mainos taas on ollut mainosalan tekijöiden ilta, kun “ädvökansa” on saapunut seuraamaan seudun parhaimpien mainosten palkitsemista. Se – kaikella rakkaudella – on ollut hieman myötähäpeää aiheuttava tempaus vaikka hienoja töitä onkin ollut nähtävillä.

Uuden liiton nimeksi tuli Vuoden Mainostorstai. Vanhat pölyt oli putsattu hartioilta, kutsut oli lähetetty toinen toistaan loistavammille puhujille ja ilta kruunattu gaalatasolle.

Markkinoinnin merkitys

Seminaari oli tiivis neljän tunnin puristus, jossa puhujat vaihtuivat lavalla täsmälliseen tahtiin. Seminaarin mieleenpainuvimmaksi puhujaksi nousi Anne Korkiakoski, joka puhui suomalaisesta markkinoinnin tasosta verraten muihin Pohjoismaihin.

Korkiakoski täsmensi, että kuluttajatuote- ja palveluyrityksissä markkinointi nähdään valitettavasti pääosin lyhyen tähtäimen taktisina tekoina ja kuluina, ei strategisena investointina eikä kasvun generaattorina.

Jos kukin taho – oli kyse sitten taide-, kulttuuri- tai mistä alasta tahansa – uskaltaisi sijoittaa markkinointiin puolet enemmän (Ruotsissa summa on meihin verrattuna nelinkertainen, joten ei tässä päästä yhtään henkseleitä paukuttelemaan), saataisiin ihmisiä liikkeelle, asiakasvirtoja kulttuurin pariin ja taide ansaitulleen korokkeelle. Kun niistä vähistäkin markkinointivaroista pihistetään entisestään, sahataan samalla omalta työltä jalkoja. Sen jälkeen ihmetellään, kun kukaan ei tule tai tiedä. Silloin on syytä katsoa peiliin, syyllinen löytyy sieltä.

Brändi vaatii rakentamista, ei se itsellään synny. Brändi vaatii sijoittamista, ei se itsellään löydä kuluttajien pariin. Ahdistaako sana brändi? Sano vaikka yrityksen luonne, imago, sisin, sydän. Mutta asia on kuitenkin sama. Tuotteistaminen ja kaupallistaminen eivät ole demonisia tekoja.

Creative director Timo Kiuru puhui brändeistä tänään, huomenna ja ylihuomenna.

Iltagaalassa palkittiin parhaita töitä. Myös allekirjoittanut pääsi lavalle. Olen osa Satumainen Aurajoki -hanketta, joka palkittiin parhaasta toteutuksesta. Kuka nostaisi omaa häntääni, jos en minä itse? Tee sinä samoin. Kaikki lähtee oman asenteen muuttamisesta.

Lisätty todellisuus tulee

Kalle Hakkola

Kännykköiden ja tablettien kehittyessä teknisesti huimaa vauhtia, löytyy niille aina uusia käyttötarkoituksia. Tähän asti kännyköiden palvelut ovat pitkälti korvanneet erikoislaitteita kuten musiikkisoittimet ja GPS-päätteet, mutta nyt hitaasti niihin on alkanut tulla myös kokonaan uusia palveluita. Yksi jatkuvasti isompaa roolia ottava palvelukokonaisuus on lisätty todellisuus tai AR augmented reality, kuten se vielä toistaiseksi paremmin tunnetaan.

AR on jo arkipäivää monilla erikoisaloilla lääketieteestä sotateollisuuteen. Viihde- ja kuluttajakäytössä se on kuitenkin jotain uutta. Erilaisia pilotteja ja kokeiluja on tehty parina viime vuotena paljonkin, mutta ensimmäinen varsinainen kaupallinen menestystuote, joka tekniikkaa käytti hyväkseen, oli Pokemon Go. Pokemon käyttää hyväkseen niin puhelimen GPS-tekniikkaa kuin kameraa, ja pelissä sekoittuu todellinen ympäristö ja Pokemon-maailma. Onkin helppo ennustaa, että peli- ja viihdeteollisuus koettavat tällä hetkellä kuumeisesti kehittää Pokemonille kilpailijoita. Vaikka AR-tekniikka ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan, tulee kehitys tästä syystä varmasti olemaan nopeaa. Näistä lähtökohdista halusin lähteä tutkimaan tilannetta muutaman esimerkin kautta.

