Luovuusstrategia tuottajan työssä

Mari Rytkönen

Tällä hetkellä työni on käytännössä valtava gobeliini tai tilkkutäkki: Sitä valmistetaan eri nurkista kaiken aikaa, osa on täysin omalla vastuullani ja muissa osissa minun täytyy pitää huoli siitä, että tarvikkeet riittävät, ne ovat kunnossa ja tekijöillä on ohje selvillä – tai että ohje edes on olemassa. Niin, ja tekijät ovat paikalla edes hetkittäin.

Näen oman roolini tuottajana ennen kaikkea tulkkina ja mahdollistajana. Koen, että on tärkeää luoda ilmapiiri, jossa tuottajaan uskaltaa ottaa yhteyden aina tarvitessaan, mutta pidän hyvin olennaisena myös tietynlaisen etäisyyden ylläpitämistä. Kiteyttäisin sen oikeastaan ystäväni minulle antamaan neuvoon “Never complain, never explain”.​ Pyrin pitämään työssä tietynlaista selkeyttä – kun tehtävät ja aikataulut ovat selvillä, niitä voidaan myös uusia, kun myös tiedetään mihin kaikkeen muutokset vaikuttavat.

Työskentelen useammassa projektissa, moni niistä on palkaton järjestötehtävä. Vuosien varrella olen ollut johdettavana ja johtanut, luonut ja koordinoinut luovuutta. Näistä olen oppinut ennen kaikkea sen, että vastuutehtävää ei pitäisi ottaa vastaan, jos ei siihen ole aikaa eikä oikeastaan aiettakaan tehdä sitä. Olen ollut tilanteissa, joissa on ollut halukkuutta virkoihin tai jäsenyyteen luontoisetujen ja titteleiden takia ja toiminta jäänyt ruusuisten lupausten asteelle. Mistä johtuukin, että mielestäni tuottajan työssä kyynisyyden ja realistisuuden raja on hetkittäin hiuksenhieno​.

Siksikin tärkeää johtamisessa antaa: tila, ymmärrys ja arvostus tiimijäsenten vahvuuksille​. Muutenkin tiimin motivaatio pysyy yllä, kun jäsenet saavat tarpeeksi haasteita ja myös toteuttaa tarpeeksi omaa vahvuusaluettaan. Tämä vaatii tietysti kommunikaatiota ja taitoa lukea tiimin jäseniä, ja turvallista kommunikaatioilmapiiriä, jossa voi luottaa keskustelujen totuudenmukaisuuteen.

Luottamuksen ilmapiiri on siis ehdottoman tärkeä. Myöskin ajattelen niin, että tietty välimatka, joka saavutetaan kun tuottaja on mukana toiminnassa, myös suojelee taiteentekijöitä. On enemmän tilaa hengittää ja keskittyä omaan tekemiseen eli luomiseen, kun teot ja ajatukset käyvät tietynlaisen seulan läpi – kuten myös palaute. Mielestäni luovuus tarvitsee ainakin hetkittäin mahdollisuuden hiljentymiseen ja eristäytymiseen, sisäänpäinkääntymiseen. Tilaisuus kysyä “mitä minä olen tästä mieltä? Miten minä haluaisin, että tämä asia olisi?” Tämä liittyy mielestäni luentomateriaalina käytetyissä lähteissäni – turvallinen tila keskustella kriittisestikin. Mutta miten esittää omia ajatuksiaan, jos niitä ei ole ehtinyt ajatella?

Luova työ on mielestäni sen verran intensiivistä, että sitä on mahdotonta tehdä yhtäjaksoisesti 8-16, eivätkä ideat välttämättä tule toimistoaikoina. Sanoisinkin siksi, että paras päätökseni kaiken kannalta (erityisesti työn ja terveyden) oli ottaa koira.​ Perheettömän järjestötoimijan aikaa ja energiaa vaaditaan juuri niin paljon kuin niitä ehtisi antaa. Onkin fantastista päästä sanomaan tilanteessa kuin tilanteessa, että nyt minun täytyy lähteä ruokkimaan ja lenkittämään koira, palataan tähän. Muutenkin ADD:nä joko haahuilisin tai turboilisin vuorokausia yhtä soittoa, jollei koirani ilmoittaisi napakasti nilkkaan puremalla, että aika lähteä happihyppelylle. On myös syytä mennä välillä nukkumaankin, jos meinaa selvitä viimeistään 9.06 naamalle istahtavasta heiluhännästä.

Loppujen lopuksi paras pelikirjani ohje on äitini: Muistahan syödä ja nukkua

Ajatuksia tieteen ja taiteen vuoropuhelusta

Image

Petra Kallio

 

Ajatuksia tieteen ja taiteen vuoropuhelusta

 

Osallistuin FLOATING PLATFORMS –PÄÄTÖSSEMINAARIin 3. marraskuuta 2015 Turun pääkirjaston Studiossa. Seminaarin ohjelmassa oli lukuisia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä esitelmiä tieteen ja taiteen välisestä vuoropuhelusta ja esittelyjä projekteista, joissa tieteen ja taiteen edustajat käsittelivät samaa tematiikkaa omista näkökulmistaan yhdessä työskennellen.

