Feed on
Posts
Comments

Monthly Archive for September, 2009

Making of

Näin syntyy ääniraitaa ensimmäiseen kunnolliseen kouluprojektiimme. Kyseessä on 30 sekunnin mainoselokuva teemalla “Kohtaaminen” ja hohdokas ensi-ilta on torstaina tai perjantaina. Pyykkitupa”romantiikkaa” luvassa.

Read Full Post »

When I grow up

Suurin osa muista mediatuottajista tuntuu olevan kallellaan elokuva- ja tv-puolelle, mutta itseäni on aina kiinnostanut enemmän musiikki, verkkomediat (ja nykyään myös mainonnan tuottaminen). Elokuva-ala ei juurikaan kiinnosta lyhyt- ja dokumenttielokuvia lukuunottamatta. Viikonlopputärinöissäni mietiskelinkin, että mites sitä sitten alkaisi yhdistelemään musiikkifiksaatiota ja koulun oppeja. Aluksi en keksinyt mitään, mutta sitten oivallus iski jostain: musiikkivideotkin luultavati tarvitsevat [...]

Read Full Post »

Blogosfääri

Hyvät opiskelijatoverini, muistakaahan käydä ilmoittamassa bloginne Blogilista.fi -sivustolle. Saatte mahdollisesti lukijoita myös meidän metulaisten ulkopuolelta ja ajatus vieraista lukijoista pitää kirjoitusmotivaation ja itsekritiikin yllättävän korkealla! Blogilistan blogeja selailemalla löytyy mukavasti myös inspiraatiota ja aiheita omille kirjoituksille. Blogi kannattaa ilmoittaa listalle tosin vasta sitten kun on täysin tyytyväinen ulkoasuunsa ja saanut jo tekstejäkin näkyviin. Eli vasta [...]

Read Full Post »

Blogroll

Eräänä koulutehtävämme oli etsiä hyviä blogeja, esitellä niitä ja pohdiskella mistä tekijöistä hyvä ja mielenkiintoinen blogi syntyy. “Hyvä blogi” tarkoittaa jokaiselle tietysti eri asioita. Kaikki lähtee siitä, että aihe kiinnostaa lukijaa. Minua ei kiinnosta lukea kutomisblogia vaikka sen ulkoasu räjäyttäisi tajuntani joka kerta sivulla vieraillessani. Sen sijaan karunkin näköinen mutta mielenkiintoista tekstiä sisältävä blogi pitää [...]

Read Full Post »

All flavor, no bite

Eräänä osana koulutyöhömme kuuluu kulttuuripassimerkintöjen lisäksi kirjoitella myös kerran viikossa jotain, mikä kulkee nimellä “Viikon oivallus”. Kyseessä on tehtävänannon mukaan “oppimispäiväkirja, jossa hahmottelet omaa näkemystäsi tuottajan osaamistarpeista ja toimintaympäristöistä.” Kuulostaa kryptiseltä. Ja vaikealta. Itsereflektio ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani, eikä tehtävänanto “oman näkemyksen hahmotteleminen tuottajan osaamistarpeista” miellytä meikäläistä tipan vertaa. Kunnon kurssitkaan eivät ole [...]

Read Full Post »

District 9 sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihminen on viimeinkin kohdannut toisen, älykkään rodun. Johannesburgin ylle parkkeeraaneesta massiivisesta aluksesta löytyy miljoona nälkiintynyttä ja huonossa kunnossa olevaa muukalaista, jotka sijoitetaan maalla sijaitsevaan District 9 -nimellä kulkevaan pakolaisleiriin. District 9 slummiutuu kuitenkin nopeasti ja muuttuu ennen aikojaan asevoimin eristetyksi ghetoksi kaikkine ongelmineen. Juoni käynnistyy kunnolla kun muukalaisongelmasta aiotaan päästä [...]

Read Full Post »