Määritelmä

Lisätty todellisuus viittaa näkymään, johon on lisätty digitaalisesti tuotettuja elementtejä ja jota käyttäjä tarkastelee läpikatseltavien (see-through) näyttöjen kautta. Se on siis järjestelmä, jossa keinotekoista, tietokoneella tuotettua tietoa (kuva, ääni, video, teksti, GPS-informaatio) on lisätty näkymään todellisesta ympäristöstä. Yleisimpinä näyttöinä toimivat tällä hetkellä älypuhelimet, mutta näyttö voi olla myös silmälasien omainen päässä pidettävä näyttö tai jonkunlainen projisointi. Olennaista tekniikassa on vuorovaikutteisuus käyttäjän toimien kanssa. Määritelmä kuitenkin varmasti tulee elämään tekniikan kehittyessä ja saamaan myös erilaisia vivahteita ja alakäsitteitä.

Arilyn

Kotimaisista tekijöistä ja yrityksistä Arilyn on varmasti pisimmällä ja lähestynyt asiaa monipuolisimmin. Heidän portfolionsa on varsin vakuuttava ja hankkeet ovat olleet monipuolisia ja ajattelua haastavia. Varsinainen hitti on kuitenkin toistaiseksi jäänyt tekemättä. Lähimmäs sitä on päässyt varmaan Kiasman Pahan jälkeen -näyttelyyn yhdessä Helsingin sanomien Alo Valtareen kanssa tehty infograafi. Teos julkaistiin myöhemmin myös painetussa lehdessä ja on voittanut alan kansainvälisiä palkintoja.

ARILYN IN KIASMA MUSEUM OF CONTEMPORARY ART from ARILYN on Vimeo.

”Uskon, että esimerkiksi videoiden ja valokuvien yhdistäminen uudella tavalla paperilehdessä tulee lisääntymään. Myös infografiikoihin saadaan lisätietoa ja havainnollisuutta.” (Alo Valtare HS:ssä)

Muita huomiota saaneita kampanjoita ovat esimerkiksi #LoveMilla-sarjaan tehty kampanja, taiteilija Jani Leinosen suunnittelema Image-lehden vaihtoehtoinen kansi ja Linnanmäen Iik!Week!-kauhuteemaviikon mainokset.

Arilynin filosofia on keskittyä tekemään tuotantoprosessi mahdollisimman helpoksi, varmaksi ja monipuoliseksi. Keskeisenä kaupallisena tuotteena on siis B2B-asiakkaille tarjottava helppokäyttöinen Arilyn manager, jonka avulla asiakkaat voivat itse tehdä AR-projektinsa. Mutta koska tekniikka on vielä niin lasten kengissä, on Arilyn vielä toistaiseksi mukana melkein kaikissa sen alustalla tehtävissä hankkeissa.

Osallistuin 15.3 HAMin ja Arilynin yhdessä järjestämään seminaariin aiheesta. Arilynin viimeisin ponnistus on ollut yhdessä Helsingin taidemuseo HAMin kanssa tehty Tove Janssonin freskojen esittely lisätyn todellisuuden avulla. Palvelu on lanseerattu vuoden 2017 alussa ja kehittyy jatkuvasti. Yksi AR tekniikan suurista eduista on sen jatkuva helppo päivitettävyys. Se onkin keskeinen asia silloin kun tekniikkaa käytetään informaation välittämiseen.

AR ja kirjat

Bolognan lastenkirjamessuilla palkittiin parhaana digitaalisena julkaisuna (BolognaRagazzi Digital Award) Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur, eli karhu. Se on tanskalaisen Step in booksin Mur kirjan englanninkielisestä käännöksestä tuottama versio. Ohjelma laajentaa fyysistä kirjaa kauniilla kuvituksilla, musiikilla ja interaktiivisilla toiminnoilla. Digitaalisesta työstä on siis vastannut Step in booksin luova tuotantoryhmä.

Erityisen kiinnostavaksi tämän projektin tekee sen kohderyhmä. Ohjelma ja kirja on suunnattu 4-8-vuotiaille, ikäryhmälle jolle luodaan tällä hetkellä paljon uusia palveluita. Lapset ovat nopeita oppimaan ja kouluttaminen käyttäjiksi sujuu helposti. Tämä on tärkeä syy, miksi pienet lapset ovat keskeinen kohderymä. Lisäksi lapset ovat lähtökohtaisesti myös kiinnostuneita asioista ja lähestyvät asioita avoimin mielin. Parhaimmillaan AR tekniikka auttaa kirjaa pysymään mukana kilpailussa ihmisten ajasta. Vaikka perinteinen kirja säilyttää varmasti asemansa pitkälle tulevaisuuteen, tarvitsee se kaiken mahdollisen tuen.