Mari Krappalan, Eeva Puumalan, Márcio Carvalhon, Kurt Johannessenin ja Saana Svärdin paneelikeskustelu seminarin alukupuolella taiteen ja tieteen risteyskohdista oli hyvin mielenkiintoinen. Erityisesti minua puhutteli Márcio Carvalhon visuaalinen esimerkki siitä, kuinka tiede ja taide toistavat samaa periaatetta, jossa tieto luo uutta tietoa ja suuntaa sen aina uuteen hyppyyn uuden tiedon suuntaan. Tämän yhtäläisyyden olen kokenut myös omassa taiteellisessa tutkimuksessani maisteriopinnoissani Taideteolliseen Korkeakouluun 2006 sekä useissa omissa taidehankkeissani sen jälkeen.

Kuin veden virtaus

Muutosliike, joka syntyy vastausta etsiessä ja eritoten konkreettisesti ja kehollisesti teemaa tutkittaessa, ohjaa tiedon avautumista useaan suuntaan. Jostain pisteestä löytyvä vastaus, tai vaikka sen pieni osanenkin, jatkaa virtaa uuteen tietoon ja uusiin vastauksiin, kunnes kokonaisuus hahmottuu uudenlaisena ja ymmärrys lisääntyy, kuten hermeneuttisen kehän fenomenologisen ajatusmallin mukaisesti tapahtuu. Samaa toistetaan uudelleen ja uudelleen, kunnes uusia oivalluksia ei enää synny ja saavutettu tieto vakiintuu.

spiraali

Hermeneuttinen kehä. Lähde: http://www2.uiah.fi/projects/metodi/040.htm

 

Vaikuttava oli Carvalhon ajatus veden virtauksesta joesta järveen. Hänen mielestään “vesipisara on sama, mutta lopulta ei kuitenkaan ihan sama, samaan aikaan” ja että “Uusi astia antaa uuden muodon. Me olemme itse astia.”

Jäin pitkän pohtimaan tätä ajatusta ja sain siitä paljon. Juuri näin koen usein oman taideprosessinikin aikana. Sama asia muuntuu erilaiseksi ja onkin kuitenkin sama mutta samalla erilainen. Tämä tuottaa minulle uuden muodon ja uuden ymmärryksen.

Tämä ymmärrys voi olla konkreettinen, jopa selkeä vastaus, tai intuitiivisempi, sisäisempi tieto tai suunta. Lopullista varmuutta ja absoluuttista ikuisesti kestävää totuutta voi tuskin kuitenkaan kummankaan, tieteen ja taiteen tiedonhaulla mielestäni löytää, mutta syvä varmuus suunnasta, tai ainakin mahdollisuudesta, voi ehkä hahmottua kummankin alan tutkimusmenetelmien kautta.

Etiikka edellä

Keskusteluissa nousi vahvasti esiin etiikka ja filosofia. Sekä taiteen, että tieteen peruspilarina on mielestäni avoimuus ja etiikka yrityksessä katsoa asioita eri kuvakulmista kunnioittaen ilmiötä ja tutkien sitä hienovaraisesti. Kumpaankin liittyy vahvasti myös rehellisyys ja tietynlainen kuuliaisuus aiheelle ja sen kuuntelulle. Tätä kautta mielestäni toteutuu Kurt Johannessenin ajatus siitä, ettei tietoa tarvitse erikseen etsiä tai siihen pyrkiä. “Tieto tulee kun on sisällä”.

harso

Kummankin tieteen ja taiteen merkityksellinen elementti on mielestäni intuitio. Se mitä kaikkea löytyy ruumiin tiedosta, kehon tiedosta toiminnassa. Erityisesti taiteen kohdalla tämä on itselleni tuttua ja hyvin merkityksellinen osa kaikkea työskentelyäni. Hiljaisella syvällä sisäisellä tiedolla on suuri painoarvo taiteessani, sen prosessissa ja lopputulokseen johtavissa ratkaisusuissa. Usein lopputulos on lähes merkityksetön prosessin rinnalla, joka monesti itselleni muodostuu tärkeämmäksi kuin itse teos. Matkan varrelta löytyvät vastaukset, merkitykset ja uudet kysymykset. Se, mitä jäljelle jää ja kuinka se lopulta ilmentyy, ei suinkaan aina ole läheskään verrattavissa prosessiin.

Irma Optimistin videohaastattelu ja performanssi seminaarin osana oli minulle hauska ja hieno kokemus. Erityisesti hänen antamansa haastattelu tieteellisen ja taiteellisen työn eroista ja yhtäläisyyksistä oli antoisa. Performance oli myös hienoa katseltavaa. Varmuus ja rauhallisuus esityksessä oli vaikuttavaa.

 

Petra Kallio

 

Platforms -projekti käsittelee performanssitaiteen, tieteen ja tutkimuksen kohtaamis- ja leikkauspisteitä.

Floating Platforms -päätösseminaari tarjoaa kriittisen näkökulman projektin prosesseihin, tuloksiin ja keskusteluun performanssitaiteen ja tieteen välisten kysymysten saralla.