To Keep You Nutrified

Tiistai 5.2.2019. Herään myöhään. Aamukahvia hörppiessäni suunnittelen päivän opetuksen, pakkaan välineet ja laskeskelen kuinka paljon aikaa auton lumen alta kaivamiseen, tankkaamiseen ja matkaan täytyy varata – tunti, tässähän on jo kiire. To do-listan puhelut ehtii tehdä ajaessakin. Ensimmäinen ryhmä treenaa improvisaatiota, toinen harjoittelee kevätesitystä ja kolmas kokeilee toimintaverbejä. Lasten ja nuorten kasvoilta paistaa innostava teatterihuuma ja tekeminen tuntuu tanssilta. Kurssien päätyttyä pikasiivous tilassa, auton rattiin ja tunniksi kirjastoon ennen seuraavaa ryhmää. Eväät. Lyhytelokuvan editointia. Sähköpostit. Aikataulutetristä. Kello hälyttää, kamat kasaan ja autoon. Päivän viimeinen ryhmä kokeilee riemuissaan uusia improvisaatiotekniikoita. Hikisen tunnin päätteeksi loppurentoutus ja aplodit, pikasiivous tilassa ja auton rattiin. Kotiin ehdin kymmenen uutisille mutta aivot kykenevät vastaanottamaan enää Netflixin ja eineskeiton. Unta odotellessa mietin jo seuraavan päivän töitä.

Kuulostaako tutulta?

Kulttuurialan freelancerina oleminen on toisinaan melko hurjaa. Päällekkäisiä työsuhteita, määräaikaisia työsopimuksia, pysyvän työyhteisön puutetta, rikkonaisia aikatauluja ja tunnetta siitä, että aina on oltava tavoitettavissa. Oma koti toimii työhuoneena ja sinne levityt plarit, roolivaatteet ja klovninenät muistuttavat työstä. Aamun aloittaa työpuhelu on klo 9.00 ja illan päättää teatteriryhmä klo 20.45. Työt silppoutuvat kalenteriin sinne tänne ja läheisten näkeminen vaatii armotonta aikatauluttamista. Työ imaisee sinut sisäänsä, valtaa asuntosi, aikasi ja fokuksesi.

Omaan hyvinvointiin ja työssäjaksamiseen vaikuttaa se, millä lailla työ ja vapaa-aika ovat keskenään tasapainossa. Freelancerina jo pelkästään työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on kuitenkin vaikeaa, tasapainon löytämisestä puhumattakaan. Inhorealisti toteaisi tähän ”ammatinvalintakysymys” ja kehottaisi toimittamaan verokortin ABC:lle. Sydän vereslihalla taidettaan tekevä kollega puolestaan sanoisi, että ”ei taiteen tekemisen pidä helppoa ollakaan” ja ehdottaisi ammentamaan väsymyksestä taiteellista inspiraatiota. Näiden ääripäiden välistä on haastavaa löytää keskitietä, jossa itselleen rakasta työtä voisi tehdä inhimillisissä olosuhteissa. Totean näin, koska kuvailemani työelämä ei kokemukseni mukaan ole inhimillistä.

Mistä apua freelancerille vapaa-ajan ja työn rajaamiseen? Mistä energiaa tehdä kuluttavaa työtä puhki kulumatta? Viime keväänä pohdin jälleen näitä kysymyksiä tehdessäni samanaikaisesti lyhytelokuvaa ja viiden teatteriryhmän kevätesityksiä. Valitettavasti kentältä on turha odottaa tähän pikaista ratkaisua. Työsuhteet ovat huomennakin yhtä määräaikaisia ja kalenteri yhtä pirstaleinen. Voimme toki yrittää valita työmme toisin tai sitten voimme valita suhtautuvamme työhön toisin. Ajatuksen voi pukea myös toteamukseksi: freelancerin on ratkaistava, millä ehdoilla aikoo olla freelancer. Mitä ehtoja ja rajoja asetan työnantajille, oppilaille tai työtovereille, jotta minun vapaa-aikani yli ei kävellä? Ja mitä ehtoja ja rajoja asetan itselleni?

Oman mielen tyhjentäminen työasioista on vähintään yhtä haastavaa kuin rajojen asettaminen työnantajille. Naistenlehdet tarjoilevat tähän tolkuttomasti vinkkejä joogasta mindfullnessiin – oma keinoni on pöljäily ja suosittelen sitä lämpimästi. Tarkoitan pöljäilyllä erityisesti sitä parisuhteessa ilmenevää hassuttelua ja hulluttelua, joka on liian sisäpiirivitsi avautuakseen muille ja jonka repäiseminen kolmannen osapuolen edessä herättäisi itsessä lähinnä pulttiboishumoristiksi leimautumisen pelkoa. Mutta kotona verhojen takana voi huoletta pistää tuulemaan, koska muru hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet, vaikka leikkisit bokserit päässä peiton alla myyrää. Hänen mielestään se on vain riemukasta. Pöljäily on rentouttavaa, vapauttavaa ja innostavaa. Ja mikä parasta, pöljäillessä unohtuu kaikki muu.

Eilen illalla muruni teki jälkiruoan, jossa oli kerroksittain mustikkaa, turkkilaista jogurttia, mandariinia, kanelia, lakritsijauhetta, vaniljakastiketta ja kurpitsansiemeniä. Täysin pöljä idea ja maistui oudolle, mutta enpä ole koskaan nauranut yhtä paljon jälkkärille. Kysyessäni erikoisen yhdistelmän syytä, hän vastasi: ”To keep you nutrified”. Uskon, ettei hän arvannutkaan, kuinka oikeassa oli.

Ps. Jälkkärin jälkeen huusin ”Hug-down!” ja taklasin murun sohvalle.