Mur-kirja on varsin perinteisesti toteutettu AR-tuote. Toisin kuin Arilyn, keskittyy tuotannon takana oleva tanskalainen Step in books voimakkaasti sisällön tuottamiseen. Tässä onkin kaksi yleisintä lähestymistapaa tuotantoihin. Toinen keskittyy vain tekniikan tarjoamiseen ja toinen tuottaa kokonaisuuden sisällöstä tekniikkaan.

“We have experience working with authors and artists, and we know how important it is to preserve and enhance the original artistic vision of the fictional work. Therefore our projects are very different and tailor-made to focus on the unique artistic properties of each fictional piece. We work closely with the creative forces behind the original work to ensure that the project is heading in the right direction.” (Step in books)

Molempia lähestymistapoja tarvitaan, jotta alan kehitys jatkuu monipuolisena. Yksinkertaistetusti toinen lähestymistapa korvaa kirjapainoja ja toinen kustantamoja.

AR ja taide

Vaikka AR on hiljalleen yleistymässä informaation välityksessä, ei sen käyttöä taiteen piirissä ole vielä juurikaan kokeiltu. Yksi kiinnostava hanke on Australialaisen mediataiteilijan Stu Campbellin kokoama Prosthetic Reality -näyttely ja -kirja. Näyttelyn ideana oli koota tekniikasta kiinnostuneita taiteilijoita ympäri maailman ja pyytää heitä toteuttamaan itsenäisiä teoksia näyttelyyn, jotka kerättäisiin myös kirjaksi. Suomesta hankkeessa ovat mukana Petrus Louhio ja Eeva Meltio.

Merkittävää tässä projektissa on nimenomaan se että teokset on tehty suoraan AR-tekniikalla, eikä tekniikka ole alisteinen ns. alkuperäiselle teokselle. Näin syntyy kiinnostava ja aito dialogi tekniikoiden välille. Stu Campbell onkin yksi alan tärkeimmistä pioneereista ja kiertää jatkuvasti ympäri maailmaa puhumassa erilaisten mahdollisuuksien puolesta. Hänen mukaansa on oleellista vain uskaltaa tehdä. Tekniikka kehittyy niin nopeasti ja monipuolisesti, että on turha odottaa mitään täydellistä tai valmista teknistä ratkaisua. Keskeistä on uskallus kokeilla ja tehdä.

Stu vieraili Helsingissä pitämässä työpajoja, joiden lähtökohtana oli aina saada jotain julkaistuksi. Mediana käytettiin Instagramia, Facebookia, Arilyniä ja muita erilaisia verkkopalveluja. Kaiken keskiössä oli saada töitä julkaistua ja tehdä julkaisu aina taiteilijalle sopivalla medialla.

Tulevaisuus

On helppo ennustaa, että etenkin monella kaupallisella alalla AR-pohjaisia tuotteita tulee lähiaikoina huimaa tahtia. Selkeimpiä ovat vaikkapa matkailu ja sisustaminen. Myös erilaiset pelit, viihde ja elämykselliset palvelut lisääntyvät.

Yksi suuri este räjähtävän kysynnän tiellä ovat erilaiset ohjelmistot. Jos esimerkiksi Google tai Facebook saa todenteolla lanseerattua oman alustan AR-palveluille, ovat pienet toimijat vaikeuksissa. Googlella esimerkiksi on tällä hetkellä useita keskenään kilpailevia hankkeita, suurimmaksi niistä on noussut Tango. Mahdollisuuksien moninaisuus kuitenkin takaa varmasti mahdollisuuksia myös pienille erikoistuneille toimijoille. Lisäksi erilaisia kaupallisesti toimivia sovelluksia tulee varmasti syntymään paljonkin.

Kymmenen vuoden päästä AR-tekniikka on arkipäiväistynyt ja kehittynyt suuntiin, joita on tässä ihan turha yrittää ennustaa. Varmaa on, että se tulee olemaan myös luovan tuotannon arkipäivää, niin informatiivisesti kuin taiteellisesti.

Linkkejä:

http://www.arilyn.fi/
http://stepinbooks.com/
https://get.google.com/tango/
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002925486.html
http://www.sutueatsflies.com/
https://eyejackapp.com/