Feed on
Posts
Comments

Monthly Archive for April, 2010

Everything went black

Mediatuottajan hommiin voi ehkäpä lukea myös tapahtumatuotannon ja sitä olenkin päässyt harjoittelemaan käytännön tasolla jo vuosia säätäessäni keikkoja omille ja ystävieni bändeille. Tällä kertaa olin järkännyt hieman tylymmästä ilmaisustaan tunnetulle yhtyeelleni Endrivelle kahden päivän “kiertueen” Viroon, keikat olivat Tallinnassa 20.2 ja sisämaassa, Valgassa 19.2.2010. Ei ehkä voi puhua edes minirundista, puhutaan siis mikrorundista. Tuo viikonloppu [...]

Read Full Post »

Misty Fridayn nuoret elokuvantekijät kävivät armaassa kuvateatterissamme eräänä talvisena perjantaina kertomassa siitä, miten elokuvia tehdään ilman koulutusta, rahaa tai muitakaan “ammattimaiseen” elokuvatuotantoon liitettäviä elementtejä. Luento oli varsin mielenkiintoinen, puhujat mukavia ja tekijöiden kekseliäisyys sekä sinnikkyys olivat hatunnoston arvoisia. Ei minusta olisi tuollaiseen ikinä. Tuon muutaman tunnin mittaisen mainospuheen perusteella minun oli lopulta mentävä katsomaan tuo [...]

Read Full Post »

Urputukset alkuun. Oikeasti, sunnuntaina jäähallikeikalla KOLME LÄMPPÄRIÄ? Jopa ensimmäisen vuoden mediatuottaja tietää, että siinä on kaksi, jopa kolme lämppäriä liikaa. Ensimmäinen lämppäri Now Now Every Children nytkytti melko sympaattisesti ja olin välillä aistivani jonkinlaista Copeland-vibaakin. Vaikka NNEC ei keikalla jättänytkään oikeastaan mitään muistijälkiä, niin olen jopa sitä pari kertaa soitellut Spotifystä. Ihan kivaa rauhoittumismusaa. Toinen [...]

Read Full Post »

Kauko Röyhkällä on aina ollut kyky kirjoittaa kirjoja juuri minulle; tarinat, joissa musiikkiin liiankin intohimoisesti suhtautuvat miehet tunaroivat naisten ja elämän kanssa ovat aina olleet jostain syystä lähellä sydäntäni. Röyhkä on myös kirjoittanut yhden ehdottomista lempikirjoistani, Miss Farkku Suomen. Job taas on, jos nyt näin voi sanoa, hyvinkin perinteinen Röyhkä-experience. Kokeellisemman Avecin jälkeen Röyhkä on [...]

Read Full Post »

All those wasted years

Olen suuri rock-elämää dokumentoivien kirjojen ystävä, mutta Hanoi Rocksin menestyksen vuosista kertova All Those Wasted Years oli minulle valitettavasti pettymys. Kirja alkaa kirjailijan lupauksella siitä, miten ATWY ei ole “tavallinen” bändikirja, mutta valitettavasti se on juuri sitä. Ari Väntäsen kirjailema kirja kertoo genrelle hyvinkin tyypillisen uhosta tuhoon -tarinan, mutta vailla intohimoa, mielenkiintoista aikalaiskuvausta tai yleensä [...]

Read Full Post »